Katsoin eilen UMK:n ja totesin PKN:n kohdalla että miten näin surkea yhtye on voinut taas päästä kilpailemaan edustuksesta. Mieleeni tuli karut muistot eläkeläisistä, joka oli samanlaista kuraa ja hävettävä pohjanoteeraus kuin tämäkin yhtye. Marco Bjurström sanoi tuolloin että Suomen kansasta tämä yhtye voi olla hauska, mutta kansainvälisillä vesillä sitä ei ymmärretä. Sama pätee tässäkin. Ko. roskasta ei yksinkertaisesti ole kansainväliseen levitykseen - ajattelin.
Vasta myöhemmin minulle selvisi että yhtyeen jäsenet ovat vammaisia, siksi se siis oli saanut niin paljon tukea. Pakko kuitenkin sanoa että minusta on väärin UMK:ssa esiintyneitä helmiä kohtaan että he eivät pärjää hyvällä musiikilla musiikkikilpailussa, koska eivät pysty kalastelemaan säälipisteitä vammaisuudella. Jos PKN olisi tullut vetämään vaikka satiini sirkukset lavalle, olisin ajatellut että pisteet heille, mutta mielestäni PKN:n musiikki/koko esitys oli ala-arvoista ja tämä sai jatkopaikan vain säälistä. On totta että euroviisuissa erikoisuudella saa pisteitä, kuten viimevuoden voittaja sanomallaan, mutta hän sentään oli myös hyvän kappaleen ja esityksen takana. Hänellä oli hyvä kokonaisuus. PKN:llä ei ole kokonaisuutta, vaan joukko öriseviä vammaisia.
C'moon suomalaiset, äänestetään nyt joku parempi sentään voittoon..
Vasta myöhemmin minulle selvisi että yhtyeen jäsenet ovat vammaisia, siksi se siis oli saanut niin paljon tukea. Pakko kuitenkin sanoa että minusta on väärin UMK:ssa esiintyneitä helmiä kohtaan että he eivät pärjää hyvällä musiikilla musiikkikilpailussa, koska eivät pysty kalastelemaan säälipisteitä vammaisuudella. Jos PKN olisi tullut vetämään vaikka satiini sirkukset lavalle, olisin ajatellut että pisteet heille, mutta mielestäni PKN:n musiikki/koko esitys oli ala-arvoista ja tämä sai jatkopaikan vain säälistä. On totta että euroviisuissa erikoisuudella saa pisteitä, kuten viimevuoden voittaja sanomallaan, mutta hän sentään oli myös hyvän kappaleen ja esityksen takana. Hänellä oli hyvä kokonaisuus. PKN:llä ei ole kokonaisuutta, vaan joukko öriseviä vammaisia.
C'moon suomalaiset, äänestetään nyt joku parempi sentään voittoon..
Vastaukset 22
Vanhimmat
Bändi on hyvä ja biisi on hyvä. Artistin/bändin ulkonäöllä ja tarinalla on todellakin merkitystä! Esimerkiksi vähäpukeinen, kaunis nainen käyttää sumeilematta seksiä hyväkseen pärjätäkseen kisassa. Pertti Kurikan nimipäivät on yhtye, joka ammentaa omasta kontekstistaan ja omasta maailmastaan! Luulitko, että kilpailussa haetaan parasta melodiaa ja parasta lauajaa, että vain ääni ratkaisee? Edes Voice of Finlandissa ei ääni ratkaise, vaan kyllä siinäkin myös muilla tekijöillä on merkitystä. Pertti Kurikan nimipäivät julistaa tärkeätä ja ajankohtaista sanomaa keitysvammaisten tarpeesta saada itse päättää asioistaan enemmän. Punk on kapinaa vallitsevaa systeemiä vastaan. PKN muuten voittaa pääpalkinnon Suomeen, mikäli heidät valitaan edustamaan Suomea.
Sanoinkin tuossa jo että "On totta että euroviisuissa erikoisuudella saa pisteitä, kuten viimevuoden voittaja sanomallaan, mutta hän sentään oli myös hyvän kappaleen ja esityksen takana. Hänellä oli hyvä kokonaisuus. PKN:llä ei ole kokonaisuutta, vaan joukko öriseviä vammaisia."
Vaikka erikoisilla asioilla on merkitystä, niin vaan on sillä musiikilla ja esitykselläkin. Itse en pidä heidän biisistään, enkä usko että se toimii kovin moneen kansainvälisestikään.
Lopeta toi paskan puhuminen. Jokaisella euroviisuvoittajalla on hyvä melodia ja esitys. PKN:ä ei ole molempia.
Koko PKN on Ylen julkisuustemppu. Ne halus PKN:n mukaan, koska tiesivät, että siitä syntyy keskustelua ja kansanliike ja näin ollen katsojia UMK-ohjelmalle. Sosiaalisen median käyttäjät menivät lankaan ja uskovat nyt olevansa hyvällä asialla kun koko ajan hehkuttavat PKN;:ää. PKN ei tietenkään tule voittamaan, vaikka PKN jäsenet itse ja ehkä monet kannattajat ilmeisesti aidosti uskovat niin. Mitenköhän kehitysvammainen osaa suhtautua siihen kun jää kakkoseksi finallissa? Puhumattakaan siitä, että pääsisi Wieniin ja putoaisi jo semifinaalissa? Minusta on julmaa käyttää heitä hyväksi katsojalukujen kasvattamiseen. PKN ei tajua olvansa pelimerkki julkisuuspelissä, miten he muka sellaista pystyisi hahmottamaan kun edes monet valistuneet nettikäyttäjät eivät tajua kupletin juonta,
Ketkä nuo UMK:n 18 esiintyjää valitsi? Noloa heiltä valita esiintyjä kehitysvammaisuuden takia, ei musiikin. Toki heillä on omat ansionsa ja arvonsa, mutta muilla areenoilla.
Euroviisut on kuitenkin musiikkikilpailu, ja sellaisena se pitäisi pitää.
suomalaisten musiikkimaku nyt muutenkin on just tuota mitä PKN esittää,voittaa satavarmasti!
Ensin ajattelin, että tämä on kirjoitettu ironialla tai vitsinä, mutta kaipa tämä täti tätä oikeasti tarkoittaa :)
http://blogit.iltalehti.fi/katja-stahl/2015/02/11/pertti-kurikan-euroviisut/?ref=tp
Tuo on niin väärin muita kohtaan. "Yksikään maa ei kehtaa olla antamatta pisteitä vammaisten bändille.", silkkaa hyväksikäyttöä.
Joku oli kommentoinut näin: "Pitääkö Euroviisuista tehdä kaikenlaisen kannanoton äänitorvi ja esityspaikka? Viime vuonna kannanoton esitti Itävalta, tänä vuonna Suomi, mitä keksittäisiin ensi vuodelle? Lähetettäisiinkä puhuva papukaija laulamaan eläinrääkkäystä vastaan?". Niinpä.
Joku järki nyt tähänkin asiaan ja MUSIIKILLISELLA lahjakkuudella kilpailemaan.
Ja aivan 100% varmasti joka maa kehtaa olla antamatta säälipisteitä. Aivan typerä ajatuskin lähettää jotain noin ala-arvoista "musiikkia". Älkää olko tyhmiä.
Avain samaa mieltä kanssasi,tosi ällöä.
olen kyllä minäkin sitä mieltä,että nämähän ovat euroviisut ja useammat maat lähtevät kilpailemaan tosissaan parhaasta musiikkituotoksesta,joten ei pitäis lähtee suomenkaan pelleilemään tuohon kisaan ja tavallaan lyömään läskiksi toisten tärkeää kilpaa.PKN-yhtye voi esiintyä suomessa ja suomen televisiossa niin paljon kuin sielu sietää,mutta euroviisu tyyliseen kisaan kyseinen kappale ei sovi.
Samaa mieltä, ei PKN:ää. Ajatelkaa, miten he pärjäävät paikanpäällä kaiken hulinan keskellä, eivätkä ehkä tajua, jos/ kun jäävät finaalin ulkopuolelle. Suomi saa tästä vain kyseenalaista kunniaa ja ihmettelyä. Jos joka vuosi pitää lähettää jotain eriskummallista, miksei jäädä kokonaan pois, Ei muuten minullaksaan mitään em yhtyettä vastaan, muualla esiintykööt ihan mielin määrin. . Opera scala vois olla ihan ok edustaja, vaikka jäisikin semifinaaliin. Vaikka myös tämä on aika erikoinen..
Monessa euroviisumaassa ei vammaisiin suhtauduta myötämielisesti - samoin kuin ei homoseksuaaleihinkaan- joten fify-sixty on miten eri eu-maat vammaisia jäseniä sisältävän yhtyeen biisiä äänestävät, kun ottaa vielä huomioon sen, että biisi ei järin hyvä ole...
Onneksi finaalissa on kolme vahvaa: Oppera Skala, Angelo de Nile ja Satin Circus. Oppera Skalan sunnuntainen esitys on kohauttanut kuten Lordi aikoinaan. Ja fanitetaan nyt monessa maassa. Näyttävä esitys ja takuuvarmasti raatienkin mieleen. Puhdasta ammattimaista osaamista. Samoin Suomen Freddie Mercuryn. Kimmo Blomin. Ja kolmantena Satin Circus. Hyvä. Näillä jollakin me mennään. PeKoNilla ei mitään mahiksia enää.
Valitettavasti äänet hajoavat. Saattaapi olla että PKN tosiaan menee sen takia jatkoon. Oma suosikkini on Satin Circus, mutta olen samaa mieltä että Opera Skala ja Angelokin ovat kelvollisia viisuehdokkaita.
Katselin itsekin että Opera Skaalalla oli vaikuttava esitys, niin että ei mikään huono ehdokas hänkään. Siinä yhdistyy näyttävä koreografia ja musiikki. :) Kunhan nyt vain Suomen kansa ymmärtäisi äänestää jonkun muun näihin karkeloihin, kuin PKN:n.
Ihan turha näitä omituisten otusten kisoja on järjestää. Suomen karsinnan jostain kumman syystä voittaa aina joku täysin tuntematon ja lahjaton ruotsinkielisen alueen amatöörilaulaja tai -yhtye.
Hans on the Bass putosi jo :-)
No niin siinä sitten kävi kuten pelkäsin! Pkn äänestettiin voittajaksi ja samantien Wieniin! Olen todella pettynyt ja luulenpa etten ole ainoa todellakaan. Hävettää ja suututtaa! Kappale on kaikinpuolin ala-arvoinen euroviisuihin, siis kappale ( vammaisia vastaan ei mitään). Vammaisuudella vain mentiin euroviisuihin tällä kertaa! Itse eivät tietenkään asiaa ymmärrä, hyväksikäyttöäkin tämä tämmöinen on. Ja euroviisujen mitätöintiä! Laulukilpailuista kun sentään pitäs olla kyse, edelleen, vaikka monenmoista showta onkin nykyään mukana. Eipä enää kohta kiinnosta nää geimit kun ne tällaiseksi menee. Näin siinä voi käydä ku kansa saa päättää...
minun mielestä oli hyvä että pertti kurikan nimipäivä pääsi
jatkoon ne on ihan yhtä hyviä kun kuka vaan ne ainakin
esittää hyvin ja hienosti.
Säälipisteitä varmaan saa.
En meinannut ymmärtää,että suomalaiset on noin TYHMIÄ.!!!!
Idiootti edustaa ja on edustanut ennekin!
KIELITAIDOTON RUOTSALAIS-HOMO TOISSAVUONNA
LOISIMASSA VERORAHOILLAMME JA PUHUI HOMONSÖÖSSÖSÖSÖTYSTÄ
KUN HAASTATELTIIN ELI EI SUJUNUT SUOMI TAI ENGLANTI
MITÄ VITTUA !?!??!?!?!?!?