Osaisko joku kertoa, onko jollain tietoa/tehty tutkimuksia, miten ihmislapset tulisi toimeen ja kehittyisi ilman malliesimerkkiä, jos kuitenki perustarpeet tyydytettäisiin?
Oppisivatko he tavan kommunikoida, kävellä tai tulisiko heille tarpeita tietää ketä he ovat?
Ihan tällästä kevyttä perjantai-illan pohdintaa :D
Ihmistutkimuspohdiskeluja
1
133
Vastaukset 1
- En.siis.ole.alalla
Tutkimushan olisi tietenkin epäeettinen, mikä ei tarkoita ettei tätä joku olisi tutkinut esim. sata vuotta sitten. Tai oikeastaan uskon, että salassa tekee (wannabe) tiedemiehet esim. siepatuilla lapsilla tai orvoilla ihan mitä tutkimuksia tahansa. Näitähän epäeettisiä tutkimuksia on paljastunutkin (mm. Yhdysvalloissa "vapaaehtoisilla" vangeilla tehdään kaikenlaisia "kivoja" tutkimuksia).
Ns. susilapset ovat lapsia/nuoria, jotka ovat kasvaneet ilman ihmiskontakteja. Nimi tulee susien kasvattamasta lapsesta, joka jostain metsistä aikoinaan löytyi. "Susilapsia" ovat myös vankeudessa pidetyt lapset, joille on vain heitetty ruokaa vankityrmään.
Näistä jotakin juttua olen lukenut, että pelastamisen jälkeen eivät enää toivu olemaan ihmisten kanssa.Puhumaan tai oikeammin kommunikoimaan oppiminen on vaikeaa, toinen ihminen ei kai edusta mitään kiinnostavaa, turvaa tuovaa. Taitavat jäädä syvän kehitysvamman tasolle. Netistä varmaan tietoa löytyy...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411907Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7111312- 1011067
- 102918
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88914- 66761
- 33662
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.69532Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13528- 78511