Luovatko länsimaiset naiset hirviöitä?

Kysymys on varsin aiheellinen, millaisia mahtaa kasvaa tulevaisuuden pojista:

http://www.voice.fi/koti/kasvatusekspertti-antaa-tiukan-ohjeen-qaidit-alkaa-komennelko-isaa-poikien-kuullenq/29/71234

"Ilman vahvaa isähahmoa, joka voi siis olla myös isoisä tai isäpuoli, pojat saattvat kokea vaikeaksi oppia tunteiden näyttämistä rakentavasti sekä käyttämään voimaansa hyvin. Lisäksi isähahmo saa pojalle opetettua helpommin, miten muita tulee kunnioittaa - ja miten kunnioittaa itseään"

Onhan noita tuloksia jo nytkin nähtävissä, sen verran pitkään on suomessakin jo "tasa-arvoa" edistetty naisen mieleiseksi niin että miehistä on tehty alistettuja vässyköitä. Kun poika ensimmäisten vuosiensa aikana näkee mallin jossa miestä kyykytetään lähes joka asiassa ja sitten sen "Meidän pitäis puhua" -episodin jälkeen taas väkivaltaisia jänniksiä äitiään komentamassa tulee heille varmaan epäterve kuva siitä millainen miesmalli pärjää yhteiskunnassa.

Tässä myös hupaisa esimerkki nykypäivän miehen roolista vaikkakin valkoisiin verhoihin pyyhkiminen laittaa epäilemään että olisiko palstalainen trollailemassa :D:

http://www.iltasanomat.fi/kysy-seksista/art-1288862847540.html
39300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Miten miehistä muka 'tehdään' alistettuja vässyköitä? Miltä se tekeminen ihan käytännössä näyttää? Osoittaako naiset miehiä aseilla ohimolle ja käskee kyykkäämään vai miten?

Äänestä
  • Siten että vaasditaan miestä näyttämään tunteensa, itkemään ym. hänelle sopimattomia juttuja ja itse ollaan tekemättä asioita joita kuuluisi. Mies joutuu hoitamaan naisenkin roolin, alfanainen vaatii ja komentaa, kilttiluonteinen mies antaa kuvaa heikkoudesta:

    http://www.iltalehti.fi/viihde/2015021319191041_vi.shtml

    "Ohjelmassa paljastuu, että pullukkaäidin perheen ruokavalio muodostuu pääasiassa pakastepizzasta ja nugeteista. Lapset syövät useimmiten kaupan makaronilaatikkoa."

    "Paljastuu, että keittiössä ruoanlaittaminen on kotiäidille kokonaan vierasta."

    Ei v,,,u, miten kehtaa kutsua itseään edes kotiäidiksi? Miehen rooli perheessä on nykyään hoitaa kaikki naisellekin kuuluvat yksinkertaisetkin tehtävät, nainen kuvittelee että kun on pullauttanut pennun se on sitten siinä, saa olla äitinä ja passattavana marisijana lopun ikäänsä kunhan vain on äiti. Mies tietysti käy töissä ja huolehtii perheen toimeentulosta..

    Äänestä

  • En kyllä edelleenkään ymmärrä, mikä pakko kenenkään miehen on suostua sellaiseen?

    Äänestä

  • aohihoöaiaöo kirjoitti:

    En kyllä edelleenkään ymmärrä, mikä pakko kenenkään miehen on suostua sellaiseen?

    Ei ole pakko mutta sitten joutuu olemaan ilman. Siksi jotkut heikot & kiltit miehet sortuu siihen koska se on parisuhteen ehto suunnilleen. Naiset valkkaa p..ulla, sitä annetaan joko todella jännittäville miehille tai sitten nöyrille miehille palkkioksi palveluksista. Semmoiset miehet kuin vaikkapa minä jotka vähän odottaisi naiseltakin karsitaan jo kättelyssä kun kuvitellaan ja valheellisesti väitetään meitä sovinistisiksi, naista alistaviksi tms..Tämän vuoksi useimmat meistä kyllästyykin koko parinhakemiseen kun ei meillä ole mitään saumaa. Hulluinta asiassa on että ne todelliset alistajat on kuitenkin pimpinantolistan kärkipäätä.

    Äänestä

Älkää ottako miehiksi sellaisia vässyköitä joita joutuu komentamaan.

Äänestä
  • Pitäisikö naisten sitten ehkäpä ottaa sellaisia vässyköitä, jotka tottelevat komentamattakin?

    Äänestä

Aloittajalla on ihan harhainen käsitys perhe-elämästä.
Mielestäni nykymies siirtää upean miehenmallin pojilleen. Nykymiehen käsissä pysyy sekä imuri että vasara ja kumpaakin käytetään ihan täytenä miehenä. Miehisyys ei karise siitä, että tehdään erilaisia töitä.
Pojat näkevät myös äitien käyvän töissä ja hoitavan kotihommia jne. Lapset oppivat, että perhe on yksikkö, jonka eteen kaikki siihen kuuluvat tekevät yhdessä töitä. Jos perheessä ei ole isää, tämän miehen roolin näyttäjän pojalle voi ottaa esimerkiksi isoisä tai eno

Äänestä
  • Oman isäni kädessä tosiaan pysyi sekä vasara että imuri. Niinpä en nyt tarvitsekaan naista yhtään mihinkään.

    Äänestä

  • Ei ihmisen tule pariutua siksi, että tarvitsee toista johonkin, vaan siksi, että haluaa jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa.

    Äänestä

  • Joo, ei karisekaan siitä jos mies tekee sekä miesten että naistenkin töitä, laittaa ruokaa jne. mutta sitten se karisee kun mies on se joka tekee kaiken: rakentaa talon, korjaa auton, auraa pihan, laittaa ruuaat, imuroi jne, ja nykyaikainen pullukkaäiti silläaikaa surffaa netissä kun sillä on niin raskasta viikolla, siis silloin kun lapset ovat tarhassa ja pullukkaa surffaa netissä facea päivittämässä. Ihan omista kavereistakin työ- sekä -siviili sen jo näkee, ne on niin naisen tossun alla ettei mene enää nallekarkit tasan talouksissa niin kuin joskus ennenmuinoin.

    Äänestä

  • Ikiksellä ei ole perhettä, joten hän ei tiedä perhe-elämästä mitään (paitsi jos omien vanhempiensa elämä oli tuollaista). Tutkimusten mukaan nainen tekee yhä enemmän kotitöitä kuin mies, vaikka käy myös kokopäivätöissä.

    Äänestä

  • 200 kirjoitti:

    Ikiksellä ei ole perhettä, joten hän ei tiedä perhe-elämästä mitään (paitsi jos omien vanhempiensa elämä oli tuollaista). Tutkimusten mukaan nainen tekee yhä enemmän kotitöitä kuin mies, vaikka käy myös kokopäivätöissä.

    Tutkimusten mukaan miehet jotka tekevät kotitöitä potkitaan pois, eli ovat aisureita joista nainen eroaa, koska ne eivät ole tarpeeksi jänniä.

    LIsäksi Ikiksen perheettömyys ei vaikuta asiaan sen enempää, kuin se että sinulla olisi tai olisi ollut perhe, puhumme yleisistä ilmiöistä.

    Äänestä

Naisten vikako se on, jos poika tai mies on niin vätys, että on naisten pompoteltavissa?

Äänestä
  • Jos kyseessä olisi nainen nini se olisi yhteiskunnan ja median vika, joten miksei tässäkin tapauksessa?

    Äänestä

  • Koska ainakin minä haluan olla mies, joka on vastuussa omasta elämästään. Minua hävettäsi tunnustaa, että elämäni olisi naisten ohjailtavissa. Eikö sinua hävetä?

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Koska ainakin minä haluan olla mies, joka on vastuussa omasta elämästään. Minua hävettäsi tunnustaa, että elämäni olisi naisten ohjailtavissa. Eikö sinua hävetä?

    Kyllä, mutta me puhutaan tässä keskustelusta, eikä yksilöistä.

    Me puhutaan kaksoisstandardeista ettei naistetn tarvitse ottaa vastaavaa vastuuta vaan voivat syyttää yhteiskuntaa, mediaa ja miehiä, mutta miehet eivät saa tehdä ettei sitten patistella "olemaan miehiä" ja "ottamaan vastuuta" kuten sinäkin teet.

    Eikö se sinusta ole outoa?

    On tasa-arvoa mukamas ja puhutaan itsenäisistä jne. naisista, mutta samalla naisten ongelmat heijastellaan yhteisiksi ongelmiksi joihin tulee puuttua ja joka johtuu muista ihmisistä, mutta miesten ongelmat johtuvat....vain heistä itsestään.

    Jos et huomaa ristiriitaa niin se on aikalailla voivoi. Kuten sanoin, en puhu nyt sinusta tai minusta vaan yleisesti ja se vaikuttaa myös miesten ja naisten välisiin suhteisiin sekä lopulta myös meihin ilman että me voimme vaikuttaa siihen edes omilla toimillamme kun toinen sukupuoli odottaa selkeästi erilaista kohtelua mm. parisuhteessa. Miehen tulee ottaa vastuuta ja nainen ei koska syyt ovat aina muualla.

    Missä vaiheessa sinä otat vastuuta miehenä näihin keskusteluun ja ymmärrät vastuusi myös niissä?

    Äänestä

  • Nainen on vastuussa kodista ja lapsista ja omasta työstään. Sen lisäksi hänen tulee olla viehättävä miestään varten. Mies jättäytyy pelkäksi "äidin pikku apulaiseksi". Se on helppo rooli.

    Äänestä

  • Naiset nimenomaan EIVÄT ota vastuuta mistään, varsinkaan omista tekemisistään. Hävetkää Punkerot naiset!

    Äänestä

  • Ja miten punkerous liittyi asiaan?

    Äänestä

  • Mietihetki kirjoitti:

    Kyllä, mutta me puhutaan tässä keskustelusta, eikä yksilöistä.

    Me puhutaan kaksoisstandardeista ettei naistetn tarvitse ottaa vastaavaa vastuuta vaan voivat syyttää yhteiskuntaa, mediaa ja miehiä, mutta miehet eivät saa tehdä ettei sitten patistella "olemaan miehiä" ja "ottamaan vastuuta" kuten sinäkin teet.

    Eikö se sinusta ole outoa?

    On tasa-arvoa mukamas ja puhutaan itsenäisistä jne. naisista, mutta samalla naisten ongelmat heijastellaan yhteisiksi ongelmiksi joihin tulee puuttua ja joka johtuu muista ihmisistä, mutta miesten ongelmat johtuvat....vain heistä itsestään.

    Jos et huomaa ristiriitaa niin se on aikalailla voivoi. Kuten sanoin, en puhu nyt sinusta tai minusta vaan yleisesti ja se vaikuttaa myös miesten ja naisten välisiin suhteisiin sekä lopulta myös meihin ilman että me voimme vaikuttaa siihen edes omilla toimillamme kun toinen sukupuoli odottaa selkeästi erilaista kohtelua mm. parisuhteessa. Miehen tulee ottaa vastuuta ja nainen ei koska syyt ovat aina muualla.

    Missä vaiheessa sinä otat vastuuta miehenä näihin keskusteluun ja ymmärrät vastuusi myös niissä?

    Miehet ja naiset ovat erilaisia, meidän roolimme yhteiskunnassa ja etenkin parisuhteessa on erilainen. Minusta se on rikkaus. Jos (feministi)naiset haluavat uhriutua, se on vain heidän tappiokseen. Ja jostain syystä myös joidenkin ätmien. Outoa kerrassaan.

    Äänestä

  • Mietihetki kirjoitti:

    Kyllä, mutta me puhutaan tässä keskustelusta, eikä yksilöistä.

    Me puhutaan kaksoisstandardeista ettei naistetn tarvitse ottaa vastaavaa vastuuta vaan voivat syyttää yhteiskuntaa, mediaa ja miehiä, mutta miehet eivät saa tehdä ettei sitten patistella "olemaan miehiä" ja "ottamaan vastuuta" kuten sinäkin teet.

    Eikö se sinusta ole outoa?

    On tasa-arvoa mukamas ja puhutaan itsenäisistä jne. naisista, mutta samalla naisten ongelmat heijastellaan yhteisiksi ongelmiksi joihin tulee puuttua ja joka johtuu muista ihmisistä, mutta miesten ongelmat johtuvat....vain heistä itsestään.

    Jos et huomaa ristiriitaa niin se on aikalailla voivoi. Kuten sanoin, en puhu nyt sinusta tai minusta vaan yleisesti ja se vaikuttaa myös miesten ja naisten välisiin suhteisiin sekä lopulta myös meihin ilman että me voimme vaikuttaa siihen edes omilla toimillamme kun toinen sukupuoli odottaa selkeästi erilaista kohtelua mm. parisuhteessa. Miehen tulee ottaa vastuuta ja nainen ei koska syyt ovat aina muualla.

    Missä vaiheessa sinä otat vastuuta miehenä näihin keskusteluun ja ymmärrät vastuusi myös niissä?

    Miehet ja naiset ovat erilaisia, meidän roolimme yhteiskunnassa ja etenkin parisuhteessa on erilainen. Minusta se on rikkaus. Jos (feministi)naiset haluavat uhriutua, se on vain heidän tappiokseen. Ja jostain syystä myös joidenkin ätminkäisten. Outoa kerrassaan.

    Äänestä

  • 234 kirjoitti:

    Ja miten punkerous liittyi asiaan?

    Suurin osa naisista on punkeroita

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Miehet ja naiset ovat erilaisia, meidän roolimme yhteiskunnassa ja etenkin parisuhteessa on erilainen. Minusta se on rikkaus. Jos (feministi)naiset haluavat uhriutua, se on vain heidän tappiokseen. Ja jostain syystä myös joidenkin ätminkäisten. Outoa kerrassaan.

    Sinä et ymmärtänyt.
    Millä tavalla se on rikkaus jos naiset saavat samaan aikaan olla passiivisia, olla "tasa-arvoisia", määrittää säännöt sekä sen lisäksi vielä vaatia että mies toimii kuten mies toimii kuten hänen tulisikin toimia ja kaikki mitä naiselle tapahtuu on noiden mainittujen asioiden syytä, mutta miesten vastaavat asiat ovat heidän omaa syytään?

    Et huomaa kuinka tuota uhriutumista käytetään myös niissä muissa ihmissuhteissa hyväksi ja tätä vain nimität "roolimme olevan erilaisia".

    Haistan että olet kääntymässä profemmariksi joka vielä uskoo omaan miehisyyteensä vaikka on jo antamassa periksi.

    Äänestä

  • KaruTotuus kirjoitti:

    Suurin osa naisista on punkeroita

    Olkoot. Ei se minun ongelmani ole.

    Paskat. Minun ei ole koskaan tarvinnut antaa periksi. Ätmien ongelma on paradoksi. Yritetään miellyttää naisia olemalla "kilttejä" (lue vätyksiä) ymmärtämättä, että se on suurimman osan naisista mielestä paha turn-off.

    Äänestä

  • KaruTotuus kirjoitti:

    Suurin osa naisista on punkeroita

    No onhan se tietysti sääli, jos läski inhottaa, eikä hoikkiin naisiin ole mahdollisuuksia. Syvimmät sympatiani ovat puolellanne. ;-)

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Paskat. Minun ei ole koskaan tarvinnut antaa periksi. Ätmien ongelma on paradoksi. Yritetään miellyttää naisia olemalla "kilttejä" (lue vätyksiä) ymmärtämättä, että se on suurimman osan naisista mielestä paha turn-off.

    Naista aika paljon muistutat. Tiedätkö miksi?
    Koska osaat keskustella vain siitä mitä sinä olet etkä yleisellä tasolla asioista.

    Näet maailmasi vain oman maailmasi kautta ja sitä kautta tulkitset mm. ätmien ongelmia. Kun kerran sinä et anna periksi niin vika on siinä että ätmit antavat periksi jne.

    Miksi yrität sitten täällä miellyttää naisia kertomalla kuinka ätmien tulisi alistua siihen rooliin mitä naiset heille antavat ja kuinka miesten ei tulisi nousta vastahankaan jos naiset etsivät omille ongelmilleen selityksiä ympäröivästä maailmasta mutta miesten tapauksessa miehen pitää vain aina katsoa peiliin eli itseensä?

    Miksi sanot olevasi mies omassa elämässäsi, mutta kiellät että naisten tulisi koskaan olla mitään aivan kuten he vaativat miehiltäkin?

    Kerrot kuinka ettet anna periksi omassa elämässäsi mutta yleisellä tasolla olet luovuttanut ja vyörytät syyn näiden toisten miesten niskaan.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    No onhan se tietysti sääli, jos läski inhottaa, eikä hoikkiin naisiin ole mahdollisuuksia. Syvimmät sympatiani ovat puolellanne. ;-)

    Oletko ylpeä tuosta kommentistasi?

    Tuleeko sinulle hyvä olo kun vittuilet toisille miehille?

    Kasvaako ja koveneeko kullisi siitä kun kuvittelet olevasi heitä kovempi jannu?

    Äänestä

  • Mietihetki kirjoitti:

    Oletko ylpeä tuosta kommentistasi?

    Tuleeko sinulle hyvä olo kun vittuilet toisille miehille?

    Kasvaako ja koveneeko kullisi siitä kun kuvittelet olevasi heitä kovempi jannu?

    Eipä juuri. Kunhan huvittaa sekä miehet, että naiset, jotka valittavat vastakkaisen sukupuolen nirsousta, vaikka vika sinkkuuteen löytyy peilistä. Miehet ja naiset kun arvostavat eri asioita ja jokainen tuntuu vaativan enemmän kumppaniltaan kuin itseltään.

    Muista sitten että suljet itsesi sellaisen yleisen keskustelun ulkopuolelle koska määrittelet kaiken yksilöstä lähteviksi asioiksi.
    Omassa elämässäni ajatteln kyllä itsekkin noin, mutta kun katsoo kokonaiskuvaa niin huomaa että esimerkiksi naisilla tuntuu olevan erilaiset pelisäännöt kuin miehillä samalla kun pelimerkkejä rohmutaan entisestää lisää.

    Aijaa, eikös tuo edellinen kommenttisi noista lihavista/hoikista mimmeistä ole vähän erikoinen sitten jos kyseessä olisi hoikka tai normaalivartaloinen mies joka ei halua lihavaa naista. Eikös hän vaatisi kumppanilta sitten yhtä paljon kuin hän itsekkin....vai ehkä tarkoitat että ihmisen tulisi aina toimia markkinoiden mukaan mikä taas tarkoittaa sitä että sinun tulisi ottaa silloin kantaa yleisellä tasolla keskusteluun niistä lainalaisuuksista jotka vaikuttavat markkinoihin eikä vain kehottaa katsomaan peiliin.

    Käskisitkö naista joka on nelikymppinen ja ehkä lapsen hankkinut, ryppiintynyt ja joka ei löydä mielestään sopivaa miestä oman ikäisistään myös katsomaan peiliin?

    Äänestä

  • Mietihetki kirjoitti:

    Naista aika paljon muistutat. Tiedätkö miksi?
    Koska osaat keskustella vain siitä mitä sinä olet etkä yleisellä tasolla asioista.

    Näet maailmasi vain oman maailmasi kautta ja sitä kautta tulkitset mm. ätmien ongelmia. Kun kerran sinä et anna periksi niin vika on siinä että ätmit antavat periksi jne.

    Miksi yrität sitten täällä miellyttää naisia kertomalla kuinka ätmien tulisi alistua siihen rooliin mitä naiset heille antavat ja kuinka miesten ei tulisi nousta vastahankaan jos naiset etsivät omille ongelmilleen selityksiä ympäröivästä maailmasta mutta miesten tapauksessa miehen pitää vain aina katsoa peiliin eli itseensä?

    Miksi sanot olevasi mies omassa elämässäsi, mutta kiellät että naisten tulisi koskaan olla mitään aivan kuten he vaativat miehiltäkin?

    Kerrot kuinka ettet anna periksi omassa elämässäsi mutta yleisellä tasolla olet luovuttanut ja vyörytät syyn näiden toisten miesten niskaan.

    Omassa elämässä vai yleisellä tasolla, siinä on vissi ero. En minä väitä, että teidän pitäisi miellyttää naisia vaan olla miehiä. Mutta jos saat mielipiteitäni dissaamalla naisia, niin onnea ja menestystä vaan. ;-)

    Äänestä

  • Mietihetki kirjoitti:

    Oletko ylpeä tuosta kommentistasi?

    Tuleeko sinulle hyvä olo kun vittuilet toisille miehille?

    Kasvaako ja koveneeko kullisi siitä kun kuvittelet olevasi heitä kovempi jannu?

    Ratikan ongelma lienee on se että hän hirveästi haluaisi tuntea ylemmyyttä muita palstan miehiä kohtaan mutta ei oikein onnistu koska yritykset liittoutua naisten kanssa ei onnistu kun nehän ei valkoritaria oikeasti arvosta ja ainoa kaveri geniokin loistaa poissaolollaan. Aika surullista yksinäisen miehen sotaahan tuon mutta itsepähän on linjansa valinnut.

    Äänestä

  • Mietihetki kirjoitti:

    Muista sitten että suljet itsesi sellaisen yleisen keskustelun ulkopuolelle koska määrittelet kaiken yksilöstä lähteviksi asioiksi.
    Omassa elämässäni ajatteln kyllä itsekkin noin, mutta kun katsoo kokonaiskuvaa niin huomaa että esimerkiksi naisilla tuntuu olevan erilaiset pelisäännöt kuin miehillä samalla kun pelimerkkejä rohmutaan entisestää lisää.

    Aijaa, eikös tuo edellinen kommenttisi noista lihavista/hoikista mimmeistä ole vähän erikoinen sitten jos kyseessä olisi hoikka tai normaalivartaloinen mies joka ei halua lihavaa naista. Eikös hän vaatisi kumppanilta sitten yhtä paljon kuin hän itsekkin....vai ehkä tarkoitat että ihmisen tulisi aina toimia markkinoiden mukaan mikä taas tarkoittaa sitä että sinun tulisi ottaa silloin kantaa yleisellä tasolla keskusteluun niistä lainalaisuuksista jotka vaikuttavat markkinoihin eikä vain kehottaa katsomaan peiliin.

    Käskisitkö naista joka on nelikymppinen ja ehkä lapsen hankkinut, ryppiintynyt ja joka ei löydä mielestään sopivaa miestä oman ikäisistään myös katsomaan peiliin?

    Tietysti. Miehet arvostavat naisten ulkonäköä ja naiset miehen supliikkia, koulutusta, varallisuutta jne. Palstalla koulutetut naiset vaativat koulutettua miestä ja hoikat miehet hoikkaa naista. Eikö lopputulos jo todista, että toiveet ovat erilaisia?

    Puhumattakaan palstan lempiaiheesta, seksuaalisesta kokemuksesta. Paavot haluavat neitseen ja Pirkot kultasormen tai -kullin.

    Äänestä

  • Valkoritari on yksi ÄTMIYDEN alalaji. Aisuri mikä aisuri.. Tod.näk ruma janu vielä varmaan kaupanpäälle..

    Äänestä

  • RatikkaHönönOngelma kirjoitti:

    Valkoritari on yksi ÄTMIYDEN alalaji. Aisuri mikä aisuri.. Tod.näk ruma janu vielä varmaan kaupanpäälle..

    Tämä!

    Valkoritari on ATM. Ehdottomasti.

    Parhaimmillaankin KTM.

    Mitä ne eivät tajua, on sitä että ne nyökyttetelvät naisen vieressä esim. sitä että "miehen ei pidä odottaa että kaveruus ja naisille palveluksien tekeminen johtaa seksiin" mutta silti, he juuri itse tekevät samoin.

    Äänestä

  • RatikkaHönönOngelma kirjoitti:

    Valkoritari on yksi ÄTMIYDEN alalaji. Aisuri mikä aisuri.. Tod.näk ruma janu vielä varmaan kaupanpäälle..

    Minä olen ylpeä valkoritariudestani. Sehän tarkoittaa mm. säännöllistä seksielämää. Rumakin saatan olla, mutta onneksi naiset sitten pitävät rumista miehistä. ;-)

    Äänestä

  • IkisM kirjoitti:

    Ratikan ongelma lienee on se että hän hirveästi haluaisi tuntea ylemmyyttä muita palstan miehiä kohtaan mutta ei oikein onnistu koska yritykset liittoutua naisten kanssa ei onnistu kun nehän ei valkoritaria oikeasti arvosta ja ainoa kaveri geniokin loistaa poissaolollaan. Aika surullista yksinäisen miehen sotaahan tuon mutta itsepähän on linjansa valinnut.

    Spåran juttujahan täällä mielellään lukee. Yksi palstan harvoja miehiä jolla on jalat maassa normaalissa elämässä.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Minä olen ylpeä valkoritariudestani. Sehän tarkoittaa mm. säännöllistä seksielämää. Rumakin saatan olla, mutta onneksi naiset sitten pitävät rumista miehistä. ;-)

    enon kanssa liiterissä siis

    Äänestä

  • Säännöllisesti kirjoitti:

    enon kanssa liiterissä siis

    Sekö sinulle ensimmäisenä seksistä tulee mieleen?;-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

IkisM kirjoitti:

Kysymys on varsin aiheellinen, millaisia mahtaa kasvaa tulevaisuuden pojista:

http://www.voice.fi/koti/kasvatusekspertti-antaa-tiukan-ohjeen-qaidit-alkaa-komennelko-isaa-poikien-kuullenq/29/71234

"Ilman vahvaa isähahmoa, joka voi siis olla myös isoisä tai isäpuoli, pojat saattvat kokea vaikeaksi oppia tunteiden näyttämistä rakentavasti sekä käyttämään voimaansa hyvin. Lisäksi isähahmo saa pojalle opetettua helpommin, miten muita tulee kunnioittaa - ja miten kunnioittaa itseään"

Onhan noita tuloksia jo nytkin nähtävissä, sen verran pitkään on suomessakin jo "tasa-arvoa" edistetty naisen mieleiseksi niin että miehistä on tehty alistettuja vässyköitä. Kun poika ensimmäisten vuosiensa aikana näkee mallin jossa miestä kyykytetään lähes joka asiassa ja sitten sen "Meidän pitäis puhua" -episodin jälkeen taas väkivaltaisia jänniksiä äitiään komentamassa tulee heille varmaan epäterve kuva siitä millainen miesmalli pärjää yhteiskunnassa.

Tässä myös hupaisa esimerkki nykypäivän miehen roolista vaikkakin valkoisiin verhoihin pyyhkiminen laittaa epäilemään että olisiko palstalainen trollailemassa :D:

http://www.iltasanomat.fi/kysy-seksista/art-1288862847540.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu