Hei!
Olen 15- vuotias tyttö ja 177 cm pitkä.Olen missisukua ja pitkä joten saan huomion joka paikassa ympärilleni.En käytä meikkiä ja yritän pukeutua " huomaamattomasti" jotta saisin olla edes jossain rauhassa.Minua luullaan usein malliksi ja missiksi vaikka olenkin vasta 15 -toista näytän aikuiselta.Kaikki haluavat minun tulevan malliksi ja pitävät sitä itsestään selvyyteenä että minusta tulisi missi tai malli.Minua on pyydetty tuhansia kertoja lehtiin,tv:seen,malliksi erilaisiin tapahtumiin yms,mutta olen aina kieltäytynyt.Minua kiinnostaa aivan muu tulevaisuus ja ammatti ei poseeraamista kameroille päivästä toiseen.Vanhempani ,sukulaiset ja tuttavat luulevat minun haluavan malliksi tai oikeastaan minulla ei ole vaihtoehtoja minun pakotetaan siihen.Minä en halua malliksi.Haluan poliisiksi.En ole kertonut tästä kenellekään sillä en tiedä mitä tapahtuisi jos kertoisin.Kaikille on shokki jo se kun en ole ollut suostunut mihinkään mallintehtäviin mihin minua on tuhannesti pyydetty.Olen pienestä pitäen halunnut poliisiksi ja aion pitää unelmastani kiinni.
Mitä minun kannattaisi tehdä? Kaikki vinkit ovat todella tärkeitä sillä itken lähes joka ilta huoneessani miettien asiaa.Tämä on minulle todella suuri juttu ja arvostan sitä jos ymmärrät tilanteeni...Kiitos!
Kaikki haluavat että tulisin malliksi!
12
149
Vastaukset
- Eläunelmaaasi
Teet niinkuin itse tykkäät, koska et voi ikinä tulla onnelliseksi, jos yrität miellyttää muita ja elät elämäsi heidän mukaansa. Jos siis haluat poliisiksi niin go for it!
Et taida nykypäivänä poliisiksi päästä ku reittä pitkin kiipeämällä (mikä sulta saattais jopa onnistua) Poliiseiksi tulevista on tungoksi asti mutta paikkoja ei ole ja saattavat vielä vähentää.
- 1411
Sä oot vielä vain 15, mielesi muuttuu vielä ehkä monta kertaa. Ei kukaan sinua voi pakottaa malliksi ellet halua, siihen ammattiin tarvitaan muutakin kuin pelkkä hyvännäköinen ulkokuori. Ellei mallinhommat kiinnosta niin sitten ei kiinnosta. Keskity koulunkäyntiin ja sukulaisille saa sanoa mielipiteensä suoraan.
- mallimamma
sama oli mulla, mutta olin hirveän ujo ja epävarma. Sitten kasvoin ja rupsahin ja päätin kokeilla siipiä mallina... hahah ne nauroi mut pihalle.
siis: eihän siinä mitään menetä! yksi valinta ei poista toista. Voit siis huoletta tienata hieman massia ja hakea poliisikouluun kun on sen aika. - Pyllitäti
Poliisikoulun pääsykokeessa pitää nykyään osata jopa kirjoittaa joten suosittelen sinulle sitä mallin hommaa.
- Tsufe
Käy koulut loppuun ensin .Järki kasvaa myös.
- noinkohan
mikähän noista lauseista on totta
- itsenäinen
Vaikutat henkisesti kyllä paljon järkevämmältä kuin moni aikuinen.Pidä tyttö unelmastasi kiinni.Poliisn ammatti on hieno ja siinä saa auttaa ihmisiä.Kunnioitettavaa ettet ole lähtenyt halpoihin motkotuksiin mukaan.Muista kuitenkin nauttia kauneudestasi myös, sillä tavalal mikä sinulle sopii parhaiten.Todella hyvää jatkoa sinulle!TV: eräs äippä
- mallina_parempi
Mallina saisit paljon enemmän rahaa kuin poliisina. Poliisin ammatti on myös keinotekoisten lakien pakottamista kansalaisten päälle voimakeinoin. Mikä siinä sitten on niin kivaa lopulta?
- aösdfkasödfk
enemmän rahaa? Herää herran jumala:
http://www.iltalehti.fi/verot-viihde/2013110117674146_vv.shtml
siinä sulle hyvätuloisia malleja oikein nipussa ja noi on niitä "parhaiten tinanneita". Ja toinen juttu, noi poliisipilkat on lähinnä säälittäviä. Ja kolmas juttu, toi keskustelun aloittaja ei ole todellinen. Lue pariin kertaa toi luritus niin saatat ehkä huomata että sen todenperäisyys on hieman kyseenalainen. Vai että missisukua... ja tuhansia tv pyyntöjä... jep jep
- EMH_
Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille! Tulin todella hyvälle mielelle zsempeistänne ja kannustuksestanne unelmiani kohtaan!
On totta että mieleni saattaa vielä moneen kertaan muuttua ja ehkäpä haluaisinkin joskus malliksi.Nyt olen ysiluokalla ja pitäisi alkaa päättämään mihin tämän jälkeen ryhtyy lukio antaa onneksi lisää miettimis aikaa.Tiedän että poliisin ammattiin on kova tunku ja hankala päästä mutta eihän sitä pääse elämässä eteenpäin jos ei yritä! Kiitos vielä sain tästä uutta iloa elämääni niin oudolta kuin se kuulostaakin! - Kirjoitustaito
Äidinkielestä tulee kyllä lukiossa korkeintaan vitonen. Opettele kirjoittamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840