http://www.geologia.fi/index.php/2011-12-21-12-30-30/2011-12-21-12-31-46/big-bang-alkuraejaehdys
"Ensimmäisen sekunnin murto-osan aikana universumin koko oli vain millimetrin kymmenys eli pieniä Universumeita olisi mahtunut nuppineulan päähän yli kolmekymmentä."
Miten 30 maailmankaikkeutta mahtuu nuppineulan päähän? Helposti, vastaa evokki ja kysyy että miten Nooan arkkiin mahtuu eläimiä.
"Ensimmäisen sekunnin murto-osan aikana universumin koko oli vain millimetrin kymmenys eli pieniä Universumeita olisi mahtunut nuppineulan päähän yli kolmekymmentä."
Miten 30 maailmankaikkeutta mahtuu nuppineulan päähän? Helposti, vastaa evokki ja kysyy että miten Nooan arkkiin mahtuu eläimiä.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kun universumi syntyi, tila laajeni inflatorisesti ja samalla tyhjiöenergia alkoi muuttua säteilyksi ja myöhemmin aineeksi. Aine ei koskaan ollut kuvaamassasi tilassa, vaan syntyi valtavan paljon suurempaan avaruuteen energiasta.
Mitä kuvitteelliseen arkkiin tulee, on täysin mahdotonta, että edes maaeläimistö olisi mahtunut siihen. Lisäksi Ramattu unohtaa sellaisen tosiasian kokonaan, että hyvin harva maakasvi pysyy hengissä, jos se upotettaan 40 vuorokaudeksi veteen. Useimipien siemenetkin tuhoytuvat siinä ajassa. Miksi Raamattu ei kerro, miten maakasvit pelastettiin?
Tietotasosi ja ajattelusi taso ovat tyypillinen nuoren maan kreationistille.
Kun arkkia rakennettiin niin arkin tilat laajennettiin sopivan kokoiseksi ja samalla arkin runkoon rakentui osastoja ja valmistui myöhemmin isoksi laivaksi johon mahtui kaikki tarvittavat eläimet. Arkki ei koskaan ollut liian pieni, vaan syntyi valtavan paljon tilaa kaikille eläimille.
Ihan helppoa.
Kuinka monta työntekijää (lue: orjaa) arkissa oli lapioimassa paskaa?
Kaikki maailman p*skanluojat mahtuivat nuppineulan päähän ennen alkupläjähdystä eikä se herätä eräissä mitään ihmetystä.
Ennen alkuräjähdystä ei kyllä ollut mitään paskanluojia olemassa. Ei edes sinun paskaluojaasi.
Eli ei ollut mitään joka olisi voinut räjähtää.
Niin, universumin alku ei ollut ilm. suuri räjähdys (Big Bang), vaan kaikki alkoi ei-mistään (nollasta). Ei ollut edes yhtä alkeishiukkasta, ei sattumaa, ei valintaa, ei mitään tässä fyysisessä universumissa. Mutta Raamatun mukaan alussa oli universumimme ulkopuolinen Jumala, Hänen mahtava luomissanansa (energiaa jne). Nykyfysiikan mukaan maailmankaikkeus on luotu ilm. 12 alkeishiukkasesta ( kuudesta voimaakantavasta alkeishiukkasesta, joista yksi on Higgsin bosoni). Suurin osa maapallon materiasta on luotu neljästä partikkelista (kaksi leptonia ja kaksi kvarkkia). Lunnonontieteilijät totesivat n. 10-15 vuotta sitten kesäkongressissaan Tukholmassa, että saamme kiittää toista (näkymätöntä) maailmaa olemassaolostamme. Näin on. Mutta on turhaa spekulaatiota puhua multiuniversumeista. On yritettävä selvittää ensin tämä yksi fyysinen ja näkyvä eli havaittava kaikkeus tieteen metodin puitteissa.
Kreationistit ainakin esiintyvät niin simppeleinä, että herää kysymys ovatko he kaikki vain verkon trolleja, kirjoittavat vain ärsyttääkseen tai kerjätessään huomiota, vaikka kielteistäkin?
Eihän noin yksioikoisesti ajatteleva oikeasti voi olla yli kymmenvuotias.
alussa maailman kaikkeus oli äärettömän tiheä ja kuuma jo muutamaa plancin aikaa myöhemmin se oli aurinkokuntamme kokoinen ja alkoi jäähtyä...maailmankaikkeus laajeni valoanoepammin kuten nytkin tekee..kohti entropia kuolemaa....mutta mikään ei voi liikkua valoa nopeammin...aivan jos väite kätkee vastauksen sisäänsä...maailman kaikkeus laajenee ei mihinkään joten se voi tehdä sen valoa nopeammin
Alkuräjähdys on tyhmän ihmisen paras arvaus. Jostainhan tämän kaiken oli tultava. Pakostakin ensin oli ei mitään kun mitään ei voi olla aina, ja sitten yhtäkkiä ei missään räjähti ei mikään ja loi kaiken. Toki suomi24sen kovin asijantuntijatrolli heittää tähän teorian faktana ja heittääpä pari nimittelyäkin.... juuh.
Väärin meni taas. Ei ollut mitään aikaa ja paikkaa, jossa "yhtäkkiä räjähti". Tuo viisastelunne on aivan perseestä kun ette edes vaivaudu selvittämään itsellenne, että mitä oikein olette kritisoimassa. Että se niistä S24:n asiantuntijatrolleista taas...
Voisiko aloittaja vielä kertoa, miten tämä kaikki liittyy evoluutioon?
Asiantuntemattomalla hörinällä alkuräjähdyksestä ei asian kanssa ole paljoakaan tekemistä.
Evoluutioon ei liity mikään koska mitään evoluutiota ei tapahdu eikä ole koskaan tapahtunutkaan.
Mutta pitäähän tänne jotain keskustelun aihetta tehdä.
Evoluutiota ei tapahdu ja maailma on litteä levy, jonka päällä taivas on kantena. Tähdet ovat kannessa olevia reikiä, joiden läpi taivaallisen sfäärin valo paistaa. Kuu ja aurinko kiertävät maata, joka on kaikkeuden keskus samoin kuin Jerusalem on maan keskus.
Tästä kaikesta on vahva tieteellinen näyttö; aivan yhtä vahva kuin kreationismista.
Tähdet eivät suinkaan ole reikiä taivaan kannessa niin kuin sinä luulet. Maailma ei myöskään ole litteä koska se on kolmiulotteinen. Miltä sinusta tuntuu elää tuollaisissa harhoissa.
Siinä olet oikeassa että evoluutiota ei tapahdu.
Noista mainitsemistani asioista on yhtä vahva näyttö kuin kreationistien väitteestä, ettei evoluutiota ole. Sitä näyttöä sanotaan Raamatun kirjaimelliseksi tulkinnaksi ja sen tieteellinen arvo on 0.
Ja silti uskot siihen että tähdet ovat reikiä tai maailma on litteä. Ei sitten ole mikään ihme että uskot evoluutioonkin.
Sinun ei kannattaisi ryhtyä keskustelemaan henkilön kanssa, joka pesee sinut joka asiassa sata-noola. Nytkään et raukka tajua edes satiiria. Totta kai jokainen täysipäinen uskoo evoluutioon. Todisteet ovat sen verran varmat.
'agnoskepo' onkin todellinen sata-noola.
http://vantaaweather.info/sun.phtml
Tuosta saat 'todisteet' siitä miten aurinko kiertää maapalloa. Ymmärsitkö sinä? Ateistit kertoo niin että aurinko kiertää maapalloa. Joko nyt ymmärsit? Aurinko nousee ja laskee.
Niille sivullisille jotka eivät käy kreationismi-palstalla tiedoksi: Tämä Jyri jota ystävällisesti kutsumme Jyrbäksi suoltaa harhojaan useiden sivunikkien (mm. iwukki) voimalla. Evoluutiosta hän tietää juuri sen verran mitä kreationistiset lahkosaarnaajat (Leisola, Reinikainen ym) ovat vääristellen ja valehdellen kertoneet. Tämä valehtelu ja vääristely on tunnusomaista myös mytomaaniselle valehtelijalle multinilkki Jyrbälle.
Häntä on nöyryytetty useasti kreationismi-palstalla, samoin hän on toistuvasti jäänyt kiinni valehtelusta sillä seurauksella että hän on ilmoittanut lähtevänsä paskaa viskaten palstalta. Seuraavana päivänä hän kuitenkin palaa suoltamaan sontaansa uuden nikin suojasta. Tästä valehtelusta ja nöyryytetyksi tulemisesta on tietysti seurannut se ettei hän halua rekata omaa sinistä nikkiä mikä onkin ymmärrettävää.
Jyrbä on vuosia kertonut evoluution tulleen kumotuksi mutta tähän päivään mennessä hän ei ole pystynyt esittämään pienintäkään todistetta luomisesen tai luojan olemassaolosta. Kun hän jää toistuvasti tappiolle väittelyssä hän vaipuu 10-vuotiaan tasolle ja alkaa inttämään ja nylkyttämään epätoivoisesti sivunikkiensä suojasta. Hän on täysin epärehellinen kaikissa kirjoittelussan joka tietysti johtuu siitä ettei hänellä ole mitään todisteita mistään väittämistään asioista. Ei evoluutiosta, ei fysiikasta, ei biologiasta....
EIKÄ KREATIONISMISTA TAI LUOMISESTA.
Koko maailma on todiste Jumalan luomistyöstä.
Yksi essentialisti katsoo luontoa ja näkee Allahin ja toinen Newtonin toisen liikelain. Minä näen kaksi totuuden tavoittelijaa.
Niin on kuten iwukki kirjoittaa ts. universumi ja maapallon biologinen elämä ovat todiste Jumalan luomistyöstä. Se kertoo Luojan suvereenista viisaudesta ja voimasta. Tämä fyysinen todellisuus kaikkeudessa ja maapallolla todistaa jumallisesta (rajattomasta) viisaudesta (älykkyys) ja voimasta. Ilman niitä ei universumi ja sen elämä voisi olla mahdollista. Näin on yleisen järjen ja tieteen näyttöjen mukaan.
Ensimmäisen sekunnin murto-osan aikana maailmankaikkeus koki useita faasimuutoksia ennekuin se täyttyi energialla jota alkoi poreilla inflaation aihuttamasta tyhjyydestä. On jopa arveltu että maailmankaikkeus oli alijäähtyneessä äärimmäisen kylmässä tilassa.
Inflaation jälkeen kaikki energian mitä maailmankaikkeuden syntymiseen ja ylläpitämiseen tarvittiin oli olemassa, Myös nykyisen universumin aika-avaruus, fysiikanlait ja Higgsin kenttä olivat tuolloin valmiina. Tästä eteenpäin maailmankaikkeus alkoi laajeta siten kuin voimme sen nykyään havainnoin todentaa
Eli tapahtui yliluonnollinen ihme. Voi teitä reppanoita selityksineen.
Evoluutioteoria ei käsittele alkuräjähdystä. Alkuräjähdys käsitteenäkin kuuluu kosmologian piiriin.
Kaiken alku universumissa kuuluu kosmologiaan ja fysiikkaan jne, mutta universumin kehitys ennen maapallon biologista elämää on tausta elämän mahdollisuudelle (olosuhteet) planeetallamme.