Saamme toisissamme hirviön esiin

Muuta vaan. Jos ette ole sopivat toisillenne, ei kannata väkisin yrittää elää yhdessä. Kummallekin parempi kun pääsee turhasta kärsimyksestä.

Asunnon vuokraaminen ja poismuuttaminen kuulostaa hyviltä ideoilta. Vaikuttaa siltä, että olette umpikujassa nyt: keskusteluyhteyttä ei ole, ilmapiiri on huono, välit kireät ja riitaa kaiken aikaa. Erillään asuminen voisi antaa miettimisaikaa ja puhdistaa ilmaa, ja kumpikin voisi miettiä tahoillaan mitä haluaa jatkossa: jatkaa yhdessä vai erota lopullisesti.

Tosi kurjaa kuulla, että riitelette jatkuvasti. Kannustan silti jatkamaan ja pyrkimään sovintoon. Avioero ei ole kenellekään helppoa, vaikka se hetkellisesti helpottaisi oloa, siitä voi jäädä haavoja pitkäksi aikaa, joskus koko elämän ajaksi. Avioliittoleiri esim parempiavioliitto Pieksämäellä antaa mahtavia työkaluja ristiriitojen selvittelyyn ja kommunikaatioon. Tosin ei sinne voi miestä pakottaa, mutta ehdottaa kannattaa. Tsemppiä ja voimia teille!

Hei.

Oletpa ikävässä tilanteessa elämässäsi, siis olette miehesi kanssa. Asiat voivat muuttua, jos molemmilla on edes hitusen tahtoa korjata tilannetta. Mieti onko sinulla, kysy mieheltäsi onko hänellä. Tutki missä olisi mahdollista päästä keskustelemaan, saamaan apua tulehtuneeseen tilanteeseen; perheneuvonta tms. Ellei miehesi lähde mukaan, mene edes sinä, sekin jo muuttaa tilannetta, että toinen vaihtaa asennetta tai toimintatapaa. Kannattaa kokeilla.

Voimia sinulle ja miehellesi,
Pirkko-pappi

Sama täällä. Ollaan oltu jo 12v. yhdessä ja nyt alkaa riittää. Kumpikaan ei enää arvosta toistaan ja itseäni ärsyttää että vaimolla ei ole minkäänlaista "omaa elämää" joten minullakaan ei saisi olla. Kaipaisin oikeasti jotain "avioliiton ulkopuolista" juttukaveria jonka kanssa vaihtaa ajatuksia koska tukehdun liittooni

Mikä noita miehiä oikein vaivaa, miksi he eivät puhu? Naisena haluan puhua asiasta kuin asiasta, mutta miehille se on vaikeaa, joskus ihan mahdotonta. Mä olen tainnut törmätä just noihin puhumattomiin luusereihin, jotka ovat olevinaan maailman napoja:D

Me saatiin hetkeksi homma taas toimimaan sillä, että itse hautauduin opiskeluihin ja mies töihinsä eikä puhuttu toisillemme oikeastaan mitään, oli sellaista kämppiselämää. Nyt kun kevään osalta alkaa opiskelutkin olla jo kohta pulkassa, niin tuntuu että parisuhteelle olisi nyt sitä aikaa. Ja mies nostaa taas seinän suoraan eteen, hänen mielestään ongelmista nimenomaan ei saisi puhua, se ilmeisesti pahentaa niitä. Olen oikeastaan jo luovuttanut ja tuntuu ihan järkyttävän pahalta.

Meillä ei myöskään puhuta :/ Nykyään en uskalla edes ottaa mitään asiaa puheeksi, koska mietin, että mikähän haloo tästäkin asiasta nousee. Kaikenlainen jutustelu on pannassa, koska mies vetää joka asiasta herneen nokkaan. Ahdistaa..

Marjaana sun mies on varmaan jotenkin puolustusasemissa. Koita puhua tästä hänelle.