Saamme toisissamme hirviön esiin

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä melkein 7 vuotta. Viimeiset pari vuotta olemme riidelleet lähes taukoamatta. Hetken aikaa menee hyvin ja taas alkaa alamäki, joka tuntuu jatkuvan aina edellistä pidemmälle ja jyrkempänä. Menin hänen kanssaan naimisiin, koska hän pyysi. Ei kai sellaisesta voi oikein kieltäytyäkään. Sanomme toisillemme kamalia asioita, olemme muuttuneet juuri sellaisiksi kauheiksi ihmisiksi, jotka tekevät toistensa elämän kammottavaksi. Jatkuva pelko seuraavasta riidasta, pelko siitä, mistä toinen syyttää seuraavan kerran, milloin itse raivostuu pikkuasiasta. Ei puhuta, yhdessäolo on telkkarin, puhelimen tai tietokoneen tuijottamista tai riitelemistä.
Mies ei halua puhua ongelmasta. Minä haluan. Mitä tässä voi enää tehdä? Konkreettisia neuvoja ja asiallisia vastauksia toivoisin :( Olen ajatellut, että kun rahatilanteeni sen sallii, vuokraan itselleni asunnon, johon muutan. Lapsia ei ole, eikä asuntolainaa.
9154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Muuta vaan. Jos ette ole sopivat toisillenne, ei kannata väkisin yrittää elää yhdessä. Kummallekin parempi kun pääsee turhasta kärsimyksestä.

Äänestä

Asunnon vuokraaminen ja poismuuttaminen kuulostaa hyviltä ideoilta. Vaikuttaa siltä, että olette umpikujassa nyt: keskusteluyhteyttä ei ole, ilmapiiri on huono, välit kireät ja riitaa kaiken aikaa. Erillään asuminen voisi antaa miettimisaikaa ja puhdistaa ilmaa, ja kumpikin voisi miettiä tahoillaan mitä haluaa jatkossa: jatkaa yhdessä vai erota lopullisesti.

Äänestä

Tosi kurjaa kuulla, että riitelette jatkuvasti. Kannustan silti jatkamaan ja pyrkimään sovintoon. Avioero ei ole kenellekään helppoa, vaikka se hetkellisesti helpottaisi oloa, siitä voi jäädä haavoja pitkäksi aikaa, joskus koko elämän ajaksi. Avioliittoleiri esim parempiavioliitto Pieksämäellä antaa mahtavia työkaluja ristiriitojen selvittelyyn ja kommunikaatioon. Tosin ei sinne voi miestä pakottaa, mutta ehdottaa kannattaa. Tsemppiä ja voimia teille!

Äänestä

Hei.

Oletpa ikävässä tilanteessa elämässäsi, siis olette miehesi kanssa. Asiat voivat muuttua, jos molemmilla on edes hitusen tahtoa korjata tilannetta. Mieti onko sinulla, kysy mieheltäsi onko hänellä. Tutki missä olisi mahdollista päästä keskustelemaan, saamaan apua tulehtuneeseen tilanteeseen; perheneuvonta tms. Ellei miehesi lähde mukaan, mene edes sinä, sekin jo muuttaa tilannetta, että toinen vaihtaa asennetta tai toimintatapaa. Kannattaa kokeilla.

Voimia sinulle ja miehellesi,
Pirkko-pappi

Äänestä

Sama täällä. Ollaan oltu jo 12v. yhdessä ja nyt alkaa riittää. Kumpikaan ei enää arvosta toistaan ja itseäni ärsyttää että vaimolla ei ole minkäänlaista "omaa elämää" joten minullakaan ei saisi olla. Kaipaisin oikeasti jotain "avioliiton ulkopuolista" juttukaveria jonka kanssa vaihtaa ajatuksia koska tukehdun liittooni

Äänestä

Mikä noita miehiä oikein vaivaa, miksi he eivät puhu? Naisena haluan puhua asiasta kuin asiasta, mutta miehille se on vaikeaa, joskus ihan mahdotonta. Mä olen tainnut törmätä just noihin puhumattomiin luusereihin, jotka ovat olevinaan maailman napoja:D

Äänestä

Me saatiin hetkeksi homma taas toimimaan sillä, että itse hautauduin opiskeluihin ja mies töihinsä eikä puhuttu toisillemme oikeastaan mitään, oli sellaista kämppiselämää. Nyt kun kevään osalta alkaa opiskelutkin olla jo kohta pulkassa, niin tuntuu että parisuhteelle olisi nyt sitä aikaa. Ja mies nostaa taas seinän suoraan eteen, hänen mielestään ongelmista nimenomaan ei saisi puhua, se ilmeisesti pahentaa niitä. Olen oikeastaan jo luovuttanut ja tuntuu ihan järkyttävän pahalta.

Äänestä

Meillä ei myöskään puhuta :/ Nykyään en uskalla edes ottaa mitään asiaa puheeksi, koska mietin, että mikähän haloo tästäkin asiasta nousee. Kaikenlainen jutustelu on pannassa, koska mies vetää joka asiasta herneen nokkaan. Ahdistaa..

Äänestä

Marjaana sun mies on varmaan jotenkin puolustusasemissa. Koita puhua tästä hänelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KohtaEiEnääJaksa kirjoitti:

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä melkein 7 vuotta. Viimeiset pari vuotta olemme riidelleet lähes taukoamatta. Hetken aikaa menee hyvin ja taas alkaa alamäki, joka tuntuu jatkuvan aina edellistä pidemmälle ja jyrkempänä. Menin hänen kanssaan naimisiin, koska hän pyysi. Ei kai sellaisesta voi oikein kieltäytyäkään. Sanomme toisillemme kamalia asioita, olemme muuttuneet juuri sellaisiksi kauheiksi ihmisiksi, jotka tekevät toistensa elämän kammottavaksi. Jatkuva pelko seuraavasta riidasta, pelko siitä, mistä toinen syyttää seuraavan kerran, milloin itse raivostuu pikkuasiasta. Ei puhuta, yhdessäolo on telkkarin, puhelimen tai tietokoneen tuijottamista tai riitelemistä.
Mies ei halua puhua ongelmasta. Minä haluan. Mitä tässä voi enää tehdä? Konkreettisia neuvoja ja asiallisia vastauksia toivoisin :( Olen ajatellut, että kun rahatilanteeni sen sallii, vuokraan itselleni asunnon, johon muutan. Lapsia ei ole, eikä asuntolainaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu