Matematiikan tutkijaksi

7799543

Jos tavoitteena on päästä nimenomaan matematiikan tutkijaksi, niin onnistuuko tällainen jos vain haluaa?
Väiteltyään matematiikan tohtoriksi, onko suuri mahdollisuus ettei pääsisi tekemään työkseen haluamaansa matemaattista tutkimustyötä? Ei ole kiinnostusta muihin työtehtäviin, joihin matematiikalla voi työllistyä.

9

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taavi-

      Onko tällä hetkellä jotain tatsia matematiikkaan (koululainen vai alan opiskelija?), ettei tuo ole ihan liirumlaarum haaveilua
      Sanotaan hieman huumorilla, että yksi tie on kuin ns.itetaiteilijat, jotka taiteilevat vain innosta asiaan omin voimin pyytämättä mitään ulkopuolisia palkkioita tai puitteita, ja katsovat sitten onko kukaan kiinnostunut aikanaan jälkikäteen ao.ihmisen käden-/hengentuotteista...
      Mutta oikeasti, tutkijaksi pitää olla jonkinmoinen synnynnäinen "lahjakkuudensiemen", muuten homma käy vähitellen liian tukalaksi, näin luulen

    • 86uq3a

      Pelkkä halu ei riitä eikä ahkeruuskaan. Pitää olla lahjakkuutta. Jos lukiossa matematiikassa on melkein aina 10 ja ylioppilaskirjoituksissa laudatur, niin on jotain mahdollisuuksia. Yliopisto-opinnoissa sitten näkee miten pitkälle pääsee. Lupaavia kykyjä palkataan apuopettajiksi ja assistenteiksi. Väitöskirjakaan ei vielä riitä takaamaan sitä, että tulee suureksi matemaatikoksi. Sen näyttävät sitten kansainvälisissä kongresseissa ja julkaisusarjoissa julkistetut tutkimukset. Tie huomattavaksi matemaatikoksi on kova ja kivinen.

    • Äfäm

      Ei välttämättä. Vaikka kuinka haluaisit mutta kukaan ei ota sinua jatko-opiskelijaksi, niin keinot voi olla vähissä. Periaatteessa on mahdollista kirjoittaa julkaisuja työttömänäkin, mutta kutsutaanko sitten tällaista henkilöä tutkijaksi?

      • Luulen_vain

        Ei kai kenenkään työsuhteen laatu määritä sitä, onko tutkija vai ei. Jos pystyy tuottamaan niin laadukkaita tutkimuspapereita, että nämä saa julkaistuksi alan huippujulkaisuissa, niin on varmaan tutkija.

        Matematiikassa tämä vielä onnistuu periaatteessa yksityiseltäkin ihmiseltä, mutta ns. laitetieteissä asia on jo vaikeampaa, kun harvalla on kotonaan esimerkiksi spetrofotometriä.


      • huuruu

        Matematiikassakaan ei yksin työskentelevä tutkija pääse kovin pitkälle, ettei sitten on aivan harvinaisen lahjakas. Jos tekee tutkimusta jollain matematiikan pitkälle kehittyneellä alueella, niin se harvoin onnistuu ilman alan tutkijayhteisöä, koska jo uuden aiheen löytäminen on vaikeaa ilman ohjausta.

        Joltain matematiikan sivupolulta voi hyvällä onnella löytää tutkimattoman alueen, jolla voi sitten tavallista helpommin nousta maineeseen. Yleensä kuitenkin tutkija huomaa, että hänen uutuuksiksi luulemansa löydöt onkin tehty jo muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin.


      • Luulen_vain
        huuruu kirjoitti:

        Matematiikassakaan ei yksin työskentelevä tutkija pääse kovin pitkälle, ettei sitten on aivan harvinaisen lahjakas. Jos tekee tutkimusta jollain matematiikan pitkälle kehittyneellä alueella, niin se harvoin onnistuu ilman alan tutkijayhteisöä, koska jo uuden aiheen löytäminen on vaikeaa ilman ohjausta.

        Joltain matematiikan sivupolulta voi hyvällä onnella löytää tutkimattoman alueen, jolla voi sitten tavallista helpommin nousta maineeseen. Yleensä kuitenkin tutkija huomaa, että hänen uutuuksiksi luulemansa löydöt onkin tehty jo muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin.

        Totta kai jokaiseen tutkimushankkeen suunnitteluvaiheeseen kuuluu jonkintasoinen kirjallisuustutkimus, joka jatkuu sitten itse projektissa. Kirjallisuustutkimuksen tarkoitus on selvittää aihealueen nykyinen tietämyksen taso. Näin lisäruudin keksiminen yleensä vältetään.

        Tietysti joskus esimerkiksi väitöskirjan tekijä huomaa, että joku ehtii julkaista samasta aiheesta aiemmin, ja siihen meni sen väitöskirja-aihion uutuusarvo. Tällöin voi tietysti joko laajentaa aluetta tai ottaa eri lähestymistapa samaan aiheeseen, jotta uutuusarvo jälleen löytyy.


    • fffffs

      Tutkijaksi tuleminen on helppoa vaikeampaa on se, että joku maksaisi sinulle siitä palkkaa.

      Tohtorin tutkinto ei riitä ellei sinulla ole hyvät suhteet jonkun matematiikan laitoksen professoreihin. Suomessa ei valita pätevintä vaan "sopivin" eli kummin kaima.

      Kannattaa hommata joku toinen akateeminen ammatti ja sivussa lukea itsensä matematiikan tohtoriksi (älä unohda myöskään pedagogisia opintoja niitä vaaditaan jatkossa). Sitten julkaiset itse (jos olet pätevä) julkaisut ja jätät yliopistot varjoosi. Mutta kuten muut ovat huomauttaneet niin lukion 10 rivi ja täydet yo-kirjoituksesta ei takaa vielä pärjäämistä. Jos kirjoitat laudaturin gradusta tai diplomi-työstäsi niin sitten sinulla on pientä (hyvin pientä) toivoa tutkijaksi.

      • faktojakehiin

        "Suomessa ei valita pätevintä vaan "sopivin" eli kummin kaima."

        En usko. Mihin tämä väite perustuu? Kuka matemaatikko on saanut tällä perusteella paikan?


      • tavallinen-
        faktojakehiin kirjoitti:

        "Suomessa ei valita pätevintä vaan "sopivin" eli kummin kaima."

        En usko. Mihin tämä väite perustuu? Kuka matemaatikko on saanut tällä perusteella paikan?

        Nimimerkillä taitaa olla tapana olla hieman kyyninen, ja koskenee jossain määrin koulun opettajapaikan hakuja :)
        Se myös pitänee paikkansa, että laudatur gradusta on suunnilleen yhtä kuin kansilehteä vaihtamalla lisensiaatti...
        korjatkaa jos väärä käsitys.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe