Onkohan se aina tarpeellista aloittaa yhtä turhanpäiväinen keskustelu kun suomalainen roskalehti uutisoi jotai uutta?
0Äänestä
Viisutkiinnostaa
Kertoo jotain kansainvälisestä mausta. Eikö nämä samat viime vuonna varjoäänestäneet Softenginea Suomen voittajaksi, vaikka suosikin piti olla Mikko Pohjola. Softengine sitten voittikin Suomen finaaalin ja sijoittui hyvin itse viisuissa, taisi olla 11.
0Äänestä
27vee
Jos katsoo miten kommentteja on peukutettu, näyttää siltä että lukijat tykkäävät Satin Circuksesta eniten, sen jälkeen Opera Skaalasta ja Soljusta. PKN-kommenttjea on paljon, mutta niistä tykätään aika vähän, lähinnä on tullut negatiivisille kommenteille tykkäyksiä. EI silti että tämä todistaisi mitään, IS-lukijat eivät edusta kansaa. Tulee tiukka kisa.
0Äänestä
sdsd3
Ihan sama vaikka Pertti Kurikka jäis viimeiseksi itse kisoissa.....ainakin näytettiin taas Euroopalle että Suomessa pidetään rock-musiikista! :)
0Äänestä
jejejeee
En mä usko että se viimeiseksi jää, kolmanneksi tulee Satin Circuksen ja Operan jälkeen.
0Äänestä
satinparas
Kuka pitää kuka ei. Itse pidän hyvistä rock-biiseistä. PKN tasoista roskaa en kutsuisi edes nimellä musiikki.
Ja Euroopalle näytettiin vain kuinka tolloja asukkaita täällä asuu!
Älkää antako äänten hajota, vaan äänestäkää parasta, kansainvälisintä Satin Cirkusta!
0Äänestä
Zazazaz
Kannatan. Äänestetään Satin Circusta porukalla. On todella hyvä mahdollisuus että ne voittaa Suomen finaalin PKN:n nenän edestä, ja eteenee Wienin finaalin. Kerrankin biisi mitä ei tarvitse yhtään hävetä.
0Äänestä
eijatkooon
Tästä näkee että mitä eurooppalaiset äänestäisivät... ei todellakaan mitään PKN. Kaikki kunnia PKN:lle ja hienoa että he saivat näkyvyyttä Suomen finaalissa, mutta ei jatkoon.
0Äänestä
VoittoPKNlle
Pertti Kurikan nimipäivät on näistä kahdesta bändistä kuitenkin se, jolla on rutkasti kansainvälistä esiintymiskokemusta. Tässä vain yksi kansainvälinen klubikeikka, hienosti ja ammattitaitoisesti PKN ottaa yleisönsä:
PKN voittaa koko viisut, ei auta Satin sirkuksen fanien lobbaus tässä.
0Äänestä
hsjdbxkxk
Liekö PKN kuitenkaan Cascadaa ja Bonnie Tyleriä kuuluisampi?
Molemmat esiintyivät vuoden 2013 viisuissa, toinen sijoittui 21. ja toinen 19. sijalle. Ja ihan ansaitusti. Niin että keksipä parempi argumentti tuon epätoivoisen kannattamisesi tueksi.
0Äänestä
hehjoo
Satin Sirkukselta puuttuu kuitenkin ihan kokonaan kansainvälinen esiintymiskokemus, mukaan ei lasketa Fuengirolan suomalaista iskelmäbaaria ;-)
Pertti Kurikan Nimipäivät sen sijaan on kokenut ulkomaan keikkailija, he osaavat ottaa tilan haltuunsa:
Ei muuten puutu kansainvälistä kokemusta Satin Circukselta. Ne on vetäneet kymmeniä keikkoja ulkomailla. Pitkä kiertue Norjassa. Keikkoja Saksassa.
Alkaa olla PKN porukoissa paniikkia nyt kun huomaavat että Satin Circus itse asiassa on vähän niskan päällä ja näyttää siltä että voittavat kisan!
0Äänestä
Totuusontama
Englantilainen vedonlyöntitoimist antaa Suomelle sellaiset kertoimet että se sijoittuisi kolmanneksi koko kisassa. Kertoimet perustuvat siihen että Satin Circus valitaan edustajaksi: ”it includes boyband Satin Circus, whose One Direction-esque ‘Crossroads’ is the main reason behind Finland’s high ranking in the Betfair market. They are up against punk rockers with learning disabilities, Pertti Kurikan Nimipäivät, who have so far taken the domestic limelight.”
Suomeksi: Satin Circuksen One Direction-tyyppinen "Crossroads" on pääsyy Suomen korkealle sijoitukselle. Heitä vastaan on kehitysvammaisten punkbändi PKN, jotka ovat toistaiseksi saaneet suuremman kotimaisen huomion.
Suomessa kohistaan Pertti Kurikasta, ulkomailla Satin Circuksesta.
0Äänestä
taitaaollanain
Suomen vedonlyönti taas olettaa että PKN voittaa. Eipä taida siinä tapauksessa Suomella olla mandollisuuksia itse kisoissa. Sekä Betfair että Betfred laittaa Suomen kokonaiskilvan kolmoseksi. Molemmilla on Italia ykkösenä. Betfredillä on Norja kakkosena, Betfairilla Australia kakkosena. Oletuksena siis että Satin Circus voittaa Suomen karsinnan. Tämä taitaa olla ulkomailla yleisin oletus.
0Äänestä
nanajuju
Tällä hetkellä Suomi vedonlyöntiyhtiöiden kakkossuosikki, että repikää reikäänne vitun Satin Circus -idiootit. Satin Circuksella ei oltais oltu lähelläkään TOP15 -sijoja. PKN saa joko nolla pistettä tai ihan helvetisti pisteitä.
Nollakin on parempi kuin joku Suomen 18. sija täysin keskinkertaisella biisillä, jota kukaan ei 20 vuoden päästä muista, kun joku kysyy, kuka tai ketkä oli Suomen viisuedustaj(i)a vuonna 2015. PKN muistetaan instana riippumatta lopputuloksista.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onkohan se aina tarpeellista aloittaa yhtä turhanpäiväinen keskustelu kun suomalainen roskalehti uutisoi jotai uutta?
Kertoo jotain kansainvälisestä mausta. Eikö nämä samat viime vuonna varjoäänestäneet Softenginea Suomen voittajaksi, vaikka suosikin piti olla Mikko Pohjola. Softengine sitten voittikin Suomen finaaalin ja sijoittui hyvin itse viisuissa, taisi olla 11.
Jos katsoo miten kommentteja on peukutettu, näyttää siltä että lukijat tykkäävät Satin Circuksesta eniten, sen jälkeen Opera Skaalasta ja Soljusta. PKN-kommenttjea on paljon, mutta niistä tykätään aika vähän, lähinnä on tullut negatiivisille kommenteille tykkäyksiä. EI silti että tämä todistaisi mitään, IS-lukijat eivät edusta kansaa.
Tulee tiukka kisa.
Ihan sama vaikka Pertti Kurikka jäis viimeiseksi itse kisoissa.....ainakin näytettiin taas Euroopalle että Suomessa pidetään rock-musiikista! :)
En mä usko että se viimeiseksi jää, kolmanneksi tulee Satin Circuksen ja Operan jälkeen.
Kuka pitää kuka ei. Itse pidän hyvistä rock-biiseistä. PKN tasoista roskaa en kutsuisi edes nimellä musiikki.
Ja Euroopalle näytettiin vain kuinka tolloja asukkaita täällä asuu!
Älkää antako äänten hajota, vaan äänestäkää parasta, kansainvälisintä Satin Cirkusta!
Kannatan.
Äänestetään Satin Circusta porukalla. On todella hyvä mahdollisuus että ne voittaa Suomen finaalin PKN:n nenän edestä, ja eteenee Wienin finaalin. Kerrankin biisi mitä ei tarvitse yhtään hävetä.
Tästä näkee että mitä eurooppalaiset äänestäisivät... ei todellakaan mitään PKN.
Kaikki kunnia PKN:lle ja hienoa että he saivat näkyvyyttä Suomen finaalissa, mutta ei jatkoon.
Pertti Kurikan nimipäivät on näistä kahdesta bändistä kuitenkin se, jolla on rutkasti kansainvälistä esiintymiskokemusta. Tässä vain yksi kansainvälinen klubikeikka, hienosti ja ammattitaitoisesti PKN ottaa yleisönsä:
https://www.youtube.com/watch?v=A9TgKSlBLfc
PKN voittaa koko viisut, ei auta Satin sirkuksen fanien lobbaus tässä.
Liekö PKN kuitenkaan Cascadaa ja Bonnie Tyleriä kuuluisampi?
Molemmat esiintyivät vuoden 2013 viisuissa, toinen sijoittui 21. ja toinen 19. sijalle. Ja ihan ansaitusti. Niin että keksipä parempi argumentti tuon epätoivoisen kannattamisesi tueksi.
Satin Sirkukselta puuttuu kuitenkin ihan kokonaan kansainvälinen esiintymiskokemus, mukaan ei lasketa Fuengirolan suomalaista iskelmäbaaria ;-)
Pertti Kurikan Nimipäivät sen sijaan on kokenut ulkomaan keikkailija, he osaavat ottaa tilan haltuunsa:
https://www.youtube.com/watch?v=8-WYogwPk54
https://www.youtube.com/watch?v=0mFjJ70Dfck
https://www.youtube.com/watch?v=1Xvv3NS1wo0
Ei muuten puutu kansainvälistä kokemusta Satin Circukselta. Ne on vetäneet kymmeniä keikkoja ulkomailla. Pitkä kiertue Norjassa. Keikkoja Saksassa.
Alkaa olla PKN porukoissa paniikkia nyt kun huomaavat että Satin Circus itse asiassa on vähän niskan päällä ja näyttää siltä että voittavat kisan!
Englantilainen vedonlyöntitoimist antaa Suomelle sellaiset kertoimet että se sijoittuisi kolmanneksi koko kisassa. Kertoimet perustuvat siihen että Satin Circus valitaan edustajaksi:
”it includes boyband Satin Circus, whose One Direction-esque ‘Crossroads’ is the main reason behind Finland’s high ranking in the Betfair market. They are up against punk rockers with learning disabilities, Pertti Kurikan Nimipäivät, who have so far taken the domestic limelight.”
Suomeksi: Satin Circuksen One Direction-tyyppinen "Crossroads" on pääsyy Suomen korkealle sijoitukselle. Heitä vastaan on kehitysvammaisten punkbändi PKN, jotka ovat toistaiseksi saaneet suuremman kotimaisen huomion.
Suomessa kohistaan Pertti Kurikasta, ulkomailla Satin Circuksesta.
Suomen vedonlyönti taas olettaa että PKN voittaa. Eipä taida siinä tapauksessa Suomella olla mandollisuuksia itse kisoissa.
Sekä Betfair että Betfred laittaa Suomen kokonaiskilvan kolmoseksi. Molemmilla on Italia ykkösenä. Betfredillä on Norja kakkosena, Betfairilla Australia kakkosena. Oletuksena siis että Satin Circus voittaa Suomen karsinnan. Tämä taitaa olla ulkomailla yleisin oletus.