Vesi pullossa / makumuutos

Onko tietoa miksi kunnan vesijohtovesi suljetussa pullossa muuttuu parissa päivässä mullan makuiseksi.
Meillä on oma kaivo ja puhdistin raudalle yms. Mutta tämä oma kaivovesi ei pullossa muuta makuaan.

Mikä ihme on siis kunnallisessa vesijohtovedessä. Testattu parikertaa puhtaalla pullolla. Huolestuttavaako?
5322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eipä ole tietoa, mutta veikkaan että puhdistuskemikaalien vaikutuksen lakattua vesijohtovesi
muuttuu semmoiseksi skeidaksi kun se alunperinkin oli.

Äänestä

Kannattaa ottaa yhteyttä sinne veden toimittajaan, eli kuntaan päin. Jos tätä ei esiinny laajemmin, niin sitten makuvirheen lähde on jossain lähellä teidän vesihanaanne.

Itselleni kävi kerran niin, että kotikaljasatsista yhdessä virvoitusjuomapullossa maku oli multainen, vaikka muissa tätä makuvirhettä ei esiintynyt. Kyseinen pullo tuoksahti mullalle vielä useamman pesukerran jälkeenkin ja meni sitten pullonkeräykseen. Siis se makuvirheen lähde voinee olla ihan vain se puhdas pullokin, mutta jos samassa pullossa kotikaivovesi säilyy hyvänä, niin ei oikein sitten.

Multaisen makuelämyksen aiheuttajana on kaiketi yleisimmin geosmiini, jota taas tuottavat aktinobakteerit eli sädesienet. Yksi hypoteesi olisi, että vesijohtoverkoston puolikuolleet sädesienet pystyvät sitten siinä pullossa tuottamaan geosmiinia, ehkä vähän virkistyneenä. Vesijohdossa kloori hillitsisi niiden juhlintaa.

Oliko muuten kokeessa käytetty pullo lasia vai muovia?

Äänestä
  • Pullo on muovia. Laitoin kuntaan kyselyn.

    Mietin miten kaivovesi olisi puhtaampaa. Toki talomme vedenpuhdistin ns. parhaasta päästä, mutta voiko mangaanihiekan läpi puhdistettu vesi olla vailla noita mainitsemiasi pöpöjä. En tiedä.

    Äänestä

  • Noniin, muovipullo sopisi noihin molempiinkin veikkauksiini, siis että itse pullosta tulisi makuvirhettä, vaan kun et mitään asiaan virkkanut, niin käsitän, että se kaivovesi oli samassa putelissa.
    Vaan kloori ei välttämättä pysy niin hyvin muovipullossa kuin lasipullossa. Että sitä kloorin vähentymistä voisi tapahtua, lämpiämisen lisäksi.
    Ajankuluksesihan voinet kokeilla pullottaa kuumaa vettä samasta hanasta ja seisottaa sitten sitä ne muutamat päivät. Makuvirhe olisi toki ylläri, kun pöpöjen pitäisi olla kuolleita.

    Eihän kaivovedessä välttämättä ole sädesieniä tai kaivossa multaakaan. Ei niin sitten sitä mullan makuakaan.

    Äänestä

  • Taidan kokeilla sillä kuumalla vedellä. Ja kyllä, kaivo ja hanavesi olivat samassa pullossa.

    Onko kloorin pitkäaikaiskäytöstä varmaa terveysfaktaa paljonkin? Entä kuinka yleistä fluorin lisääminen on Suomessa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


WaterInBottle kirjoitti:

Onko tietoa miksi kunnan vesijohtovesi suljetussa pullossa muuttuu parissa päivässä mullan makuiseksi.
Meillä on oma kaivo ja puhdistin raudalle yms. Mutta tämä oma kaivovesi ei pullossa muuta makuaan.

Mikä ihme on siis kunnallisessa vesijohtovedessä. Testattu parikertaa puhtaalla pullolla. Huolestuttavaako?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu