Ehkäpä hyvinkin tuttu kuvio. Yhdessäoloa 20 vuotta, josta puolet oltu naimisissa. Viimeiset vuodet etenkin lähinnä kavereina. Monien vuosien yrityksistä huolimatta (minun puoleltani) miestä ei kiinnosta enää mikään kaksin tekeminen, oli se sitten seksi, elokuvissa käynti tai mikä vain ajanviete tai joka tekisi hyvää parisuhteellemme. Olemme lähinnä äiti ja isä yhteiselle lapselle. Olen jo aikoja sitten luovuttanutkin ja hiljaa kärsinyt, naiseuteni kutistanut nollaan. Mies on kyllä vastuuntuntoinen ja käy töissä, Koskaan hän ei hyväile, suukota tai ota syliin, muusta puhumattakaan. Lapselta saan kyllä hellyyttä yllin kyllin mutta kaipaahan sitä nainen myös miehen kosketusta.
Olen yrittänyt maanitella, innostaa kaikenlaiseen kahdenkeskiseen irtiottoon vuosien varrella mutta aina on ollut esteenä raha tai jokin muu. Tuntuu siltä että aina löytyy jokin tekosyy. Käyn matkoillakin yksin.
Iltaisin istumme eri sohvilla. Olen nyt alkanut niin kyllästyä tähän, koska en saa syytä kylmyyteen selville. Muuten arki sujuu normaalisti. Ei ole toista naista, ei mitään. Meillä ei kuulemma vain "synkkaa". Itse olen ulospäin suuntautunut, iloinen ja avoin ihminen, paljon kavereita ja ystäviä. Olen haluttua seuraa ja minusta pidetään.Miehet huomaavat minut, olen suht kivannäköinen ja persoonallisen oloinen, en mikään seinäruusu. Mutta kotona ei tapahdu mitään.
Olen tähän asti välttänyt syrjähyppyä ja pettämistä, mutta nyt tuntuu että tulen hulluksi suhteessa, jossa ei saa mitään emotionaalista eikä rakkautta, fyysisestä puhumattakaan.
Minusta tuntuu kuin minulla olisi kouluikäinen ja iso lapsi, molemmat toivottavat pyjamissaan hyvää yötä ja jään yksin. Tämä on hirveää, en haluaisi erota mutta en tiedä kestänkö enää kauan tällaista yksinäisyyttä avioliitossa.
Mies on aina ollut flegmaattisempi kuin minä mutta viime vuodet olen saanut seksiä vain ruinaamalla silloin tällöin. Ei se kovin kivalta tunnu, ja itsetunto romahtaa. Mieheni pitää itse todella tärkeänä ulkonäköään, sipistelee hiuksiaan ja muutenkin koko ajan hoitaa itseään jopa naismaisesti. Ehkä hän on bi tai jotain muuta, joskus alkuaikoina sain selville että hän tykkää pukeutua naiseksi välillä. Sen asian olen yrittänyt unohtaa. mutta voiko se olla että hänen seksuaalitaipumus onkin muuttunut niin ettei siksi halua enää olla kanssani? Tämä on hirveä tilanne, tuntuu että tulen hulluksi. Olen yrittänyt ajatella etten halua erota lapsen takia, että hänellä säilyisi koti mutta enpä tiedä. Onnellinen en ole.
Olen yrittänyt maanitella, innostaa kaikenlaiseen kahdenkeskiseen irtiottoon vuosien varrella mutta aina on ollut esteenä raha tai jokin muu. Tuntuu siltä että aina löytyy jokin tekosyy. Käyn matkoillakin yksin.
Iltaisin istumme eri sohvilla. Olen nyt alkanut niin kyllästyä tähän, koska en saa syytä kylmyyteen selville. Muuten arki sujuu normaalisti. Ei ole toista naista, ei mitään. Meillä ei kuulemma vain "synkkaa". Itse olen ulospäin suuntautunut, iloinen ja avoin ihminen, paljon kavereita ja ystäviä. Olen haluttua seuraa ja minusta pidetään.Miehet huomaavat minut, olen suht kivannäköinen ja persoonallisen oloinen, en mikään seinäruusu. Mutta kotona ei tapahdu mitään.
Olen tähän asti välttänyt syrjähyppyä ja pettämistä, mutta nyt tuntuu että tulen hulluksi suhteessa, jossa ei saa mitään emotionaalista eikä rakkautta, fyysisestä puhumattakaan.
Minusta tuntuu kuin minulla olisi kouluikäinen ja iso lapsi, molemmat toivottavat pyjamissaan hyvää yötä ja jään yksin. Tämä on hirveää, en haluaisi erota mutta en tiedä kestänkö enää kauan tällaista yksinäisyyttä avioliitossa.
Mies on aina ollut flegmaattisempi kuin minä mutta viime vuodet olen saanut seksiä vain ruinaamalla silloin tällöin. Ei se kovin kivalta tunnu, ja itsetunto romahtaa. Mieheni pitää itse todella tärkeänä ulkonäköään, sipistelee hiuksiaan ja muutenkin koko ajan hoitaa itseään jopa naismaisesti. Ehkä hän on bi tai jotain muuta, joskus alkuaikoina sain selville että hän tykkää pukeutua naiseksi välillä. Sen asian olen yrittänyt unohtaa. mutta voiko se olla että hänen seksuaalitaipumus onkin muuttunut niin ettei siksi halua enää olla kanssani? Tämä on hirveä tilanne, tuntuu että tulen hulluksi. Olen yrittänyt ajatella etten halua erota lapsen takia, että hänellä säilyisi koti mutta enpä tiedä. Onnellinen en ole.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse kokenut samanlaisen kuvion n.10v sitten.
Nyt eronneenna voin sanoa, että ei ole kaduttanut,.Ihmiset vain muuttuu ja intohimo häviää.
Onko pakko pitää kulisseja yllä? Ei ole ! Tsemppiä sinulle,mitä sitten päätätkin!
Kiitos sinulle! Kyllähän tässä haluaisi päästä johonkin päätökseen, ei ole mukava elää yksin avioliitossa. Olen miettinyt salasuhteen ottamista ja perheen pitämistä koossa, mutta en tiedä sopiiko se minun luonteelleni. Minun on vaikea elää kaksoiselämää. Ajattelen vain lastamme liikaa.Minulla on yksi ero takana niin tiedän miten rankkaa se on.
Kaksoiselämä on rankkaa salailuineen ja itsekunnioitus voi kadota siinä valheiden verkossa. Valheessa eläminen kuluttaa hermostoa ja syö syöjäsirkkana rakkauden uskollisuuden.
Rehellisyys kannatta aina ja tekee arjesta helpompaa.
Rehellisesti ja vakavasti tuoda ilmi miehelle avioliittonne tila, sillä mies voi olla uskomattoman sokea tajuamaan missä mennään.
Voinet kertoa myös, että ajatuksissasi on käynyt yksinäisinä päivinä se, että rakkautenne kuluneet ladut voivat erkautua eri teille.
Varaa kynttiläillallinen tai jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa ja tuo ilmi siinä piilevä hyvästijättö entiselle elämälle.
Jos miehelläsi on vielä intohimon kipinää yhtääkään, niin pelko erosta ja mahdollisten uusien kumppanien tulo elämääsi voi sytyttää kosiskelun kilpailutilanteen.
Kun mies havaitsee, että olet vielä sangen kysytty naisseuralainen miellyttäville miehille, oletan aviomiehen heräävän pitämään kiinni rouvastaan ja miehisestä reviiristään.
No tuo nyt ei ole mikään syy aloittaa toisen pettämistä, ellet pyydä kumppanilta lupaa.
Jos suhde ei toimi, niin se ei vain toimi. Silloin kannattaa erota ja antaa aikaa itselleen. Yksinjäämistä ei kannata pelätä. Parempi elää vapaana kuin häkkilintuna.
Ja lapsi aistii, kun vanhempien välit eivät toimi ja kärsii siitä hiljaa... Lapsethan ovat erittäin lojaaleja vanhemmilleen... Kannattaa myös miettiä haluaako antaa lapselle esimerkin parisuhteesta, missä aikuiset eivät edes kosketa toisiaan tai näytä rakkautta toisilleen!
Eroa. Tai kokeilkaa erillään asumista.
PS. ehkä miehesi on homoseksuaali...