Eurovision Song Contest on Musiikkikilpailu

Joka muuta väittää, niin hän Valehtelee.

Eilen illalla joku kukkahattu oli nakuttanut erääseen ketjuun tasapaksun valitusvirren. Sisältö oli jo sen verran useaan kertaan jankutettua, että sitä ei jaksanut enää edes lukea, eikä se edes millään lailla liitykään sen puoleen euroviisuihin.

Mielenkiinto pysähtyi Jälleen kerran tehtyyn väitteeseen:

Euroviisut eivät Koskaan ole olleet musiikkikilpailu.

HUOM! Siis ei KOSKAAN?!

Johan oli paksu vale, minä ajattelin.

Valikoin siis listan Euroviisuissa esitetyistä kappaleista vuosien varrelta, nämä ovat menestyneet hyvin ja joukossa on myöskin voittajia.
Listatkaa muut lisää mitä mieleenne tulee.

Rise Like A Phoenix 2014
Round And Round 2014
Only Tear Drops 2013
Ludak Kao Ja Novi 2013
Never Forget 2012
Euphoria 2012
Nile Ljubav Stavar 2012
Fairy Tale 2009
La Voix 2009
Belive 2008
Molitva 2007
Lejla 2006
Never Let You Go 2006
Hard Rock Hallelujah 2006
Lejla 2006
No Home 2005
In My Dreams 2005
Lane Moja 2004
Wild Dance 2004
Wings Of L ove 2000

Olen valikoinut tähän eri tyyppisiä kappaleita. Musiikkia on monenlaista ja joukossa on myös hyvää kuin huonoakin. On olemassa myös hyvää punkmusiikkia ja huonoa punkmusiikkia. Ja Aina Mun Pitää on luokattoman huonoa punkia.
Kansainvälisillä sivustoilla onkin kyselty PKN kannattajilta:

-Missä se punk tässä on kappaleessa?

60 VUOTTA on pitkä aika Eurovision Song Contestia, Eikä minulla ole aikaa kahlata ja valikoida lauluja joka vuodelta, Mutta lisäänpä kuitenkin vielä muutaman voittajan varhaisimmilta vuosilta:

Hold Me Now 1987
What´s Another Year 1980

Ja vielä 1958 Volare. Esittäjä Domenico Mondungo Italia.
2005 Volare myös valittiin kaikkien aikojen parhaimmaksi euroviisuksi.

Se, että 70 prosenttia suomalaisista ei pidä Aina Mun Pitää kappaleesta, ei johdu bändiläisten kehitysvammasta. Ihan yhtä lailla me viisufanit äänestimme myös Eläkeläisiä vastaan ja Kari Tapion itkuvirttä vastaan.
Myös teidän kukkahattujen kisaan laittama Jari Sillanpää kuollut lokki takin selkämyksessä olisi saanut jäädä pois kisasta.
887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minulle Euroviisut on aina ensisijaisesti musiikkikilpailu. Kaikki lähtee hyvästä biisistä. Sen jälkeen siihen voidaan miettiä puvustusta, taustalaulajia, tanssijoita , valoja ym.rekvisiittaa, jos ne sopivat kyseiseen biisiin. Joskus ei tarvita muuta kuin laulaja ja valospotti, joskus vähän muutakin. Pääasia, että lisärekvisiitta sopii itse kappaleeseen eikä ammu yli. Esim. Lordin vuonna 2006 Lejla-kappaleen esitys sopi mielestäni täydellisesti kappaleeseen. Tänä vuonna Suomen UMK:ssa sellainen oli mielestäni Opera Skaalalla.
Tänä vuonna erityisesti Suomen kappaleen ja esittäjien katsotaan vievän Eurooppaan suvaitsevaisuuden ilosanomaa ja auttavan parantamaan kehitysvammaisten asemaa. Olisin kuitenkin halunnut myös musiikkikappaleen olevan korkeatasoisempi. Meneekö viesti Euroopassa perille, jää nähtäväksi. Vai jäävätkö ihmiset suu auki ihmettelemään, mitä ihmettä Suomi on taas keksinyt?

Äänestä

Eikä tartte edes listata, YouTubeen vilkaisu jo kumoaa tuon naurettavan väitteen ettei ole koskaan ollut kyse musiikista. You Tubessa ovat useaan otteeseen myös listattu kaikki viisujen voittajat aina hurmaavasta Lys Assiasta 1958 Refrain Conchitaan ja Rise Like A Phoenix 2014.
Kyse on nimen omaan musiikista, eikä siten tämäkään viisu-ukko ymmärrä noitten väitettä. Tuntuu he yrittäisi enemänkin vakuutella itselleen ja kohottaa siten itsetuntoa. Miksihän muilla viisumailla ei ole yhtä suurta tarvetta vakuutella paremmuuttaan? Nämäkin jotka täällä tasa-arvosta huutelevat voisivat ihan oikeasti osallistua vaikkapa vapaaehtoistyöhön. SPR tarvitsee kipeästi vapaaehtoityöntekijöitä. Sen sijaan, että he melskaavat turhasta se, että joku Pertti Kurikan nimppparit on joskus 2015 esiintynyt viisuissa, sillä ei ensi vuonna ole enää mitään merkitystä. Paitsi, että se äänestetään Kaikkien Aikojen Huonoimmaksi Edustuskappaleeksi ja 100v juhlissa esitetään hauskutuspläjäyksenä.

Äänestä

Ihanaa nostalgiaa on tuubissa, illalla katselin kaikki kappaleet 1956 - 2014. Abba toi shown kilpailuun 1974 ja sen jälkeen esitykset muutuivatkin värikkäämmiksi. Mä tykkäsin. Monia helmiä vuosien varrella ja kaikki ovat ansainneet voittonsa. Ovatpa nuo kelvanneet suomalaisillekin, ovat soineet radiossa ja käännetty suomenkielelle. Joten aivan turha sanoa, etteikö olisi musiikkia kisassa mukana.
En muistanutkaan, että Johnny Loganin kahden voiton jälkeen. Irlanti voitti vielä kolme kertaa peräkkäin vuosina 1992 - 1994. Muistaakseni Why Me 1992 oli myös Johnny Loganin tekemä. 1995 voittaja oli Norja upealla Nocturnella, minkä jälkeen jälleen Irlanti voitti 1996!
Zelko Joksimovic näyttää olevan Johnny Loganin manttelinperijä ja tekee niiin kauniita ballaadeja, että suomalaiset nyyhkytangot ja humpat kalpenevat. Siellä päin yksinkertaisesti osataan musiikinteko paremmin kuin Suomessa. Palkataan ensi vuodekssi Zelko Suomeen.

Äänestä

Toki on kisoissa matkan varrella hyvääkin musiikkia kuultu. Sen sijaan kisan voittaja ei välttämättä aina ole erityisen hyvä ollut. Tämä johtuu periaatteesta, jolla pisteet annetaan. Usein musiikkia enemmän vaakakupissa painaa naapuruus, poliittinen tilanne ym. Siksi olen 100 prosenttisen varma, että Suomi ei koskaan tule enää kisoja voittamaan vaikka kappale olisi mikä. Ja selityksenä yksinomaan maantieteellinen sijainti ja kulttuurisesti vähän epämääräinen asema. Ei olla oikein itää eikä länttä. Siksi on ihan sama, kuka sinne lähetetään. Jonain vuonna voisi jopa jäädä poiskin. Mutta pulinat pois: Yle järjesti kaikille avoimen kilpailun ja voittaja selvisi kahden yleisöäänestyksen perusteella.

Äänestä

Kyse ei ole pelkästään voittamisesta, vaan myös oman maan edustamisesta. Tuollainen suomalainen pessimistinen mankuminen on lapsellista. Sinä saat olla vaikka 101 prosenttisesti varma ettei Suomi pärjää, sillä ei ole mitään merkitystä, kunhan sinä et tule trollaamaan äänestystä. Sinähän sitä et päätä miten Suomella menee.

Tuolla on monta muutakin maata joilla ei ole naapureita, Iso Britannia, Irlanti ja Islanti esimerkiksi ja nämä maat laittavat jokainen vuosi parastaan kisaan edustamaan. Moni onkin huomauttanut vastaaville, kaltaisillesi kitisijöille kansainvälisillä sivustoilla, että Suomella meni hienosti vuosi sitten. Tuli upeasti 11. sija josta saa olla todellakin ylpeä, Kiitos, Softenginen.

Äänestä
  • Jep, juuri tuota tarkoitin. Kun noinkin onnistunut europläjäys kuin Softengine ei pärjännyt tuon paremmin, niin voittoa ei koskaan tulla saamaan.

    Äänestä

Euroviisut eivät ole pelkästään musiikkikilpailu, piste. Jos näin olisi, millä aloittaja selittää Suomen sijoituksen vedonlyöntitilastoissa sijalla 2, jonka kertoimet ovat tänäänkin pienentyneet entisestään. Euroviisuissa ihmisten äänestyskäyttäytymistä ohjaavat sävellyksen ja sanoituksen lisäksi myös monet muutkin tekijät. On lapsellista kuvitella, että vain ääni ratkaisee, koska merkitysten luonnissa ovat osallisena myös ulkomusiikilliset seikat.

PKN ei ollut minun suosikkini viisuihin, mutta kaikesta keskustelusta ja vastakkainasettelusta johtuen kyllä heissä on sitä jotakin. Kansainvälinen lehdistö ei ole hehkuttanut Suomen edustajaa näin paljon kuin sitten Lordin.

Äänestä
  • Unohdit, että ammattimaisen äänen käytön lisäksi tarvitaan myöskin kappaleeseen melodia ja
    Karismaattinen esitys nuo kaikki puuttuvat PKNän esityksestä.
    Ja se on täysin se ja sama mitä ne vedonlyöntitoimistot laittavat listoilleen, kysymys on rahata ja tarkoitus saada ihmisiä äänestämään. Tuolla on myös suomalaisia vedonlyöjiä jotka toivovat Suomelle menestystä. Sijoitus myös vaihtelee hyvin paljon mistä vedonlyöntitoimistosta on milloinkin kyse.
    Minä olin Lordin kannattaja heti alusta alkaen ja riitelin teitä Suomen uskiksia vastaan.
    Kuule on aivan eri tilanne nyt kuin Lordilla aikoinaan, sillä 2006 myös viisufanit olivat äänestämässä Lordia voittoon. Lordi oli listojen kärjessä heti alusta saakka ja tykättynä.
    PKN on viimeisenä ja suomalaisten tyhmyydelle nauretaan.


    Kummat ne äänestävät sinun mielestäsi vedonlyöntitoimistotko. Vaiko viisufanit?
    Harmi, kun suomalaiset ovat niin kielitaidottomia etteivät ymärrä edes englantia ja espanjaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viituilija kirjoitti:

Joka muuta väittää, niin hän Valehtelee.

Eilen illalla joku kukkahattu oli nakuttanut erääseen ketjuun tasapaksun valitusvirren. Sisältö oli jo sen verran useaan kertaan jankutettua, että sitä ei jaksanut enää edes lukea, eikä se edes millään lailla liitykään sen puoleen euroviisuihin.

Mielenkiinto pysähtyi Jälleen kerran tehtyyn väitteeseen:

Euroviisut eivät Koskaan ole olleet musiikkikilpailu.

HUOM! Siis ei KOSKAAN?!

Johan oli paksu vale, minä ajattelin.

Valikoin siis listan Euroviisuissa esitetyistä kappaleista vuosien varrelta, nämä ovat menestyneet hyvin ja joukossa on myöskin voittajia.
Listatkaa muut lisää mitä mieleenne tulee.

Rise Like A Phoenix 2014
Round And Round 2014
Only Tear Drops 2013
Ludak Kao Ja Novi 2013
Never Forget 2012
Euphoria 2012
Nile Ljubav Stavar 2012
Fairy Tale 2009
La Voix 2009
Belive 2008
Molitva 2007
Lejla 2006
Never Let You Go 2006
Hard Rock Hallelujah 2006
Lejla 2006
No Home 2005
In My Dreams 2005
Lane Moja 2004
Wild Dance 2004
Wings Of L ove 2000

Olen valikoinut tähän eri tyyppisiä kappaleita. Musiikkia on monenlaista ja joukossa on myös hyvää kuin huonoakin. On olemassa myös hyvää punkmusiikkia ja huonoa punkmusiikkia. Ja Aina Mun Pitää on luokattoman huonoa punkia.
Kansainvälisillä sivustoilla onkin kyselty PKN kannattajilta:

-Missä se punk tässä on kappaleessa?

60 VUOTTA on pitkä aika Eurovision Song Contestia, Eikä minulla ole aikaa kahlata ja valikoida lauluja joka vuodelta, Mutta lisäänpä kuitenkin vielä muutaman voittajan varhaisimmilta vuosilta:

Hold Me Now 1987
What´s Another Year 1980

Ja vielä 1958 Volare. Esittäjä Domenico Mondungo Italia.
2005 Volare myös valittiin kaikkien aikojen parhaimmaksi euroviisuksi.

Se, että 70 prosenttia suomalaisista ei pidä Aina Mun Pitää kappaleesta, ei johdu bändiläisten kehitysvammasta. Ihan yhtä lailla me viisufanit äänestimme myös Eläkeläisiä vastaan ja Kari Tapion itkuvirttä vastaan.
Myös teidän kukkahattujen kisaan laittama Jari Sillanpää kuollut lokki takin selkämyksessä olisi saanut jäädä pois kisasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu