Nainen lopettaa yhteydenpidon kuin seinään

Minulla ei ole hirveästi kokemusta deittailusta tai parisuhteista, joten olen erittäin hämilläni nykyisen tilanteeni suhteen. Toivoisin oikeasti asiallisia vastauksia tähän viestiin, kiitos.

Tapasin erään ihastukseni vain muutama viikko sitten. Keskustelimme aluksi facebookin ja tekstarien välityksellä, kunnes sain järjestettyä ekat treffit viikon päähän ensi tutustumisesta. Kaikki meni nappiin, keskustelimme rennosti tuntikausia, halasimme treffien päätteeksi ja sovimme seuraavan tapaamisen parin päivän päähän. Myös toiset treffit menivät tosi hyvin, oikeastaan vielä paremmin kuin ensimmäinen tapaaminen, mutta sitten kaikki kääntyi päälaelleen.

Vielä pari päivää toisista treffeistä tekstailimme täysin normaalisti ja puhuimme molemmat jo seuraavasta tapaamisesta. Sitten yks kaks kyseinen nainen alkoi vaikuttaa täysin mielenkiinnottomalta: hän vastasi viesteihin lähes päivän viiveellä parilla tylsällä sanalla, ja lopulta hän jätti viestittelyn kokoaan pois, vaikka olimme tosiaan puhuneet jo seuraavasta tapaamisesta. Itse laitoin hänelle viimeisimmän viestin yli viikko sitten, ja hän siis ei ole noteerannut tätä enää millään tavalla.

Minulla on ollut todella paskamainen olo tämän asian suhteen. Tunnen itseni täysin "petetyksi", koska nainen ei edes viitsinyt vihjailla mitään siihten suuntaan, että EI olisi kiinnostunut. Viestit vain katkesivat kuin seinään. Herää väistämättä kysymys, millainen ihminen oikeasti pystyy edes käyttäytymään näin julmasti ja välinpitämättömästi. Toiveet olivat tosi korkealla, koska kyseessä oli ihminen, johon olen ollut jo kauan ihastunut ja hänkin selvästi oli minusta ainakin alkuun kiinnostunut. Erittäin lupaavan alun jälkeen kaikki kuitenkin meni metsään. Miksi? Mikä voisi tyypillisesti selittää tällaisen täysin yhtäkkisen mielenkiinnon lopahtamisen?
93998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Taidat olla hyvin nuori. Ota rauhallisesti, uusia tulee. Ahdistus ottaa aikansa, mutta varmasti helpottaa ajan kanssa. Kokemusta on...

Äänestä

Tytölläsi oli toinen mielenkiintoisempi mies kierroksessa samaan aikaan. Tämä on valitettavan yleistä näin Tinder-aikakaudella. Siitä olen samaa mieltä, että käyttäytyi sinua kohtaan todella törkeästi ja lapsellisesti. Itselleni kävi juuri samalla tavalla 2 kk:n intiimin ja tiiviin tapailun jälkeen. Loukkaa ja turhauttaa nyt, mutta toisaalta hyvä, että neitosi luonne tuli esille jo tässä vaiheessa ennen kuin ehdit enemmän ihastua. Parempaa onnea jatkossa!

Äänestä

Nainen luuli olevansa kiinnostunut, mutta muutti mielensä. Se on ok, niin voi käydä.
Ehkä hän sai susta selville jotain mistä ei tykännyt. Ehkä jokin käytöksessäsi tai jutuissasi alkoi ahdistamaan. Ehkä hän näki jonkun ongelman jo alussa ja totesi vasta myöhemmin sen olevan ylitsepääsemätön ongelma. Ehkä hän ei vaan koe sittenkään olevansa valmis suhteeseen. Syitä voi olla vaikka mitä, mutta sulla ei oikein auta kuin yrittää päästä asiasta yli. Ei näihin aina liity toista miestä.

Äänestä
  • Sehän on miehelle helpotus, kun pääsee eroon omituisesta naisesta.

    Äänestä

Naisen logiikkaa

Äänestä

Johtunee naisen mahdollisista mielenterveysongelmista.

Äänestä
  • 😂 Ilmiselvä psykiatri kommentoi. Varmasti jo tohtorinväitöskirja plakkarissa.

    Äänestä

  • Asioita pystyy päättelemään. Kun mies on toiminut asiallisesti, ja nainen aivan omituisesti, saattaa syynä olla naisen mahdolliset mielenterveysongelmat.

    Äänestä

Kannattaa jättää omaan arvoonsa sellainen kummallinen nainen, joka hyppää äärimmäisyydestä toiseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


klhglakdjfgh kirjoitti:

Minulla ei ole hirveästi kokemusta deittailusta tai parisuhteista, joten olen erittäin hämilläni nykyisen tilanteeni suhteen. Toivoisin oikeasti asiallisia vastauksia tähän viestiin, kiitos.

Tapasin erään ihastukseni vain muutama viikko sitten. Keskustelimme aluksi facebookin ja tekstarien välityksellä, kunnes sain järjestettyä ekat treffit viikon päähän ensi tutustumisesta. Kaikki meni nappiin, keskustelimme rennosti tuntikausia, halasimme treffien päätteeksi ja sovimme seuraavan tapaamisen parin päivän päähän. Myös toiset treffit menivät tosi hyvin, oikeastaan vielä paremmin kuin ensimmäinen tapaaminen, mutta sitten kaikki kääntyi päälaelleen.

Vielä pari päivää toisista treffeistä tekstailimme täysin normaalisti ja puhuimme molemmat jo seuraavasta tapaamisesta. Sitten yks kaks kyseinen nainen alkoi vaikuttaa täysin mielenkiinnottomalta: hän vastasi viesteihin lähes päivän viiveellä parilla tylsällä sanalla, ja lopulta hän jätti viestittelyn kokoaan pois, vaikka olimme tosiaan puhuneet jo seuraavasta tapaamisesta. Itse laitoin hänelle viimeisimmän viestin yli viikko sitten, ja hän siis ei ole noteerannut tätä enää millään tavalla.

Minulla on ollut todella paskamainen olo tämän asian suhteen. Tunnen itseni täysin "petetyksi", koska nainen ei edes viitsinyt vihjailla mitään siihten suuntaan, että EI olisi kiinnostunut. Viestit vain katkesivat kuin seinään. Herää väistämättä kysymys, millainen ihminen oikeasti pystyy edes käyttäytymään näin julmasti ja välinpitämättömästi. Toiveet olivat tosi korkealla, koska kyseessä oli ihminen, johon olen ollut jo kauan ihastunut ja hänkin selvästi oli minusta ainakin alkuun kiinnostunut. Erittäin lupaavan alun jälkeen kaikki kuitenkin meni metsään. Miksi? Mikä voisi tyypillisesti selittää tällaisen täysin yhtäkkisen mielenkiinnon lopahtamisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu