Ottakaa palstamiehet onkeen tämä neuvo!

Ätmeille sun muille neuvo; laittakaa rahaa jonkin verran sukanvarteen ja hommatkaa ulkomaalainen nuori nainen. Suomessa on todella todella pieni prosentti oikeasti hyviä naisia, ja niillä naisilla on kysyntää valtavasti. Valtaosa on niitä huoruleita jotka kilvan jakavat itseään kunnes rupsahtavat ja lihoavat, mutta silti vaativat sitä unelmien prinssiä. Ja lopulta ovat ne sosiaalisesti syrjäytyneet tai mielenterveysongelmaiset. joista ei vain ole parisuhteeseen.

Kuvitteletko että olisit tyytyväinen parisuhteessa kahden jälkimmäisen, valtaosaa suomalaisnaisista edustavan, ryhmän kanssa. Ei se nuoren ja kauniin rahalla saadun ulkomaalaisen kanssakaan mitään rakkautta olisi, mutta edut olisivat melkoiset edellämainittuihin naisiin verrattuna.
35207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Jos mies on vielä kolmekymppisenä sinkku niin kannattaa suunnata katseet Aasiaan, Etelä-amerikkaan tai Itä-eurooppaan koska kolmekymppiset suomalaiset sinkkunaiset ovat aivan paskoja. Niillä on kovat kriteerit miehelle vaikka itse ovat jo parhaat päivänsä nähneet.

Äänestä
  • Kolmekymppiset suomalaiset naiset ovat usein hyvin koulutettuja ja hyvässä työssä ja hakevat itselleen miestä, jolnka kanssa heillä olisi yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia.
    Miesten mielestä tällainen kolmekymppinen sinkkunainen on jo ATN, joten hänen pitäisi tyytyä johonkin ätmiin (tosin ätmitkin haluavat nuoremman). Ihmettelen vain mitä yhteistä tällaisella naisella olisi jonkun lätkää korkeakulttuurina pitävän, sohvalla lojuvan, olutta kittaavan amisapinan kanssa (kärjistettyä kyllä)?

    Äänestä

  • ei.natsaa kirjoitti:

    Kolmekymppiset suomalaiset naiset ovat usein hyvin koulutettuja ja hyvässä työssä ja hakevat itselleen miestä, jolnka kanssa heillä olisi yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia.
    Miesten mielestä tällainen kolmekymppinen sinkkunainen on jo ATN, joten hänen pitäisi tyytyä johonkin ätmiin (tosin ätmitkin haluavat nuoremman). Ihmettelen vain mitä yhteistä tällaisella naisella olisi jonkun lätkää korkeakulttuurina pitävän, sohvalla lojuvan, olutta kittaavan amisapinan kanssa (kärjistettyä kyllä)?

    Kolmekymppiset suomalaiset naiset ovat
    - kurpahtaneita

    usein hyvin koulutettuja
    - ei kiinnosta

    hyvässä työssä
    - ei kiinnosta

    ja hakevat itselleen miestä, jolnka kanssa heillä olisi yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja harrastuksia.
    - niinku esimerkiks mitä

    Äänestä

  • Kyllä se naisen työ, tai ainakin palkkapussi miehiä tuntuu usein kovasti kiinnostavan, ettei vain joudu sellaiseen tilanteeseen, että nainen eläisi miehen siivellä.
    Naisen koulutus ei miestä kiinnosta, miestä kiinnostaa vain tiukka perse ja pillu. Ainakin näitä amisapinoita. Koulutettu mies voi hyvinkin haluta myös keskustella naisen kanssa kun ei sitä koko ajan voi naidakaan.
    Todennäköisesti koulutetun miehen saa helpommin teatteriin tai taidenäyttelyyn mukaan.

    Äänestä

  • Haistakee työ peershe ja rungatkaa

    Äänestä

Ei niitä naisia oteta niin vaan ulkomailta. Hiukan rahaa ei riittäis vaan pitää voittaa lotossa satoja tuhansia. Jos toisi sellaisen naisen tänne niin sitä pitää elättää, ja se maksaa varmaan tonnin kuussa, sen pitää opetella kieliä ja sille pitää keksiä harrastuksia ja se kaikki maksaa. En minä sellaista mopin varteen ottaisi kuten en suomi naistakaan.

Äänestä
  • Sulla on todella vääristyneet käsitykset ... ei se ole noin vaikeaaaaa

    aloittajan aloitus täyttä asiaaa näin se meneeeeee

    Äänestä

  • pillujakulliaah kirjoitti:

    Sulla on todella vääristyneet käsitykset ... ei se ole noin vaikeaaaaa

    aloittajan aloitus täyttä asiaaa näin se meneeeeee

    No millä rahasummalla sen naisen sitten sieltä ulkomailta saisi? En kyllä usko että ihan mikään pieni summa riittää ja ei se naisen kanssa seurustelu koskaan ole miehelle halpaa. Lisäksi on kielimuuri ja muita mahdollisia esteitä.

    Äänestä

Ensin pitäis kai muuttaa ulkomaille, niin olisi ainakin runsaasti kaikenlaisia ja kaikenikäisiä ulkomaalaisia (toki heidän näkökulmasta paikallisia) naisia ympärillä. Olen kyllä muutenkin ajatellut ehkä ulkomaille muuttaa, jos sieltä vaikka jonkun kivan työpaikan saisin. Ihmiset ovat monesti Suomen ulkopuolella muutenkin lempeämpiä ja avoimempia kuin nämä kireät suomalsiset. Pitäisi vielä keksiä maa, jonne muuttaa, mutta luultavasti johonkin Keski-Eurooppaan voisin, etelässä jo sitten liian huono työllisyystilanne.

Äänestä

"Ätmeille sun muille neuvo; laittakaa rahaa jonkin verran sukanvarteen ja hommatkaa ulkomaalainen nuori nainen. Suomessa on todella todella pieni prosentti oikeasti hyviä naisia, ja niillä naisilla on kysyntää valtavasti. Valtaosa on niitä huoruleita jotka kilvan jakavat itseään kunnes rupsahtavat ja lihoavat, mutta silti vaativat sitä unelmien prinssiä. Ja lopulta ovat ne sosiaalisesti syrjäytyneet tai mielenterveysongelmaiset. joista ei vain ole parisuhteeseen."

Tuo on aivan totta. Miehen kannattaakin lopettaa parisuhteen hakeminen siinä kolmekymppisenä, jättää rahansa tuhlaamatta treffeihin sun muihin koska siinä hakemisessa menee vain hermot ja jalokivä on vaikea löytää, jos ei nainen ole femakko, yhäri tai jakari on siinä jotain vikaa kuitenkin. Laittaa rahat tosiaan sukanvarteen niin sitten voi viisikymppisenä nostaa kytkintä täältä, sanoa adios kaikelle ja lähteä jonnekin mukavaampaan ympäristöön. Eihän sieltäkään varmaan aitoa rakkautta löydä mutta ostettukin on halvempaa ja laadukkaampaa kuin täällä ikinä.

Äänestä
  • Ostettu rakkaus eli prostituutio voi kohentaa KTM:n itseluottamusta, ei ATM:n kuitenkaan.

    Äänestä

  • old_profile_90486 kirjoitti:

    Ostettu rakkaus eli prostituutio voi kohentaa KTM:n itseluottamusta, ei ATM:n kuitenkaan.

    Ei siinä ole itsetunnosta kysymys vaan siitä että haluaako lahjoittaa kaikki varansa jännäp..lle ja horolle jota se panee ja joka sille tekee lapsia vai haluaako edes elämänsä ehtoopuolella saada edes vähän vastinetta rahalle. Se ei ole se mieleisin vaihtoehto mutta jos muita ei ole niin se on paras saatavilla olevista.

    Äänestä

  • 25-vuotias thaikku päihittää suomalaisen kolmekymppisen sinkkunaisen mennen tullen.

    Äänestä

  • IkisM kirjoitti:

    Ei siinä ole itsetunnosta kysymys vaan siitä että haluaako lahjoittaa kaikki varansa jännäp..lle ja horolle jota se panee ja joka sille tekee lapsia vai haluaako edes elämänsä ehtoopuolella saada edes vähän vastinetta rahalle. Se ei ole se mieleisin vaihtoehto mutta jos muita ei ole niin se on paras saatavilla olevista.

    ATM voi teknisesti käydä panemassa ketä tahansa, joka suostuu syystä tai toisesta, mutta hän ei ole koskaan ansainnut naimista. Naiminen ei ole hupia vaan taisteluparien välistä toimintaa ja siihen pitää olla geneettiset rahkeet (ktm, ytm...).

    Äänestä

  • Naiminen on pussien tyhjentämistä naiseen. Mies panee ja naista pannaan. Ei siinä sen kummempaa ole.

    Äänestä

  • old_profile_90486 kirjoitti:

    ATM voi teknisesti käydä panemassa ketä tahansa, joka suostuu syystä tai toisesta, mutta hän ei ole koskaan ansainnut naimista. Naiminen ei ole hupia vaan taisteluparien välistä toimintaa ja siihen pitää olla geneettiset rahkeet (ktm, ytm...).

    Naimisen ansaitseminen? Voiko sitä sanoa että joku jännäp..ka joka sattuu olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa on sitten ansainnut panonsa kun samaan aikaan kiltti kunnon mies on töissä, pitämässä yhteiskuntaa pysytyssä ja jää siksi ilman kun ei ollut notkumassa siellä baaritiskillä päiväkaljalla.

    Äänestä

  • fgfhgfh kirjoitti:

    Naiminen on pussien tyhjentämistä naiseen. Mies panee ja naista pannaan. Ei siinä sen kummempaa ole.

    Miehen ja naisen sukupuoliyhteys on aina toista täydentävä, ATM ei täydennä tätä yhteyttä mitenkään, koska nainen on hänen yläpuolellaan.

    Äänestä

  • IkisM kirjoitti:

    Naimisen ansaitseminen? Voiko sitä sanoa että joku jännäp..ka joka sattuu olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa on sitten ansainnut panonsa kun samaan aikaan kiltti kunnon mies on töissä, pitämässä yhteiskuntaa pysytyssä ja jää siksi ilman kun ei ollut notkumassa siellä baaritiskillä päiväkaljalla.

    Ei ole väliä käykö töissä vai onko kaljalla. ATM ei pääse naisen tasolle, ja sukupuoliyhteys on suoravaihtoa, jossa nainen odottaa saavansa vastinetta sille, että on sängyssä, kuten mieskin haluaa vastinetta panossa. ATM:n ei ole loogista haaveilla pillun saamisesta kauniilta naisilta. Siinä ei ole yksinkertaisesti mitään logiikkaa. Koska naisen ja ATM:n välinen suhde on alisteinen ATM:tä kohtaan ainoa looginen seksuaalisuuden muoto on esim. ruoskituksituleminen. Pillun haaveilemisen sijasta on loogisempaa miettiä esim. millaisia litsareita naapurintytöltä oisi saada.

    Äänestä

  • Miksi se muka olisi aina täydentävää? Naisen kannalta huono pano voi olla miehelle silti ihan hyvä. Esim. raiskaus tai huorissa käynti.

    Äänestä

  • gtrfbjhgkm kirjoitti:

    Miksi se muka olisi aina täydentävää? Naisen kannalta huono pano voi olla miehelle silti ihan hyvä. Esim. raiskaus tai huorissa käynti.

    Prostituoidut tyydyttävät ATM:iä rahan takia, eivätkä kaikki prostituoidut edes halua heitä asiakkaikseen (siivilä on olemassa). Tällainen, että mennään pesälle väkisin tai rahan kanssa ei välttämättä ole niin hyvä idea. Se jos siitä saa itse jotain ei tarkoita, että pääsisi varsinaiseen vaihtoon. Normaali sukupuoliyhdyntä ei ole ATM:lle oikea tapa harrastaa seksiä.

    Äänestä

  • old_profile_90486 kirjoitti:

    Ei ole väliä käykö töissä vai onko kaljalla. ATM ei pääse naisen tasolle, ja sukupuoliyhteys on suoravaihtoa, jossa nainen odottaa saavansa vastinetta sille, että on sängyssä, kuten mieskin haluaa vastinetta panossa. ATM:n ei ole loogista haaveilla pillun saamisesta kauniilta naisilta. Siinä ei ole yksinkertaisesti mitään logiikkaa. Koska naisen ja ATM:n välinen suhde on alisteinen ATM:tä kohtaan ainoa looginen seksuaalisuuden muoto on esim. ruoskituksituleminen. Pillun haaveilemisen sijasta on loogisempaa miettiä esim. millaisia litsareita naapurintytöltä oisi saada.

    Miten niin ei ole loogista, se paljon loogisempaa kuin haaveilla p..un saamisesta käytetyltä naiselta koska kytetty jakarihoro on paljon kauempana atm:stä kokeneisuuden ja parisuhteissa ryvettyneisyyden suhteen kuin kaunis nuori nainen joka ei ole vielä jakanut itseään pilalle. Jos autiolle saarelle laitettaisiin atm, jännäp..ka, kaunis nainen ja ikääntynyt horo siellä asettuisivat asiat oikeisin uomiinsa. Atm luultavasti kykenisi hoitamaan elantoa neuvokkuutensa ja älynsä avulla samaan aikaan kun jännäp..ka riutuisi, se kun ei osaa sivistyneessä hyvinvointiyhteiskunnassakaan hoitaa asioitaan niin tuskinpa onnistuisi karummissakaan oloissa. Kaunis nainen huomaisi että atmin kelkkaan kannattaa hypätä ja jännäp..ka pääsisi ähkimään horon päälle joka pitäisi siitä huolta. Näin ne parisuhteet muodostuisivat luonnon ehdoilla kun otetaan yhteiskunta pois ympäriltä.

    Äänestä

  • old_profile_90486 kirjoitti:

    Prostituoidut tyydyttävät ATM:iä rahan takia, eivätkä kaikki prostituoidut edes halua heitä asiakkaikseen (siivilä on olemassa). Tällainen, että mennään pesälle väkisin tai rahan kanssa ei välttämättä ole niin hyvä idea. Se jos siitä saa itse jotain ei tarkoita, että pääsisi varsinaiseen vaihtoon. Normaali sukupuoliyhdyntä ei ole ATM:lle oikea tapa harrastaa seksiä.

    Seksiä se silti on.

    Äänestä

  • IkisM kirjoitti:

    Miten niin ei ole loogista, se paljon loogisempaa kuin haaveilla p..un saamisesta käytetyltä naiselta koska kytetty jakarihoro on paljon kauempana atm:stä kokeneisuuden ja parisuhteissa ryvettyneisyyden suhteen kuin kaunis nuori nainen joka ei ole vielä jakanut itseään pilalle. Jos autiolle saarelle laitettaisiin atm, jännäp..ka, kaunis nainen ja ikääntynyt horo siellä asettuisivat asiat oikeisin uomiinsa. Atm luultavasti kykenisi hoitamaan elantoa neuvokkuutensa ja älynsä avulla samaan aikaan kun jännäp..ka riutuisi, se kun ei osaa sivistyneessä hyvinvointiyhteiskunnassakaan hoitaa asioitaan niin tuskinpa onnistuisi karummissakaan oloissa. Kaunis nainen huomaisi että atmin kelkkaan kannattaa hypätä ja jännäp..ka pääsisi ähkimään horon päälle joka pitäisi siitä huolta. Näin ne parisuhteet muodostuisivat luonnon ehdoilla kun otetaan yhteiskunta pois ympäriltä.

    Epäedullisissa olosuhteissa syntyy epäedullisia valintoja. ATM ei ole mikään panomies luonnostaan. Hän on naisille alisteinen reppana ja naiset ovat hänen sadistejaan. Loogisinta ATM:lle jo yleisen olemuksen ja kokonsa puolesta on, että hän tulee naisten taholta piiskatuksi, ei juuri sen kummempaa. Sille on luonnolliset edellytykset olemassa.

    Äänestä

  • dgfgh kirjoitti:

    Seksiä se silti on.

    Vajaamielistä toimintaa enemmänkin.

    Äänestä

  • old_profile_90486 kirjoitti:

    Epäedullisissa olosuhteissa syntyy epäedullisia valintoja. ATM ei ole mikään panomies luonnostaan. Hän on naisille alisteinen reppana ja naiset ovat hänen sadistejaan. Loogisinta ATM:lle jo yleisen olemuksen ja kokonsa puolesta on, että hän tulee naisten taholta piiskatuksi, ei juuri sen kummempaa. Sille on luonnolliset edellytykset olemassa.

    Siitä ollaan samaa mieltä että epäedullissa olosuhteissa, vitsissä nimeltä länsimainen hyvinvointiyhteiskunta, syntyy epäedullisia kun valintoja naiset tekevät geenivammaisia lapsia jännäp..koille jotka ei kykene huolehtimaan niistä. Karun luonnon armoilla elettäessä atm löytäisi itsessään piilevät kyvyt ja nousisi asemaan joka hänelle kuuluu samaan aikaan kun yhteiskunnalle taakaksi muodostunut jännäp..ka ja sen jakarinainen kuolisivat nälkään.

    Äänestä

  • Me emme juuri kukaan käytännössä haluaisi elää karussa luonnossa. Muuttuisitko loppuiäksesi peuraksi jos se olisi mahdollista nappia painamalla? Naimavalinta ei kohdistu ATM:iin, ATM on luonnostaan alisteisessa asemassa, vaikka pystyisikin jollain muulla elämän alueella tiettyihin juttuihin. Kokonaiskuvan ymmärtäminen on a ja o.

    Äänestä

  • Se jännäpaska metsästäisi varmaan aika äkkiä ruokaa, mutta ätmistä ei siihen olisi.

    Äänestä

  • old_profile_90486 kirjoitti:

    Me emme juuri kukaan käytännössä haluaisi elää karussa luonnossa. Muuttuisitko loppuiäksesi peuraksi jos se olisi mahdollista nappia painamalla? Naimavalinta ei kohdistu ATM:iin, ATM on luonnostaan alisteisessa asemassa, vaikka pystyisikin jollain muulla elämän alueella tiettyihin juttuihin. Kokonaiskuvan ymmärtäminen on a ja o.

    Moni tavallinen KTM voi jostakusta ulkopuolisesta vaikuttaa atmilta ihan vain siksi ettei omaa sitä alitumisominaisuutta ja taas joku ATM kohota itsensä ja muiden silmissä KTM:ksi juuri sen alistumisominaisuuden vuoksi, vaikkapa nyt palstan valkoritarit.

    Äänestä

  • tuskinpa kirjoitti:

    Se jännäpaska metsästäisi varmaan aika äkkiä ruokaa, mutta ätmistä ei siihen olisi.

    Se jännäp..ka on kuitenkin niin tyhmä ettei saisi mitään kiinni kun taas älykäs ATM voisi suunnitella vaikka minkälaisia ansalaitteita riistan päänmenoksi.

    Äänestä

  • IkisM kirjoitti:

    Moni tavallinen KTM voi jostakusta ulkopuolisesta vaikuttaa atmilta ihan vain siksi ettei omaa sitä alitumisominaisuutta ja taas joku ATM kohota itsensä ja muiden silmissä KTM:ksi juuri sen alistumisominaisuuden vuoksi, vaikkapa nyt palstan valkoritarit.

    Ei käytännössä mene näin.

    Äänestä

  • Mistä olet saanut päähäsi, että ätmit ovat älykkäitä? Ei suurin osa ätmeistä mitään Otaniemen nörttejä ole.

    Äänestä

Itse löysin työmatkalla meksikolaisen naisen joka on neuropsykologi koulutukseltaan. Olen kyllä seurustellut ja asunut suomalaistenkin naisten kanssa ja mielestäni suomalaisissa naisissa ei ole mitään isompaa vikaa. Kuitenkin tämä meksikolainen nainen, josta tuli vaimoni, on aivan upea. Hieman eksoottinen mutta samanaikaisesti hienostunut ja käytännöllinen ihminen. Meksiko on kuitenkin ns länsimaa, hän on Meksiko Citystä kotoisin ja asunut mm Kanadassa ja USAssa työnsä johdosta. Joten kulttuurieroista johtuvia ongelmia meillä ei juurikaan ole. Elämän arvot olivat ja ovat hyvin samankaltaiset. Itseasiassa kaikki toisissamme kokema erilaisuus luo rikkautta elämään ja lisää ymmärtämystämme maailmasta vaikka välillämme ei olekaan mitään isompia eroavaisuuksia arvojen ja etiketin suhteen. Itse koen että olen oppinut paljon lisää elämästä, maailmankatsomuksesta ja humaaniudesta tutustuttuani vaimooni.

Sen vielä sanon, että ei kenenkään tarvisi hernettä vetää nenään, suomalainen nainen on myös hieno. En voi moittia.

Äänestä

Ei sieltä ulkomailtakaan niin vaan lapsetonta, nättiä, nuorta naista saa. Ja vaikka saisikin niin milläs pitää kun ei ne säästetyt rovot täällä rikkaaksi tee.

Äänestä

Miksi pitäisi lähteä vasta viisikymppisenä ulkomaille kun sen voi tehdä jo heti silloin kolmekymppisenä kun on jo menettänyt lopullisesti toivonsa parisuhteen saamiseksi? Minua ei ainakaan pidättelisi lähtemästä mikään muu kuin sosiaaliset fobiat. Mielestäni elämästä pitäisi nauttia heti kun vain mahdollista eikä vasta kymmenien vuosien kuluttua. Omalla kohdallani se ei tosin taida olla koskaan realistista ryhtyä nauttimaan elämästä.

Äänestä
  • No ymmärrän kyllä että useimmilla kyse on luultavimmin siitä että pitää ensin tienata rahaa riittävästi ennenkuin voi lähteä pysyvästi ulkomaille ja rahan tienaamiseen tuhlaantuu useita kymmeniä vuosia ellei sitten satu voittamaan lotossa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


dasöfijpoaifh kirjoitti:

Ätmeille sun muille neuvo; laittakaa rahaa jonkin verran sukanvarteen ja hommatkaa ulkomaalainen nuori nainen. Suomessa on todella todella pieni prosentti oikeasti hyviä naisia, ja niillä naisilla on kysyntää valtavasti. Valtaosa on niitä huoruleita jotka kilvan jakavat itseään kunnes rupsahtavat ja lihoavat, mutta silti vaativat sitä unelmien prinssiä. Ja lopulta ovat ne sosiaalisesti syrjäytyneet tai mielenterveysongelmaiset. joista ei vain ole parisuhteeseen.

Kuvitteletko että olisit tyytyväinen parisuhteessa kahden jälkimmäisen, valtaosaa suomalaisnaisista edustavan, ryhmän kanssa. Ei se nuoren ja kauniin rahalla saadun ulkomaalaisen kanssakaan mitään rakkautta olisi, mutta edut olisivat melkoiset edellämainittuihin naisiin verrattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu