Miksi naiset lankeaa jännämiehiin

487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

siellä oli linkki tuohon:

http://www.voice.fi/suhteet/nosso-mies-ei-paneta/1/54065

siellä toinen suomihoro avoimesti myöntää jännähalunsa mutta enpä tiedä onko yhtään parempi itse kolumnisti joka ensin maalailee kuvaa halustaan saada kiltin kunnon miehen niin että saa ajatteleemaan "ehkä hyviäkin naisia on" mutta vetää sitten maton alta toteamalla "Kyllä. Itsekin saatan silloin tällöin fantasioida pahoista pojista, jotka kulkisivat minun käsipuolessani muiden naisten kuolatessa heidän peräänsä ja jotka ottaisivat minut seinää vasten kyselemättä ja lähtisivät sen jälkeen kalliilla autollaan hoitelemaan muita naisiaan." jatkaa selittelemällä mutta kyllähän tuo jo selväksi tuli, suominainen on horo vaikka mitä valehtelisi ja pettää sumeilematta päästessään viettämään "tyttöjen iltaa"

Äänestä

Miten ruma voi olla itsevarma kun on aina saanut pakit naisilta. Onko naiset itsevarmoja jos niitä haukutaan rumiksi, jos jännämies niitä käskee keittiöön tekemään ruokaa nyrkin voimalla.

Äänestä

Nössöt vastaan pahat pojat blaa blaa. Miten olisi jämäkkä ja oman tahdon omaava, mutta kumminkin huolehtiva ja välittävä mies? Älkää nyt ***** sanoko ettei sellaisia ole.

Äänestä
  • ATM:t yhteen ja kaikki naimahalut pois. Sitten kun ovat kunnolla omissa kerhotiloissa kyllä valistuneimmat naiset käy niitä siellä kiduttamassa evoluutiokehityksen myötä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ätmi-sinkku kirjoitti:

http://www.voice.fi/suhteet/miksi-naiset-lankeavat-pahoihin-poikiin-kerta-toisensa-jalkeen/4/71586

Me ätmit olemme surkeita miehiä, meissä ole mitään hyvää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu