ExPua=nöyryyttäjä, rankaisija, palstakuningas

viestitaistojen voittaja, viimeisen sanan mies, ultimaattisen absoluuttisen totuuden haltija, armoton sovinisti, haaveittensa naisten alistaja. Näyttäydy palstalaisille ja suo haukkujen ryöpyn sataa yllemme. Emme ole nöyryytetyt.
12138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Juu, todellinen sankari ja älyn ylivaltias. Erityisesti ihailen hänen tapaansa keskustella.

Ensin haukutaan muita ja käytetään alatyylisiä ilmauksia. Jos joku tekee hänestä samoin, alkaa shaming languesta itkeminen. Tivaa muilta todisteita ja vastauksia, mutta itse väistelee epämiellyttäviä kysymyksiä ja keskittyy muiden tyhmäksi haukkumiseen.

Voih, kunpa joskus olisin yhtä suuri ja mahtava. Huokaus.

Äänestä
  • Ehkä noloin piste i:n päälle: minun syyttäminen siitä mitä teette itse.

    Joten ennen kun haaveilet suuruudesta, ja mahtavuudesta, kannattaisko hankkia edes sellainen perustason loogisuus sekä objektiivisuus, tuon "tyhmän tädin näppäimistöltä kajahtaa narsistista ääliömäisyyttä koko viestin verran".

    Tuo "itte oot!!!!!"-hyökkäys on nimittäin osoitus totaalisesti, ämmämäisestä idioottimaisuudesta. (Itte oot-hyökkäys on myös minun ilmaisuni, jonka te toteutatte jatkuvasti).

    Se olen minä, joka olen sanonut kerta toisensa jälkeen palstakurppien täysin ala-arvoisesta tavasta keskustella, sillä koska teillä ei järki riitä kumoamaan faktoja, te alatte käyttäyä kuin lauma elukoita, joiden lajityyppinen käyttäytyminen tulee ennustettavasti ilmi:
    - Shaming languena ja henkilöhyökkäyksinä
    - Ilman todisteita, vastauksia tai kunnollisia argumentteja

    Joten, kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta esittää teille jotain mitä te ette voi esittää meille muille. Samoin, jos te luotte keskustelukulttuurista sellaisen että siihen liitty henkilöhyökkäykset, niin selvä, takaisin saatte, mutta se teidän täytyy hyväksyä.

    Äänestä

Otan arvovaltaisesti vastaan suosionne, ja annan omani teille.

Äänestä

Olen vielä pieni poika joka tarvitsee paljon huomiota.

Äänestä
  • Huomiohuoraava, ja keskusteluisssa hävinnyt kurppa trollaa nimissäni.

    Niin söpöä! :D

    Ahdistaako sinua, kun huomio ei ole jatkuvasti sinun, tai kun et voita minua väittelyssä?

    Hauska miten mikään ala-arvoinen keino ei ole teille vieras, mutta sittenkin te ruttohuorat itkette kun miehet "vihaavat naisia" (lue: tuovat teidän konnuuksianne esiin).

    Äänestä

  • ExPUA kirjoitti:

    Huomiohuoraava, ja keskusteluisssa hävinnyt kurppa trollaa nimissäni.

    Niin söpöä! :D

    Ahdistaako sinua, kun huomio ei ole jatkuvasti sinun, tai kun et voita minua väittelyssä?

    Hauska miten mikään ala-arvoinen keino ei ole teille vieras, mutta sittenkin te ruttohuorat itkette kun miehet "vihaavat naisia" (lue: tuovat teidän konnuuksianne esiin).

    Osaan ennustaa muuten vastauksen tähänkin, sillä tunnen ämmät paremmin kuin he itse.

    Vastaus on sellainen täysin aiheeseen liittymätön, äärettömän lapsellinen "onlineri", joka on yhden lauseen mittainen. (Luultavasti nimimerkkiäni käyttäen).

    Sen lähetettyään kehari alkaa kiljua onnesta "niin paljon voittoa!!!!" ja joutuu ensiapuun, sillä nielee kielensä, taas.

    Äänestä

  • ExPUA kirjoitti:

    Huomiohuoraava, ja keskusteluisssa hävinnyt kurppa trollaa nimissäni.

    Niin söpöä! :D

    Ahdistaako sinua, kun huomio ei ole jatkuvasti sinun, tai kun et voita minua väittelyssä?

    Hauska miten mikään ala-arvoinen keino ei ole teille vieras, mutta sittenkin te ruttohuorat itkette kun miehet "vihaavat naisia" (lue: tuovat teidän konnuuksianne esiin).

    "Ahdistaako sinua, kun huomio ei ole jatkuvasti sinun, tai kun et voita minua väittelyssä?"

    Ahdistaa

    Äänestä

  • ExPUA kirjoitti:

    "Ahdistaako sinua, kun huomio ei ole jatkuvasti sinun, tai kun et voita minua väittelyssä?"

    Ahdistaa

    Arvasin!

    Joko nielaisit kielesi?

    Äänestä

Kaveri joka ei yhdessäkään keskustelussa keskustele itse aiheesta yhtä kommenttia enempää. Keskittyy enempi toisten mollaamiseen. Ei kovin kummoinen tai uutta palstalle tuova huomionhakija. Näitä aika ajoin käy täällä kunnes häviävät. Eikä kukaan jää kaipaamaan.

Äänestä

Näkymätön ja tylsä.

Äänestä
  • Vastaa kiusalliseen kysymykseen poikkeuksetta vastakysymyksellä "Oletko tyhmä?" Ei näe itseään. Huomionhakuinen nulikka, joka netissä uskaltaa paukuttaa suutaan, mutta joka livenä juoksee karkuun kun pitäisi vastata huutoonsa.

    Äänestä

sokea itselleen. syyttää muita omista virheistään ja puutteissaan. Näkee virheitä ja puutteita vain muissa.
ammattiapua vailla. ei naurata vaan säälittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rummunpärinätorvisoitto kirjoitti:

viestitaistojen voittaja, viimeisen sanan mies, ultimaattisen absoluuttisen totuuden haltija, armoton sovinisti, haaveittensa naisten alistaja. Näyttäydy palstalaisille ja suo haukkujen ryöpyn sataa yllemme. Emme ole nöyryytetyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu