Perussuomalainen ainoa oikea!!!!!

Työnainen

Lappilaiset idiootit huom!!!! Eiköhän olla jo saatu PETTURIKEPUSTA tarpeeksi ja nyt äänestetään ainoaa oikeata eli PERUSSUMALAISTA ehdokasta huhtikuussa.

457

2945

Äänestä

    Vastaukset

    • eurokriitti

      Pääasiassa muiden euromaiden viiden viime vuoden kuluessa toteuttamat " pelastustoimet " ovat painaneet Kreikkaa yhä raskaampiin velkoihin mutta ne ovat pelastaneet ulkomaisia suurpankkeja maasta turvaan. Suurin osa tukiluotoista on kulunut Kreikan valtion vanhojen velkojen maksamiseen ulkomaisille liikepankeille. Kepu aloitti Kreikkapakettien jaon / lainojen takaamisen ja kuuden puolueen sateenkaarihallitus jatkoi tukipakettien jakoa ja nyt on Suomen vastuut Kreikkaan 7 miljardia euroa.Asiantuntijoiden mukaan Kreikka ei pysty koskaan maksamaan velkojaan takaisin Suomelle. Kaikki muut eduskuntapuolueeet paitsi Perussuomalaiset ovat valmiit jakamaan Kreikkaan iankaikkisesti rahaa / takaamaan lainoja suomalaisten veronmaksajien kustannuksella. Maahanmuutto maksaa Suomen veronmaksajille 1,5 miljardia vuodessa. Se olisi se turistimaahanmuutto loputtava

      • TUO.YOUTUBEEN

        James Hirvisaari rasistihuutelu.


      • TUO..YOUTUBEEN

        Jussi Halla-Ahon viesti suomalaisille.


    • einelähehall

      Ei Soini lähde hallitukseen,sehän joutuis sitte vastaamaan niihin omiin huutelemisiinsa.
      Siitä kuiten tulis lasta eikä paskaa,jos sen pitäis alkaa jotain vastuuta ottamaan.

    • Näin

      Soinista pääministeri Ja Lerneristä valtionvarainministeri seuraavaan hallitukseen.

    • Äänestämään

      Saakohan sitä PERUSSUMALAISTA äänestää muutkin kuin idiootit..?

      • äänessä

        Kirjoittaja tarkoittanee varmaankin niitä jotka eivät tähänasti ole äänestäneet perussuomalaisia,vaan keskustaa ja vihreitä.


    • Uudetvoimatkepulle

      Keskustaan uudet voimat ja Suomi kuntoon. Kärnän Mikko eduskuntaan siinä meidän mies.

      • NYKYSUOMI.COM

        Sipilä on pettänyt suomen tavis kansan.


      • oikeinoikein

        Täysin samaa mieltä. Mikosta pääministeri ja Huhtasaarelle maahanmuuttoasiat.


    • Autovero

      Soini lupasi puoltaa köyhiä ja meitähän täälä lapissa onkin 95%,siis äänet perussuomalisille ehdokkaille..

    • HempuliUkko

      paten irvokas omahyväinen lihava naamari tympii helevetisti. Eikö niistä paskiaisista pääse ikinä eroon.

    • UUDETOPTISETLASIT

      Maailman suurin ja tehokkain online-kampanjointi yhteisö muutoksen, , , !

      TÄRKEINTÄ :

      POISTA LEIMAUTUNNEET OPTISET LASIT

      HEIKKO ITSETUNTO - MYY - KAIKEN : Edukseen . . . :)) ?

      ALOITA VETOOMUS

      OIKEA RADIO

      OIKEA LEHDISTÖ :)))

      OIKEA ASIA

      OIKEA TIETO

      OIKEA LUOTETTAVA - PANKKI

      YMMÄRRYS /PALVELLA/KONTORI/ASIKAS /IHHMINEN

      KOHTAAMISEN TAITO :)

      OIKEA UUTINEN

      VELKOJA PANKIT (TAIVALVAARAT ? )

      IRTISANOUTUUKO YKSITYIS ASIAKKAAT ?

      PÄIVÄN HINTA NOUSUT n 20 - 49% (Arjen hinta )

      ELÄKKEITTEN VEROPROSENTIT KORJATTAVA !

      LUO - UUSI VEROJÄRJESTELLMÄ N 5-39 %POISTOINEEN

      MIKSI SUVAITSEMME KAIKEN MANIOPULAATTION

      A S I A – M A N P U L O I D A A N , , , LÄPI ?

      JÄÄMMEKÖ , , , HÄPEÄÄN ?

      KOHTAA , , , EDELLÄKÄVIJÖIDEN

      Terve kannustava , , , asenne : A H K E R U D E L L A !

      Terve asenne -liitoutuminen Hyvään sekä aitoon , , , kauniiseen !

      Kannustavaan , , , elämäntarkoituksen , , ,

      Vauvasta , , , vaariin :))

      -T U R V A L L I N E N - K O D I N - T U N T O :))

      -Perheille :))

      Myös -turvallinen - Radio sekä lehistö

      Oikea tieto , , , ( Muista , , ,väärästä seuraan rangaitus )

      - Aktiivi -Yhteisö !

      Esteellinen tai jäävi hakeudu tehtävästä

      Virka tai Muu Virhe Vaadi Heti Sovittelu !

      Korvausvelvoiteella , , , Myös Menetty Aika , , ,

      Politiikka oli vain vallan väline Tila otto sekä Tyhjä :

      Normaali - Arkiluovuudessa -Valehtelu !

      Vailla Arjen Totuutta ! , , , t y h j y y t t ä , , , , , ?

      Kansallistunto tulen huomioon otetuksi !

      - Y k s i l ö !

      Suomen Yleisradio sekä Lehdistö !:

      Suvaitsemattomuus ei ole , , , oikein

      Kaikkia kuultava tasapuolisesti , , , ihmisenä !

      Rekisteröidyt , , , puolueet , , ,

      Kuulevat , , , omiaan - t a s a p u o l i s e s t i !

      Heikko - Itsetunto- Pelkää Paremmaksi , , , muutosta !

      ( M u u t o k s e n - p e l k o, , , Tiedon-puute )

      Otakaamme Luovuuden lahjat , , , Käyttöön :))

      A v o i n - k e s k u s t e l u :))

      Avoin - demokratia on kehityksen , , , a v a i n , , ,

      K a i k k e e n :))

      L a a d u l l i s e n - M e n e s t y k s e e n !

      Kaikkeen edelläkävijyyteen :))

      Mahdollisuudet , , , Valmiiksi

      Steiner kansa :

      Kansalla on äly sekä viisaus kerää ne , , ,

      Toteuta , , , tahdossa , , ,

      K A N S A L L I S T U N T O !

      ”Terve , , , Minä-Kuva ! ( Y k s i l ö ) Ei traumaattinen !

      Terve itsetunto on elämän mittainen kumppani !

      Ihmisen keho heijastaa selvästi mitä tapatuu hänen sisällään :

      ”E l i m i s t ö - o n - s i e l u n - p u n t a r i :))

      TARTU AJEN TOTUUTEEN

    • hoka

      Mie en äänestä!! Vaalien jälkhen näjettä sitte taas kuinka teitä pöljiä on petetty.

      • niii

        No on se kyllä vähän noinkin.
        Sille Paasikiven linjalla olevalle Väyryselle pitäis vaan jonku muistaa joskus mainita että Neuvostoliitto on jo lakannu olemasta ja Brehnev on jo kuollu.


    • Hansirulez

      Hansi Harjunharja piraateista:)
      Ihan huippu jätkä.

    • Kallybbi

      Jatkojytky tulossa perussuomalaisille::::::::::::::::

    • Eläkeläin

      Soinin palkka 150.000 euroa vuodessa, lappilaisen työläisen keskimääräinen eläke 14.000 euroa vuodessa. No repikää siitä.....

    • Äänestäjäiä

      Jatko jytky tuli Hurraa!!!

      • ÄlyNiekka

    • HURrAAa

      Se on ny sitten jytkytystääääääääääääääääääääääääääääääääää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • MieNäkkäTukanKasvuKoitan

      Mie vanha vanhapoika näkkäälä koitan olla avopäin pakkasessaki jospa se tukka kiihtyis kasvamaan ko sitä päätä ärsyttää kylmässä. Elikkä kalju läiskä päälaella ei niinku isonis, vaan kävis päinvastoin.
      Jospa se tuuhenis pää ja naiset sitte ihastuis, eikä hylkis ko pää on tuuhea.

      • NeroudenHuipentuma

        Buahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahahhaahaha.......
        BUAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAHAHAHAHAHAHAHAHAAH........


    • keikko

      Perussuomalaiset hallitukseen ja suomi nousuun. Tiiättäkös te köyhät,siis me alle tonnin ja vähä päälle saavat kk. meille tämä lama on vain hyväksi.

    • Molaaaaaaaaaaaa

      No se meillä täälä jeesiössä asustelee sellainen vanha mies,joka on katellu länkienläpi koko pitkän elämänsä ja on huippuunsa kade, visu,pihi,"piereekin itseensä päin",jotta ei vaan kaasu menisi hukkaan.

      • Eporom

        No mutta poromiehet piereeki jokasuuntaan,oliskohan se entinen pieruporomies,joka on suunnanut visuuksissaan pierut itseensäpäin?


      • Molaaaaaaaaaaaa
        Eporom kirjoitti:

        No mutta poromiehet piereeki jokasuuntaan,oliskohan se entinen pieruporomies,joka on suunnanut visuuksissaan pierut itseensäpäin?

        Kyllä se on entinen makaporomies!!


    • tojotavanhus

      Kyllä noita persuja ei tarvis kukaan siis sellaista pöhköä porukkaa johtaajansa myöten,ei käytöstapoja,ei osata pukeutua,ivallisesti virnuillaan,mutta saitte mitä tilasitte,näättepä ei tuo uutta suomeen huonommaksi menee,auton käyttöveroa olis pitäny laskea eieiautoveroa,persut poikottiin,ärsyttäviä ym.

    • einiistämihinkääoo

      Jokos on persujen äänestäjät saaneet sen persulan minkä halusivat ?
      Tuntuu ne persut siellä hallituksessa olevan yhtä tyhjän kanssa. Se on muuttunut, että eivät mölyä niinko oppositiossa. Mitään ne ei kuitenkaa tee hallituksessa.
      Näyttää jotta ne ei juuri välitä mitä päätetään, kunhan saavat äänestäjiä varten kirjata eriävän mielipiteen, niin sitten tehhään miten vaan.
      Semmosta silmänpalvontaa kannattajien suuntaan. Sisäministerikin kieltäytyy esittelemästä itse tasa-arvoista avioliittolakia, vaikka se hänelle kuuluisi. Sanoo jotta joku muu voisi sen tehä, ja hän jää silloin pois istunnosta. Ministerin pitäisi virkansa puolesta kyetä panemaan omat mielipiteet sivuun, mutta tälle paperimiehelle ei käy, koska se näyttäisi huonolta kannattajien suuntaan.
      Soini sanoi medialle, kun kysyttiin huolestuttaako Venäjän kehitys, "minua ei mikään huoleta, kun perussuomalaiset on nousussa" ei sitä muu kiinnosta kun oma asema ja persujen kannatus.

      • Persus

        Sinä katkera kommunisti"KOMMUNOKKA" rähhjäät kylläkin aivan suotta täälä omilla typerillä kirjoituksillasi. Mene vaikka venäjälle kylään kommareiden luo.


    • Eiveroa

      Perussuomalaiset senkun parantaa köyhien asemaa.. Nyt ne poisti tv-veronkin alle 10.300 euron vuositulojen saajilta. Huomio!! Näitä ihmisiä/eläkeläisiä on paljon suomessa.

      • rikkaillekeppiä

        Niin ja eilen uutisissa oli koomista, kun Sipilä ja Stubb antoivat Soinin ilmoittaa rikkaiden talkoisiin osallistumista. Soini oli niin ukkoa, kun ilmoitti "sileäkätisten" solidaarisuusverosta, Subbi ja Sipilä virnuilivat tietävän näköisinä vieressä, kun Soinille oli heitetty tuollainen luu.


      • kyllänaurutti

        Aika hyvän näköistä oli taas tuo hallituksen tiedotustilaisuus, kun Soini siinä perusteli kuinka nyt on ensi alkuun otettava ne 2400 Eu:n jakopakolaista, ja sitten katsotaan taas tarpeen mukaan. Tomerasti selvitti kuinka pannaan rajavartijat Ruotsin rajalle.
        Tosin Orpo siihen myöhemmin selvitti lehdistölle, että se ei tarkoita rajan kiinni laittoa, vaan siinä voidaan kirjata tulijat.


    • MulukutKatkiKerittimillä

      Mamuilta katkottakoon mulukut tylsillä kerittimillä ja sitten se mulukku niille reppuunsa tai taskuunsa. Sitten jalakapatikassa Tanskaan tai ruottiin.

      Tai menkööt mihin haluavat mulukku poikkinaisena repussaaan.

      Kunhan ei tänne Suomeen jäähä. Perskules vie.
      Perussuomalaiset hommiin vaan. Soini leikkoo mulukut kerittimillä mamuilta.
      Vittuako ne tänne vääntyy. Täällä ole ruokaa omillekaan kansalaisille.
      Nälkää, vilua ja köyhyyttä aina ja iankaikkisesti. Täällä lapissa ainakin näin nyt ja aina ennenkin. Mikään ei ole muuttunut, eikä muutu.

    • siinäpäse

      Suomi on demokratia , ei yksittäinen puolue vaikuta kaikkeen.

    • Hyvähanna

      Hallitus peruu eläkeläisten asumistuen leikkauksen
      Maanantai 16.11.2015 klo 08.32 (päivitetty klo 10.35)
      Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) kertoo, että hallitus peruu päätöksensä eläkeläisten asumistuen yhdistämisestä yleiseen asumistukeen.

    • ParaneeHitaastiVarmasti

      Mäntylän työ toi tulosta
      16.11.2015 Timo Soini

      Hanna Mäntylän sitkeä työ toi tulosta.Eläkeläisten asumistuen leikkaus perutaan.Takuueläke nousee.

      Hallituksen linjaus on oikea ja syntyi ministeri Mäntylän aloitteesta. Tämä on hyvä päätös.

      Oppositio on syöksynyt puurokipolle.Selvyyden vuoksi; SDP: llä ei ollut osaa eikä arpaa tähän päätökseen. Sen sijaan on syytä muistaa, että SDP lupasi hallituksessa takuueläkkeen nostoa. Punaista puupenniä se ei saanut aikaiseksi.

      SDP: n taloustaitojen näytöt, siis teot, viime kuukausien ovat oman puoluetoimiston kauppaaminen ja ulkoistaminen sekä oman lehden pystykarsinta irtisanomisineen.Puhetta tulee kuin rännistä kuraa. Tekojen jäljet pelottavat.

      Perussuomalaiset on hallituksessa vaikuttamassa. Pienituloiset eläkeläiset saivat nyt oikeutta. Työtä jatketaan. Karavaani kulkee, kojootit ulvoo.

      Näin kirjoittaa Timo Soini plokissaan.

    • ParasTähänastisistaPS

      HyväTimoJaHanna

      Perussuomalaiset ovat saaneet paljon hyvää aikaan lyhyessä ajassa.

      Näin on, kun vertaa siihen mitä muut puolueet ovat koskaan saaneet aikaan.Vasemmiston saavutukset muunmuassa: Köyhät vain köyhtyy lisää. Lisää virkamieshallintoa. Kansa kyykkyyn. Verotus kiristyy kaikilta osin. Palkallista työtä ei ole ollut koskaan. Eläminen vaikeutuu kaikenkaikkiaan. Vain virkamiehistö pärjää aina hyvin ja lihoo. Rypee hyvinvoinnissaan JNE...JNE....

      • asdfgasdfg

        Olihan tuo vitsi? Ei kai kukaan nyt voi noin sokea olla?


      • JospaMieki

    • TietoaMuistaa

      metsäteknikoilla on ollut metsänomistajien ylläpitämät suojatyöpaikat, mutta nyt ovat historiaa -kiitos eu-direktiivien.

      Ryhmäsertifiointiin ei tarvita metsänhoitoyhdistyksiä ja puukauppoja voi tehdä ilman MHY-loisia.

      Tee kirjallinen ero ilmoitus ennen vuoden vaihetta niin ei enään tarvitse maksaa MHY:ten toimihenkilöiden palkkoja.

      Ja vaikka et tekisikään eroilmoitusta niin MHY jäsenmaksut eivät enään ensivuonna ole ulosotto kelpoisia.

    • valtionvarainkanisteri

      On kyllä tyhmää juosta lupausten perässä, populistipuolueet panostaa tällaisiin ihmisiin jotka uskovat kaikki mitä luvataan, no nyt on persujen kannatus romahtanut kun on demokratiassa joutunut takin kääntämään monta kertaa ja eihän tuollaisia lupauksia kukaan järkevä usko, ei tämä valtiontalous niin pyöri että kaikille lisää hyvää ammennetaan jostakin pitää olla myös tuloja, jos veroja maksaisi kaikki 50% tuloista niin vähänaikaa voisi olla jakamista mutta ostovoimaa heikentäisi ratkaisevasti ei menisi hyvin kauan aikaa.

    • Persuolenjapysyn

      Suomen kansa lammaslauma on todella tyhmää kansaa.Vuosikymmestä toiseen äänestetään samat naamat,sosdemit,keput KOMMARIT,ruotsalanenekansanpuolue jne.. Nämä tollot ovat sitten vieneet kansaa kuin pässiä narussa pakkomaksujen ja verojen maksajaksi ,köyhyys,työttömyys vaan on lisäytynyt. No nyt on ottanut ohjat käsiin hyvä hallitus PERUSSUOMALASTEN johdolla. Ja tosiaankin kymmenien vuosien suomen alasajoa alkanut vauhdilla nostamaan suosta. Urakka on miltei mahdoton,mutta jo nyt on saatu paljon parannusta ja hyviä päätöksiä. esim köyhille.

    • HyväTimoJaHanna

      HyväTimoJaHanna

      Perussuomalaiset ovat saaneet paljon hyvää aikaan lyhyessä ajassa.

      Näin on, kun vertaa siihen mitä muut puolueet ovat koskaan saaneet aikaan.Vasemmiston saavutukset muunmuassa: Köyhät vain köyhtyy lisää. Lisää virkamieshallintoa. Kansa kyykkyyn. Verotus kiristyy kaikilta osin. Palkallista työtä ei ole ollut koskaan. Eläminen vaikeutuu kaikenkaikkiaan. Vain virkamiehistö pärjää aina hyvin ja lihoo. Rypee hyvinvoinnissaan JNE...JNE....
      Näin on. Eikö uppoa tottuus kaaliin hulluilla komunisteilla.
      Aikanne on ohi.

      • asdfgasdfg

        Koomikkko. Lopeta tuo vitsien kertominen.


      • SelvästiVirkaloinen
        asdfgasdfg kirjoitti:

        Koomikkko. Lopeta tuo vitsien kertominen.

        Olette siis virkaloinen, parasiitti.


      • ÄlähtiSeHetiKoKalahti
        asdfgasdfg kirjoitti:

        Koomikkko. Lopeta tuo vitsien kertominen.

        Olette siis kommunisti.


    • TerävääTekstiäJaOikeaa

      Matias Turkkila ei ole tyhmä. Hän toteaa näin: Moni niin sanottu suvaitsevainen toivoo siirtolaisvirtojen lisääntymistä siitä yksinkertaisesta syystä, että hyötyy siitä henkilökohtaisesti. Tämän ääneen sanominen olisi tietysti tökeröä, joten on viisaampaa piiloutua korkealentoisten yläkäsitteiden kuten solidaarisuuden, maailmankansalaisuuden ja avarakatseisuuden taakse.

      Brawoo! Juuri näin on.

    • OnJoHuomattu

      Kyllä se siitä vähitellen paranee kunhan perussuomalaiset puurtavat hallituksessa hyvää työtä tehden. Alku on erittäin lupaavaa.

      Vaikeaahan se on vuosikymmenien mätäpesäke hetkessä korjata.

      Loisia liikaa pilvinpimein. Virkakoneistoa, hallintoa, byrokratiaa, paskaa....

      Tulee järkeäkin ja oikeudenmukaisuutta välillä perussuomalaisten ansiosta.

    • SeOnSEAhneusPohjaton

      Hymylehti teki aikoinaan ansan neljälle silloiselle kansanedustajalle.

      Muistan vain Veikko Vennamon ja Ele Aleniuksen. Varmaan tämä juttu löytyy jostain Hymylehden arkistosta.

      Elikkä Hymylehti tekeytyi köyhäksi eläkeläiseksi ja lähetti neljälle kansanedustajalle kirjeen jossa oli jotain kyselyjä ja palkkiona 100 markkaa silloista rahaa. Se oli iso raha siihen aikaan.

      No ainoa joka vastasi "eläkeläiselle" oli VEIKKO VENNAMO.

      Vastasi kohteliaasti ja palautti köyhälle eläkeläiselle sen 100 markkaa.

      Muut ottivat vain 100 markkaa tyytyväisinä itselleen eikä noteeranneet mitenkään köyhän eläkeläisen pyyntöön.

      Näin teki muunmuassa kamala sössö Ele Alenius.

    • lainaaan

      Maan tilanteen huomioiden perussuomalaiset ovat toimineet hyvin tämän alkutaipaleensa hallituksessa.

      On muistettu kaikkein köyhimpiä ensikerran koko Suomen historiassa.

      Pienin eläke nousee. Tv-vero pois köyhimmiltä.

      Alvia ei nosteta. Polttoaineveroa ei nosteta.

      Mitä muunmuassa vasemmisto on koskaan tehnyt köyhimpien hyväksi. Ei mitään, vaan kiristänyt köyhän aseman aina äärimmilleen.

      Ajatuksenaan: Kansan käsi on karttuisa koska köyhiä on paljon. Sieltä kertyy omiin palkkoihin helposti maallista hyvää lisää vasemmistolle.

      Bensavero, alvi jne...jne....

    • EmättimetRaivossaVasen

      https://www.youtube.com/watch?v=4YEboCG-1dk

      Jestas että ne käyvät kuumina kun Soini latoo totuuksia. Oikein pomppivat ja hypähtelevät tooleissaan. Persesilmähikikin tuossa tanssahtelussa haiskahtelee ja virtaa housun persaukseen imeytyen. Toolit haisee paskalle. Pesu tulee kalliiksi kansalle.
      Sekin on sitten perussuomalaisten ja varsinkin Soini-paran syytä.
      Täysin puolueeton tarkkailija.

    • kopottu

      Yle suoltaa jatkuvasti vaan kalluppia,kuinka perussuomalaiseten alamäki jatkuu. Uutisten lukijat ja toimittajat hekumoivat,hykertelevät selvästi onnessaan,kun ovat loiset kokomuslaisia. Tuntuu tosiaan olevan vaan pääasia,että saataisiin mollattua mahdollisimman paljon perussuomalaisia yleisradiossa. Miksi yle paska ei koskaan tee kalluppia esim eu-sta, mitä mieltä kansa on siitä ja kuinka moni haluaa kansanäänestystä eu:sta pois vai pysyä eu:ssa.?? Tv ohjelmat on surkeita rajastaan ja samat ohjelmat toistuu uusintoina vuosikausia.

    • CarunaKauppaSDP

      "ploki

      Caruna konnat

      5.2.2016 Timo Soini

      Perussuomalaiset olivat jälleen kerran oikeassa. Varoitimme yksiselitteisesti ja vastustimme yksimielisesti sähköverkkojen myyntiä.

      Sanoin eduskunnassa, että saamme kirjeen, jossa lukee: Nostamme sähkösi hintaa, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Olin oikeassa.

      Edellinen hallitus oli kovapäinen ja teki tietoisen virheen. Alkeellinenkin taloustaito osoittaa, että verkkojen ostohinta rokotetaan raa’ asti asiakkailta.

      Tekopyhyyden toteemina töröttää SDP. Sosialistit myivät pienen ihmisen sähkölaskusta kuin perintöosan hernerokasta.

      SDP mekastaa oppositiossa kuluttajan asiaa, mutta teot ovat veriruskeat. Käsi on puoliksi piparipurkissa ja kiinni jäänti harmittaa.

      Caruna konnat löytyvät edellisestä hallituksesta. Rosvot jäivät kiinni."

      SOININ PLOKIssa puhutaan TAAS asiaa.

      Helekutin tunarit soosuloiset. Aina köyhimmän lompsanahan riekaleella kartuttamassa omaa tiliään.

      Kiitos Timolle.

      Nyt ne kuitenkin syyttävät tästäkin perussuomalaisia muunmuassa sdp loiset.

    • Äänestäjä-äiji

      Kyllähän soini tietää ja on aina tiennyt.

    • sanoisuoraan

      Niin Soini oikein jyrähti siitä, että Suomi pitää kansainvälisistä sopimuksista kiinni, kun meidän populisti-presidentti valitti sopimuksista puheessaan.

    • SoininSyyköSekin

      Onhan niitä noutatettava niitä sopimuksia. Miksi olette menneet niitä tyhmiä sopimuksia tekemään. Siis te sosialistit. Kuten sdp, vihiriät, arhit, ruottalaiset, lipposet,jutat. jaakonrouvat jne..

    • TimoHallitseeHommansa

      Timo Soini on älykäs ja erittäin kansainväinen persoona.

      Nyt on Suomella kaikkien aikojen paras ulkoministeri.

      Murskaavan ylivoimainen kaikkiin edellisiin verrattuna.

      Suomella on nyt jotakin toivoa ensikerran.

      Kiitämme Timoa.

    • HumorististaMuttaTotta

      Soenionparastasuomelle

      11.2.2016 1:25

      Työ ette vua ymmärrä asioiden oekeeta laetoo, se on teijän vahinko eekä Soinin....Soini on valtiomiesluokkaa te otte vihervasemmistonluokkaa tae pahempiakii, jos pahempoo voe ees ollakaa. Teejän korvien välisä oleva ruuvi on lööstynnä eekä sitä voe ennee kiristeekkää kun jengat on rikki männy! Poestukee kokonaan näättämöltä het niin on parasta nyt!
      Kommentoi lainaten
      Ilmianna
      Jaa
      Uusi

      kommunistitpoesnäättämöl

      11.2.2016 1:32

      Kööhiä Suomessa on aena piisanna.....vaekka nosturilla heettelis tunkiolle ee ne lopu sittenkää!Soeni on hyvä ja aena vaan paranoo päevä päevältä! Tekis valtiovierailun Israelliin niin katottas mitenkä vihervasemmistolaeset repis nahkahoosusa! Me ollaan nähty mitä te ootte.....ette ossaa muuta kuin inistä ja valittoo ja myö ollaan kyllästytty teejän ininään.....ja me pannaan tejät kohta poes päeviltä äänestämällä se kääpi noppeesti!

      Lainattua hyvää tekstiä ja murrettakin.

    • NäinTehkäämme

      Laitetaan suomalaiset painetta ja osoitetaan päättäjille halua laittaa rajat kiinni!

      VAATIMUS RAJAVARTIOLAIN MUUTTAMISEKSI SEKÄ SUOMEN RAJOJEN SULKEMISESTA YLIVOIMAISEN SIIRTOLAISKRIISIN JOHDOSTA

      Allekirjoittakaa ja jakakaa se on vähintä, mitä voitte edes yrittää tehdä suomen ja suomalaisten tulevaisuuden puolesta.

      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1647

    • Peruss-suomalainen

      Sähkönsiirtomaksujen päivitteleminen on SDP:ltä "tekopyhyyden huippu".
      Perussuomalaisten puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soini soimii MT:n vieraskolumnissaan SDP:tä ja vihreitä Fortumin sähköverkon myynnistä ulkomaisille sijoittajille.
      "Kaupan mahdollisti, että silloiset ministerit pääministeri Kataisen, valtiovarainministeri Urpilaisen ja elinkeinoministeri Vapaavuoren johdolla hyväksyivät, että sähköverkon strateginen merkitys poistetaan omistajien intresseistä."
      Soini kertoo ennustaneensa hinnankorotuksen jo vuonna 2013. Hän kiittelee mediaa asian esiintuomisesta.
      "Media hoiti hommansa ja muisti kerrankin oikein. Esiin kaivettiin, mitä oli sanottu muutama vuosi sitten. Kaunistelematta", Soini kirjoittaa.
      "Edellinen hallitus teki kovapäisyydessään tietoisen virheen. Rosvot jäivät kiinni. Aikoinaan sijoitettu pääoma revitään nyt sähkölaskua maksavan selkänahasta."
      Soini kehuu perussuomalaisten olleen oikeassa. Myynnistä vastuussa olevat ovat hänen mukaansa karanneet ulkomaille tai pyrkivät unohtamaan, että olivat itse mukana tekemässä päätöstä.
      "Esimerkiksi edustaja Heinäluoma näyttää täysin unohtaneen, että SDP oli mukana hallituksessa, joka sähköverkon myynnin siunasi", Soini huomauttaa.
      "Tämä alkaa olla jo SDP:llekin tekopyhyyden huippu. Kiinnijäänti harmittaa. Joku voisi hämääntyä. Tuo tuohtunut ei-puolue, joka nyt huutaa kurkku suorana ja vastustaa kaikkea muuta paitsi hallituksen turvapaikkapolitiikkaa, oli viime kaudella kaikessa mukana. Kuten muutkin hallituspuolueet."
      Hänen mielestään myös vihreiden Pekka Haavisto teki silloisena kehitysministerinä vakavan virheen.
      "Haaviston mukaan päättäjille jäi silloin sellainen käsitys, ettei mitään dramaattista tapahdu hintakehityksessä. Tätä on syytä epäillä, sillä alkeellinenkin taloustaito osoittaa, että verkkojen ostohinta rokotetaan raa'asti asiakkailta."

    • TimoOnArvokasSuomelle

      Otin arktiset asiat voimakkaasti esille. Suomessa on rakennettu noin 60 prosenttia maailman jäänmurtajista ja kaikki hyvät! Tätä tietoataitoa meidän on saatava myytyä lisää maailmalle.

      USA on maailman ainoa supervalta. Ei ole samantekevää, millaiset ovat Suomen suhteet siihen. Tyytyväisenä ja saamani palautteen johdosta voin todeta, että hyvät.

      Hieno homma. USA pitää jöötä roistovaltioille.

    • vientimiesSoini

      No onhan tärkiä ukko sitten, sanoi siinä, "ostakaa jos hyvää haluutte" siinä onki tosia vientiponnistusta, heh,heh.
      On nuo persujen kannattajat aivan tappotyhmiä, ei muuta voi sanoa.

      • Peruss-sumalainen

        Sinä oot imbesilli,tyhmä. Nyt perussuomalaiset ovat jo lyhyessä ajassa saaneet enämpi hyvää aikaan kuin kymmenet edelliset hallitukset yhteensä ikänä. SDP, KEPU, VIHE_PIIPITTÄJÄT ovat saaneet suomen todella syvään lamaan ja köyhät kurjuuteen ja kyykkyyn.


    • kommunisttPoosNäättämölt

      kommunistitpoesnäättämöl

      11.2.2016 1:32

      Kööhiä Suomessa on aena piisanna.....vaekka nosturilla heettelis tunkiolle ee ne lopu sittenkää!Soeni on hyvä ja aena vaan paranoo päevä päevältä! Tekis valtiovierailun Israelliin niin katottas mitenkä vihervasemmistolaeset repis nahkahoosusa! Me ollaan nähty mitä te ootte.....ette ossaa muuta kuin inistä ja valittoo ja myö ollaan kyllästytty teejän ininään.....ja me pannaan tejät kohta poes päeviltä äänestämällä se kääpi noppeesti!

      Lainattua hyvää tekstiä ja murrettakin.

      • NahkahousujenLemuHuhHuh

        Turkistarhaus vihreäloisien mukaan pitäisi kieltää jne......
        Sitte net haisoo ketunnahkaparan housissa rallatellen ja maailmaa parantaen seuroissaan kännissään kliffaa hei......
        Sanon mie että net virheiden kommarinahkahousut HAISEEEEE paskalle jne.....


    • Kyllä-kansa-tietää

      Perussuomalaiset ovat saaneet paljon hyvää aikaan lyhyessä ajassa.

      Näin on, kun vertaa siihen mitä muut puolueet ovat koskaan saaneet aikaan.Vasemmiston saavutukset muunmuassa: Köyhät vain köyhtyy lisää. Lisää virkamieshallintoa. kansa kyykkyyn. Verotus kiristyy kaikilta osin. Palkallista työtä ei ole ollut koskaan. Eläminen vaikeutuu kaikenkaikkiaan. Vain virkamiehistö pärjää aina hyvin ja lihoo. Rypee hyvinvoinnissaan JNE...JNE....

      • puppuasuoltaapersu

        Heh,heh, uskotko itse muka tuohon vuodatukseen ?
        Olet ilmiselvästi niitä harvoja hulluja, jotka vielä populisti-persuja kannattaa, ei teitä enää paljoa ole, ja hyvä niin.


      • KomunistitPoisRyssälään
        puppuasuoltaapersu kirjoitti:

        Heh,heh, uskotko itse muka tuohon vuodatukseen ?
        Olet ilmiselvästi niitä harvoja hulluja, jotka vielä populisti-persuja kannattaa, ei teitä enää paljoa ole, ja hyvä niin.

        Turpa kiinni komunisti jos et muuta osaa.


      • naurojosinäkin
        KomunistitPoisRyssälään kirjoitti:

        Turpa kiinni komunisti jos et muuta osaa.

        Heh,heh, tollo, haukut väärää puuta, minä en vasemmistoa ole ikänä äänestänyt. Persut on kurjalliston vassupuolue myös, idiootti !


      • TolloTollompiTollo
        naurojosinäkin kirjoitti:

        Heh,heh, tollo, haukut väärää puuta, minä en vasemmistoa ole ikänä äänestänyt. Persut on kurjalliston vassupuolue myös, idiootti !

        Turpa kii tollojen tollo. Tolloile muualla komunisti.
        EVVK tejän tolloilut.


      • Kuopattu
        naurojosinäkin kirjoitti:

        Heh,heh, tollo, haukut väärää puuta, minä en vasemmistoa ole ikänä äänestänyt. Persut on kurjalliston vassupuolue myös, idiootti !

        Työ ette vua ymmärrä asioiden oekeeta laetoo, se on teijän vahinko eekä Soinin....Soini on valtiomiesluokkaa te otte vihervasemmistonluokkaa tae pahempiakii, jos pahempoo voe ees ollakaa. Teejän korvien välisä oleva ruuvi on lööstynnä eekä sitä voe ennee kiristeekkää kun jengat on rikki männy! Poestukee kokonaan näättämöltä het niin on parasta nyt!

        kommunistitpoesnäättämöl

        ELÄKÖÖN.


    • Totyys

      Eletään kevättä 2010, teemme tutkivaa journalismia tuohon aikaan vetämälleni MTV3:n 45 minuuttia –ohjelmalle. Autiotalo on aina tyhjillään, kertovat tietolähteet. Ikkunan läheisyydessä on jalustaa muistuttava laite. Soittelen toimittaja Tuula Malinin kanssa asiasta useiden päivien ajan.

      Sovimme puhelimessa, että kuvausryhmä lähtee tiettyyn aikaan paikan päälle. Perillä odottaa yllätys. Piipusta nousee harmaata savua. Tyhjillään ollut talo onkin täynnä.

      Venäläisten into ostaa maata varuskuntien, tietoliikennemastojen, valtateiden ja vesiväylien varrelta oli virallisen Suomen mielestä pitkään sattuman sanelema juttu.
      Venäläiset kertovat – sujuvasti englanniksi – olevansa Jehovan todistajia. He sanovat ostaneensa lentomelualueella sijaitsevan röttelön tarkoituksenaan viettää lomaa. Kuin sattuman kaupalla lomanvietto on käynnistynyt juuri kyseisellä hetkellä, sovittuna kuvauspäivänä.

      Myös venäläisten into ostaa maata varuskuntien, sotilaslentokenttien, asevarikkojen, tietoliikennemastojen, valtateiden ja vesiväylien varrelta oli virallisen Suomen mielestä pitkään sattuman sanelema juttu.

      Keväällä 2010 puolustusministeriön, sisäministeriön ja oikeusministeriön viestintäjohtajat kirjoittivat Helsingin Sanomiin yhteisen mielipidekirjoituksen, jonka mukaan maakauppojen valvonta oli kunnossa. Kansalaiset tosin kyselivät jo tuolloin, miten valvonta saattoi olla kunnossa ilman mitään kattavaa rekisteriä.

      Osa poliitikoista havahtui ja ryhtyi puuhaamaan rajoituksia ETA-alueen ulkopuolelta tuleville maanostajille.

      Vielä vuodenvaihteessa 2013–2014 ajatus oli päättäjien enemmistölle kauhistus. Tilannekuva oli sekaisin. Julkisuudessa ja eduskunnassa puhuttiin paljon venäläisen keskiluokan kesämökeistä, vähemmän turvallisuuskysymyksistä tai bulvaaniyhtiöiden rahanpesumahdollisuuksista.

      Venäjän elinkeinoelämän lobbari Esko Aho kävi A-studiossakin selittämässä, miksi kiinteistökauppoja pitää päinvastoin tehdä enemmän.

      – Meidän pitäisi luoda edellytykset sille, että tätä tapahtuisi entistä enemmän. Venäläiset investoivat, rakennuttavat ja ovat tältä osin luomassa suomalaista hyvinvointia, Aho selitti joulukuussa 2013.

      – Isänmaata ei olla ostamassa jalkojemme alta. Venäläisten maa- ja tonttiomistukset Suomessa ovat vahvasti liioiteltuja, vakuutti kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen Iltalehdessä tammikuussa 2014.

      Lakivaliokunta kaatoi samana vuonna esityksen maakauppojen rajoittamisesta äänin 5-12.

      Samana vuonna Venäjä kovensi otteitaan maailmanpolitiikassa. Aseiden kalistelu Krimillä ja Itä-Ukrainassa muuttivat Suomen viranomaisten tilannekuvaa.

      Maaliskuussa 2015 puolustusministeri Carl Haglund puhui maanpuolustuskurssin avajaisissa. Äänenpainoissa oli tapahtunut rivakka U-käännös.

      Suomi heräsi myöhään. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
      Haglundin mukaan kiinteistökaupat piti tästä eteenpäin huomioida eri tavalla kuin ennen. Valtion pitäisi kehittää lainsäädäntöä ja tarvittaessa voida lunastaa kiinteistöjä, jos siihen on turvallisuuspoliittisia intressejä. Samoihin aikoihin kansanedustaja, tuleva puolustusministeri Jussi Niinistö totesi, että kiinteistökaupat näyttävät joiltain osin liittyvän liikekannallepanon häiritsemiseen.

      Myöhemmin valtioneuvostoa avustava Turvallisuuskomitea listasi, että maanhankinta strategisten kohteiden liepeiltä kuuluu uusiin hybridisodan ilmiöihin.

      Kansanedustaja Pertti Salolainen kirjoitti viime yönä Twitterissä, että ”kymmenkunta vuotta sitten viranomaiset todistivat, että vaaraa ei ole”.

      Suomi heräsi myöhään. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

      TV1:n A-studio käsittelee hybridisodan ilmiöitä tänään klo 21 alkaen. Katso myös Yle Areenassa.

      LUE MYÖS

      • kaikujakairoilta

        Täyttä asiaa...valitettavasti turha Sodankylän palstalla. Sisäsiittoisia lukutaidottomia kepulaisia suurin osa. Kunnan päällikkötason virkoihinkin valitaan teknikkotason koulutuksen saaneita alemmuuskompleksista kärsiviä.


    • SodiksessaRulaa

      Pyssykylän humoristit ovat taas kehitelleet uuden termin: Emätinkävely.
      Buahahahahahahahahahhaaaaaaa.......

    • TähteläTuliMieleen

      "ryhtiä

      15.2.2016 21:53

      Höpö höpö. Työpaikat on täynnä vetkuilua. Ahkeria ollaan hoitamaan omia asoita, istumaan kahvilla ja katselemaan työaikana lomalla otettuja kuvia. Suuri osa työajasta menee sosiaaliseen höpinään. Istutaan työkaverin huoneessa ja puhutaan niitä näitä - kaikkea muuta kuin työasioita. Ainoat päivän työasiat ovat sellaisia, että haukutaan ja irvitään muita työkavereita tai pomoja. Juoruillaan antaumuksella. ..................... Työn tuottavuus on romahtanut. Eletään 2010 - luvulla, mutta työehtosopimukset ovat 60 - 70 - luvulta. Ne suojelevat ns. työntekijöitä työnteolta. Ryhtiliike töihin ja työn tuottavuus nousuun. Hyvä Sipilä - stubb - Soini!!!! Pitäkää pintanne."

      Allekirjoitan ylläolevan kommentin täysin. Sopii erinoaisesti virkaloisiin ja muihinkin.
      Jos ei ole pomo kokoajan näkösillä, kukaan ei tee muuta kuin omia henkilökohtaisia hommiaan työpaikalla, tai muuten vain laiskottelee.
      Tulosvastuutakin on yksityisillä. No ne lasketaan pois.

    • RuttoKommunism

      Soenionparastasuomelle

      11.2.2016 1:25

      Työ ette vua ymmärrä asioiden oekeeta laetoo, se on teijän vahinko eekä Soinin....Soini on valtiomiesluokkaa te otte vihervasemmistonluokkaa tae pahempiakii, jos pahempoo voe ees ollakaa. Teejän korvien välisä oleva ruuvi on lööstynnä eekä sitä voe ennee kiristeekkää kun jengat on rikki männy! Poestukee kokonaan näättämöltä het niin on parasta nyt!

      kommunistitpoesnäättämöl

      ELÄKÖÖN.
      Kommunismin rutto on voitettu.

    • KommunistitNistit

      Perussuomalaiset ovat saaneet paljon hyvää aikaan lyhyessä ajassa.

      Näin on, kun vertaa siihen mitä muut puolueet ovat koskaan saaneet aikaan.Vasemmiston saavutukset muunmuassa: Köyhät vain köyhtyy lisää. Lisää virkamieshallintoa. kansa kyykkyyn. Verotus kiristyy kaikilta osin. Palkallista työtä ei ole ollut koskaan. Eläminen vaikeutuu kaikenkaikkiaan. Vain virkamiehistö pärjää aina hyvin ja lihoo. Rypee hyvinvoinnissaan JNE...JNE....

      Näinhän tuo totuus on. täyttä totta.
      Sanomme EI kommunismille.

    • Totta-On

      "Perussuomalaiset oli vaaleissa Suomen toiseksi suurin puolue. Ääniä saimme yli 500.000. Tuo vaalitulos ottaa koville, saati asema hallituspuolueena."

      Pätkä Timon plokista.
      Lukekaa se kokonaan Timon sivulta.

      • äläuskosatuja

        Eikö sen ukon kovin saavutus ole kontata aamuteellä amerikassa asti satukirjojen uskomisen ja lukemisen jälkeen.2000v vanhoja satuja ja satuolentoja uskoo ja tuollaiset sitten päättäämässä maan asioista.Hei herätys,pm on samaa koulukuntaa.Ei ole kyllä hyvä että hihhuliuskovaiset johtaa maata miten johtaakin kohti katastrofia.
        Eletään sentään v2016 ja mennään kohti pimeää keskiaikaa näiden uusien elintasopakolaisten avustamana ja uskonto-herrat yees,yees sitä monikulttuuria kansalle,kyllä köyhälistö maksaa


    • suomifin

      Jeesiön mies jäykistyi kun kirjoiteltiin pikkusen asiaa

    • IsännöitsijätVastuussa

      Paloturvallisuus edellyttää, ettei palavaa polttoainetta käyttäviä ajoneuvoja ole pysäköitynä talojen päädyissä tai seinustoilla. Mikäli sattuisi niin ikävästi, että ajoneuvo syttyisi tuleen ja sytyttää samalla myös talon, vahingon korvaa ajoneuvon omistaja.

      Hengen ja omaisuuden menetys. Siinäpä onkin korvaamista.

      Esim. rivitalon tuhoutuessa tulipaöossa.

      Vastahan tuolla paloi Kehtomaantiellä hetkessä rivitalo tuhkaksi kaikkine omaisuuksineen.

      Hyvä että ulos kerkesivät asukkaat alushoususillaan.

      Eli: isännöitsijät hoitakaa työnne josta teille maksetaan palkka.

    • hahhahjeiö

      Eikö se soini ratsastanut ääniä euro-eroamisella.
      Tänään tämä takinkääntäjä itkee,että Brittien pitää jäädä EU:hun.
      Kusetusta,kusetusta kaikki tyynni
      "Ulkoministeri Timo Soini (ps.) pitää suomalaisten kannalta toivottavana, että Britannia päätyy kansanäänestyksensä jälkeen jäämään EU:n jäseneksi"

    • perusjeesi

      Tuolla perussuomalaispalstalla joku kirjoitti näin:
      simo.toini

      18.2.2016 10:36

      Jos oppositiojohtaja Timo Soini puhuisi tänään ministeri Timo Soinille, puhe kuulostaisi tältä:

      Arvoisa puhemies!

      Kyllä kansa tietää! Ministeri Soini, mitenkäs tässä näin kävi? Teillä oli kaksi mahdollista kulkuneuvoa Smolnasta eduskuntaan: ministeriauto porvaripuolueiden apupuolueena tai maitojuna. Nyt vaikuttaakin siltä, että hallituspaikka tuli, mutta muisti meni.

      Ministeri Soini, teidän puheenne ovat aivan eri maata kuin mitä voimme tänään hallitusohjelmasta lukea. Te istutte ministerinä hallituksessa, joka toimii kuin käänteinen Robin Hood: Te otatte köyhiltä ja annatte rikkaille.

      Minua ihmetyttää tämä Soinin puolueen kaksinaamainen toiminta. Ennen vaaleja lupasitte suureen ääneen, että Etelä-Euroopan hulttiomaille annettavat tukipaketit loppuvat eikä zorbasta tanssita. Mutta ei täällä hallitusohjelmassa ole mitään kirjausta, ettei kriisimaita tuettaisi. Piikki on edelleen auki taivasta myöten! Ennen vaaleja te puhuitte pimeyden ytimestä ja Moolokin kidasta. Mitä tapahtui hallitusneuvotteluissa? Ei tullut EU-kriittisiä linjauksia. Kun Brysselin Bobrikov käskee ottaa asennon, ministeri Soinin kantapäät napsahtavat yhteen kuin alokkaalla ensimmäisissä sulkeisissa.

      Entä vaaleja edeltäneet lupaukset, että ette leikkaa pienituloisilta, lapsiperheiltä? Ne haihtuivat ilmaan kuin pakokaasu ministeriaudin jäljestä. Te ette juustohöylää, tehän leikkaatte kuin lihamestari! Te leikkaatte lapsilisistä, te leikkaatte koulutuksesta, te leikkaatte tavallisilta suomalaisilta. Pihtiputaan mummolta te viette eläkeläisten asumistuen. Te annatte Pihtiputaan mummolle vasemmalla kädellä 30 euroa, mutta otatte oikealla kädellä 100 euroa pois!

      Ja mitäs sille autoverolle tapahtui? Sen poistamista te lupailitte kalliilla tv-mainoksella. Miltä tuntuu nyt mennä Kihniön torille tai Kurikan marketin eteen sanomaan, että emme me poistakkaan sitä vaikka lupasimme? Minusta tuntuisi pahalta.

      Ministeri, Soini, valitsemalla oikean salkun olisitte voinut edes vaikuttaa näihin asioihin. Minua hämmästyttää, ettette tohtinut ottaa valtiovarainministerin salkkua. Te kalastelitte ääniä ennen vaaleja esimerkiksi omaishoitajilta. Teitä ei kiinnostanut ottaa sellaista salkkua, jolla voisitte helpottaa tavallisten suomalaisten arkea. Sen sijaan te otitte ulkoministerin salkun ja otatte hatkat Suomesta. Te lähdette neljän vuoden maailmanympärysmatkalle – ja kansa maksaa laskun!

      Ministeri Soini, oletteko te omena vai meloni? Kertokaa se, jotta osaan antaa teille

      oikean lippalakin. Te sanoitte itse ennen vaaleja näin: ”Meillä on periaatteemme, kynnyskysymyksemme ja linjamme. Persut eivät myy persettään.” Ministeri Soini, te myitte kaikki lupauksenne. Tämä taitaa olla 2000-luvun seteliselkärankaisuutta.

      Ministeri Soini, te käänsitte takkinne ja petitte vaalilupauksenne. Te ette ole unohdetun kansan asialla, vaan te unohditte tavallisen kansan. Kuinka te kehtaatte – ja kyllähän te kehtaatte.

    • Perus-onoorat

      No eihä soinikaan kaikkea voi korjata hetkessä,mutta paljon on jo perussuomalaiset hallituksessa korjaneet ja se jatku.....................SDP:N KEPUN:VIHREIDEN :RUTSALASKP:KOMMUNISTIEN;JNE.. suomen alasajon saaneet aikaan. Ja nyt persut koittaa kokomuksen kanssa korjata ja nostaa suomen suosta....

    • IsännöitsijäVelvollisuus

      Paloturvallisuus edellyttää, ettei palavaa polttoainetta käyttäviä ajoneuvoja ole pysäköitynä talojen päädyissä tai seinustoilla. Mikäli sattuisi niin ikävästi, että ajoneuvo syttyisi tuleen ja sytyttää samalla myös talon, vahingon korvaa ajoneuvon omistaja.

      Hengen ja omaisuuden menetys. Siinäpä onkin korvaamista.

      Esim. rivitalon tuhoutuessa tulipaöossa.

      Vastahan tuolla paloi Kehtomaantiellä hetkessä rivitalo tuhkaksi kaikkine omaisuuksineen.

      Hyvä että ulos kerkesivät asukkaat alushoususillaan.

      Eli: isännöitsijät hoitakaa työnne josta teille maksetaan palkka.
      Järjestyssäännöt ja paloturvallisuuslaki, terveyshaitat pakokaasu jne.

      • isännVelvollisuus

        Isännöitsijän velvollisuus on antaa väärinpysäköivälle kirjallisen varoituksen järjestyssääntörikkomuksesta ja seuraukset ovat sen mukaiset. Ellei kovapäinen usko, loppupelissä voi tulla lähtö talosta. Tämmöinenkin asia on jo oikeudessa käyty läpi ja lähtö tuli.


      • isännöitsi
        isännVelvollisuus kirjoitti:

        Isännöitsijän velvollisuus on antaa väärinpysäköivälle kirjallisen varoituksen järjestyssääntörikkomuksesta ja seuraukset ovat sen mukaiset. Ellei kovapäinen usko, loppupelissä voi tulla lähtö talosta. Tämmöinenkin asia on jo oikeudessa käyty läpi ja lähtö tuli.

        Saikko hyvät orkut?


    • MyöJaTyö

      Soenionparastasuomelle

      11.2.2016 1:25

      Työ ette vua ymmärrä asioiden oekeeta laetoo, se on teijän vahinko eekä Soinin....Soini on valtiomiesluokkaa te otte vihervasemmistonluokkaa tae pahempiakii, jos pahempoo voe ees ollakaa. Teejän korvien välisä oleva ruuvi on lööstynnä eekä sitä voe ennee kiristeekkää kun jengat on rikki männy! Poestukee kokonaan näättämöltä het niin on parasta nyt!

      kommunistitpoesnäättämöl

      ELÄKÖÖN.

      Kommunismin rutto on voitettu.
      Myö

    • aurinkobeetsiltä

      Tuonne voit mennä kyttäämään naapureita.Sivut avattu uudestaan
      http://kyttääjät.net/paikkakunnat/

    • kommunistitpoesnäättämöl

      kommunistitpoesnäättämöl

    • LakiOnKaikille

      Eikö ne parkkipaikat ole niitä kotteroitanne varten.
      Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää.
      Laki käskee. Se ei pyydä.

    • Lapissa-viisaita

      Helsingin Myllypuron leipäjonossa olevat ihmiset kertoivat tarinansa. Tarja Halonen ja Irja Askola lukevat niitä ääneen.
      ”Eläkkeeni on niin pieni, että ilman ruoka-apua en pärjäisi. Vuokran jälkeen minulle jää noin 300 euroa kuussa muuhun elämiseen. Mä vain yritän pärjätä ja löytää pieniä iloja. Kerään jonossa voimia, sillä ihmiset ovat täällä ystävällisiä ja tukevat toisiaan.”

      Näin kertoo 62-vuotias nainen, joka hakee ruoka-apua Helsingin Myllypurossa. Kolme kertaa viikossa muodostuva leipäjono on surullisen kuuluisa pituudestaan: se lienee Suomen pisin. Sen huomasi työmatkoillaan Itä-Helsingissä myös oppilaitospastori Sanna Uusitalo, joka halusi antaa apua tarvitseville ihmisille äänen. Diakoniatyön ja teologian opiskelijat kävivät haastattelemassa jonossa niitä, jotka halusivat kertoa tarinansa.

      – Pysäyttävää tarinoissa oli se, että monet kertoivat leipäjonon poistavan yksinäisyyttä. Se on monille syy lähteä ulos kodista ja tapa tavata ihmisiä, Uusitalo kertoo.

      – Jotkut eläkeläiset ovat käyneet leipäjonossa jo 10 vuotta. Osassa tarinoista kuuluu toivottomuus, osassa taas ihmisten kyky nähdä paljon hyviä asioita elämässä.
      Yllä oleva video kuvaa Myllypuron leipäjonon pituutta helmikuun alussa.
      Tarinoista on koostettu esitys, jossa niitä luetaan ääneen. Elämänmakuisia kertomuksia lukevat Helsingin Vanhassakirkossa muun muassa presidentti Tarja Halonen, Helsingin piispa Irja Askola sekä näyttelijät Jussi Lampi ja Hannu-Pekka Björkman. Esityksen tarkoituksena on Uusitalon mukaan herättää keskustelua köyhyydestä ja eriarvoistumisesta.

      – Myllypurossa todellisuus näyttää ihan erilaiselta kuin Helsingin keskustassa, jossa leipäjonoa ei ole. Tarkoitus ei ole syyttää ketään vaan tehdä tilanne näkyväksi.

      – Köyhyys on vakava ongelma. Syitä on rakenteissa, mutta myös meissä ihmisissä. Monet ajavat vain omaa etuaan, eivätkä huolehdi heikommista, Uusitalo sanoo.

      Alla olevalta videolta näet, kuinka pitkä Myllypuron leipäjono oli viime syksynä.

      Myllypuron leipäjono oli 3, km pikä. Silloin kun suomi eli metsästä leipäjonoja ei ollut. Elikkä lapin metsät ovat menneet eteläisten elättämiseen....

    • Jos-Ei

      Ole omaa asuntoa, on huono eläke, (työtön), ei omista juuri mitään, ehkä vain tekohampaat, jos niitäkään, harrastaa kaljaa, tupakkaa, on käyttänyt parhaan nuoruutensa erilaiseen hölmöilyyn, josta menoja, niin ei voi kovin hyvin myöhemmin mennä. Usein ei edes onni ole auttanut jota kuta vaikka sitä olisi ollut, ei ole osanut saatua omaisuutta pitää itsellään tai rakentaa sillä tulevaisuutta. Mikä avuksi? LEIPÄJONO.

    • äterippu

      Suomessa on liki miljoona köyhää –”Heikoimmassa asemassa olevista on tullut muukalaisia”
      Sosiologian professorin mukaan Suomi on hyvä yhteiskunta korkeasti koulutetulle keskiluokalle ja duunareille, mutta köyhistä ei osata pitää huolta. Pitkään työttömänä ollut lahtelaisnainen on nähnyt lähipiirissään köyhyyden aiheuttamaa masennusta ja yksinäisyyttä.

    • apuaannetaan

      Leipäjonot on siis hyvä asia. Jono sinänsä e toki ole hyvä, mutta se että vähäosaisille sitä apua annetaan.
      Meillä on yhteiskunnan turvaverkot, jotta saadaan autettua tarvitsevia.
      Miksi leipäjonoista puhutaan huonona asiana, kun niistä monet saavat apua hätäänsä.

      • Huomaamme

        Olette tyhmä ja siltä osin jäänyt vähäosaiseksi.
        Mistä teitä sikiää?


    • rajantaa

      Aloittajan teksti tosi hyvä. Lappilaiset idiootit, äänestetään perussuomalaisia. Idiootithan niitä juuri äänestääkin. Hienoa että kannustaa kaltaisiaan äänestämään.

    • Jytky-tuli

      rajantaa nimimerkin kirjoittajahan on selvästikki pöljä.

      • jytkynkytkyn

        Jytkyähän vedetty kölin ali mennen tullen hallituksessa toope tubbin ja lesta sipolan toimesta eli nimimerkki jytky-tuli sopii mainiosti sinulle.Putsailehan löysät jytkypökäleet pois kalsareistasi ja herää unestasi


    • viimesethöpittäävaan

      hauska lukea noita viimeisten pöljä-persujen sepustuksia, kun niillä ei järki virka mitään. Vähän viksummat on vaihtaneet äänestyksen kohdetta jo ajat sitten.

      • kommunistitpoesnäättämöl

        kommunistitpoesnäättämölt


    • NäkemyksemmeOnJäätävä

      Oli miten oli, mutta näin se on: Perussuomalaiset ovat Suomen tähänastisen historian vähiten fanaattisin, puolueettomin. oikeudenmukaisin jne puolue.
      Eli puoleettomien näkökantojen ja faktojen mukaan siis paras puolue tähän mennessä.
      Elikkä muut puolueet ovat olleet ja ovat todella kehnoja yllä olevien kriteerien mukaan.

    • PölkkyJa-Lankku

      Pöljien sahureiden, juoppojen, maatiaispaitsiolaisten maka "puolue". Tähdenlento, jolla ei tulevaisuutta, en äänestänyt leveitä perseitä, enkä tule koskaan heitä äänestämään.

      • Peru-ssuomi

        Vihriäthän ovakki täysidiootteja,maka luonnonsuojelijoita ja VItut. Eniten saastuttavat maailmaa ja vaativat itselleen kaikki edut.


    • kommunistitpoesnäättämöl

      kommunistitpoesnäättämölt.

      • sirkkamiejapekka

        Totta turiset ja 90 % heistä on siirtynyt persuihin ja loput lahkouskontoihin,niin sieki


      • kommunistitpoesnäättämöl
        sirkkamiejapekka kirjoitti:

        Totta turiset ja 90 % heistä on siirtynyt persuihin ja loput lahkouskontoihin,niin sieki

        Soenionparastasuomelle

        11.2.2016 1:25

        Työ ette vua ymmärrä asioiden oekeeta laetoo, se on teijän vahinko eekä Soinin....Soini on valtiomiesluokkaa te otte vihervasemmistonluokkaa tae pahempiakii, jos pahempoo voe ees ollakaa. Teejän korvien välisä oleva ruuvi on lööstynnä eekä sitä voe ennee kiristeekkää kun jengat on rikki männy! Poestukee kokonaan näättämöltä het niin on parasta nyt!

        kommunistitpoesnäättämöl

        Näin se on. Totta


    • miksi_äänestää

      Minä liityin näiden vaalien jälkeen Suomen suurmpaan puolueeseen loppuiäkseni.

      Perssutien kannattajilta kuitenkin kysyn, miksi äänestää valehtelevaa pullaposki porukkaa, joka on pettänyt kaiken, minkä on luvannut?

      Ensinmäisen jytkyn sai tasan ja vain siitä syystä, kun läski soini valehteli kirkkain silmin kansalle, että kun hallitukseen päästään, niin eroamme heti eu:sta. No mitenkäs on käynyt, kun läski nyt lopulta meni hallitukseen vasta toisella kertaa, kun ekalla kerralla meni jytky housuihin. Eipä kuulu enää läski soinilta, "missä eu, siellä ongelma", nyt se mantra menee näin "missä merkel, siellä autuus, ja ihana perse jota nuolla ja imeä".

      Vaan mitäpä tapahtui läski soinin lupaukselle autoverosta, jonka lupasi poistaa kokonaan viime vaalien lupauksissa? Ensin se piti poistaa kokonaan, sitten pitikin jo laskea, mutta lopulta nousikin helvetisti, ja yli monien maksukyvynkin.

    • Perus-rautaa

      Kommunokat ja SDP on kaikkein pahin köyhän sortaja ja senhän kaikki jo tietääki.

    • eimonienäääänestä

      Vähän naurattaa un kohta pyyhkii Arhinmäen porukka persuista oh kannatuksessa, nyt oli enää 0,1% ero. Pääsee Arhinmäki kuittailemaan takiaseksi

    • SaarallaSeNaurattaa

      "Hallituksella on kolme vuotta aikaa kääntää Suomen suunta. Muilta se jää kääntämättä. Ulkoministerinä näkee selvästi, että eilisen eväillä ei pärjätä. Nyt meillä on velvollisuus onnistua, muuten meille ei jää kuin porot ja huonot tiet."

      Timo Soini kirjoittaa taas asiaa plokissaan. Nyt jos koskaan on suomen suunta käännettävä. On kreivin aika. Jos ei nyt, niin se on menoa sitten.
      Nyt ei ole enää paavojen kuittailuille varaa.
      Kolme vuotta aikaa tällä hallituksella korjata vasemmiston vuosikymmenien virheet.

    • kaikennähnyt

      persuSokia katoppa mitkä puolueet ovat olleet pääministeripuolueita ainaki viimeiset 10 vuotta,kokomus ja kepu,huikeaa porukkaa vanhanen,stubbi,ja se mulukero siilijärveltä.
      80-luku oli suomen historian paras ja siihen ei ikinä enää päästä näillä isopersuisella ym sipoloilla.Näin on.
      Nuoriso räkyttää ja ei tiiä asioista mitään.Määkyvät,että vanhat syö heiän ansaitsemattomat eläkkeet ja heillä on paha pankolla maata tämän vuoksi.Töihin ei voi mennä ku pittää istua somessa ja työnteko tekee rezssiä ja pittää hakia lääkäriltä rauhoittavaa että jaksaa.
      Nauttikkaa siitä mokkakikkelistänne joka ylen palkkaamana kehottaa työtätekevää että syökää paskanne ja kuolkaa pois.

    • Persus-tasku

      Kommunokat! kommunokat sosdemit te köyhän riistäjät ja kurjistajat lepäjonojen luojat teidän aikanne alkaa olla kanttywey haha!! haha! HAA!!

    • syöpaskasjakuolepois

      Persut ei ole kommuja kummempia,päinvastoin pahempia ja arvaamattomampia.Toki se on kuihtuva porukka soinin johtamana.Näitä tullee ja mennee.
      Pahempi on tämä thatserismi jota nyt ujutetaan tubbin ajamana tähän maahan.Nehän vie leivän suusta leipäjonottajiltakin.
      Jostain syystä tästä kansasta on tullut lampaita,feminismi tappaa ja aivopesee miehiset miehetkin munattomiksi

    • rasisteilleparas

      Parasta puoluetta ei kyllä yhteisesti katsoen kaikille olekaan. Suomen puoluekentästä löytyy paras puolue melkeinpä kelle tahansa, riippuen henkilön statuksesta, varallisuudesta ym.
      Persut voi olla paras puolue jollekin hönölle, vaikea kuvitella mitä ne voisivat tehdä enempää kenenkään hyväksi. Ehkä persujen rasisti-siipi on paras puolue niille jotka hirveästi pelkää kansainvälistymistä, mutta muuten ei persut juuri parhaana missään loista. Kurjien etuja ajaa vasemmista varmaan parhaiten, persuthan väittää olevansa työväestön oikeistopuolue, mitähän sekin muka käytännössä tarkoittaa Oikeisto kun ei koskaan ole ajanut kurjien etuja. persut kuitenkin retoriikallaan vetoavat kurjallistoon, mutta toimet ei kuitenkaan viittaa kurjien etujen ajamiseen.

      • kommunistitpoesnäättämöl

        kommunistitpoesnäättämölt het


    • Tuttaa

      Lappalaiset tai Lappilaiset miettikää oikeasti onko teistä mitään hyötyä Suomelle..Käräjöitte ja riitelette jonninjoutavan kulttuurinne säilyttämiseks.Tehkää oikeata työtä joka hyödyttää Suomen talouden kasvua. Teitä voi verrata huoltoasemilla lorvaleviiin romaaneihin joilla ei ole tarkoituskaan tehdä töitä. Jos ette tiedä mitä on työntekeminen niin matkustakaa rakennustyömaille katsomaan ilmiötä mikä teille on vieras...Työ. Jonninjoutava taivaalletuijottaminen ,revontulet ja muu . Ei elätä.

      • kommunistitpoesnäättämöl

        kommunistitpoesnäättämölt het.


    • NäinSenNämmeAsian

      Lapin luonnonvarat ovat elättäneet eteläsuomalaiset tähän asti ainakin.

      Loppuu ne täältäkin kohta kaikki.

    • hospotipomiloi

      Nyt on Soinilla uusi bisnes ! Jos kuka haluaa, niin 120 euroo ja saapi rukoilla Soinin kanssa. 170€ saa saapi vielä aamumurot päälle Soinin pyövässä.
      Persujen lompsa siitä paksunee, kun kansaa saahan kunnolla kontilleen ja maksamaan siitä.

      • kommunistitpoesnäättämöl

        kommunistitpoesnäättämölt....het


    • Lappi-mies

      Lapin luonnonvarat ovat elättäneet eteläsuomalaiset tähän asti ainakin.

      Loppuu ne täältäkin kohta kaikki.
      Näin on assii!!!

    • KekkoslovakiaOnInhoa
      • AivopestytKommarit

        Näin on. Hyvä Wallin.


    • ParashanTuoPersutNyt

      Mikäpä se vain Timo Soinissa ja muissa perussuomalaisissa. Paras puoluehan tuo näyttää olevan tähän mennessä kautta koko Suomen historian.

      Saanut jo paljon oikeudenmukaisuutta aikaan. koko ajan tulee lisää oikeutta ja tasa-arvoa. annappa persut vain tekee vielä 3 vuotta töitä. Eläköön Suomi.

      Kamalat heinäluojat, jutat, rinteet, tenilät, arhinyppylät jne...jne.

      SAK loiset syöttiläät köyhän kuppaajat nyt ja aina olleet.

    • TottahanTuoOn
    • Persut-paras

      Hanna Mäntylä uurastaa ja tekee vuosikymmenien virheellisen poliitiikan korjaustöytä. Kiitos Hanna.

    • persu-kannattaja

      Hanna osaa työnsä hyvin.

    • Perus-juntty

      Ne nuo kommarit,vihreät,kepu ja SDP ovat tämän suomen"ajaneet niin syvälle suohon " LAMAAN väärällä politiikalla/päätöksillä,että se on melkovarmaa kreikan kohtalo armaalle suomellemme ennenpitkää. Ei perus-sumalaisetkaan voi kokonaan suomea pelastaa,vakka he kaikkensa tekevätkin sen eteen.

    • tekojenpuute

      On kyllä teot persuilta vielä näkemättä. Aivan on ollut sitä pölhöpopulismin julistusta vain.

    • Hyvä-persut

      Arhimäki se vaan räyhääää!!! Ja perus-suomalaiset uurastaa kuin puolihullut suomea nousuun ja ovat saaneetkin hurjasti epäkohtia korjattua mm köyhiä auttaneet tuntuvasti.

    • HyväLinsdröm

      Ensimmäinen irtiotto hallitusohjelmasta – Näin työministeri Lindström selittää miljardiuhkaustaan
      Työministeri Jari Lindström.
      Työministeri Jari Lindström. (KUVA: Heikki Saukkomaa)

      Julkaistu: 31.5.2015 13:47 , Päivitetty: 31.5.2015 17:19
      Hallitusohjelmasta lyötiin kättä päälle keskiviikkona, nyt sunnuntaina perussuomalaisten työministeri on jo esittämässä uutta.
      Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps) julkaisi aamulla tiedotteen, jossa hän esitti yhteiskuntasopimukseen vaihtoehtona työnantajien Kela-maksun palauttamista.

      Tämä ei kuulunut vastasovittuun hallitusohjelmaan.

      ”Teollisuuden kustannuksia ei vaalikauden aikana lisätä hallituksen toimesta”, lukee hallitusohjelmassa.

      Nyt Lindström ehdottaa noin miljardin euron Kela-maksun palauttamista työnantajille. Kela-maksusta luovuttiin 2010, jolloin hallitusvastuussa olivat keskusta ja kokoomus.

      Perussuomalaiset esittivät oppositiossa olleessaan useasti Kela-maksun palauttamista työnantajille, mutta kokoomus ja keskusta eivät tälle ole lainkaan syttyneet.

      OIKEA HOMMA LINDSRÖMILTÄ

      Koska ne peräkamareissa makaavat (liiton kassalla) työttömät pannaan viimeinkin töihin.
      Siis sillä työttömyyskorvauksella.

    • SuomenSutkit

      Se on oikein että Suomi on EU.n jäsen.
      Liikaa vain nöyristellään ja pelätään EU.n määräyksiä.
      Niitä ole pakko Suomen yksin noudattaa kirjaimellisesti oikein etunenässä ja etuajassa. Maksattaa kansalle sitten kaikki kunnianhimossa tai mitä se lienee.
      Ei ne muutkaat maat niitä noudata. Ei yksikään.
      Vähiten Saksa ja Ranska.

    • petturienhauta

      Kannatuskäppyröistä näkyy kuinka äänestäjät on saaneet tarpeekseen petturi-persuista.
      Sen pituinen se.

    • EhditteKuollaItseEnsin

      Ei se kuitenkaan kokonaan kuole koskaan tuo perussuomalaisuus. Se on hyvä.
      Sehän on kaikista hempulipuolueista kuitenkin oikeudenmukaisin, rehellisin ja demokraattisin.
      Vasemmisto arhilaisineen kommuuneineen on kyllä on viimeinkin varmaan haudattu lopullisesti. Tyhjän paskanjauhajia kaikki nyt ja aina olleet. Populisteja parhaasta päästä. Valehtelijoita ja katalia.
      Nimenvaihto ei nykyisin ainoana vaihtoehtona toimi.

    • MenkePoisKomutRotat

      Komunistit poes näättämölt het.

    • Nauruariittikyllä

      Toimi Kainkaanniemi on huumorimies. Eilen kyselytunnilla hän kysyi oppositiossa,että koska hallitus aikoo lopettaa vähävaraisilta leikkaukset? HUUMORI OLI SIINÄ ;ETTÄ HÄN ITSE ON OLLUT VIELÄ JOKINPÄIVÄ sitten HALLITUKSESSA PÄÄNÄPÄHTÄRINÄ LEIKKAAMASSA KÖYHILTÄ JA Lapsiperseiltä

    • takkiympäri

      Nyt kokeillaan äänestää uudestaan josko Halla-Aho toteuttaa viimeinkin lupaukset mitä Soini ei tehnyt vaan kääsi takkinsa , toivottavasti ryhmä ei ole erimieltä Halla-Ahon kanssa vaan mennään linjauksen mukaan myös kunnissa , mutta ääni menee täälläkin PS:lle

      • ihanturhaapuhetta

        Mitenkä se halla-aho mitään lupauksia toteuttaa, kun on oppositiossa, sieltä aib´na vaan luvataan toteuttaa, jos ja kun valtaan päästään.
        Halla-ahon teeseillä ei kyllä Suomessa päästä oppositiosta valtaan ikinä, joten lupauksia ei hänen tarvitse lunastaa ikinä.


    • Halla-ahonkannattaja

      POLITIIKKA Perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari kritisoi rankoin sanakääntein perussuomalaisista loikanneita, hallitusta ja jopa tasavallan presidenttiä hallituskriisistä.
      Eduskunnassa on käynnissä keskustelu hallituksen parlamentaarisesta pohjasta tapahtuneesta muutoksesta.

      Kun perussuomalaiset viikko sitten lauantaina valitsivat Jussi Halla-ahon puheenjohtajaksi ja kolme muuta maahanmuuttokriitikkoa varapuheenjohtajiksi, edessä oli hallituskriisi.

      Keskusta ja kokoomus ilmoittivat viime viikon maanantaina, että hallitus hajoaa ja yhteistyötä perussuomalaisten kanssa ei jatketa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) oli jo autossa Kultarannan porteilla, kun hallituskriisi laukesi. Perussuomalaisista erosi 20 kansanedustajan Uusi vaihtoehto –ryhmä ja hallitus päätti jatkaa entisellä ohjelmallaan ja entisillä ministereillään.

      – Tämä oli härski näytelmä. Kulisseissa oli jo pidempään juoniteltu operaatiota. Jussi Halla-ahon kutsuminen hallitusneuvotteluihin oli pelkkä näytelmä. Vedottiin höpöhöpö-verukkeisiin, jotta perussuomalaisista päästiin eroon, perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari arvosteli.

      Perussuomalaisten ryhmä on nyt kutistunut 15 kansanedustajaan ja istuu nyt oppositiossa. Huhtasaari toisti viime viikon tapaan, että perussuomalaiset eivät olisi halunneet lähteä hallituksesta.

      Uusi vaihtoehto -ryhmä aikoo perustaa uuden yhdistyksen, josta aiotaan luoda myös puolue. Sen nimi on Sininen tulevaisuus.

      – Toivotamme ministeri Terholle ja kumppaneille mukavaa hallitustaivalta Sipilän ja (Petteri) Orpon peukalon alla. Muistakaa totella kiltisti, niin kiiltävä musta auto odottaa huomennakin, Huhtasaari piikitteli.

      Huhtasaari arvosteli puheenvuorossaan jopa presidentti Sauli Niinistöä.

      – Vallanhimoiset ihmiset asettavat itsensä muiden yläpuolelle. Päättäjät ovat heille oikeita, mutta jäsenistö väärä. Hurskasteluun on osallistunut uuden vaihtoehdon lisäksi myös muita. Jopa Tasavallan presidentti sortui tähän.

      • Sukuselvitys

        Kysymys:Kuka on Sauli Niinistön Appi-ukko?
        Kuka on:Anoppi?
        Guuglesta ei löydy vastausta?
        Kuka on Haaviston ;anoppi ja appiukko?
        Millä nimellä niitä kutsutaan,uuden aviliittolain mukaan?


      • Julkinen-asia

    • tyhjäähuuteluasiltä

      Huhtasaari onkin sekopää, ei hän ole koskaan mitään järkevää sanonut. Viimeksi hurrasi innoissaan, kun Trump sanoi irti Pariisin ilmastosopimuksen.
      Huhtasaaren persoona, yhdessä Halla-ahon ja Hakkaraisen kanssa varmistaa persujen opposition, niin kauan kun kyseinen trio siellä isännöi.

    • tietoaeipidäsalata

      Kivuliaan parantumattoman taudin aiheuttava loinen voi majailla metsämarjoissa.
      Pahamaineinen loinen myyräekinokokki voi piillä metsän marjoissa tai koiraeläinten ulosteessa.

      Loinen munii koiraeläimen suolistossa ja leviää ulosteen kautta ympäristöön, kuten metsän marjoihin ja kasveihin. Pahimmassa tapauksessa loiset ovat levinneet ihmisiin.

      Ekinokokin pelätään leviävän villikettujen mukana Suomeen. Asiasta uutisoi ensimmäiseksi Helsingin Sanomat.

      Ruotsissa on havaittu vähän tartuntoja, samoin muuallakin Euroopassa. Professori Antti Oksanen Evirasta kertoo, että yleisimmin ihminen saa loistartunnan kotikoiran ulosteessa piilevistä munista, vaikka ekinokokki viihtyy koiria paremmin ketuissa.

      Loinen on ihmiselle vaarallinen, sillä se aiheuttaa rakkuloita esimerkiksi maksaan ja muihin sisäelimiin. Tartuntaa voi hoitaa lääkkeillä, mutta pysyvää parannuskeinoa ei ole.

      Oksasen mukaan innokkaallakaan marjastajalla ei ole hätää, ja marjoja voi poimia huoletta.

      – Suomessa ei ole todettu vielä yhtäkään tartuntaa, ja missään ei ole todistettu, että loistartunta olisi saatu juuri mustikoista, Oksanen sanoo.

      – Ei varmasti ole syytä paniikkiin, hän korostaa.

      Oksasen mukaan itämisajasta ei ole olemassa kunnollista tietoa. Hän kertoo, että itämisajan on kuitenkin arveltu olevan pitkä, jopa 5–15 vuotta.

      Loinen tekee tuhojaan elimistössä hitaasti. Oksasen mukaan tartunnan voi havaita esimerkiksi siinä vaiheessa, kun maksa ei enää kestä. Loinen aiheuttaa kantajalleen kipuja.

      Marjoja voi syödä kuten ennenkin

      Oksanen kertoo, että Ruotsissa on annettu neuvo, jonka mukaan marjoja voi syödä aivan kuten ennenkin. Samaa ohjetta voi noudattaa myös Suomessa.

      Vaikka syytä pelkoon ei ole, on Oksasella neuvoja, miten loistartunnan voi välttää marjoista varmasti. Keittäminen tappaa loisen munat nopeasti, aivan kuten bakteerit ja viruksetkin. Ohje on yleisesti ottaen hyödyllinen, sillä pakastemarjoissa tavataan silloin tällöin esimerkiksi norovirusta.

      Pakastaminen sen sijaan ei riitä.

      – Loisen muna kestää pakastamista hyvin, joten tavallisella pakastamisella ei ole vaikutusta.

    • jebbb

      Halla-aho on älykkyydessään, kuivassa huumorissaan ja viileässä analyyttisyydessään pitkästä aikaa uusi ilmiö Suomen poliitikoissa.

    • ddssw

      Presitenttiehdokkaiden tentit TV:ssä. On se huvittavaa miten YLEN ja MTVN naistoimittajat /rumilukset,keskiänohittaneet, rubsut,vähemmä'n kauniit yrittivät mollata Laura Huhtasaarta tv-tenteissään. Mutta toiseksi jäivät komean, Laura Huhtasaaren kanssa. Laura puhui ja puhuu asiaa,tuo totuuksia esille, osaa puhua sujuvasti sekä tietää paljon totuuksia. Ei nuole niinnistön eikä muidenkaan perseitä,vaan puhuu suoraan ja sujuvasti. Se on kokoomuslaisten perusasia YLE päänäpähtärinä jyrsiä perussuomalaisia. Naistoimittajien kateuden Laura Huhtasaarta kohtaan näkee varmaankin sokea ottallansakin. LAURAA SITÄ PITTÄÄ ÄÄNESTÄÄ!!!

      • lauraamiekiäänestelen

        Näinhän se on justiinsa!


    • Lauralleääni

      Rohkea, hurja puhe Laura Huhtasaarelta eduskunnassa taannoin. Sieltä tuli totuuksia pilveinpimein,eikä hän kumarrellut ketään vaan ampui täydellä laidalta kieroja ,orpoa,sipieliä ja hallitusta. Tälläisiä naisia me tarvitaan johtamaan ja pelastamaan ÄIDIN ja ISÄN maata!!!! HYVÄ LAURA!!

      • u540986k

        Laura Huhtasaari tyhmä ja tietämätön. Vain tunari äänestää Lauraa.


    • SuomiViemäristäAlas

      Lappi Sodankylä Suomi kannattaisi pelastaa suomalaisille

      Suomi kannattaisi pelastaa suomalaisille

      ElämmeSairastaAikaa

      Suunnanmuutos tarvitaan.
      Loisia ei tarvita lisää.
      Ruotsi on pelottava esimerkki.
      Netistä löytyy tietoa. Ei valtamediasta.
      Suomalaisilta köyhiltä vain leikataan. Sauli vaan lihoo ja aukoo leukojaan ja rajoja,
      Oma kansa ensin.
      Rajat kiinni.
      Rajatarkastukset voimaan.
      Matut ulos suomesta.
      Laura pressaksi. Se on jo hyvä alku.

      Monikulttuuri luotsi sensuroi tämän heti pois. Ei se kuitenkaan mitenkään auta.
      Suunta on viimeinkin kääntymässä.
      Tämä on aika mitätön tämä suoli24.
      Kyllä tämän ainakin pari takapuolta ehtii lukemaan ehkä ennen sensurointia.

    • uunituoretieto

      Äänestysalueet - Sodankylä
      ALUE TUNNUS ÄÄNI- OIKEUT. ÄÄNESTYS % LASKETTU %
      Kelujärvi
      002 270 70,0 % 100,0 %
      Kierinki
      004 210 68,1 % 100,0 %
      Kirkonkylä
      005 4 665 65,6 % 100,0 %
      Orajärvi
      007 219 81,3 % 100,0 %
      Raudanjoki
      008 263 68,4 % 100,0 %
      Sattanen
      010 483 72,9 % 100,0 %
      Syväjärvi
      011 340 65,9 % 100,0 %
      Vaalajärvi
      013 362 65,5 % 100,0 %
      Vuotso
      014 252 77,0 % 100,0 %
      Äänestysprosentti - Sodankylä

    • uunituoretieto

      Sauli
      Niinistö
      56,1 %
      Paavo
      Väyrynen
      16,4 %
      Matti
      Vanhanen
      8,7 %
      Pekka
      Haavisto
      6,9 %
      Laura
      Huhtasaari
      5,3 %
      Merja
      Kyllönen
      4,7 %
      Tuula
      Haatainen
      1,5 %
      Nils
      Torvalds Näin äänestettiin pyssykylässä

    • kyselytynti

      Lapin kansanedustajat eivät ole koskaan saaneet mitään positiivista lapin hyväksi. Torviset ,maijalat,tennilät,apukat,jne.. Torvinen häpäsi ittensä tänhän eduskunnassa.Mielenositus oli kuulemma "MELLAKKA"

    • siinäsnäettä-eun

      kesäajasta määräävän EU-direktiivin, kertoo europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.).
      – Parlamentissa yritämme yli puoluerajojen olevalla joukolla saada komissiota kumoamaan kellojensiirtodirektiivin. Hyötyjä kellojen siirrosta ei enää ole (vrt, energiansäästö), mutta haittoja sitäkin enemmän. Kronobiologit ovat osoittaneet, miten sisäisen kellon häirintä on vahingollista terveydelle. Viime viikolla täysistunnossa komissio lupasi tehdä ensi vuoden aikana oman vaikutusarvionsa. Toivomme, että sen tuloksena saataisiin ehdotus direktiivin kumoamisesta, Hautala kertoo Facebookissa.

      Myös europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok.) linjaa, että kesäajasta tulisi luopua.

      Lännen Media kysyi hiljattain suomalaisten europarlamentaarikkojen mielipidettä siitä, pitäisikö EU:n luopua kesäajasta. Kolmestatoista mepistä vastasi kaksitoista, ja he kaikki olivat luopumisen kannalla, kertoo Aamulehti. Ainoastaan Jussi Halla-ahoa (ps.) ei tavoitettu.

      Suomi siirtyi talvi- eli normaaliaikaan viime viikonloppuna.

    • nnxzu
    • fdghj
    • lohytff
    • Leipjontkinkasvaa

      Suomen maksut kasvavat
      Brexitistä huolimatta EU:n menot eivät näytä kutistuvan, vaan EU:n jäsenet joutuvat kattamaan Iso-Britannian osuuden. Suomenkin nettomaksuosuus tulee kasvamaan. Meri on pettynyt hallituksen neuvottelutaktiikkaan.

      – Hallitus antoi neuvotteluissa periksi, vaikka puheet olivat suuret. Vielä hetki sitten eurooppaministeri Sampo Terho (sin.) uhosi julkisuudessa, että Suomen menot eivät saa kasvaa. Pelkäksi uhoksi ne puheet jäivätkin, Meri toteaa.

      Hän huomauttaa, että menojen pysyessä ennallaan maataloustukia ollaan kuitenkin leikkaamassa.

      – Tämä on myrkkyä suomalaiselle maataloudelle. Budjetti kasvaa siis entisestään ja rahaa valuu Suomen ulkopuolelle entistä enemmän EU:n levitettäväksi. Suomi on mukana tässä touhussa ja hallitusta viedään kuin litran mittaa, Meri moittii.

      SUOMEN UUTISET

    • MaallinenHillotolppaVain

      Persu Timo on ollut viime ajat hiljaa kuin kussukas.vissiin sillä hävettää

      • halla-aholainen

        Ei timo soini ole enää perussuomalainen,HÄNHÄN ON NYT SININEN LOPPU!!!!


      • TolkkuaSentään
        halla-aholainen kirjoitti:

        Ei timo soini ole enää perussuomalainen,HÄNHÄN ON NYT SININEN LOPPU!!!!

        Hah,hah lue nyt persu tai sininen tämäkin palsta alusta ja häpeä.Samaa pazkaa on sitten sininen tai persu nimellä ja kaikki vaalilupaukset ym köyhien asiat on pyhkästy ahteriin
        https://www.stara.fi/2011/04/18/pilakuva-soinista-ja-kataisesta-leviaa/
        Lukekaa mitä vuosien varrella olette tämän otsikon alle kirjoittaneet.Teitä on kusetettu oikein kunnolla ja kusetus jatkuu.Vai että timo köyhän kansan asialla


      • sininen.tuuleenhuutaja
        TolkkuaSentään kirjoitti:

        Hah,hah lue nyt persu tai sininen tämäkin palsta alusta ja häpeä.Samaa pazkaa on sitten sininen tai persu nimellä ja kaikki vaalilupaukset ym köyhien asiat on pyhkästy ahteriin
        https://www.stara.fi/2011/04/18/pilakuva-soinista-ja-kataisesta-leviaa/
        Lukekaa mitä vuosien varrella olette tämän otsikon alle kirjoittaneet.Teitä on kusetettu oikein kunnolla ja kusetus jatkuu.Vai että timo köyhän kansan asialla

        Soini on Suomen virallinen Sininen tuuleenhuutaja valehteli mm. eduskunnassa CGM-sopimuksesta ettei sitä allekirjoiteta nyt se on allekirjoitettu suvakki Mjykkäsen toimesta


    • xxcz

      Kommarit ja sdp ovat leikanneet ikänsä köyhiltä. vasemmisto kommareinen on katoava. Halla-aho ja Laura Huhtasaari nostaa perussuomalaiset pääministeripuolueeksi vielä.

      • jalattukevastiilmassa

        Uskotko tuohon ihan aikuisen oikeasti ?


      • VaalaErkka

        Tulleko tämä nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin/=persu) myös.Sehän vois olla paremminkin saunaministeri.Silloin kun hänen pitäisi vastata eduskuntaistunnoissa alansa kysymyksiin ja päätöksiin,niin ämmi lähtee karkuun jonnekin saunakutsuille.
        Tuollaisten käsiin valtion johtaminen,on tämä kyllä arvotonta näytelmää.
        Timo riepu on nöyryytetty täysin hölmöilyineen ja narsismineen


    • PunamultaaLykkää

      Ainoa vaihtoehto alkaa olla Li Anderson,älykäs,selväjärkinen, sanavalmis nainen tätä orpo-sipilä hulluutusta vastaan nyt ja tulevaisuudessa.Onneksi tämä sote tukehtuu järjettömyyteensä.

      • SosuPettääAina

        Mitätön aivopesty sossu tuo anderssnin akka.
        Lisää veroja ja maksuja vaan.
        Onko suomalaiset myös koko maapallon sossutoimito.


      • SannaSanavalmis
        SosuPettääAina kirjoitti:

        Mitätön aivopesty sossu tuo anderssnin akka.
        Lisää veroja ja maksuja vaan.
        Onko suomalaiset myös koko maapallon sossutoimito.

        Itte sie olet aivopesty .Andersson ainoa kirkasjärkinen ja asiat hyvin selvittävä ihminen noissa eduskunta ohjelmissa.Muilla tuuppaa olemaan sitä saman toistoa ja lepsauskonnon saarnaa


    • JeesiönSuvakki

      Näin sivistynyttä te raukat nuolette
      Timo Soini, ulkoministeri, kirjoittaa 27.12.2017 plokissaan:
      "Oppositio on kevyt kuin poutapilvi. Siihen on iskettävä. Lujempaa. Lekalla leukaluihin ja selkäranka sirkkeliin- mentaliteetilla."

      • JeesiönSuvakki

        Eihän soinia ole kukaan kehunutkaan,saati sitten nuolemaan!!!


    • primitiivinen

      Muistaisit äijä-paha käyä välillä paskalla
      Hieno maa Argentiina
      9.8.2018 Timo Soini

      Tuli käytyä Argentiinassa maaliskuun lopulla. Tapasin ulkoministerin ja sain kaikkialla hyvän sekä lämpimän vastaanoton.

      Hieno maa Argentiina. Paavi, on argentiinalainen, jota kuunnellaan ja arvostetaan laajasti. Sana painaa.

      Jalkapalloa, tangoa, kulttuuria, bisnesmahdollisuuksia, hyvä yhteistyökumppani kansainvälisessä politiikassa….

      Että mistäkö se tänään tuli mieleen? Katselin valokuvia maaliskuulta. Niistä huokui elämä.

      Eläköön elämä! Vahvempi kuin kuolema.

      Mitäkö olen mieltä sikäläisen Senaatin viimeöisestä päätöksestä?

    • Oksettavaa

      Ei siitä niin kovin kauan ole,kun ihmisiä katosi Argentiinassa paljon.Joutuivat betonitöppöset jalassa meren pohjaan.
      Kadonneita ihmisiä kaipaavat omaiset vieläkin kokoontuvat säännöllisesti toreille kyselemään.
      Nyt tämä Soinin jumaloima abortin vastustelu.
      Se siitä hienosta maasta ja ministeristä

    • tiesinhänMieSen

      Eikö se järvikyläläiset ja jesiöläiset tunnu,että teitä on vähän höynäytetty ja kusetettu,kun lueskelette nyt soinin puheita ja kirjoituksia.Vedetty kölin ali nätisti sanottuna

    • PenanPYllyRiipistä

      kiriasthon pitäs saaha sukupuolineuraali ja persepaperiton paskahuusi meille riipiläisille.
      Solis hyvä sitte paskantaa sinne sammhan pönikälle mihin ritva-rouvan iso pyllyki on istunu ia paskantanut pyyhkimättä reikäänsä.
      Solis siinä kyllä sitte mejän riipiläisten harras toivomus.

    • saky

      Perssut ovat ainoita jotka eivät halua Islamoida suomea kehitysmaamuslimeilla, kuten eivät ruotsidemokraatit ruotsia. Ainoa mitä viherkommarit,demarit ja muut suvakit voivat tehdä punavihreän valtamedian avulla on keksiä venäjäkytköksiä ja haukkua Trumppia, koska ei halua kehitysmaamuslimeiden Islamilaista Amerikkaa..... katsotaan ruotsin vaalit ja edetään sitten kohti omia kehitysmaamuslimi vaaleja.....

      • paskhapuolue

        Persut voitte vetäytyä hanuriinne.


    • Marlkarx

      Persuhössötys on Suomen rikkaiden rahoittama ja masinoima operaatio keskiluokan kurjistamiseksi ja rikkaiden rikastuttamiseksi. Mutta jos rikkaiden omistamien yritysten tuottamille tuotteille ei oo ostajia niin ei ne rikkaatkaan kauaa oo rikkaita.

    • sossupummeja

      joo persut on karanneet kakkapierupalstalta

    • saky

      russuomalaisten politiikan keskeisenä kantimena on aina ollut: ensin suomalainen työ ja yrittäminen, jos sitten aikaa ja rahaa jää, niin maailman parantaminen. Tämä pätee myös ilmastopolitiikassa.

      Viime aikoina on julkisuudessa puhuttu runsaasti energia- ja ilmastopoliittisista linjauksista maassamme. Tähän on luonnollisesti vaikuttanut se, että Kansainvälinen ilmastopaneeli (IPCC) julkaisi viime kuussa oman raporttinsa aiheesta.

      Raportissa IPCC totesi, että ilmasto on lämmennyt oletettua nopeammin. Samassa yhteydessä Suomen Ilmastopaneelin toimijat ovat todenneet, että etenkin metsähakkuita tulisi voimallisesti tämän johdosta rajoittaa jatkossa Suomessa, jotta ilmastonlämpeneminen voitaisiin edelleen pitää 1,5 asteessa esiteolliseen aikaan verrattuna.

      Demareilla vastuuton linja

      Tämän jälkeen julkisuudessa on sekä eräiden muiden tutkijoiden, että poliitikkojen suulla kuultu samanlaista ”mantraa”. Eräs tällainen toimija on ollut SDP- ja sen puheenjohtaja Antti Rinne. Hänen mielestään Suomessa hakataan metsiä liian paljon suhteessa hiilinieluun.

      – Suomeksi se tarkoittaa sitä, että puun käyttöä kertakäyttötuotteisiin ja polttoaineisiin pitää uudelleen harkita, Rinne on todennut ja koko vihervasemmisto on ollut samaa mieltä.

      – Lausunto on meidän perussuomalaisten mielestä täysin vastuuton, sillä se vaarantaa sekä Suomen teollisuuden työpaikat, että etenkin nyt käynnissä olevat tehdashankkeet, eduskuntaryhmä toteaa.

      Suomalainen tuote on ekoteko

      Perussuomalaisten politiikan keskeisenä kantimena on aina ollut: ensin suomalainen työ ja yrittäminen, jos sitten aikaa ja rahaa jää, niin maailman parantaminen.

      – Tämä linja pitää myös energia- ja ilmastopolitiikasta puhuttaessa. Lisäksi haluamme muistuttaa, että jos me emme Suomessa tee tuotteita markkinoille, niin joku muu tekee. Se ei ole ekoteko.

      – Meidän poliittisten toimijoiden ja puolueiden tulee huolehtia voimallisesti siitä, että metsäteollisuuden toimintaympäristö pysyy riittävän kilpailukykyisenä. Vain täten takaamme alalle myös menestysmahdollisuudet tulevaisuutta ajatellen. Tähän me perussuomalaiset olemme ainakin sitoutuneet, ryhmässä painotetaan.

      SUOMEN UUTISET
      Tagit

      SDP
      perussuomalaiset
      Energiapolitiikka
      Metsäteollisuus
      ilmastopolitiikka
      ekoteko

    • saky

      Kommunismi on kuin islam, totaalinen täyttymys koetaan vasta silloin, kun kaikki ovat kommunisteja. Islamissa rauhan tila saavutetaan vasta silloin, kun koko maailma on kääntynyt, tai kuten islamin imaamit sanovat, palannut islamiin.

      Kommunismia ja islamia yhdistävät monet asiat. Kummankin toteutuminen täydessä mitassa vaatii kaikkien kansalaisten katseen olevan samaan suuntaan. Vakaasti päämäärää kohti pyrkineet ideologiat ovat tuottaneet edistäjiensä toimesta jättimäiset ruumiskasat kaikkialle, minne ne ovat onnistuneet saamaan riittävästi jalansijaa.

      Vain heikkoälyinen voi nykyään kannattaa kommunismia.

      • olipa.heikkoälyistä

        Aammen ja jatka matkaa, hönö.


    • Lindstrom

      Hei kattokaa!! Tuolla on pakolaisia! Hyökätkää niitten kimppuun niin me sillä aikaa pidennetään teidän työaikaa ja heikennetään teidän irtisanomissuojaa! Hihii!

    • saky

      Otteita Jussi Halla-ahon puheesta 24.11. Oulussa


      "Pääministeri Sipilä puhuu jatkuvasti siitä, että Suomi tarvitsee osaajia, mutta todellisuudessa kyse on kehitysmaista tulevan kouluttamattoman tai vähän koulutetun halpatyövoiman maahantuonnista ja sen vapauttamisesta. Tavoitteena on vain ja ainoastaan polkea palkkoja suorittavan työn sektorilla. Samalla tällainen työvoima kuormittaa julkista taloutta, koska heille maksettava palkka ei riitä elämiseen, vaan sitä pitää täydentää tulonsiirroilla. Tämä on valitettavasti kokoomuslainen ja keskustalainen käsitys markkinataloudesta tänä päivänä. Hyödyt lankeavat yksityiselle sektorille, mutta laskut maksaa veronmaksaja.


      Vielä muutama vuosikymmen sitten poliitikot ja kansalaiset pitivät itsestäänselvyytenä, että Suomi-niminen valtio on suomalaisten rakentama, rahoittama, ja suomalaisille kuuluva maa, ja että Suomen julkisen vallan tärkein tehtävä on puolustaa suomalaisten etua. Tänä päivänä tällaista ajattelua kutsutaan populismiksi. Jotkut kutsuvat sitä jopa äärioikeistolaisuudeksi. Useimpia puolueita ja mediaa kun kuuntelee, Suomi kuuluu kaikille, eikä rajoja saa tai voi valvoa, ja maailman parantaminen menee kaiken muun edelle.

      Ei ole oikein, että Suomi käyttää haittamaahanmuuton kustannuksiin enemmän rahaa kuin esimerkiksi tieverkkonsa ylläpitoon. Kun puhutaan homekoulujen korjaamisesta tai lastensairaaloista tai inhimillisestä vanhustenhoidosta tai poliisipalveluiden riittävyydestä, niin päättäjät tappelevat pikkurahoista. Mutta kun kyse on turvapaikkaturistien asuttamisesta tai viihdyttämisestä, niin piikki on auki.

      Moni muu eurooppalainen maa on jo muuttanut omaa lähestymistään, eikä Suomellakaan ole varaa jäädä Euroopan hölmöläksi."

    • saky

      Perussuomalaiset vastustavat kansanedustajien sopeutumisrahan korotuksia. Eduskuntaryhmä oli asiasta yksimielinen tänään kokouksessaan.

      – Emme voi hyväksyä kokonaisuutta, koska sopeutumisrahaa ollaan nostamassa jopa 500 euroa kuukaudessa. Tavoitteenamme oli purkaa kohtuuttomuuksia, mutta nyt ollaankin hamuamassa parempia etuisuuksia, joita ei voi hyväksyä, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri painottaa.

      ”Kansalta otetaan – itselle annetaan”

      Perussuomalaiset toteavat, että vaikka muutosesityksissä on myös hyviä kohtia, kokonaisuus ratkaisee.

      – Ei tällainen kerta kaikkiaan käy, kun omalta kansalta on samaan aikaan leikattu. Kansalta otetaan, itselle annetaan, Meri sivaltaa.

      PS yksin korotuksia vastaan

      Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka on kertonut vastustavansa esitystä. Heidän mukaansa kaikki muut näyttävät ottavan korotukset innoissaan vastaan.

      – Me haimme oikeudenmukaisuutta alusta saakka ja joitain parannuksia olikin tulossa. Valitettavasti samalla kuitenkin ahnehdittiin lisää, Meri toteaa.

      SUOMEN UUTISE

    • saky

      Perussuomalaiset vastustavat kansanedustajien sopeutumisrahan korotuksia. Eduskuntaryhmä oli asiasta yksimielinen tänään kokouksessaan.

      – Emme voi hyväksyä kokonaisuutta, koska sopeutumisrahaa ollaan nostamassa jopa 500 euroa kuukaudessa. Tavoitteenamme oli purkaa kohtuuttomuuksia, mutta nyt ollaankin hamuamassa parempia etuisuuksia, joita ei voi hyväksyä, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri painottaa.

      ”Kansalta otetaan – itselle annetaan”

      Perussuomalaiset toteavat, että vaikka muutosesityksissä on myös hyviä kohtia, kokonaisuus ratkaisee.

      – Ei tällainen kerta kaikkiaan käy, kun omalta kansalta on samaan aikaan leikattu. Kansalta otetaan, itselle annetaan, Meri sivaltaa.

      PS yksin korotuksia vastaan

      Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka on kertonut vastustavansa esitystä. Heidän mukaansa kaikki muut näyttävät ottavan korotukset innoissaan vastaan.

      – Me haimme oikeudenmukaisuutta alusta saakka ja joitain parannuksia olikin tulossa. Valitettavasti samalla kuitenkin ahnehdittiin lisää, Meri toteaa.

      SUOMEN UUTISE

    • välilläFaktaa

      Jeesiön perä ja Riipi ne vaan pitää persuja jumalina.Soini on niin ihana lässytyksineen.
      Toista se on Kelujärven suunnalla.Siellä uskotaan maalaisliittoon vaikka nytkin kepu tyhjentää kaikki palvelut just nimenonmaa maalaisilta kaupat,postit,poliisit,pankit,taksit,bussit,pian sähkötkin.Lähin sairaala siirretään napapiirin eteläpuolelle ja yksityistetään rosvoliigoille.Lestatius on poikaa,illalla vaan sängyn viereen kontalleen ja kas kaikki häslingit on pois pyyhitty.haleluuja

    • pelsepuupi

      Ei sole niin nuukaa näitten maallisten asioitten kanssa. Kohta tullee kuitenki se Harmagedoni niin tärkeintä on vaan hengailla siinä porukassa joka siepathan taivhashen.

    • körri

      SOINI ON SINISEN TULEVAISUUDEN PUOLUEEN takkimies!! EI PERUSSUMALAISTEN!!!
      Siis Timo soini ei ole perussuomalaisten puolueessa.

    • naurettavatKusettajat

      Persut puuhaa välikysymystä maahanmuutosta. Jokainen perussuomalainen kansanedustaja on omin käsin henkilökohtaisesti hyväksynyt Sipilän hallituksen maahanmuutolinjan. Onko aikomus mitata oma luottamus? PS uskottavuus välikysymykselle tästä teemasta on nolla.

      • nollapuolue

        HÄ HÄ HÄ! Vain idiootit äänestävät persuja.


      • Sipilä-ja-Orpo
        nollapuolue kirjoitti:

        HÄ HÄ HÄ! Vain idiootit äänestävät persuja.

        Sipilä ja Orpo ilmoittivat Halla-aholle että he eivät voi hyväksyä maahanmuutto-ohjelman tarkempia kirjauksia hallitusohjelmaan joten hallitusyhteistyö ei voi jatkua. Halla-aho vaati ainoastaan olemassaolevan hallitusohjelman toimeenpanemista ei sen muuttamista.


    • PuhdasEesti
    • NoNiinSepäSe
    • örri

      Kansanedustajien kilometrikorvaukset

      Kansanedustajien kilometrikorvaukset tänä vuonna
      Chart
      Edustaja Kilometrikorvaukset, € Kotikunta
      Teuvo Hakkarainen (ps) 7 856 Viitasaari
      Suna Kymäläinen (sd) 7 759 Ruokolahti
      Markus Mustajärvi (vas) 6 494 Savukoski
      Kristiina Salonen (sd) 6 004 Rauma
      Juha Pylväs (kesk) 5 845 Ylivieska
      Ritva Elomaa (ps) 5 683 Masku
      Eeva-Maria Maijala (kesk) 5 518 Savukoski
      Timo Kalli (kesk) 5 216 Eura
      Anne Kalmari (kesk) 4 424 Kivijärvi
      Arto Pirttilahti (kesk) 4 307 Mänttä-Vilppula
      Martti Mölsä (sin) 4 194 Punkalaidun
      Antti Rantakangas (kesk) 4 155 Haapavesi
      Olavi Ala-Nissilä (kesk) 4 036 Loimaa
      Esko Kiviranta (kesk) 3 946 Sauvo
      Markku Rossi (kesk) 3 646 Kuopio
      Thomas Blomqvist (r) 3 447 Raasepori
      Lasse Hautala (kesk) 3 207 Kauhajoki
      Mikko Savola (kesk) 3 102 Ähtäri
      Eero Suutari (kok) 2 938 Kajaani
      Hannakaisa Heikkinen (kesk) 2 825 Kiuruvesi
      Ilmari Nurminen (sd) 2 799 Sastamala
      Sari Essayah (kd) 2 729 Lapinlahti
      Antti Kaikkonen (kesk) 2 721 Tuusula
      Seppo Kääriäinen (kesk) 2 718 Iisalmi
      Antti Kurvinen (kesk) 2 673 Kauhava
      Kari Kulmala (sin) 2 535 Rääkkylä
      Vesa-Matti Saarakkala (sin) 2 485 Kurikka
      Kalle Jokinen (kok) 2 413 Orimattila
      Reijo Hongisto (sin) 2 280 Vimpeli
      Jukka Kopra (kok) 2 247 Lappeenranta
      Markku Eestilä (kok) 2 180 Iisalmi
      Lea Mäkipää (sin) 1 970 Kihniö
      Hannu Hoskonen (kesk) 1 903 Ilomantsi
      Sari Tanus (kd) 1 735 Tampere
      Katja Hänninen (vas) 1 701 Raahe
      Jari Ronkainen (ps) 1 632 Hollola
      Petri Honkonen (kesk) 1 628 Saarijärvi
      Timo Heinonen (kok) 1 389 Loppi
      Eero Reijonen (kesk) 1 319 Liperi
      Heli Järvinen (vihr) 1 304 Savonlinna
      Tuomo Puumala (kesk) 1 237 Kokkola
      Peter Östman (kd) 1 061 Luoto
      Anna Kontula (vas) 1 050 Tampere
      Mirja Vehkaperä (kesk) 1 008 Haukipudas
      Kimmo Kivelä (sin) 1 004 Kuopio
      Sirkka-Liisa Anttila (kesk) 984 Forssa
      Susanna Huovinen (sd) 964 Jyväskylä
      Mats Löfström (r) 903 Eckerö
      Pentti Oinonen (ps) 851 Kontiolahti
      Anne Louhelainen (sin) 756 Hollola
      Marisanna Jarva (kesk) 737 Paltamo
      Harry Wallin (sd) 713 Seinäjoki
      Mika Kari (sd) 692 Lahti
      Markus Lohi (kesk) 682 Rovaniemi
      Jukka Gustafsson (sd) 666 Tampere
      Tapani Tölli (kesk) 592 Tyrnävä
      Paavo Väyrynen (tähtiliike) 491 Keminmaa
      Toimi Kankaanniemi (ps) 462 Jyväskylä
      Kauko Juhantalo (kesk) 460 Kankaanpää
      Kaj Turunen (kok) 391 Savonlinna
      Riitta Myller (sd) 361 Joensuu
      Pertti Hakanen (kesk) 329 Sastamala
      Niilo Keränen (kesk) 286 Taivalkoski
      Matti Semi (vas) 274 Varkaus
      Antero Laukkanen (kd) 235 Espoo
      Arja Juvonen (ps) 208 Espoo
      Ville Vähämäki (ps) 206 Oulu
      Jani Mäkelä (ps) 203 Lappeenranta
      Ari Jalonen (sin) 196 Pori
      Satu Taavitsainen (sd) 191 Mikkeli
      Päivi Räsänen (kd) 160 Riihimäki
      Olli-Poika Parviainen (vihr) 139 Tampere
      Leena Meri (ps) 88 Hyvinkää
      Rami Lehto (ps)

    • hyväntekijöitö
    • LäskitTartteeUnta

      Työt valvottavat ministeri Timo Soinia: ”Nukun viisi tuntia!”

      Kuinka paljon se sitä unta vaatii.
      No varmaankin näin, mitä enemmän läskiä jne.

    • körri

      Surullinen päivä Suomelle. Suomi sitoutui tänään Marokossa järjestetyssä YK:n siirtolaisuuskokouksessa tuhoisaan GCM-sopimukseen, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen Facebookissa.

      – Sopimuksen ulkopuolelle ymmärsivät jäädä mm. Yhdysvallat, Itävalta, Australia, Italia, Dominikaaninen tasavalta, Tšekin tasavalta, Unkari, Puola, Latvia ja Slovakia. Nostan hattua näille maille.

      Suomi sitoutuu kaikkiin sopimuksiin orjallisesti

      Suomen edustajana kokoukseen osallistui kokoomuslainen sisäministeri Kai Mykkänen.

      – Sopimusta on puolusteltu sillä, ettei se ole oikeudellisesti sitova. Suomi tuskin kuitenkaan sitoutuisi mihinkään sopimukseen sillä periaatteella, ettei se aio noudattaa sopimusta. Suomella on tapana sitoutua kaikkiin sopimuksiin orjallisesti, kuten nähtiin mm. vapaaehtoisen taakanjakomekanismin yhteydessä, Immonen toteaa.

      Immonen muistuttaa, että mitään julkista keskustelua sopimuksesta ei Suomessa käyty.

      SUOMEN UUTISET
      Tagit

      Olli Immonen
      Suomi
      Kai Mykkänen
      GCM-sopimus

    • toottuuss

      Oma kansa laitetaan maksamaan ulkomaalaisten eläminen ja annetaan heidän tehdä rikoksia pienillä tuomioilla. Tuomioiden koventaminen olisi ainoastaan päättämisestä kiinni ja sitä ei saada aikaiseksi????? Ulkomaalaisten elättäminen olisi ainoastaan päättämisestä kiinni ja sitäkään ei saada aikaiseksi?? Myös siihen ollaan kovaa vauhtia menossa että olemme itse vähemmistönä omassa maassamme ja joudumme itse rasismin kohteeksi omassa maassamme?? Juuri tätä pelkoa tuovat esille myös 90-luvun skinheadit

    • veronpalautuksiaTullee
    • LäskiPerseet

      Soini-läski.
      tekee aina sitä mitä kokoomus käski.
      perseet on aivan paskapuolue. siis kaikki.

    • KirkkoRavitFutisSoini

      Muistakaa ainakin tämä vanha totuus. Keskusta pettää aina.
      Se ei muutu miksikään.

      Raveihin vain rientää möhömaha soini,
      päällään se nurinkäännetty loimi.
      Kohta kutsuu katolinen kirkko,
      ei sitä estä ees isopyllyinen Pirkko.

    • SoinismiPois
    • HyväPuhe
    • saky

      Haittamaahanmuutto seis

      Perussuomalaiset tahtovat muistuttaa eduskuntaa ja hallitusta siitä, että Suomi on suomalaisten kansallisvaltio. Turvapaikanhakijoiden vastaanottopalveluiden piirissä arvioidaan olevan edelleen 10 500 henkilöä.

      – Ei suomalaisille köyhille tai kodittomille ole pystytetty vastaanottokeskuksia tarjoamaan heidän tarvitsemiaan palveluita. On taloudellisesti kestämätöntä ja väärin, että veronmaksajien rahoilla ylläpidetään mukavissa oloissa tuhansia joutilaita ulkomaalaisia miehiä, jotka eivät ole osallistuneet hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpitoon millään tavoin.

      – Samaan aikaan suomalaiset vanhukset ja sairaat jätetään heitteille. Perussuomalaiset vaativat, että Suomen on ryhdyttävä toimenpiteisiin yhtäältä pakkopalautusten tehostamiseksi ja toisaalta vastaanottotoiminnasta aiheutuvien kustannusten minimoimiseksi. Suomesta tulee tehdä vähiten houkutteleva Pohjoismaa haittamaahanmuutolle.

      Tavio painottaa, että perussuomalaisten mallilla verovaramme jäisivät käytettäviksi suomalaisten hyvinvoinnin edistämiseen.

      – Ja niitä riittää niin lapsiperheille, koulutukseen kuin eläkeläisillekin.

      SUOMEN UUTISET

      • näinSenMinäNäen

        Onko ihan pakko jauhaa puhdasta pazgaa.Persut ja siniset ovat kuraaa


    • NimimerkitönNimimerkki

      Sininen persu toivotti köyhille hyvää joulua
      Li Andersson
      ‏"Kysyin tänään kyselytunnilla, miten ministeri perustelee pienituloisille leikkausten jatkamista vaikka taloustilanne on kääntynyt paremmaksi. Hallituspuolueet hyväksyivät eilen indeksijäädytysten jatkamisen. Ministeri Mattila toivotti kaikille pienituloisille hyvää joulua. .."

      Tuli van mieleen,että mattila on kyllä kaikkien aikojen yksinkertaisin ministeri Suomen hallituksissa.No ei se mitään,saunalämmittäjä ainesta

    • saky

      Perussuomalaiset vaativat tänään eduskunnan suullisella kyselytunnilla hallitukselta toimia kansalaisten turvallisuuden parantamiseksi. Perussuomalaisten mukaan hallitus on epäonnistunut pitämään kansalaisia turvassa, kuten esimerkiksi Oulun raiskaustapaukset todistavat.


      – Jokainen seksuaalirikos on liikaa, on tekijä sitten kantasuomalainen tai maahanmuuttaja. Kuitenkin tietyiltä alueilta tuleva maahanmuutto korostuu selvästi seksuaalirikostilastoissa, perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen totesi.

      ”Pitkä tukka piiloon illalla kulkiessa”

      Perussuomalaiset ovat kauden aikana esittäneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden säilöönottoa, lukuisia turvapaikkaehtojen kiristyksiä, pikapalautuksia ja rajatarkastuksia ennaltaehkäisevinä toimenpiteinä. Tällaisia toimia ei kuitenkaan ole otettu käyttöön.

      – Tiedättekö, miten suomalaiset äidit nyt ohjeistavat tyttäriään? He sanovat, että pitkä tukka piiloon illalla kulkiessa, ettei näy, että olet tyttö! Juvonen kivahti.

      Ulkomaalaiset yliedustettuina raiskaustilastoissa

      Perussuomalaiset korostivat, että Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan jo vuonna 2010-2011 Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä tulleet olivat jopa 17-kertaisesti yliedustettuja raiskausrikostilastoissa.

      – Nyt on toimittava sen sijaan, että suumme tukitaan ja vain selitellään ja hyssytellään. Naisemme, lapsemme – kaikki suomalaiset – vaativat tekoja. Mitä aiotte tehdä tälle tilanteelle? Juvonen kysyi.

      Kokoomusministereiltä tuttuja selityksiä

      Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) selitteli, että vuoden alussa tulee voimaan lakimuutos, joka helpottaa karkotuksia, jos syyllistyy törkeisiin rikoksiin. Lisäksi rangaistusasteikkoja seksuaalirikoksista ollaan kiristämässä.

      Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) lisäsi, että kaikkien on elettävä maassa maan lainsäädännön mukaan.

      SUOMEN UUTISET

      • maahanmuutto.hyväksikin

        Että Suomalainen isä ei raiskaa tyttäriään, Suomalainen mies ei raiskaa, ei tapa, ei aja tahallisia kolareita tappaakseen vaimonsa, suomalaiset nuoret naiset kertovat netissä ja lehdissä, kuinka heitä on lapsena hyväksikäytetty seksuaalisesti!!

        Hei haloo: Maahnamuuttajista ei ollut tietoakaan kun nyt 23 neitokainen lapsena raiskattiin.
        Suku on pahempi kuin MAAHANMUUTTAJA, pitänee paikkansa jos seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia rikoksia tutkitaan, eibätkä kaikki ole koskaan uskaltaneet edes ilmiantaa isäpuolia, omaa isää, veljiä, setiä, sukulaisia, isäpuolia jne.

        Raiskaus ei koskaan saa jäädä rangaisematta, eikä mitään ehdollisia tuomioita vaan vankeutta rankimman jälkeen.
        Naiopettajakin oppilaidensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä sai vain ehdollista!

        Olikohan tuo opettajakin maahanmuuttajia?

        Pakkohan sen on olla, eihän muut tee rikoksia!! Eiks vaan, vaahtoojat?


    • Jonne16

      Menin kirjastoon. Tuli tarve ulostaa, joten vessaan. Istuin pöntölle nauttimaan ja väänsin siinä ihan kelpo paskat. Samalla luin Sartren kirjaa inho. Mainio kirja ja istuinkin aika pitkään lukemassa..

      Sitten tuli aika pyyhkiä peräaukko, paska oli vielä erityisen vetelää ja sitkeää joten sitä oli tarttunut lujasti takamukseen. Ja yllätys, ei paskapaperia! Mietin mitä tehdä. Ei ollut edes nenäliinaa taskussa.

      Ei auttanut kun repäistä pari sivua Sartren klasikkoteoksesta. Repäisin vain etusivun -ja taka, joilla ei ole tarinaa edistävää sisältöä...

      Toivoisin, että pidettäisi huoli siitä, että huusissa on ihan sontapaperia. Tiedän kyllä, että paperia varastetaan. Ehdotankin, että eriöihin laitetaan turvakamerat jotta saadaan nämä paskapaperivarkaat kiinni!.

    • Järkeäkin
    • KamerapaOlikin
    • TäysijärkAllekirjoitus

      Aloitteen sisältö

      Allekirjoittaneet esittävät, että säädetään laki GCM:stä. Lain tulee sisältää tekstin, että kyseinen GCM-sopimus on katsottava virheellisesti tuoduksi Suomen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja on sitä kautta Suomessa kaikilta osiltaan toimivallan ulkopuolella. Sitä ei saa käyttää minkäänlaisena oikeuslähteenä eikä siihen saa vedota Suomen ulko- tai sisäpolitiikkaa määriteltäessä.
      Perustelut

      YK:n GCM-sopimus (Global Compact for Safe, Orderly and Regular Migration
      maahanmuuttosopimus) rajoittaa Suomen suvereniteettia maahanmuuttoasioissa. Sen jälkeen emme voi enää määrätä omista rajoistamme ja joudumme ottamaan vastaan massoittain maahanmuuttajia, jotka vaikeuttavat suomalaisen yhteiskunnan normaalia toimintaa ja laskevat suomalaista palkkatasoa tekemällä työtä alipalkattuina.

      GCM-sopimus ei ole kansallisen edun mukainen eikä sitä ole käsitelty asianmukaisesti Suomen eduskunnassa (Perustuslain 94 § ja 95 §:n 1 momentti).

      Koska eduskunta ei ole varsinaisesti hyväksynyt tai allekirjoittanut tätä sopimusta, eikä kansainvälistä velvoitetta vielä ole, voi eduskunta todeta GCM-prosessin laittomaksi ja mitättömäksi

      Suomi on tuhoon tuomittu.
      Käykää allekirjoittamassa.

    • TottaTodistetusti
    • ei.persuille.ääniä

      Toivottavasti Lapin asukkaat osaavat katsoa muutakin kuin Maahanmuuttovastaisuutta.

      Sillä ei maan taloutta ja työllisyyttä paranneta, sillä ei saada teollisia työpaikkoja sinne missä laajalla alueella asuu työkuntoisia ihmisiä, mutta työpaikat on viety etelään.
      Sitten kun nykyiset hallaahot alkavat puhumaan ja puuhaamaan muutakin kuin rajoja kiinni, kuin presidetti Trump, kannattaa miettiä mitä puoluetta äänestää.
      Puolueen vika ei välttämättä ole Sipilänkään hallitustyöskentely köyhät unohtaen. Sipilä on liikemies, johtajan tyyli ei aina ole kansan johtajan tyyleistä paras.

      En missään olosuhteissa äänestä Perussuomalaisia!
      Minulle moni muu asia maamme hallinnossa on tärkeämpää kuin jauhaa maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista, joita meillä ei lopultakaan ole edes pientä osaa siitä mitä muut eurooppalaiset valtiot ovat maahansa ottaneet.

      Turvapaikanhakijan taustoja kun ei 100% varmasti kaikkien osalta kyetä selvittämään, paperit on poltettu, passi ostettu, henkilöllisyys tehty tilanteen mukaan.
      Henkiltietoja ei koskaan ole saatavan aihan varmuudella, mutta henkilön toiminta maassamme olonsa aikana voidaan kuitenkin pitää hallinnassa, ja rikoksia tehneille palautus, tai pitkät vankilatuomiot jossa otetaan huomioon kansalliset edut. Suojellaan rikollisilta, mutta ei syytetä kaikkia rikollisiksi.

      • paskaaaa

    • elätitUlos

      matut ulos joka yks ja rajat kii.

    • zebell

      PERUSTURVAN INDEKSILEIKKAUS ETENI EDUSKUNNASSA – 5 000 ELÄKELÄISTÄ PUTOAA ALLE KÖYHYYSRAJAN
      KAI HIRVASNORO11.12.2018 11.11
      KOTIMAA
      Hallituskin sen myönsi: leikkaukset kasautuvat samoille henkilöille ja työllistymistä estävät kannustinloukut syvenevät.
      Kansaneläkkeen, takuueläkkeen, vammaisetuuksien, rintamalisien, sairausvakuutuslain mukaisten vähimmäispäivärahojen sekä työttömyysturvalain mukaisen peruspäivärahan, työmarkkinatuen ja lapsikorotuksen leikkaaminen nytkähti maanantaina eduskunnassa eteenpäin. Eduskunta kävi ensimmäisen käsittelyn keskustelun kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien indeksikorotuksesta luopumisesta. Asiasta äänestetään myöhemmin.

      Pysyvän lainsäädännön mukaan kansaneläkeindeksiin sidottuja eläkkeitä ja muita etuuksia pitäisi vuonna 2019 korottaa 1,2 prosenttia. Korotuksesta luopuminen vähentää eläke- ja muita etuusmenoja vuonna 2019 yhteensä 68,6 miljoonaa euroa.

      Koko hallituskaudella eli vuosien 2016–2019 toimien yhteisvaikutus on se, että useimpia kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia on reaalisesti leikattu 3,4 prosenttia suhteessa normaalin kehitykseen, kirjoitti kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen vasemmistoliiton vastalauseessa sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön.

      Hallitus: kumuloituu samoille henkilöille
      Hallitus myönsi itsekin esityksessään. että vuosittain toistuva indeksikorotuksen leikkaus kumuloituu ja heikennykset kasaantuvat herkästi samoille henkilöille ja kotitalouksille. Perustuslakivaliokunta totesi, että indeksin jäädytyksen vaikutukset kotitaloudelle voivat olla useita kymmeniä euroja.

      Indeksin jäädytys koskee myös toimeentulotuen perusosaa, mutta sosiaali- ja terveysvaliokunta piti kaikkein pienimpien tulojen varassa elävien kannalta hyvänä, että hallitus esittää toimeentulotuen perusosaa korotettavaksi. Perusosan korotus toteutuu siis täysimääräisesti myös vuonna 2019. Tämä lieventää indeksijäädytyksen vaikutusta kaikkein pienituloisimmissa kotitalouksissa, koska viimesijaisen turvan ostovoima säilyy nykyisellään.

      ILMOITUS
      Sosiaali- ja terveysvaliokunta hyväksyi hallituspuolueiden kansanedustajien äänin leikkauksen vaikka oli sitä mieltä, ”että toistuvat indeksijäädytykset vahvistavat erityisesti työmarkkinatukea tai työttömyysturvan peruspäivärahaa saavien toimeentulotukiriippuvuutta. Syyperusteisen turvan paikkaaminen tarveharkintaisella toimeentulotuella helposti syventää kannustinloukkuja ja estää työllistymistä”.

      Jo 26 000 pudonnut
      Eduskunnassa maanantaina äänessä olivat pääasiassa opposition edustajat. Hallituspuolueista kokoomuslaiset ja siniset eivät sanoneet sanaakaan.

      – Vuonna 2018 yksinasuvan työmarkkinatuen saajan tulot jäävät noin 20 prosenttia kohtuulliseksi katsotusta vähimmäiskulutuksesta. Nyt esitetyt indeksijäädytykset heikentävät edelleen työmarkkinatuen saajan kulutusmahdollisuuksia 1–2 prosentilla, sanoi Anneli Kiljunen (sd.).

      Kiljusen mukaan leikkaukset ovat systemaattisesti kohdistuneet pienituloisiin ja ehkä ikääntyneisiin ja sairaisiin ihmisiin, jotka tarvitsevat paljon palveluita. Tämä on johtanut siihen, että he eivät enää ole hakeneet itselleen terveyspalveluita, koska ovat kokeneet, että asiakasmaksukorotusten takia heillä ei ole enää varaa siihen.

      Vihreiden Heli Järvinen kertoi tarkistaneensa Kelasta pari viikkoa sitten, että jo tähän asti kansaneläkkeen jäädytykset ovat pudottaneet 26 000 eläkeläistä köyhyysrajan alapuolelle.

      – Ja nyt, hyvä hallitus, jos tämä jäädytys pidetään ennallaan, niin Kelan arvio on se, että ensi vuoden aikana köyhyysrajan alapuolelle tipahtaa 5 000 uutta eläkeläistä.

      Keskusta teki arvovalinnan
      – Pääministeri Sipilä on sanonut, että kauden alussa, kun hallituksen suuresta talouslinjasta päätettiin, talouden näkymät olivat huonommat, ja hänen mielestään oli pakko ryhtyä leikkauksiin, muisteli Silvia Modig (vas.).

      – Nyt kuitenkin olemme ministeriaitiosta lukuisat kerrat kuulleet, miten paljon parempi tilanne Suomessa on, miten paljon paremmin meillä taloudellisesti menee, miten työllisyys on parantunut. Tällä hetkellä ei ole enää mitään perusteita tällaiselle leikkaukselle. Varsinkin nykyinen taloustilanne huomioiden ja se, mitä me nyt tiedämme meidän tulevaisuudennäkymistä, ainoa vastuullinen ja inhimillinen teko olisi perua tämä, Modig vaati.

    • zebell

      Uskomatonta tämä nykyinen meininki,kaikki mikä liittyy vähänkin islamiin on aivan kuin erikoissuojeluksessa.Kyllä tämä vielä kostautuu ja kovimman päälle.

    • sewid

      Roskakoriin joutaa porvarihallituksen poliitikkojen usein viljelemä mielikuva työttömyydestä elämäntapana. Vai mitä sanotte siitä, että 23 prosenttia ansiopäivärahaa, peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saaneista suomalaisista oli vuonna 2017 ammattiasemaltaan johtajia, erityisasiantuntijoita ja asiantuntijoita? Heitä oli yhteensä 84 623.

    • Kleptokratia

      Populismi on ooppiumia kansalle. Sillä välin kun meuhkataan pakolaisista ja korostetaan omaa mallioppilasmaista kunniallista suomalaisuutta Sipilä ja Orpo rosvoaa valtion varat sukulaisilleen ja kavereilleen.

      • MeuhkaPainettaSeOn

        Kakkaaminen kirjastoon helpottaa teidänkin meuhkaamisen painetta.


    • SamoinSeSotaveteraani
    • KöröKöröKirkko
    • VainYksiEuroKymmenestä

      Autatko?

      Jotkut arvelevat kirkon tekevän paljon hyväntekeväisyyttä. Todellisuudessa pääosa kirkollisveroista kuluu henkilöstö- ja kiinteistökuluihin.
      KOPIO.
      Kymmenestä eurosta kirkko käyttää vain euron hyväntekeväisyyteen. Vuoden 2015 seurakuntien tilinpäätösten mukaan diakonian osuus kirkon menoista oli noin 10%. Summa on laskettu vyöryttämällä, eli mm. hallinnon menoista tietty osa on laskettu mukaan diakoniamenoihin. Ja vaikka kirkko käyttäisi diakoniatyöhön 99 prosenttia tuloistaan, on parempi antaa rahaa järjestölle jonka tavoite on 100-prosenttisesti hyväntekeväisyys.

      Sitäpaitsi miksi auttaisit aatteellisen kanavan kautta, jos et aatteeseen usko? Neutraaleja kanavia on olemassa.

    • IsisSinutSiemensi
    • Pappi

      Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.

    • NoVattastaSenHuomaa
    • Viskeraalia
    • MassaRiehuuKiimassa
    • saky

      Työmiehen tuumaustunnilla perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti kantaa Oulun lapsiraiskauksiin, jotka ovat järkyttäneet koko maata.

      – Vain perussuomalaisilla on konkreettiset, realistiset ja vaikuttavat keinot tilanteen muuttamiseksi, mutta ennen kaikkea meillä on halu muuttaa tilannetta, Jussi Halla-aho sanoo.

      Poliisi tiedotti raiskauksista vasta pakon edessä

      Tähän mennessä tietoon on tullut ainakin viisi erillistä tapausta, joissa humanitaarisin perustein maahan päässeitä muslimimiehiä epäillään alaikäisten tyttöjen raiskaamisesta ja systemaattisesta törkeästä hyväksikäytöstä.

      – Me emme tietäisi näistä tapauksista mitään, jos yksittäinen oululainen kaupunginvaltuutettu ei olisi julkaissut vangitsemisasiakirjoja sosiaalisessa mediassa. Tämä pakotti poliisin tiedottamaan asiasta.

      Suomalainen yhteiskunta on muuttunut sairaaksi

      Halla-aho huomauttaa, että perinteinen media uutisoi aiheesta vasta, kun sillä ei omien kasvojensa säilyttämiseksi ollut muita vaihtoehtoja.

      -Poliitikot, siis muut kuin perussuomalaiset, lymyilivät päiväkausia jossakin kiven kolossa hiljaa. Me emme todellisuudessa tiedä, kuinka paljon tällaisia tapauksia tapahtuu ja on tapahtunut eri puolilla Suomea, koska niistä ei haluta puhua.

      – Vihapuhe ja maahanmuuton vastaiset asenteet ovat medialle ja muille puolueille suurempi ongelma kuin se, että pieniä lapsia raiskataan. Näin sairaaksi on suomalainen yhteiskunta muuttunut, Halla-aho sanoo.

      Turvallisuus ei kiinnosta muita puolueita

      Halla-aho totesi, ettei Oulun tapahtumissa ole mitään uutta eikä yllättävää.

      – Samanlaisia tapauksia on vuosien ajan tullut julkisuuteen eri puolilla Eurooppaa. Myös niistä on vaiettu viimeiseen asti, ja sitten, kun niistä on ollut pakko puhua, tapahtumia on yritetty selittää yksittäisten häiriintyneiden ihmisten toiminnaksi. Lopulta syyllinen on aina kantaväestö itse, koska se ei ole onnistunut kotouttamaan tulijoita.

      – Vaalit lähestyvät. Paniikissa myös kokoomus, keskusta ja demarit ovat alkaneet jyrähdellä, että ”tällaista ei voi sallia” ja ”jotain pitää tehdä”. Näin toki onkin, mutta tästä on vielä pitkä matka tekemiseen. Mitään konkreettista nämä puolueet eivät aio tehdä tilanteen parantamiseksi, koska suomalaisten turvallisuus ei kiinnosta niitä, Halla-aho toteaa.

      PS vastusti yksin GCM-sopimusta

      Perussuomalaiset esittivät Oulun tapahtumiin liittyen välikysymystä, mutta se ei kiinnostanut ketään.

      – Perussuomalaiset vastustivat yksin GCM-sopimukseen liittymistä, koska se sitoo Suomen entistä tiukemmin suomalaisille vaaralliseen maahanmuuttopolitiikkaan.

      – Sopimuksessa Suomi esimerkiksi sitoutuu välttämään viimeiseen asti säilöönottoa, vaikka tämä on ainoa tapa estää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita katoamasta tai syyllistymästä vaikkapa terroristisiin rikoksiin kuten Turussa, Halla-aho ihmettelee.

      Rangaistusten korottamisesta ei ole hyötyä

      Halla-ahon mielestä rangaistusten korottamisesta ei hyötyä, vaan rangaistusminimiä pitäisi nostaa

      – Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) on puhunut lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten maksimirangaistusten korottamisesta, vaikka hän varmasti tietää ja ymmärtää, ettei tästä ole mitään hyötyä. Eiväthän tuomioistuimet määrää maksimirangaistuksia. Nimenomaan minimirangaistuksia pitäisi nostaa.

      – Sisäministeri taas puhuu karkotusten tehostamisesta, mutta miten niitä voidaan tehostaa, jos lähtömaat eivät ota kansalaisiaan vastaan, ja jos karkotettavia ei voida ottaa säilöön. Kaiken huippu on, että hallitus yrittää varta vasten löytää keinoja, joilla kielteisen päätöksen saaneet henkilöt voisivat jäädä maahan ns. työperusteella.

      Kotouttaminen ja hyysääminen eivät auta

      Asiantuntijat ovat todenneet, että Oulun tapahtumat ovat vain jäävuoren huippu.

      – Vain osa näistä kauheuksista tulee poliisin tietoon, ja niistäkin vain osa suuren yleisön tietoon. Uusi normaali on se, että niin naisia kuin pikkutyttöjä ahdistellaan ja jahdataan netissä, kaduilla ja kauppakeskuksissa.

      – Meillä on yhä enemmän ihmisiä, joiden käsitykset naisista, lapsista, fyysisestä koskemattomuudesta ja monesta muusta asiasta ovat hyvin erilaisia kuin mihin olemme tottuneet. Mikään kotouttaminen ja hyysääminen ei näitä asenteita muuta, Halla-aho painottaa.

      Vain PS haluaa katkaista hulluuden jatkumisen

      Halla-aho sanoo, että perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut puolueet ovat sitoutuneet tämän hulluuden jatkumiseen.

      – Perussuomalaisilla on konkreettiset, realistiset ja vaikuttavat keinot tilanteen muuttamiseksi, mutta ennen kaikkea meillä on halu muuttaa tilannetta.

      – Oikeus hakea kansainvälistä suojelua voi olla ihmisoikeus. Sen sijaan oikeus jäädä tänne maleksimaan, elätettäväksi ja rikoksia tekemään ei voi olla ihmisoikeus, ja tämän periaatteen pitää toteutua myös käytännössä eikä ainoastaan puheissa. Näihin keinoihin palaamme maahanmuuttopoliittisen ohjelmamme yhteydessä.

    • saky

      liittinen suunnittelija Riikka Purra kertoi Työmiehen tuumaustunnilla pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kokoon kutsumasta eduskuntapuolueiden yhteisestä ilmastotyöryhmästä ja syistä, jotka johtivat alkuviikosta perussuomalaisten irtautumiseen neuvotteluista.

      Riikka Purra toteaa perussuomalaisten näkemyksen olleen alusta asti se, että olisi järkevämpää sopia konkreettisista, vaikkakin sitten pienimuotoisista askelmerkeistä, jotka ottavat huomioon sekä Suomen edun että globaalin mittakaavan.

      Tämä ei kuitenkaan ollut muun työryhmän näkemys.

      – Muut puolueet halusivat sopia mahdollisimman kovia tavoitetasoja, joihin ”kaikki sitoutuvat” – ilman että mistään keinoista saavuttaa nuo tavoitteet on tietoa, yhteisymmärryksestä puhumattakaan.

      Utopistisia tavoitteita

      Tällaisia tavoitetasoja Purran mukaan ovat esimerkiksi kokonaishiilineutraaliuden ja -hiilinegatiivisuuden saavuttaminen tiettyyn vuoteen mennessä, liikenteen päästöttömyys tiettyyn vuoteen mennessä ja Suomen päästöjen vähennystaso suhteessa EU:n tavoitetasoon.

      – Tavoitetasot on määritetty Suomen Ilmastopaneelin eli siis asiantuntijatiedon pohjalta. Suomi haluaa olla EU:ta ”kunnianhimoisempi”. Muut puolueet kokoontuvat tänään Sipilän johdolla noin kello 13, joten varmasti pian kuulette näistä tavoitteista tarkemmin. Joka tapauksessa ne ovat utopistisia juuri siksi, että niihin pääsemisestä tai pääsemisen hinnasta ja maksajista ei ole mitään käsitystä, Purra sanoo.

      Asiantuntijat eivät mieti tavoitteiden maksajaa

      Purra huomauttaa, että ilmastoasiantuntijoiden tehtävänä ei ole miettiä, mistä raha saadaan, millä joku tavoite oikeasti saavutetaan, kuka sen maksaa tai edes sitä, paljonko se maksaa.

      – Ilmastoasiantuntijat eivät myöskään voi ottaa kantaa siihen, mitä jonkun maan kannattaa tehdä, mikäli muut maat tekevät tietyllä tavalla. Kyllä se jää – tai sen pitäisi jäädä – poliitikoille.

      – On järjetöntä, että Suomi seisoo rinta rottingilla taas etulinjassa ja tekee enemmän kuin muut. Tämä on typerää myös ilmaston kannalta, koska totta kai päästöjä pitäisi vähentää siellä, missä se on kaikkein eniten tarpeen.

      Myös Ilmastopaneeli myöntää, että taistelu ilmastonmuutoksen torjumiseksi voitetaan vain, jos suuret saastuttajat vähentävät päästöjään.

      Suomi vähensi jo eniten päästöjään

      Suomi vähensi hiilipäästöjään viime vuonna lähes kuusi prosenttia, eli eniten kaikista EU-jäsenvaltioista. Maailman mittakaavassa Suomen osuus hiilipäästöistä on vain promillen luokkaa.

      – Miksi Suomen reilun promillen päästöillään pitää olla kaikkein kunnianhimoisin Teollisuutemme ja vientisektorimme ovat energiaintensiivisiä, maan välimatkat pitkiä ja sää kylmä. Yhtälö ei toimi.

      Asuminen ja liikkuminen yhä kalliimpaa

      Elämisen ja liikkumisen kallistuminen kohdistuu pieni- ja keskituloisiin suomalaisiin.

      – Autoilu on yhä kalliimpaa, asuminen on yhä kalliimpaa, eläminen on yhä kalliimpaa. Kustannukset kohdistuvat ennen muuta pieni- ja keskituloisiin suomalaisiin. Kaikkialla Suomessa, mutta erityisesti maakunnissa asuvien arkeen, Purra kertoo linjausten seurauksista suomalaisille.

      – Vasemmistopuolueet halusivat linjauksiin mukaan kohdan, jossa sanotaan, että kansallinen ilmastopaketti pitää tehdä oikeudenmukaisesti. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että tarvitaan yhä enemmän rahaa. Ensin tekemään nämä teollisuutta, kuluttajaa ja veronmaksajaa rokottavat päätökset ja sitten uudelleen kompensoimaan niiden ihmisille aiheuttamat kustannukset. Rahaa liikkuu. Vaikutukset ovat valtavia.

      Suomen vetäydyttävä ilmastorahastosta

      Perussuomalaiset vaatii, että Suomen on vetäydyttävä myös ilmastorahastosta, mikäli Kiina ja Intia eivät osallistu siihen yhdenvertaisina maksajina.

      – On käsittämätöntä niin kilpailukyvyn, maailmankaupan kuin ympäristönkin kannalta, että maailman suurin kansantalous saa surutta rakentaa edelleen uusia kivihiilivoimaloita kaiken muun kilpailuedun ja ylivallan ohella.

      – Ja täällä mietitään, että kyllä kainuulaisen perheen pitää hankkia sähköauto tai maailma ei pelastu, Purra hämmästelee.

      Suomalainen tehtaanpiippu on ympäristöteko

      Perussuomalaiset pyrkivät lähestymään asioita realistisesti ja moralisoimatta.

      – Globaalin ympäristön hoitaminen edellyttää juuri siitä, mitä me peräänkuulutamme muutenkin. Ensinnäkin radikaalia kansallisvaltion arvonpalautusta ja uudenlaista talouden paradigmaa, jossa mahtavana juttuna ei nähdä sitä, että ihmiset siirtyvät kehitysmaista tänne ja teollisuus täältä sinne, jossa sitten tavaraa tuotetaan halvalla, huonoissa työoloissa, saastuttaen – ja sitten kuskataan laivalla tänne, jossa suoranainen ihmisoikeus on ostaa sitä halvalla.

      – Me olemme sitä mieltä, että suomalainen tehtaanpiippu on ympäristöteko, ja jokaisen valtion tärkein tehtävä on huolehtia niin omien kansalaistensa hyvinvoinnista kuin ympäristöstäkin, Purra painottaa.

    • EiHitoss
    • ToivottomiaTapauksia
    • JauhajaUuninpankolta
    • saky

      Eduskunta äänesti tänään kansaneläkeindeksin jäädytyksestä vuodeksi 2019. Hallitus esitti indeksien jäädyttämistä vuoden 2018 tasolle ja voitti hallituksen äänin. Perussuomalaiset pitävät jäädytyksiä sydämettömänä tekona.

      – Indeksitarkastukset on asetettu yksinkertaisuudessaan siksi, että heikoimmassa asemassa olevien turva pysyisi hintojen nousun mukana. Eli kun indeksejä ei koroteta, mutta hinnat kyllä nousevat joka tapauksessa, veteraanien, vammaisten ja esimerkiksi sairaiden asema heikkenee entisestään, perussuomalaisten kansanedustajat toteavat tiedotteessaan.

      Perussuomalaisten mukaan indeksijäädytykset tuovat korkeintaan minimaalisen säästön valtion kassaan. Kun tukien taso suhteessa hintoihin laskee, toimeentulotukimenot kasvavat, kun muut ensisijaiset tuet eivät riitä.

      – Eikä tässä ole kyse vain euroista. Tämä aiheuttaa suurta inhimillistä kärsimystä ihmisille, perussuomalaiset moittivat.

      Talouskasvu on ollut vahvaa viime aikoina. Perussuomalaiset pitävätkin kohtuuttomana, että vaikka taantumasta on päästy vahvalle kasvu-uralle, leikkaukset jatkuvat.

      – Tämä ei ole enää kuin kiusantekoa. Kansaneläkeindeksin mukaisia tarkastuksia ei ole tehty kohta kolmeen vuoteen. Palkat ovat nousseet kohtuullisen hyvää tahtia kasvukautena hintojen mukana, mutta heikommassa asemassa olevilta vielä niistetään lisää. Heillä ei ole näemmä hallituksessa yhtään edunvalvojaa.

    • luumuPaxha

      Joko olette muuten vääntäneet joulutortun.Jos ei niin kokeilpaaka vaikka tähden muotoista.Tähtikunnassahan se olisi juhlavan näköinen.Vois vaikka asettaa näytille kunnantalon vitriineihin,että tämmösiä poikia met olemma

    • Samaaketkuilua

      Ville Vähämäki teki paavoväyryset saunatemppuilullaan.

    • saky

      aistu: 22.12. 11:25

      Perussuomalaisten kannatus on tuoreessa Alman kyselyssä noussut 9,7 prosenttiin marraskuun 8,4 prosentista.
      Suosituimpana puolueena jatkaa edelleen SDP, vaikka sen kannatus on tippunut 0,7 prosenttiyksikköä 20,7 prosenttiin.

      Kokoomuksen kannatus on 19,6 prosenttia ja keskustan 15,5 prosenttia. Kokoomuksen kannatus on huvennut hitusen ja keskustan hieman kasvanut.

      Vihreiden kannatus oli 12,9 ja vasemmistoliiton 9,1 prosenttia. Molemmille tuli hieman laskua edellisestä mittauksesta. Kyselyn mukaan vihreiden äänestäjien joukossa on myös eniten epävarmuutta. RKP ja kristilliset pysyttelivät neljän prosentin tuntumassa, ja sinisten kannatus laski alle kahden prosentin.

      Tietoykkönen haastatteli kyselyyn noin 1 500:aa ihmistä 5.–18. joulukuuta. Virhemarginaali on enintään 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.
      STT

    • saky
    • zebell
    • saky

      Perussuomalainen linja on, että Suomi on suomalaisten koti, ja täällä pitää saada elää, liikkua ja tehdä työtä. Suomi ei millään toimenpiteillä pysty pelastamaan maailmaa, mutta muiden puolueiden esittämillä keinoilla Suomi pystyy kyllä kuristamaan itsensä hengiltä, Jussi Halla-aho sanoi Työmiehen tuumaustunnilla.


      Perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho kommentoi tänään viikon puheenaihetta, eli IPCC:n ilmastoraporttia.

      – Perussuomalaiset ottavat ilmasto- ja ympäristökysymykset vakavasti, mutta tässäkin asiassa me emme tyydy julistamaan vaan esitämme konkreettisia, vaikuttavia ja realistisia keinoja.

      – Mitä hiilidioksidipäästöihin tulee, Suomi on mitätön toimija maailmassa. Lisäksi olemme jo tehneet oman osamme. Suomessa on maailman paras ulkoilman laatu. Vain reilu kuusi prosenttia energiasta tuotetaan kivihiilellä, kun vastaava osuus esimerkiksi Saksassa ja Tanskassa on 40 prosenttia, Halla-aho sanoi.

    • saky
    • nunn
    • VälilläTosiasioitakin

      Turhaa peen jauhamista persujen ihanuudesta.
      Pikkusen muistelee taakse,niin olivat Suomen armeijan poikia komentamassa kantamaan
      Torniossa 32 000 primitiivien arabin kapsäkkejä hotellimajotuksiin.
      Ei saanut soini eikä halla-aho päätään auki,että seis vaikka olivat hallituksessa.
      Se siitä,kuhan jauhavat paskaa ja käytännössä ovat orvon sipin persuun n....joita

      • kurkur

        Kommari olet varmaan,hehän ovat juuri kaltaisiasi IDIOOTTEJA::


      • idioottiVain
        kurkur kirjoitti:

        Kommari olet varmaan,hehän ovat juuri kaltaisiasi IDIOOTTEJA::

        Äitis tais olla kommari,minä en.Tosin Sodankylän kommarit tekivät joukkopaon pariin uskontolahkoon Neukkulan hajotessa.Näinhän se meni,eikö mennytkin.Kommareista äärioikeistoon.Sodankylän sivukylät ovat Suomen kaikista köyhimpiä ja eiku kepua ja persuja sitten vaan äänesteleen, jotka eivät penninkään vertaa tästä äänestäjäjoukosta välitä.
        Kuka on politiikallaan tuhonnut syrjäseutujen koulut,postit,joukkoliikenteen,kaupat,tiestöt,vesistöt,metsät= etelän suurmaatilojen maalaisliitto .Toki kokoomuksen 30 vuotisen hallituskumppanuuden tuella.


    • KylläNäinJuuri
    • SiponKähmimistä
    • HillotolppaSoini

      Näkökulma: Soini tuhoaa luomuksensa oman kivan hillotolpan vuoksi
      06.05.2017 klo 8:01
      Puheenjohtajuuden voisi jättää tyylikkäämminkin kuin myymällä puolueen omien etujensa takia, kirjoittaa politiikan toimittaja Tommi Parkkonen.
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201705052200122884

    • PatePressaksi

      Faktahan on että persut eli siniset eivät saa yhtään paikkaa eduskuntaan Lapista.
      Nyt se on vielä selvempää kun Pate sai seitsemä tähteään puolueeksi.Paten on tultava juurilleen hakemaan äänet eli Lapista vaikka etelässä asuukin.Hesassa Pate on lähinnä huono vitsi,mutta Lapissa ratsastaa kuin Putini ikään.
      Turha uskoa mihinkään tonttu torvisiin ym huulien heiluttajiin

      • kärhätjamuut

        Eivät saakaan yhtään paikkaa. Mutta kepussa niitä vasta onkin huulien heiluttajia, vieläpä ristihuulien. Kaksilta rattailta huudellaan ja muuta ei sitten tapahdukaan.


      • Perusjätkämaukko

        Nimimerkki pate pressaksi ei vieläkään käsitä sitä,että perusuomalaiset on yks ja ainoa oikea puolue,ei siihen kuulu siniset eikä punaset. älä veikkonen kommentoi ja kirjoittele sontaa tänne enää.


    • armahtaMeitä

      Minusta Pirkko Mattila on huippuälykkäin persu.Täysin uskomatonta että tuollainen henkilö voi olla ministeri.On täysin samaa tasoa kuin berner sipilän päiväuni.Mistä näitä oikein ammennetaan maan johtopaikoille.Sanoppa persu se .No onhan sieltä tulossa älykkö kärnä seuraavaksi lappikepulina.
      Koitetaan kestää mutta entä älykkö tonttutorvinenkin

      • jopuli

        Ei mattila petturi ole perussuomalainen se on kokomuksen ja sssippilän puoluessaa.


    • PatePressaksi

      Ulkoministeri Timo Soini (ruskeakieli persu) vitsailee blogissaan 20 vuotta johtamastaan ja perustamastaan puolueesta, perussuomalaisista.

      Onko joku kiinnostunut poliittisen ruumiin vitsailusta?
      Kannatus on nolla ja puolue on putoamassa eduskunnasta, joten jäljelle jää niinkin vastenmielinen piirre, kuin toisten haukkuminen.

      "Herrojen huvikuunarit ja juppikootterit ovat tästä lähtien sitten verolla. Tähänkään ei vasemmiston aikana ole pystytty."
      Ei viitsitä muistella sitä, kuka näin sanoi vuonna 2017, eihän.


      Timo Soini petti oman puolueensa ja kannattajansa myymällä oman aatteensa liittymällä vielä itse luciferin joukkoihin ministerin salkkujen tähden kun oma suosikki terho ei pärjännyt persujen sisäisissä vaaleissa niin mitä arvoa tällaisella miehellä tai tämän sanomisilla enää on ei yhtikäs mitään.

      Joku kertoili, että joku perussuomalainen Timo oli joku vuosi sitten vieraillut Pyssykylässä reposella baarissa, käynyt siellä vessassa ja tehny ison jytkyn. Seuraana päivänä oli nähty toinen perussuomalainen Timo saman baarin edessä imuauton kanssa suunnittelemassa, miten saadaan jytky pienennettyä.
      Onko soini ihan "terve"?
      varmaan seuraavaksi tulossa "Timo Soini-Muistelmani"

      • kiinnostaaVarmaan

        meinaakko lukia.


    • UskooPuuttuu

      Timppa on kyllä melko läski.
      Laihtumaan jo lääkäri Tiinakin pyytäen käski.
      Siihen pitäis jo piakkoin kyllä ryhtyä.
      Nytkin jo on paikka mahoton yhtyä.
      Hillotolpalle vaan Timolla mieli teki.
      Vaikka maha on ennestään melkoinen kivireki.
      No sen ehkä korvaa runsas rahan haalaus.
      Liiveihinsä jatkuu vain sen paalaus.
      Vaikka niistäkin irtoaa jo nappi.
      Johan sen huomaa jo katolinenkin pappi.

    • saky

      Laura Huhtasaari
      3 tuntia ·
      Maahanmuuttajien rikollisuuteen vaikutetaan maahanmuuttopolitiikalla. Maahanmuuton pelisäännöt eivät toimi. Pääministerin ei tule syyttää kansalaisia, koska epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka herättää tunteita. Kansalaiset tulevat suuttuessaan luonnollisesti vihaisiksi. Vihaiset kansalaiset on otettava vakavasti. Kansalaisten pelkoon ei pidä suhtautua syyllistämällä heitä. Johtajien on otettava vastuu.

      Vihaiset kansalaiset ovat uhka päättäjille, siksi vihaisuudesta halutaan tehdä rikos?

      On päivänselvää, että maahanmuuton pelisäännöt eivät muutu, jos valta ei vaihdu. Siksi perussuomalaiset. Maahanmuuton pelisäännöt uusiksi. Suomi takaisin. ❤️🇫🇮 Hyvää uutta vuotta rakkaat suomalaiset.

    • Kuulkaapasnytlapset

      Ei valtakunnan asioita voi hoitaa sellainen yhden asian puolue joka marttyyrimaisesti uhriutuu kun oma persukupla puhkeaa.

      • SamariiniAuttaa

        No? Mikäpä se Laurassa nyt närästää.


    • RyppySaulinNaamari

      paskannus kirjastoon vapauttaa ainakin peräsuolen paineista.

    • turvonnutPääkin

      pohjoiskorean kim som jung muistuttaa soinia.
      hillotolppa oa maistunut

    • SuomiSibbeSauna
    • HalleLujaa

      Oi Laura,Laura miksi itkit.Met ku nähhään sinusta märkiä uniaki,niin laula ja tanssi

    • TässähänNäitä
    • NoNiinKullitJaVitut
    • ÄÄSS

      Tilaamalla esim. Lauran kanavan, saat ilmoituksen heti uudesta Lauran videosta videosta.
      Lisäksi aktivoit kirkonkello-kuvakkeen.
      Tässä yksi neuvoja. Vähän on pitkäveteinen kylläkin.
      https://www.youtube.com/watch?v=Di-IMxyPlh8

    • HyvähänTämäOn
    • JängilläSuksiva

      Li on ainoa jolle voin ääneni antaa vaaleissa.Kepu,persu,kokkaret kuraa.Siniset ei edes maininta ansaitse. Näin se on

      • eikulauraa

        Vasemmistohan on köyhen kimpussa heti jos se pääsee hallitukseen. näin on aina käynyt kun kommunistit on olleet hallituksessa.leikkaus,leikkauksen perään ja verot ja maksut nousseet vähävaraisilla....


      • OiJessusSentäs
        eikulauraa kirjoitti:

        Vasemmistohan on köyhen kimpussa heti jos se pääsee hallitukseen. näin on aina käynyt kun kommunistit on olleet hallituksessa.leikkaus,leikkauksen perään ja verot ja maksut nousseet vähävaraisilla....

        Lueppa tuo ja mieti missä oikein mennää.Valtakunnan oikeudessa tuo sakki pitäs olla ennen saunan taa vientiä
        https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2019/01/05/harskia-pelia/


    • saky

      ttps://www.youtube.com/watch?v=TMaW9xmuhg0&index=51&list=PLbU4sf2RlI9yjHUjWRzT3cmXNYmR6jXMj Sonny ja Cher levyttivät tämän huippusuositun pieni mies laulun/sävelmän vuonna 1966. Ovat jo vanhoja,jos lie elossakaan.

    • ketturiPepu

      Mitä joko järvikyläläiset ovat oppineet käyttämään youtubea.Onnittelut. Me täällä jeesiön takamailla ollaan oltu youtubessa jo monta vuotta

    • kullistaRahhaa

      Kansanedustajat pöyristyivät: Sipilän hallitus tilasi kaivoslain selvityksen Boreniukselta - Arhinmäki: "Lakifirma, joka profiloitunut lähinnä kaivosyhtiöiden edun ajamisessa"
      7.1.201913:18päivitetty 7.1.201913:18 Kauppalehti

      Vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto katsoo, että Sipilän hallituksen olisi pitänyt tehdä kaivoslain sekä muun lainsäädännön päivittämistarpeista puolueeton selvitys.

      Oppositiopuolue vihreiden kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto nostaa blogissaan esille selvityksen, jonka Juha Sipilän (kesk) hallitus on teettänyt kaivoslain muutostarpeista. Kaivoslaista on keskusteltu julkisuudessa vilkkaasti joulusta lähtien, kun Iltalehti kertoi australialaisyhtiö Dragon Miningin toiminnasta.

      Vihreät vaatii kaivoslain uudistamista. Asia oli esillä jo ennen joulua, kun hallitus antoi esityksen kaivosluvan liitteistä eli esimerkiksi Natura-selvityksestä ja ympäristövaikutusten arvioinnista. Asia on tällä hetkellä valiokuntakäsittelyssä.

      Kaivoslakiin liittyy myös EU:n ja Kanadan välinen kauppa- ja investointisopimus CETA. Sen hyväksymisen yhteydessä eduskunta edellytti hallituksen käynnistävän kaivoslain uudistamisen arvioinnin ja tuovan tarpeelliset muutosesitykset eduskuntaan niin, että ne voitaisiin hyväksyä vielä tällä hallituskaudella.

      ”Sipilän hallitus tilasi kuitenkin selvityksen CETA-sopimuksen vaikutuksista ja kaivoslain muutostarpeista yksityiseltä asianajotoimistolta Boreniukselta, joka on avustanut kaivosyhtiöitä kiistanalaisissa kaivoshankkeissa. Tarkasteltuaan kaivoslakia yksipuolisesti ja suppeasti kaivosyhtiöiden näkökulmasta selvittäjä totesi, ettei tarvetta kaivoslain uusimiselle ole”, Outi Alanko-Kahiluoto kirjoittaa.

      Myös oppositiopuolue vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki kirjoitti asiasta blogissaan joulukuussa.

      ”Selvitys on teetetty lakifirmalla, joka on profiloitunut lähinnä kaivosyhtiöiden edun ajamisessa”, Arhinmäki kirjoitti.

      Arhinmäen jo syyskuussa aiheesta tekemässä kirjallisessa kysymyksessä hän huomauttaa, että työ- ja elinkeinoministeriö ei ollut tiedottanut selvityksen valmistumisesta.

      ”Selvitystä ei ole toimitettu eduskunnalle, siitä ei ole informoitu lausuman laatinutta valiokuntaa eikä siitä ole mainintaa ministeriön verkkosivuilla. Kuitenkin kyseessä on merkittävä eduskunnan yksimieliseen lausumaan perustuva asiakirja. Ministeriö toimitti asiakirjan sähköpostitse, kun sitä erikseen pyydettiin. Koko asiakirjan olemassaolosta ei olisi ollut tietoa eduskunnassa, jos sitä ei olisi mainittu ohimennen vastauksessa kirjalliseen kysymykseen”, Arhinmäki kirjoittaa kirjallisessa kysymyksessä.

      Outi Alanko-Kahiluoto toteaa blogissaan, että ”työ- ja elinkeinoministeriön päätöstä selvityttää kaivoslain uudistamistarpeen alan lobbarilla on julkisesti kritisoitu”. Esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliiton näkemys oli, että selvitys oli suppea ja riittämätön.

      ”Yksityisen lobbarin tekemä selvitys ei millään tavalla vastaa eduskunnan huoleen siitä, että tuleva CETA-sopimus saattaa estää kansallisen lainsäädännön kehittämisen ja että siksi lainsäätäjän tulisi toimia niin kauan kuin ei ole liian myöhäistä. Eduskunnassa selvityksestä ei ole käyty minkäänlaista keskustelua. On uskomatonta röyhkeyttä ja demokratian halveksuntaa teettää kaivoslainsäädännön kehittämistarpeita koskeva eduskunnan edellyttämä selvitys kaivosalan yksityisellä lobbarilla. Sipilän hallituksen olisi pitänyt tehdä kaivoslain sekä muun lainsäädännön päivittämistarpeista puolueeton selvitys”, Alanko-Kahiluoto kritisoi.

      Arhinmäki kertoi joulukuussa, että eduskunnan ulkoasiainvaliokunta edellytti asiantuntijakuulemisten jälkeen hallitusta toimimaan asiassa.

      ”Tässä on käynnissä kummallinen tilanne, jossa eduskunta yrittää saada hallitusta parantamaan kaivoslakia ja hallitus jarruttelee”, Arhinmäki kirjoitti.

      Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) kirjoittaa vastauksessaan Arhinmäen syyskuiseen kirjalliseen kysymykseen näin:

      ”Lausuman sisältämä aikajänne oli haasteellinen, joten ministeriö tilasi selvityksen suorahankintana, jotta selvityksen mahdollisesti esiintuomien muutostarpeiden mukainen hallituksen esitys ehtisi vielä nykyisen eduskunnan käsittelyyn. Suorahankinta tehtiin Boreniukselta, joka on merkittävä ympäristö- ja luonnonvaraoikeuden asiantuntijaorganisaatio, jolla on kokemusta vastaavantyyppisten selvitysten laatimisesta.”

      ”Selvityksen tekijät kuuluvat asianajajaliittoon, ja noudattavat liiton hyvää asianajajatapaa koskevia ohjeita, jotka sisältävät muun muassa riippumattomuus- ja esteettömyysnäkökulmat. Ministeriöllä ei ole syytä olettaa, etteikö toimeksiantoa olisi otettu vastaan ja toteutettu näiden periaatteiden mukaisesti. Ministeriön teettämä selvitys tuodaan asianomaisten valiokuntien tietoon.”

    • Sippilänlahko

      16 kriteeriä materialistisen yhteisön arvioinnin avuksi:

      Sisäinen kontrolli: miten paljon yhteisö määrää jäseniensä henkilökohtaisista asioista, jäsenen velvollisuus raportoida nokkelista taloudellisista päätöksistään ylemmässä asemassa oleville.

      Johdon autoritaarisuus: kuinka erehtymättöminä johdon määräyksiä on pidettävä, suljetaanko niiden arvostelija ulkopuolelle. Velvollisuus totella johtajan/johtajien käskyjä.

      Opillinen dogmaattisuus: todellisuuskäsityksen ja oppien jäykkyys. Suvaitsemattomuus erilaista ajattelua kohtaan. Kuinka pitkälle oppi ajattelee jäsenen puolesta tarjoten valmiit mielipiteet.

      Syyllistäminen: onko jäsenen etsittävä vikaa aina itsestään, jos ei sopeudu yhteisöön.

      Vainoharhaisuus: kuinka paljon jäseniä pelotellaan todellisilla tai kuvitelluilla vihollisilla, joita voivat olla erilaiset kansantaloudelliset häiriötilat, kilpailijamaiden etulyöntiasema ja ennen kaikkea yhteisöstä lähteneet ja siihen kriittisesti suhtautuvat entiset jäsenet.

      Vaihtoehdottomuus: näkeekö materialistinen yhteisö elämän yhteisön ulkopuolella täysin arvottomana. Väittääkö se yhteisöön kuulumattomien ihmisten joutuvan taloudelliseen kadotukseen ja velkahelvettiin. Onko sillä apokalyptinen visio, jossa talousromahdus on lähellä ja vain yhteisöön sitoutuneet jäsenet pelastuvat.

      Sensuuri: missä määrin yhteisö rajoittaa jäsenten mahdollisuutta tutustua ulkopuolisiin näkemyksiin yhteisöstä. Suoran kiellon lisäksi sensuuri toimii usein epäsuorana ryhmäpaineena: kunnon jäsenen ei odoteta haaskaavan aikaansa talouskasvukriittisiin tai kulutuskielteisiin tiedonlähteisiin.

      Ihmissuhteiden rajoittaminen: onko painetta hylätä eri tavalla ajattelevien ystävien ja omaisten seura, entinen elämä harrastuksineen ja ilonaiheineen.

      Uusien jäsenien värväys: kuinka paljon painoa annetaan uusien jäsenien hankkimiselle ja liiketoiminnan laajentamiselle.

      Peiteryhmät: kuinka suuri määrä yhteisöllä on sen määräysvaltaan kuuluvia ryhmiä, joilla on toinen nimi kuin yhteisöllä, esim. peiteyhtiöt ja ”nuorisosäätiöt”, joiden tosiasiallinen tarkoitus on tuoda lisää kannattajia ja rahaa.

      Varakkuus: kuinka paljon rahaa tai omaisuutta yhteisöllä on käytössään tai se pyrkii haalimaan; miten paljon jäseniä painostetaan lahjoittamaan omaisuuttaan yhteisölle (esim. kymmenykset tuloista, erikoiskolehdit, yhteisölle testamentatut perinnöt).

      Poliittinen vaikutusvalta: kuinka paljon poliittista vaikutusvalta yhteisö haluaa tai on pystynyt hankkimaan esim. sijoittamalla jäseniään vaikutusvaltaisiin asemiin yhteiskunnassa.

      Seksuaalinen manipulaatio: kuinka tarkkaan johtajat määräävät alaistensa seksielämästä.

      Eroa harkitsevien painostus: kuinka voimakkaasti jäseniä pyritään estämään lähtemästä liikkeestä tai kuinka paljon entisiä jäseniä painostetaan liittymään takaisin lahkoon, esim. yöllisten puhelinsoittojen avulla.

      Väkivallan hyväksyminen: kun johto harjoittaa sitä huonompiosaisia kohtaan tai on kyse liikkeen taloudellisesta edusta.

      Totisuus: kyvyttömyys sietää ryhmään, sen johtajiin tai oppeihin kohdistuvaa leikinlaskua.

    • TakkiTakkiNurin
    • näinheiluutakki

      Soini takinkääntäjä ON SINISET puoleessa;eikä näinollen hänellä ole rehtien PERSSUOMALASTEN kanssa mitään tekemistä. Takinkääntäjä soini on sssssippilän ja orrrppopirun talutusnuorassa ja tottelee hyvin nöyrästi näitä kansanpettureita piste..

    • TottaTurisetVeliseni

      Tämä sopii persujen haitariin kuin tikku pyllyyn:
      Havainto: Jos meillä on varaa siirtää sote-uudistuksen myötä miljarditolkulla rahaa yksityisten sote-firmojen veroparatiiseihin pakeneviksi liikevoitoiksi, meillä olisi rahaa poistaa kaikki köyhyys Suomesta.

      Hallituksemme ei valitse köyhyyden poistoa.

      @jmkorhonen
      Ja lopuksi: jos Suomen talous kestää tällaisen tulonsiirron pääasiassa ulkomaille rekisteröidyille yhtiöille, se kestäisi myös tulonsiirrot köyhemmille. Ne ketkä eivät tätä rahastusautomaattia nyt vastusta, katson jääveiksi ikinä valittamaan mistään vasemmiston budjetti-ideoista.

    • saky

      – Miten aiotaan edistää sanavapauden toteutumista esimerkiksi Puheen puolesta -projektilla? kysyi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri eduskunnan eilisessä täysistunnossa.


      Eduskunnan käsittelyssä oli hallituksen lakiesitys kokoontumislain muuttamiseksi. Esityksen mukaan ulkona yleisellä paikalla järjestettävästä kokouksesta olisi tehtävä ilmoitus poliisille nykyisen kuuden tunnin asemesta vähintään vuorokausi ennen kokouksen alkamista.

      Ihmisten suuttumusta ei vähennetä vihapuhepoliiseilla

      Kyse on perusoikeuteen puuttumisesta.

      – Oikeusministeriössä on Against hate -hanke, jonka tavoitteena on viharikosten ja vihapuheen vastaisen työn kehittäminen. Monet muutkin tahot puhuvat innokkaasti erilaisista hankkeista, joilla halutaan rajoittaa sananvapautta, Meri ihmettelee.

      – Jyrkästikin vastakkaiset mielipiteet ovat tosiasia ja kuuluvat demokratiaan. Ihmisten suuttumusta ja tarvetta tuoda esiin oma mielipiteensä ei vähennetä lisäämällä rajoituksia tai vihapuhepoliiseja. Annetaan ihmisten puhua. Kysyinkin ministeri Antti Häkkäseltä (kok.) mitä hankkeita ministeriössä on, joilla edistetään sanavapautta. Vastausta ministeriltä ei tullut.

      Viikkojen leiriytymiset estettävä

      Meri on myös huolissaan siitä, miten varmistetaan, ettei kokoontumisesta muodostu viikkojen kestävää leiriytymistä.

      Meri viittaa vuoden 2017 kevään ja kesän tapahtumiin ja turvapaikanhakijoiden Oikeus elää -leiriin, joka oli leiriytynyt Helsingin keskustaan useita viikkoja.

      Meri kertoo saaneensa tuolloin ihmisiltä paljon yhteydenottoja, joissa ihmeteltiin, voivatko turvapaikanhakijat noin vain leiriytyä pitkäksikin aikaa minne haluavat.

      – Tästäkään asiasta ei ole sen jälkeen keskusteltu. Ilmeisesti vain toivotaan, ettei tilanne uusiudu.

      SUOMEN UUTISET

    • välilläFaktaakin

      Heittäkää jo h....tiin se persuilu.Soini & kumpp. on menneisyyden porukkaa

    • Hakaristinritarit
    • EestissäkiPaljoParempi

      Sosialisti jne pois. Sveitsin malli.
      Vihiriät, kommarit, keskustat jne pois.
      https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/enta_jos_maan_asioista_paattaisi_kansa_
      Kansa pitää eliitin kurissa

      Sveitsissä kansalaiset voivat tehdä poliittisia aloitteita ja äänestää suoraan lakien hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Kansanäänestyksiä on muutama vuodessa. Niitä järjestetään niin valtakunnallisella, alueellisella kuin paikallisella tasolla. Viimeaikaisissa äänestyksissä aiheet ovat vaihdelleet kannabiksen laillistamisesta ulkomaalaisten väkiluvun rajoittamiseen ja EU-maiden työntekijöiden vapaasta liikkumisesta perustuslain uudistamiseen.

    • heräävienpuolue

      Perustuslain 2§ :

      "Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
      Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.

      Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.

      Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia".

      Kuka tekis kansalaisaloitteen kansanäänestyksien järjestämisvelvollisuudesta eduskunnalle?

    • saky

      Perussuomalaiset on Ylen tuoreen puoluekannatusmittauksen suurin nousija. Puolueen kannatus on 10,2 prosenttia eli nousua oli joulu-tammikuussa 2,1 prosenttiyksikköä.

      Edellisen kerran PS:n kannatus ylitti kymmenen prosenttia kesäkuussa 2018.

      Taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Tuomo Turjan mukaan puolueen kannatus nousi heti mittausjakson alussa joulukuussa, kun Oulun alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä uutisoitiin.

      – Tässä on ihan selkeä yhteys. Seuraavalla viikolla tuli heti selkeä piikki perussuomalaisten kannatuksen nousussa, Turja kertoo.

      Vastaava piikki perussuomalaisten kannatukseen tuli Turjan mukaan joulun välipäivinä, Helsingin Arabianrannan murhaepäilyn jälkeen.

    • soiniOnVETELÄpaska

      Todennäköisesti Lauran rohkeat tosiasia puheet ovat nostaneet ja nostavat lisää persujen suosiota.

    • Heshes
    • zebell

      Perussuomalaiset penäsivät eilen suullisella kyselytunnilla hallitukselta polttoaineverojen alennuksia – turhaan. Hallitus ei ole alenuksia antamassa. Lisäksi SDP, vasemmistoliitto sekä vihreät kaavailevat polttoainehintojen korotuksia ensi kaudella.


      – Suomi on pitkien etäisyyksien maa. Suomessa ei pärjää ilman autoa joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Kumipyörät pyörittävät koko yhteiskuntaa, kun tavarat ja ihmiset liikkuvat, perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen aloitti.

      Kansalaiset tarvitsevat kohtuuhintaista polttoainetta

      Loppuvuodesta 2018 dieselin hinnat nousivat yli 1,50 euron ja jopa yli bensiinin hintojen. Tämän tiimoilta marraskuussa aloitettiin keräämään nimiä kansalaisaloitteeseen niin sanotun dieselveron eli käyttövoimaveron poistamiseksi. Se sai ennätysajassa tarvittavat 50 000 allekirjoitusta. Nyt tukijoita on jo lähes 120 000.

      Ronkainen huomautti, että myös perussuomalaiset esittivät jälleen vaihtoehtobudjetissaan polttoaineveron laskua. Hallitus äänesti esityksen kumoon joulukuussa.

      – Liikkumisen kustannuksilla on merkittävä vaikutus työssäkäynnin kannattavuuteen ja kuluttajahintoihin, Ronkainen huomautti.

      PS yksin puolustamassa suomalaista veronmaksajaa

      Perusuomalaiset sanoivat olevansa huolissaan myös siksi, että MTK:n puheenjohtajatentissä SDP, vasemmistoliitto ja vihreät kannattivat polttoaineverojen korotuksia ensi kaudella.

      – Vain perussuomalaiset ovat irtisanoutuneet ilmastotyöryhmästä, jonka tulokset uhkaavat tulla poskettoman kalliiksi suomalaisille. Lisäksi jopa Keskusta haluaa niin älyttömän sekoitevelvoitteen polttonesteisiin, että hinnat voivat nousta jopa kymmeniä senttejä litralta.

      Orpo: Keventäminen ei kuulu hallituksen politiikkaan

      Ronkainen penäsi hallitukselta, onko sillä mitään aikomusta parantaa ihmisten taloudellista asemaa keventämällä liikkumisen kuluja.

      – Miksi te ette halua kohtuullistaa polttoaineveroja vaan kuritatte edelleen suomalaista?

      Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) myönsi, että autoa todellakin tarvitaan Suomessa, mutta jatkoi, että autoilusta pitää kerätä yhteiskunnan pyörittämiseen veroja.

      – Polttoaineveron keventäminen ei ole kuulunut hallituksen politiikkaan, Orpo totesi.

      SUOMEN UUTISET

    • saky

      Lisäksi SDP, vasemmistoliitto sekä vihreät kaavailevat polttoainehintojen korotuksia ensi kaudella.

      • köyhänVerenimijät

        kansan käsi on kato karttuisa. KÖYHIÄ ON PALJON. NIISTÄ KERTYY.
        tämä porukka on aina imemässä veretkin kuiviin juuri köyhimmiltä.

        Elikkä kommarit ja muu vasemmisto pahin


    • SurullinenTapaus
    • jooooop

      No ei kai niitä kaikkia vasemmiston vuosikymmenien virheitä voi Timo-parankaan syyksi yksin laittaa.
      Mitempä se yksi mies voi sotaa voittaa.
      Vihervasemmisto on vihervasemmisto.
      Eihän se Timo niin huono ole ollut, kun vertaa edelisiin hallituksiin.

    • OnnistunutSonniAlko

      No mitä muunmuassa Paavo arhi on saanut aikaan.

    • HyväTimo
    • noMitäPateSanooNyt
    • näkyyOlevanTimokiAlpoki
      • hoonomuistinen

        Mikä se semmonen Mäntylä? Politiikko,kansanedustaja vai muuten vain paksun-papan kaveri?


      • mitespapertilanne

        pasattaapa se.
        kiristoonpa siis.


      • ruikutVaan
        mitespapertilanne kirjoitti:

        pasattaapa se.
        kiristoonpa siis.

        niin sese on jonkun seksiä sekin


      • oliskoNäin

        no siepä sen tiijät sitte


    • homo-fillaristeille

      Ulkoministeri Timo Soini (sin) pohtii eurovaaleihin lähtemistä. Toinen vaihtoehto on sanoa kasvis-homo-fillaristeille, että pitäkää tunkkinne.

      Näin Timo.
      Huumorimies.

    • saky

      Keskiviikko 19.12.2018

      Tänään hallituksen äänin leikattiin muun muassa veteraaneilta, vammaisilta ja sairailta: ”Jäätävän kylmää politiikkaa”

      Eduskunta äänesti tänään kansaneläkeindeksin jäädytyksestä vuodeksi 2019. Hallitus esitti indeksien jäädyttämistä vuoden 2018 tasolle ja voitti hallituksen äänin. Perussuomalaiset pitävät jäädytyksiä sydämettömänä tekona.

      - Indeksitarkastukset on asetettu yksinkertaisuudessaan siksi, että heikoimmassa asemassa olevien turva pysyisi hintojen nousun mukana. Eli kun indeksejä ei koroteta, mutta hinnat kyllä nousevat joka tapauksessa, veteraanien, vammaisten ja esimerkiksi sairaiden asema heikkenee entisestään, perussuomalaisten edustajat toteavat.

      Perussuomalaisten mukaan indeksijäädytykset tuovat korkeintaan minimaalisen säästön valtion kassaan. Kun tukien taso suhteessa hintoihin laskee, toimeentulotukimenot kasvavat, kun muut ensisijaiset tuet eivät riitä.

      - Eikä tässä ole kyse vain euroista. Tämä aiheuttaa suurta inhimillistä kärsimystä ihmisille, perussuomalaiset hämmästelevät.

      Talouskasvu on ollut vahvaa viime aikoina. Perussuomalaiset pitävätkin kohtuuttomana, että vaikka taantumasta on päästy vahvalle kasvu-uralle, leikkaukset jatkuvat.

      - Tämä ei ole enää kuin kiusantekoa. Kansaneläkeindeksin mukaisia tarkastuksia ei ole tehty kohta kolmeen vuoteen. Palkat ovat nousseet kohtuullisen hyvää tahtia kasvukautena hintojen mukana, mutta heikommassa asemassa olevilta vielä niistetään lisää. Heillä ei ole näemmä hallituksessa yhtään edunvalvojaa.

      Perussuomalaisten eduskuntaryhmä

    • riikkaEtuskuntaan

      Viiankiaavan Riikka pistää asiat tolokun kuntoon kunhan ehättää

    • naurettavaporukka

      Aika järkyttävä ja naurettava tämä sinisten sisäinen tappelu täällä Lapissa. kaksi piirijärjestöäkin on. Toinen, se Torvisen porukka on asettanut 5 ehdokasta, sellaisia Torvisen vasalleja. Tämä porukka on puoluejohdon hyväksymä, muut on erotettu. Tämä Sodankylän mies, vaikka on ehdolla, kannattaa Torvista ei itseään eduskuntaan. Olen ymmärtänyt, että syrjinnän syynä on eräiden pääasiassa kemijärviläisten vääräuskoisuus.

      • JärkiKunniaan

        Miten tämmöset tynkä-persut ja muut persut voivat kansakunnan asioita hoitaa,kun ei edes 5 henkilönsä ryhmissä ajatukset käy yksiin.Oman edun tavoittelevia narsisteja ym vinksahtaneita sanon minä.


      • RobertHare

        Kaikissa kansanryhmissä on 1-5% psykopaatteja. Niin suomalaisissa kuin pakolaisissakin.


      • kikkeliäkö
        RobertHare kirjoitti:

        Kaikissa kansanryhmissä on 1-5% psykopaatteja. Niin suomalaisissa kuin pakolaisissakin.

        RobertHare
        Debiili.
        Kyse on tästä. mitä niitä tänne rahdataan eläteiksi.
        siis vaikka olisivat kikkelimunaisia enkeleitä.
        suomi vain suomalaisille.
        itsekukin omassa maasssaan.


    • KukaElättääne
    • jokasadas

      Yleisyys
      Helinä Häkkänen-Nyholmin toimittamassa kirjassa Psykopatia (Edita, 2009) psykopatian yleisyydestä on esitetty seuraavat luvut: vankiaineistossa 15-25 %, henkirikoksen tekijöistä 30 %, sarjamurhaajista 90 % ja kokonaisväestöstä 1 % täyttää psykopatian kriteerit. Huomattava osa psykopaattisista henkilöistä ei syyllisty rikoksiin tai jää niistä kiinni. Häkkänen-Nyholmin mukaan psykopatiaan liittyvä empatiakyvyn puute ja tunnekylmyys selittää sen, miten on mahdollista, että psykopaattinen henkilö voi esimerkiksi syyllistyä massamurhaan.[11] Psykopatian on huomattu olevan yleisempää johtavassa asemassa olevien henkilöiden keskuudessa, ja eräiden selvitysten mukaan jopa 4 % toimitusjohtajina toimivista henkilöistä täyttää psykopatian kriteerit.[12][13]

      Häkkänen-Nyholmin mukaan talousrikostuomiota suorittavilla vangeilla on usein psykopatiaa. Heillä psykopaattisista piirteistä korostuivat runsas ärsykkeiden tarve, tavoitteiden puuttuminen, impulsiivisuus ja vastuuttomuus suhteessa muihin, etenkin nuorimmilla vangeilla. 58 % haastatelluista oli sitä mieltä, että yhteiskunta tai yritys ajoi heidät tekemään sen rikoksen, josta heidät tuomittiin. Lähes puolet haastatelluista koki, että heitä ei olisi pitänyt rangaista. Psykopaatit oikeuttavat tekonsa usein ulkopuolisin syin. Psykopaattisimmat vangit oli useimmin tuomittu petoksista, väärennyksistä ja kavalluksista, muut talousrikolliset esimerkiksi kirjanpitorikoksista ja velallisen epärehellisyydestä.[14]

      Psykopaatteja tutkineen psykologi Lisa Marshallin mukaan poliitikoilla ja muilla uramenestyjillä on paljon samoja ominaisuuksia kuin rikollisilla psykopaateilla. Psykopaatit haluavat usein valtaa.[15] Psykopaatteja tutkinut Harvardin kliininen psykologi Martha Stout kertoi, että asiasta ei ole tilastoja, mutta Stoutin mukaan poliitikot ovat usein psykopaatteja ja tuskin kukaan psykopaatteja tutkinut kiistää tätä. Stoutin mukaan Adolf Hitler, Pol Pot, ja Nicolae Ceaușescu ovat esimerkkejä, mutta tavallisemmatkin poliitikot voivat olla Stoutin mukaan psykopaatteja.[16]

      Kymmenen ammattia joissa psykopaatteja esiintyy eniten, ovat järjestyksessä: toimitusjohtaja, asianajaja, mediatyöntekijät (TV ja radio), myyntimiehet, kirurgit, toimittajat, poliisit, uskontojen johtohahmot, kokit ja julkishallinnon työntekijät. Vähiten psykopaatteja puolestaan toimii omaishoitajina, sairaanhoitajina, terapeutteina, käsityöläisenä, somistajana tai tyylineuvojana, avustustyöntekijänä, opettajana, luovana taiteilijana, lääkärinä ja kirjanpitäjänä.[17][18]

      Kriminaalipsykologi Taija Stoatin mukaan on vaikea keksiä ammattia jossa psykopatia olisi hyödyksi. Stoat nostaa esimerkiksi pokerin peluun, mutta siinä psykopaatti pelaisi ennemmin jonkun toisen rahoilla. Stoatin mukaan psykopaatti ei voi toimia missään työssä organisaation tai sen henkilökunnan etuja ajavalla tavalla, koska hän ajaa vain omaa etuaan.[19]

      Kriminaalipsykologi Robert Haren mukaan psykopaatit ovat yleisiä rahoitusalalla. Haren arvion mukaan 10 prosenttia rahoitusalalla toimivista on psykopaatteja. Haren mukaan vankiaineiston jälkeen korkein psykopaattien esiintyvyys on pörssissä.[3]

    • saky

      Laura Huhtasaari
      kansanedustaja (ps.)
      Keskustele
      Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on vain noin 0,14 prosenttia. Perussuomalaiset jäivät pois eduskuntapuolueiden ilmastotyöryhmästä, koska tavoitteet olivat utopistisia.

      Muiden puolueiden ilmastoretoriikan perusteella luulisi, että kyseessä on kilpailu, mikä puolue esittää kaikkein kunnianhimoisimpia vaatimuksia, ilman että ketään edes kiinnostaa laskea, mitä se tarkoittaa tavalliselle veronmaksajalle, omakotitaloasujalle ja autoilijalle. Vai onko se niin ihanan kallista, että sille ei kannata edes hintalappua laskea? Suomalaisten rahat menevät lähinnä asumiseen ja autoiluun, muuhun ei sitten tahdo rahat riittääkään.

      Suomi on EU:n sisällä ilmastopolitiikan mallioppilas. Hallitus on esittänyt, että Suomi tuplaisi biopolttoaineen osuuden polttoaineessa suhteessa EU:n tavoitteeseen. Laki nostaisi Suomessa tankattavan dieselin hintaa kesäkaudelle 30 senttiä litralta ja talvilaadulla jopa 50 senttiä litralta.

      Nämä kunnianhimoiset tavoitteet jättävät täysin huomioimatta sen, että Suomen nettopäästöt ovat vähentyneet yli 50 prosenttia vuodesta 1990, kun EU:n keskimääräinen vähenemä on ollut vain 26 prosenttia. Suomi on tehnyt osuutensa, perussuomalaiset haluavat, että muutkin tekevät.

      EU kokonaisuutena ei pysty pysäyttämään ilmaston lämpenemistä. Pelkästään Kiina tuottaa vuosittain yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin EU ja USA yhteensä. Kiinalta tai USA:lta ei ole odotettavissa lähitulevaisuudessa EU:n kaltaisia ilmastopanostuksia.

      Suomen sitoutuminen ylimitoitettuihin ilmastolupauksiin tarkoittaa teollisuuden pakoa Aasian maihin, joissa on lähes vapaa saastuttamisoikeus. Näin kiinalainen tuotanto ja päästöt maailmanlaajuisesti lisääntyvät.


      On myönnettävä se, että Suomen mahdollisuus vaikuttaa ilmastonmuutoksen ehkäisyyn on korkeintaan marginaalinen. Tämä vuoksi EU:n tasolla Suomen pitää painottaa sitä, että EU ei voi yksipuolisesti umpiossa poistaa päästöjään, kun muu maailma toimii vapaamatkustajana.

      Suomen tulee vaatia, että EU alkaa periä ilmastotulleja tuotteista, jotka tulevat korkeita hiilidioksidipäästöjä tuottavista maista. Tällä lisättäisiin kannustimia pitää tuotantoa Suomessa ja ohjattaisiin kuluttajia ostamaan kotimaisia pienemmän hiilijalanjäljen tuotteita.

      Onneksi suomalaiset suhtautuvat pragmaattisesti ydinvoimaan, joka on turvallinen ja vähäpäästöinen energianlähde. Sen avulla on mahdollista erityisesti täyttää Suomen energia-intensiivisen teollisuuden tarpeet.

      Laura se vaan jaksaa tuoda totuudet esille..

    • synkkätotuus

      P sykopatialla tarkoitetaan luonteen poikkeavuutta, jonka karkeimpia ilmenemismuotoja ovat toistuvat raa’at rikokset ja lievimpiä
      toistuva harmiton valehtelu. Yksilöön kohdistuvan oikeuspsykiatrisen tutkimuksen kannalta
      on oleellista pystyä määrittämään sairaudenomaiset tilat ja niiden mahdollinen vaikutus
      ymmärryskykyyn ja käyttäytymisen säätelyyn.
      Yleisen oikeuspsykiatrisen tutkimuksen kannalta on erittäin tärkeätä löytää rikollisen käyttäytymisen ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä.
      Lisäksi on muistettava, että psykopatia saattaa
      esiintyä esimerkiksi mielisairauden rinnalla.
      Psykopaatin tunne-elämää kuvaavia piirteitä
      ovat pinnallisuus sekä syyllisyyden tunteiden,
      katumuksen ja empatian eli myötäelämiskyvyn
      puuttuminen. Ihmissuhteissaan psykopaatti on
      pinnallinen, lipevä, itsekeskeinen ja mahtipontinen, (tahattomasti) valehteleva ja (tahdonalaisesti) omaksi edukseen asioita kaunisteleva, manipulatiivinen, hyväksikäyttävä ja vastuunottoa
      vieroksuva. Jo lapsuudessa monilla psykopaateilla on käytöshäiriöitä. Aikuisiällä käyttäytymistä
      luonnehtivat »parasiittisuus», käyttäytymisen
      huono hallinta, sukupuolinen holtittomuus, toisen seksuaalinen halventaminen, rinnakkaiset ja
      lukuisat lyhyet parisuhteet, realististen päämäärien puuttuminen, huono itsehillintä ja mielijohteiden mukaan eläminen (impulsiivisuus) sekä
      vastuuttomuus.
      Psykopaatin rikollisuus on yleensä alkanut
      jo nuorella iällä, vaikeimmissa tapauksissa väkivaltarikoksin. Elinaikana kertyy erityyppisiä
      rikoksia, ja hankalimmat psykoppatit selviävät
      huonosti myös rangaistusaikana syyllistyen karkaamisiin ja uusiin rikoksiin vankilomilla tai ehdonalaisessa vapaudessa.
      Psykopaatin ominaisuudet voidaan pisteyttää
      (Psychopathy Checklist) (Hare 2005). Absoluuttista psykopaattisuuden rajaa ei ole, mutta 30:tä
      40 maksimipisteestä pidetään yleisesti viitteellisenä raja-arvona. Arviointi voidaan myös kohdistaa
      eri tekijöihin, jolloin häiriön tyypitys tarkentuu.

      Kliininen kuva
      Häiriön ilmiasu voi olla eri tavoin painottunut.
      Psykopaatti saattaa olla hyvin huonosti käyt-
      täytymistään hallitseva, impulsiivinen väkivaltarikollinen, joka uusii tekojaan pian vapaaksi
      päästyään, tai seksuaalirikollinen, joka valitsee
      teräväsilmäisesti uhrinsa sopivassa tilanteessa.
      Psykopaatti voi olla myös omaisuusrikollinen
      – huijari, joka tekee toistuvasti suuria »keikkoja». Jotkut psykopaatit viehättävät hurmaavalla käytöksellään toista sukupuolta ja verhoavat
      sillä sosiaalisen, taloudellisen ja seksuaalisen
      hyväksikäytön. Yhteisinä piirteinä ovat edellä
      mainittujen tunne-elämän piirteiden mukaisesti
      mm. häikäilemätön ja halventava suhtautuminen uhriin, vastuunoton kaikinpuolinen puuttuminen ja jopa sellaisen käsityksen luominen, että
      psykopaatti itse onkin uhri eikä ole syyllistynyt
      mihinkään moitittavaan.
      Kriminaaliseksi psykopatiaksi nimitetään psykopaatin syyllistymistä varsinaisiin rikollisiin
      tekoihin, varsinkin vakaviin väkivaltarikoksiin.
      Valkokauluspsykopaateiksi kutsutaan huijareita,
      joista ainakin taloudellista hyötyä hankkineet ja
      kiinni jääneet ovat toki rikoksentekijöitä. Rajaalueelle mahtuu runsaasti psykopaattista käyttäytymistä, joka ei välttämättä ole rikollista tai
      jota rikoksen uhri ei häveliäisyyssyistä tee ilmoitusta.

    • saky

      Eduskunnan varapuhemiehenä toiminut veteraanipoliitikko Anssi Joutsenlahti (ps.) höykyttää panikoivia puolueita, jotka ovat aiemmin ajaneet alas sisäistä turvallisuutta, mutta jotka ovat viime päivien uutisoinnin myötä havahtuneet karuun todellisuuteen.


      Anssi Joutsenlahti kirjoittaa: ”Kaikki puolueet ajavat nyt poliisien määrän lisäämistä, vaikka hyvin muistan viime vaalikaudella, kun hallitus: kokoomus, demarit, vihreät, vasemmistoliitto, rkp, kd vähensivät voimakkaasti poliisivirkoja, nyt kaikki ovat mukamas lisäämässä ja rangaistuksia koventamassa. Mikään ei ole niin voimakasta kuin äänestäjien pelko. Sehän näkyi jo viime gallupeissa! Ja vieläkö joku voi väittää, etteikö äänestäminen vaikuta?”

      – Äänestäjien pelko viisauden alku, Joutsenlahti kiteyttää.

      Kansalaisaloiteelle hurja suosio lyhyessä ajassa
      Joutsenlahti huomauttaa myös käynnissä olevan kansalaisaloitteen saamasta valtavasta suosiosta. Aloitteella esitetään seksuaalirikollisten karkottamista.

      – Kyllä on puolueet saaneet sätkyn. Vuorokaudessa jo 38000 raja rikkoutunut kansanlaisaloitteessa maahanmuuttajien seksuaalirikosten tekijöiden karkottamiseksi.

      Joutsenlahti komme rajat kiinni.

    • KappastaVaan

      PS-nuorilta tarkennus: ”Ainoastaan ne joiden vanhemmat ovat vähintään serkuksia keskenään voivat kutsua itseään suomalaisiksi”

      Perussuomalaisten radikalisoituneen nuorisojärjestön, PS-nuorten ulostulo ”suomalaisuuden määritelmästä” on puhuttanut viime aikoina. Järjestön rotuoppin nimeen vannovat ns. etnonationalistit vetäisivät nimittäin nykyistä tiukemmat rajat siitä kuka saa kutsua itseänsä suomalaiseksi ja kuka ei.

      Kasper Diem -blogin saamien tietojen mukaan artikkeli sisälsi kuitenkin lukuisia epätarkkuuksia, joihin nuorisojärjestön sisällä ei oltu tyytyväisiä. Siksi järjestöstä on tänään luvattu kirkastaa organisaation sanomaa.

      Kasper Diem -blogiin yhteyttä ottanut nimetön järjestön edustaja katsoo tiukasti silmiin.

      ”Jutusta sai ehdottomasti meistä väärän kuvan. Kuulostimmehan siinä sanalla sanoen ihan suvaitsevilta nössöiltä.”

      Mielenkiintoista. Mikä oikean sanoman sitten pitäisi olla?

      ”Haluaisin täsmentää että suomalaisuus tarkoittaa ennenkaikkea meille verisukulaisuutta muiden kansalaisten kanssa.”

      Nuorisoliittolainen sylkäisee puoluetoimiston nurkassa olevaan sylkykuppiin.

      ”Anna kun selitän. Eikö sinustakin arvokkainta elämässä ole pojan rakkaus äitiinsä? Sitä minäkin. Ja tiedätkö silloin mikä on kaikkein arvokkain rakkauden osoitus? Se jos poika voi saattaa äitinsä siunattuun tilaan. Ja siten jatkaa vahvaa suomalaisuutta.”

      Lonkkavikainen puolueen edustaja klenkkaa isänmaallisesti huoneen poikki.

      ”Suomalaisuus on arvokasta, mutta se voi haihtua suvusta ajan kuluessa . Ei tarvitse olla kummoinenkaan tiedemies ymmärtäkseen että suvunjatkaminen perheen sisällä väkevöittä suomalaista isänmaallista verta.”

      Kasper Diem -blogin tavoittama nimetön järjestön edustaja yrittää hetken olla katsomatta kieroon.

      ”Ymmärrämme toki että kaikki ihmiset eivät allekirjoita näitä mielipiteitä. Mutta ne ihmiset eivät vain ole kovin isänmaallisia.”

      • 12345654321

        Lopeta hourailu. Sairasta kirjoittelua.


      • 12345654321
        12345654321 kirjoitti:

        Lopeta hourailu. Sairasta kirjoittelua.

        Vieläkö Kasperi Diem-blogi kirkastaa perussuomalaisten nuorten sanomaa? Vai onko pillit pantu takaisin pussiin ja pussinsuu kiinni?


    • jokakymmenes

      Psykopatian biologiaa

      Psykopatia tarkoittaa vaikeaa mielen poikkeama, joka voi esiintyä myös perin normaalilta vaikuttavalla henkilöllä, ja saattaapa psykopaatti vaikuttaa jopa erityisen vakuuttavalta tai viehättävältäkin. Poikkeaman keskeiset piirteet ovat myötäkärsimyksen puuttuminen, katumattomuus, suurellisuus, omahyväisyys, petollisuus ja manipulointitaipumus.

      Psykopaatilta puuttuvat sisäiset pidikkeet, jotka saavat muut karttamaan vääryyksiä ja muiden vahingoittamista. Toisin kuin pelkästään päihtyneenä aggressiivinen räyhääjä, psykopaatti käyttää väkivaltaa tai petoksia suunnitelmallisesti hankkiakseen statusta tai sosiaalisia ja taloudellisia etuja.

      Koska ihmisiä kiehtovat asiat, jotka ovat jotain aivan muuta kuin miltä ne näyttävät, harvinaisia ja menestyneitä ns. valkokauluspsykopaatteja esiintyy usein kirjallisuudessa ja elokuvissa. Psykopatian viihteellisen kuvauksen kiehtovuus perustunee myös tavallisen, velvoitteidensa ja omatuntonsa vaivaaman ihmisen fantasiaan siitä, kuinka mukavaa olisi elää majesteetillisen piittaamattomana normeista ja ympäristön paineista.

      Psykopatialle altistavien geenien arvellaan kehittyneen ja säilyneen ihmisen evoluutiossa sen vuoksi, että psykopaatin toimintatapa johtaa tietyissä oloissa menestymiseen ja tehokkaaseen lisääntymiseen. Psykopaattisia piirteitä on osalla vain vähän, toisilla enemmän, ja vain hyvin harvoilla persoonan kokonaisuutta hallitsevana piirteiden kasaumana. Onkin keinotekoista jakaa ihmiset kahtia psykopaatteihin ja ei-psykopaatteihin.

      Varsinaisen psykopatian esiintyvyys väestössä on 1–2 prosenttia, ja lisäksi ehkä noin joka kymmenennellä ihmisellä on heidän sopeutumiseensa merkittävässä määrin vaikuttava määrä psykopaattisia piirteitä. Vuorovaikutuksessa he ajavat pääasiassa vain omaa etuaan, ja pyrkivät manipuloimaan ja dominoimaan muita. Tunne-elämä on pinnallista siten että syvät rakkauden ja sitoutumisen tunteet puuttuvat, eikä myötätuntoa, katumusta tai syyllisyyttä tunneta.

      Tutkimuksessa on pyritty selvittämään, voitaisiinko jo lapsuudessa havaita psykopatian ominaispiirteitä, ja siten pyrkiä varhaisessa vaiheessa ehkäisemään psykopaattisen persoonallisuuden kehittymistä. On mahdollista, että lasten ja nuorten psykiatrisella hoidolla ehkäistään jo nyt joitain psykopatiatapauksia, mutta emme vielä tiedä, onko näin.

      Psykopaateilla on poikkeamia aivojen rakenteissa ja autonomisen hermoston reagoinnissa, kuten sydämen lyöntitiheyden, ihon sähkönjohtavuuden ja kortisolierityksen muutoksissa stressitilan aikana. Autonomisen reagoinnin heikkouden vuoksi he voivat valehdella, ottaa riskejä tai tehdä väkivallantekoja tyynen tunteettomasti. Heidän on myös vaikea säilyttää vireyttään yksitoikkoisissa tehtävissä, ja he voivat parhaiten kun vireyttä ylläpitävä stimulaatio on voimakasta.

      Eräs psykopatian pohjimmaisista piirteistä saattaakin olla poikkeava jännityksen tarve, jonka tyydyttämiseen tavanomaiset ammatit ja harrastukset eivät tarjoa mahdollisuutta. Tämä alivireyshypoteesi saattaisi psykopatian muun, nykyistä paremman ymmärtämisen kanssa johtaa psykososiaalisiin tai biologisiin hoitomuotoihin, joiden avulla psykopatiaa saatettaisiin menestyksellä hoitaa tai ehkäistä.

      Kysymys siitä, saneleeko biologia tällaisen häiriön kehittymisen vai vaatiiko sen synty aina ratkaisevan haitallisia traumakokemuksia varhaislapsuudessa, on auki. Avain lienee geneettisten tekijöiden ja ympäristön vuorovaikutus.

      HANNU LAUERMA

    • saky

      logi: Laura Huhtasaari, ma 14.01.2019 17:38

      Perussuomalaiset ovat ratkaisu

      Perussuomalaiset ovat esittäneet rajatarkastuksia, koska missään valtioissa ei ole tarkoituksenmukaista päästää sisään ketään ilman papereita, ja sitten jälkikäteen ihmetellä, että mitä täällä olevien kanssa oikein pitäisi tehdä. Turvapaikkahakemuksia ei myöskään ole syytä vastaanottaa turvallisesta Ruotsista.

      Tähän eivät muut puolueet suostuneet. Koska arvopohja.

      Se johti onnettomuuteen lapsiamme ja naisiamme kohtaan. Inhimillisen kärsimyksen ja tragedian lisäksi se on aiheuttanut miljardien kustannukset.

      Perussuomalaiset ovat esittäneet, että turvapaikkaprosessin ajaksi pitäisi kaikki ottaa säilöön, vähintään kuitenkin kielteisen päätöksen saaneet.

      Tähän eivät ole muut puolueet suostuneet. Koska arvopohja.

      Perussuomalaiset ovat esittäneet lukuisia konkreettisia tiukennuksia, joihin ei ole suostuttu. Koska arvopohja. Lue perussuomalaisten tiedote. https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-ministerit-vastuussa-heikosta-turvallisuustilanteesta-vaadimme-neuvotteluilta-tuloksia/

      Loppujen lopuksi sisäministeriön EU-vastuualueen esimies tietää, että ”tulijat eivät olleet raiskaajia tänne saapuessa”, ilmeisesti syylliset löytyvät kantasuomalaisista? https://www.suomenuutiset.fi/valuvikoja-lienee-paivan-kummallisin-oulu-twiitti/



      Muut puolueet median komppaamana jatkavat varmasti perussuomalaisten mollaamista, koska arvopohja. Perussuomalaisista vihapuhuminen on parempaa vihapuhetta, jonka motiivi on jalo. Onneksi somejätti facebook sentään estää perussuomalaisten vaalityön internetissä bannaamalla heitä. Facebookilla on omien sanojensa mukaan samat säännöt kaikille, eli jos vasemmistolainen eduskuntavaaliehdokas jakaa Jussi Halla-ahon päivityksen, myös hän saa bannia?

      Globaalina ”öykkärinä ja rasistina” tunnettu Trump on tosissaan laittamassa huumekartelleja ja muita rikollisliigoja kuriin Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalla. Se on jostain syystä hyvien ihmisten mielestä väärin. Milloin rikollisuuden torjunnasta ja oman kansan ensin laittamisesta tuli maailman suurin pahe?

      Muut puolueet vakuuttelevat, että kaikki muuttuu, kunhan ensin äänestätte heitä. Ei muutu.


      Joo ja tyhmä kansa tietenkin äänestää..

      Laura Huhtasaari Klo 17:38.

    • saalistajat
    • zebell

      /www.suomenuutiset.fi/katie-hopkins-haastattelee-laura-huhtasaarta-suomen-uutiset-lahettaa-tilaisuuden-livena/?fbclid=IwAR3ERq4xypmbUM2N3om6TfFDunkr6TG4vavYf7prYMM3zhvC6bOFcez2nho nnnmm

    • LauraTässä
    • eiTynkäPersu

      Selityksiä,mutta totuus on,että persut olivat halliuksessa silloin kun armeijan pojat Torniossa kantelivat irakilaisten nyssäköitä sipilän toivomuksesta Suomeen .Miksi persu ei saanut silloin sanottua seis,vaan nuoli jopa kreikan velat anteeksi,met tienathan tällä,kun saahan 32000 uutta ahkeraa laivakoneinsinöööriä maahan

      • riitut

        Sinä olla tyhmä pskahousu.


    • TosiasiaaNyt

      Yksinkertaista: Turvapaikkaturismi loppuisi hetkessä kun näille turvaa hakeville elintasopakolaisille lopetettaisiin se 4,4 kertainen sosiaalituki kantasuomalaiseen verrattuna.
      Ei tukea euroakaan elintasopakolaisille.
      Takaisin Ruotsiin joka-yksi kävellen.
      Ei ole suomalaisten velvollisuus elättää holtittomasti lisääntyvää populamassaa.
      Pitää ehkäistä ja tehdä itse töitä oman elantonsa eteen.
      Harkita paremmin sukunsa jatkamista.
      Katsoa peiliin ja miettiä kannattaako sitä edes jatkaa.

    • Neferneferlaura
      • klmoprsd

        kakkaa .


    • KarmeaaKatottavaa
    • kiinnostuneille
    • TuottoaLoisilleMistä
    • TuottoakinJostain
    • HyvänenAika
    • äänipersulle

      Jussin ja Lauran puolue saa "jytkyn" johtaa jo ulkosuomalaisten äänestyskäyttäytymisessä tulevissa vaaleissa! Eu onkin hajoamispisteessä, on koittanut uudet haasteet suomenkansalle on saatu "saksanveturin" velat ja kurjuus suomen kansalle! LIPPOSEN JA URPILAISEN ohjaamat velat, kumppnina kokoomus ja keskusta solitaariset kumppanit"! Hyvävelijärjestelmä! AIKAKAUSIMUUTOKSEN AIKA. PERUSSUOMALAISILLE JYTKYVOITTO! Jo on nähty näiden suomisyväreiden toiminta ja kansanvallan noustava voittoon, äänet PERUSSUOMALAISILLE ja Paavon tähtipuolueelle!
      Tämä viesti on lainattu kemijärven keskustelupalstalta.ketju on hyvä

    • LotinaaLäskiPyssy

      Hillotolppa-läski se vain haluaisi vain lisää menoja. Eli satsata rahaa aseisiin.
      Plokissaan sanoo näin. Puupyssy-timo.
      Ei näin.
      Vaan Venäjän ja Suomen välinen kauppa täysin vapaaksi.
      EU:n pitäisi korvata ne jo menetetyt tuhannet miljardit Suomelle.
      Myös maksetut loisrahat korkojen kanssa takaisin.
      Miksi ne soinit jne ovat niin saamattomia nynnyjä.
      Ne vaan palvoo paaviansa onnellisina.

    • PaaviPietari

      Antakaa miun nauraa.Hallituksessa on päätetty,että herra Soini tekee tukinnat ja tarkastukset kansainvälisistä pakolais - ja turvapaikan hakijoiden oikeuksista ja lainsäädännöistä maailmassa ja tekee tarvittavat korjaukset.Kuulemma YK:sta aloittaa

    • poronpurijaJeesiöstä

      Mielenkiintoista on ollut huomata että soankylän perussuomalaisena esiintyvälle on vieläkin taipumus jättää Soini mainitsematta kun he arvostelevat hallitusta. Kolkuttaako omatunto vai mikä pitää Soinin, Lindströmin, Niinistön, Terhon, ja mikä se nyt olikaan ”savusauna” nimen mainitsemisen niin vaikeana. Pölhöpopulismi käy kalliiksi koko ns. läntiselle maailmalle ja Suomelle, on jo käynytkin! Huhtasaari ja vastuullinen media huh huh

    • KommaritHuhhuh

      Kaupankäynti on tietenkin ok minkä valtion kanssa tahansa.
      Puolueettomasti ja kannattavasti siis.

    • äänestäkääSiisTaasSAMAT

      https://youtu.be/qZwvwh3LGE4?t=176
      Suomen ilmasto on maailman puhtainta.
      Eli etuajassa EU- tavoitteista.
      Ilmaston lämpeneminen on täysin ihmisestä riippumatonta. Se on luonnollista kiertokulkua vain.
      Sitä on tapahtunut aina ja tapahtuu maailman loppuun saakka.
      KOKOOMUS, KESKUSTA JA MUUT VIHERIÄPUOLUEET SENKU AIKOVAT KIRISTÄÄ VIELÄ LISÄÄ suomalaisia köyhiä.
      Auton omistajaa kiristetään lisää vain.
      Veretkin imetään.
      Tarkoitus on silläkin.
      Pakkomuutatetaan kaikki vuokralaisiksi ruuhka-suomeen nöyriksi orjiksi äänestämään samat valtaan aina.
      Käännetään huomio pois oikeista ongelmista, kuten matutulvasta KAIKKINE VAKAVINE haittailmiöineen.

    • KotaMikko

      Maailmaa kiertäneenä nähnyt ne valtavat köyhät ihmismassat saastaisissa maissa.Lisääntyvät kuin kanit.
      Ei tarvi olla imaami tai sipilä,orpo,soini että ymmärtää näiden massojen lähtevän liikkeelle kohti pohjoista pallonpuolikasta saadakseen jotain suuhunsa.
      Kysymys on vaan milloin?Etujoukot on jo tulleet.Eiköhän sekoitus tapahdu 10-20 vuoden sisällä.
      Meikäläisen aikana aapisessa peloteltiin keltaisesta vaarasta.Kyllä se ykkösvaara tulee niistä sipilän ihailemista arabimaista.

    • lestatiusMielisairautta

      Jussi Halla-ahon Viesti Suomalaisille
      57 670 näyttökertaa 22.1.19.
      Vauhti senku kiihtyy.
      lestathan ovatkin tunnettuja pedareita aina olleet.
      Viittaan herra pääministeriin.
      e
      https://www.youtube.com/watch?v=M7iA3ueOSdE

    • Perusneanderthalilainen

      Tutkimuksen tuloksena oli niin sanottu F-asteikko. Sen mukaan autoritaarinen persoonallisuus on todettavissa ja tutkittavissa yhdeksän ominaisuuden yhdistelmänä, jotka ovat:
      Sovinnaisuus: jäykkä sitoutuminen sovinnaisiin keskiluokkaisiin arvoihin
      Autoritaarinen alistuminen: alistuva ja kritiikitön suhtautuminen ihannoituja moraalisia arvovaltoja kohtaan
      Autoritaarinen hyökkäävyys: pyrkimys etsiä, tuomita ja torjua epäsovinnaisia ihmisiä
      Anti-intraseptio: mielikuvituksellisuuden ja helläluontoisuuden vastustaminen
      Taikauskoisuus ja stereotyyppisyys: usko kohtalon taianomaiseen määräytymiseen ja taipumus jäykkien luokittelujen käyttämiseen ja huonoon moniselitteisyyden sietämiseen
      Valta ja kovaluontoisuus: liioiteltu kovaluonteisuus, kiinnostus vallan, voiman ja hallinnan leimaamiin suhteisiin ja niiden perusteella tehtyihin erotteluihin, joissa samaistutaan nimenomaan voimakkaampaan osapuoleen
      Tuhoavuus ja kyynisyys: yleistynyt vihamielisyys ja inhimillisyyden pilkkaaminen
      Heijastavuus: taipumus heijastaa tiedostamattomia tunneyllykkeitä maailmaan siten, että tuloksena on epäily vaarallisten ja hillittömien asioiden tapahtumisesta maailmassa
      Sukupuolisuus: liioiteltu kiinnostus toisten sukupuolielämään.

    • PaksuhuuletLämpymään

      Matut ja muut ylimääräiset elätit ulos Suomesta.
      Suomi vain suomalaisille.
      RAJAT KIINNI.
      Manut on = mamut menkööt ilmaisille banaani-illallisille afrikkaan, somaliaan sinne lämpymään jne..

    • saky

      Suomen Uutiset
      ETUSIVUPOLITIIKKAIN ENGLISHTALOUSANALYYSIULKOMAATMUUT UUTISETVIDEOTKOLUMNITVIIHDE
      HAKU
      tammikuu 23, 201912:13
      Savio: Minis­teri Orpo yrittää yllä­pitää myyttiä turva­paik­ka­po­liit­tisen toimen­pi­deoh­jelman toteut­ta­mi­sesta

      MATTI MATIKAINEN


      Politiikka

      Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio ihmettelee kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon viikonloppuna antamia lausuntoja, joissa hän puolustelee pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa kesällä 2017 tekemäänsä päätöstä heittää perussuomalaiset ulos hallituksesta ”arvopohjaan” vedoten.


      Vahingollista kokoomuspolitiikkaa

      Orpon näkemyksestä huolimatta kokoomusväki on kyselyjen mukaan valmis harkitsemaan vaalien jälkeistä hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa.

      – Odottaessaan perussuomalaisten ”osoittavan enemmän yhteistyöhalua” Orpo tosiasiallisesti vaatii perussuomalaisilta hyväksyntää kansakunnan näkökulmasta vahingolliselle kokoomuspolitiikalle.

      – Orpon on kuitenkin syytä muistaa, että äänestäjillä on sanansa sanottavana huhtikuun eduskuntavaaleissa, eikä läheskään kaikkia heistä varmastikaan miellytä kokoomuksen jo 12 vuotta kestänyt hallitustaival, Savio muistuttaa.

      Hallitukselta jäivät toimenpiteet toteuttamatta

      Sisäministerinä maahanmuuttokriisin aikana toiminut Orpo yrittää Savion mukaan myös ylläpitää myyttiä siitä, että hänen pahaa epäonnistumistaan paikkaamaan laadittu, hallituksen joulukuussa 2015 hyväksymä turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma olisi toteutettu ”melkein kokonaan”.

      Savio nostaa hallituksen toimenpideohjelmasta esille muun muassa seuraavat kirjaukset, joita ei ole toteutettu:

      ”Selvitämme kaikkien laittomasti maahan tulevien henkilöllisyyden mm. kansallisten ja kansainvälisten rekisterien avulla ja rekisteröimme heidät turvapaikanhakijoiden sormenjälkirekisteriin:”

      ”Seuraamme jatkuvasti muiden maiden turvapaikkalainsäädäntöä ja -käytäntöjä, analysoimme sen pohjalta tarvetta kansallisiin kehittämistoimiin ja reagoimme nopeasti muutostarpeisiin.”

      ”Tiukennamme perheenyhdistämisen kriteerejä EU:n perheenyhdistämisdirektiivin nojalla täysimääräisesti, edellytyksenä ainakin toimeentuloedellytys ja riippumattomuus sosiaalituista.”

      ”Tehostamme lupien peruuttamista tilanteissa, joissa suojeluedellytykset eivät enää täyty ja kiinnitämme enemmän huomiota suojelun tarpeen olemassa oloon myös jatkolupaa myönnettäessä.”

      ”Edellytämme Dublin-järjestelmän toimivuuden palauttamista siten, että jokainen turvallinen kauttakulkumaa rekisteröi omat turvapaikkahakijansa. Mikäli Dublin-järjestelmän toimivuutta ei kyetä palauttamaan, hallitus valmistautuu poikkeuksellisiin kansallisiin toimiin vastaavien vaikutusten varmistamiseksi.”

      ”Torjumme alaikäismenettelyn väärinkäyttöä.”

      ”Perustamme kielteisen päätöksen saaneille erityisiä palautuskeskuksia minimipalveluin sekä varmistamme keskusten alueellisesti järkevän sijoittelun.”

      ”Neuvottelut Irakin, Afganistanin ja Somalian kanssa kahdenvälisten palautussopimusten osalta pyritään saamaan valmiiksi mahdollisimman nopeasti; lisäksi Suomi edellyttää komissiolta nopeita toimenpiteitä Irakin ja Somalian osalta EU:n yhteisten palautussopimusten aikaansaamiseksi.”

      Orpon väite ei kestä tarkastelua

      Savio katsoo, ettei Orpon esittämä väite toimenpideohjelman laajasta toteutuksesta kestä lainkaan lähempää tarkasteltua.

      – Edellä listattujen esimerkkien lisäksi ohjelmassa on lukuisia muitakin tärkeitä kirjauksia, joiden täysimittaista toimeenpanoa perussuomalaisten tuore puheenjohtaja Jussi Halla-aho vaati kesäkuussa 2017 käydyissä neuvotteluissa.

      – Perussuomalaiset ovat nostaneet toteuttamatta jääneitä kirjauksia toistuvasti esille tämän jälkeenkin – niissä riittää yhä työsarkaa myös nykyiselle sisäministeri Kai Mykkäselle (kok.), korostaa Savio.

      SUOMEN UUTISET

      Tagit
      Jussi Halla-aho
      hallitus
      perussuomalaiset
      Juha Sipilä
      Petteri Orpo
      Sami Savio
      Turvapaikkapolitiikka
      Kai Mykkänen
      toimenpideohjelma
      Lue myös
      Perussuomalaiset kyselytunnilla: Aiotteko viimein ottaa vähintään laittomasti maassa olevat ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet säilöön?
      Perussuomalaisten eduskuntaryhmä penäsi tänään suullisella kyselytunnilla hallitukselta lisätoimia seksuaalirikosten ennaltaehkäisemiseksi. Lisäksi perussuomalaiset kutsuivat koko muun opposition mukaan vä...

      Tom Packalén: Pääministerin nuhteet ja sisäministerin puuhastelu eivät riitä, kun hallitus on epäonnistunut sisäisen turvallisuuden vaalimisessa ja uhreina ovat Suomen lapset
      Poliisitaustainen kansanedustaja Tom Packalén (ps.) esittää blogissaan keinoja seksuaalirikosongelmaan. - Yhteiskunta ei ole pystynyt pitämään huolta suomalaisten lasten ja nuorten tyttöjen turvall...

      PS: Nyt viimeistään voidaan todeta, että perussuomalaiset on ainoa puolue, joka haluaa rajoittaa haittamaahanmuuttoa
      Eduskunta hylkäsi selvälukuisesti tänään pienetkin turvapaikkapolitiikan kiristykset tai laittomasti maassa olevien palautukset, joita perussuomalaiset esittivät. Perussuomalaiset jäivät äänestyksissä yksi...
      niin

    • RäyhäVihreätJNE

      Räyhävasemmisto käyttää anarkiaa ja terrorisointia eli tahallista tuhotoimintaa asiansa ajamiseen. Vasemmistossa ei sammuteta vaan suorastaan suositaan räyhähenkeä. Suvaitsevaisuudesta ei näy jälkeäkään, kun kritiikin kohteena on poliittinen vastapuoli.

      Suvakkipropagandaan eksyneet sielut ovat röyhkeän manipulaation uhreja. Hyvän Ihmisen Syndrooma (HIS) on vakava mielitauti.

      Oikeasti hyvä ihminen on rohkea ja puolustaa omaa maataan ja kansaansa.

      Vihervasemmistolaisten suvakkihörhöjen härskeimpiä väittämiä on leimata tiukan maahanmuuttopolitiikan kannattajat rasisteiksi, fasisteiksi, äärioikeistolaisiksi ja natseiksi.

    • RajatKiinni
    • oulunseutu

      On todella TYHMÄÄ ja aivopestyjä lammaslaumasakkia suomalaiset etenkin äänestäjät. Vaikka orpo ja sipilä myisi heidät orjiksi,niin jullittavat vaan joka neljäsvuoai äänestämään samat sipilät orppot soinit,kääryläist,pekkaraiset jne.. Jos nyt todella viimeinkin jotain kokgreettista muutosta hyvään suuntaan haluamme ÄÄNESTÄMME AINOAA OIKEAA ELI PERUSSUOMALAITA piste..

    • zebell

      Vihdoinkin kokoomus ja oikeusministeri Antti Häkkänen esittävät myös huolensa Suomessa oleskelevista laittomista, paperittomista ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista henkilöistä. Kokoomuksen ja hallituksen huoli ja teot asian eteen ovat kuitenkin räikeästi ristiriidassa keskenään, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.

      Viranomaisten pitäisi tietää, keitä maassa on

      Oikeusministeri Häkkänen vieraili tänä aamuna Ylen aamu-tv:ssä todeten, että ”yhä useampi” turvapaikanhakija saa kielteisen päätöksen ja jää sen jälkeen laittomasti oleskelemaan Suomeen.

      Häkkänen totesi, että tällaisessa tapauksessa ei ole ihmisen itsensä eikä suomalaisen yhteiskunnan kannalta järkevää, että henkilö jotenkin painuu maan alle tai viranomaisten tietämättömiin. Viranomaisella pitää olla tarkka kontrolli, ketä tässä maassa on. Myös sen takia, että pystytään palauttamaan henkilö.

      Hallitus edistänyt laitonta oleskelua

      Häkkäsen mukaan Suomella ei ole varaa siihen, että Suomeen syntyisi tuhansien laittomasti maassa olevien joukko, joiden toimeentulosta, päivittäisistä rutiineista tai elämänpiiristä ei ole kenelläkään mitään tietoa. Tällaisessa tapauksessa on vaara rikollisuuteen ja jopa tietynlaisiin ääritekoihin.

      – Hallitus on omilla toimillaan edistänyt ja luonut kannustimia laittomasti maassa oleskeleville henkilöille. Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa jo vuonna 2017 tehdyt ja vuoden 2018 voimaan tulleet sosiaalihuoltolain muutokset, jossa Kela kustantaa laittomasti maassa oleskelevien asumisen, ruoan ja lääkkeet ovat juuri sellaisia kannustimia, Juvonen muistuttaa.

      – Myös terveydenhuollon palvelut kuuluvat siihen. Kun yhteiskunta avaa palvelunsa näin laajalla ikkunalla, syntyy tilanne, joka ei kannusta maasta poistumiseen vaan maahan jäämiseen. Hallitus on kohdentanut tähän toimintaan nyt kahtena peräkkäisenä vuotena 5,4 miljoonaa euroa. Hallituksen omat toimet ovat siis aiheuttaneet tämän tilanteen, josta ministeri Häkkänen on nyt huolissaan.

      Perussuomalaisilla keinoja ongelman ratkaisemiseksi

      Perussuomalaiset ovat varoittaneet hallitsemattoman maahanmuuton ja turvapaikkakarusellin seurauksista jo vuosia ja tehneet myös monia toimia asian ratkaisemiseksi.

      – Olemme esittäneet laittomasti maassa oleskelevien säilöönottoa, maasta poistamisen nopeuttamista, mutta myös laittomasti maassa oleskelevien rekisteröintiä, jotta meillä Suomessa olisi käsitys siitä, että kuka, ketkä ja missä päin Suomea laittomasti maassa oleskelevat sosiaalihuoltolain mukaisia palveluja hakevat. Kyllä meidän tulisi saada nämä tiedot, Juvonen sanoo.

      SUOMEN UUTISET
      hyvä

    • lestatEhkäiskää
    • näkemysPuolueettomasti

      Matut ulos ja rajatarkastukset voimaan.

    • joopjoop

      TehkäämitäHaluatte

      Kirjautumisesta näin.
      EN VARMASTI KIRJAUDU IKINÄ

      Pitäkää tunnkkinne.
      Enkä käy lukemassakaan viestejänne.

      Koska: EVVK

    • SontaaJaSeguntaa
    • seOnTätä

      ​✝. MICHAEL SCHUMACHER
      Kuollut.

    • äänipersulle

      Sama kaava vuosikymenestä toiseen jakuu joka neljäsvuosi,kun vaalit lähestyy. Köyhien ,pienitulosten eläkeläisten, vanhuksien,lapsiperheiden,opiskelijoiden asemaa ja tuloja luvataan korottaa/ kaikki puolueet . Todellisuus on aina ollut päinvastainen,misei sitten seuraavienkin vaalienkin jälkeen. ÄLKÄÄ HEMMETIN LAMMASLAUMA ainakaan SDP:N ,vasemmistoliiton,kepun ja vihreiden lupauksiin uskoko tippaakaan ja äänestäkö ainakaan näitä petturipuolueita.

      • Kommari_itsekin

        Unohdin kertoa että Googlella lisää sekä YouTubessa hauska haastatteluni nimellä "Suomalaisen lapsiperheen elämä Pietarissa"


    • KarsiiPaskaaPois

      BLOGI: Kysyimme, mitä mieltä olette kirjautumisesta Suomi24:ään - katso vastaukset!

      Eihän tuossa kirjautumisessa ole sinänsä mitään negatiivista asiallisille kommentoijille.
      Eli ihan hyvä asiahan tuo vain on.
      Karsii pois saastaa vähemmäksi. Pelko tepsii.
      Meikäläisellä on asialliset kommentit aina olleet.
      Siis ilman kirjautumistakin.
      En kylläkään kirjautu näihin ikinä.
      Ei kiinnosta sitä vertaa.

    • TyhmiäOvatJoo

      Miksi komarit ja muut vasemmistolaiset vihreineen ja muineen nimenmuuttoineen ovat niin pirun tyhmiä.

      • Samaamieltää

        Totta turiset.


      • TyhmiäOvat

        Samaa mieltä täälläkin päin.


      • HajunAlkuLähde

        Ko net haisee vielä paskalle kokoaika.
        siis kommarit, viheriät, ja mikä niiden uusi nimi taas olikaan.
        yhteinen tekijä kateus ja paskanhaju heillä.


      • TennassaKulkijat

        No mitens tennassa kauppa käy.


      • ajantasalle

        ei se ennää ole tenna. son nyt valintahalli.


      • päiskä

        joo, son päiskän valintahalli nykysin.


      • hallissToimintaaSikäliki

        jaa, päiskä se sitte vaan jaksaa yhä päiskätä hallissaan.


    • saky

      Kokoomuslainen oikeusministeri Antti Häkkänen totesi Ylen Aamu-tv:ssä viime perjantaina, ettei Suomella ole varaa siihen, että maahamme syntyisi tuhansien laittomasti maassa olevien joukko.


      Samalla oikeusministeri ilmaisi huolensa siitä, että Suomeen ei pääse pesiytymään maahanmuuttajien muodostaman rinnakkaisyhteiskunnan tyyppisiä ilmiöitä.

      Suomessa jo nyt tuhansia laittomasti maassa olevia

      Perussuomalaisten oululainen kansanedustaja Olli Immonen hämmästelee Häkkäsen puheita.

      – Oikeusministerille tiedoksi, että viranomaisarvioiden mukaan Suomesta löytyy jo nyt tämä tuhansien laittomien maassa oleskelijoiden joukko.

      – Myös rinnakkaisyhteiskuntia on muodostettu Suomeen 1990-luvulta lähtien laillisesti muuttaneiden humanitaaristen maahanmuuttajien toimesta, joita on houkutellut maahamme löysä turvapaikkapolitiikka, avokätinen sosiaaliturvajärjestelmä ja maksuttomat julkiset palvelut, Immonen sanoo.

      Hallitus ei ole vastannut perussuomalaisten vaatimuksiin

      Immonen korostaa, että perussuomalaiset ovat jo kauan vaatineet laittomasti maassa olevien säilöönottoja.

      – Mutta mitä on tehnyt keskusta-kokoomusvetoinen hallitus? Ei yhtään mitään. Päinvastoin kokoomus on todennut, ettei laittomien maassa oleskelijoiden suhteen ryhdytä toimenpiteisiin muuta kuin tarjoamalla heille Helsingissä laajennettuja sosiaali- ja terveyspalveluja veronmaksajien kustannuksella!

      – Kokoomus ei ole tehnyt hallituksessa mitään laittomia maassa oleskelijoita koskevan ongelman suhteen. Näin vaalien alla kokoomuskin on alkanut puhella sitä, mitä kansa haluaa kuulla. Perinteinen äänestäjien harhauttaminen on alkanut, Immonen selventää.

      Äänten kalastelua

      Immonen muistuttaa Häkkäsen olleen viime kuukausina enemmän huolissaan internetissä esiintyvästä niin kutsutusta vihapuheesta kuin laittomien maassa olijoiden aiheuttamasta uhkasta.

      – Näillä puheilla yritetään tietysti kalastella vihervasemmiston äänestäjiä.

      Kokoomuksella epäselvä arvopohja

      Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on useaan otteeseen painottanut, ettei kokoomus sovi samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa, koska puolueiden arvopohjat eroavat liiaksi toisistaan. Tällä Orpo on viitannut lähinnä puolueiden erilaisiin näkemyksiin maahanmuutosta.

      – Jos kokoomuksen ja perussuomalaisten arvopohjat ovat niin kovin erilaiset, miten kokoomuslaiset ovat nyt vaalien alla alkaneet puhua samoista maahanmuuton ongelmista, joista perussuomalaiset ovat puhuneet jo toistakymmentä vuotta. Missä se arvopohjien eroavaisuus konkreettisesti piilee? Immonen ihmettelee.

      Euroopassa linja muuttumassa

      Immosen mielestä kokoomukselle, kuten muillekin puolueille, on annettava mahdollisuus lähentyä perussuomalaista arvopohjaa.

      – Muualla Euroopassa kokoomuksen veljespuolueet ovat siirtyneet maahanmuuttoasiasioissa lähemmäs perusuomalaisten veljespuolueiden linjaa.

      – Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut vielä Suomessa, jossa kokoomus on ajanut hyvin löysää maahanmuuttopolitiikkaa. Aika näyttää, mihin suuntaan kokoomuksen ja muiden puolueiden kelkka kääntyy, Immonen toteaa.

      SUOMEN UUTISET

      joo

    • zebell
    • keputtelua

      Aarnio-Isohanni ilmoittaa eroavansa Esperi Care Oy:n johdosta. Eroaako hän myös näistä johtotehtävistä?

      AE Hoituripalvelut Oy, hallituksen puheenjohtaja (8/2017)
      Arnisat Hoivapalvelut oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Atmos Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      BoaVida Oy, hallituksen puheenjohtaja (8/2017)
      Elinakoti Oy, hallituksen puheenjohtaja (11/2018)
      Esperi Care Holding Oy, nimenkirjoitusoikeutettu (8/2016)
      Esperi Care Holding Oy, toimitusjohtaja (7/2016)
      Esperi Care Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Esperi Care Oy, toimitusjohtaja (10/2006)
      Esperi Hoiva 1 Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Esperi Lääkäripalvelut Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Esperi Terveyspalvelut Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Etelä-Savon Mielenterveys Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Fysios Group Oy, hallituksen jäsen (12/2018)
      Fysios Holding Oy, hallituksen jäsen (10/2018)
      Geriserv Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2018)
      Gerocare Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Helmen Hoitajat Oy (1960405-8), hallituksen puheenjohtaja (10/2017)
      Hirvelän hoivakoti Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Hoi’Le Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Hoitokoti Gröndal Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Hoitokoti Hopeinen Kuu Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2018)
      Hoitokoti Kultalampi Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Hoitokoti Mäntyrinne Oy, hallituksen puheenjohtaja (6/2018)
      Hoitokoti Niittykukka Oy, hallituksen puheenjohtaja (8/2017)
      Hoitokoti Peiponpesä Oy (1609549-7), hallituksen puheenjohtaja (10/2018)
      Hoivakoti Aamurusko Oy, hallituksen puheenjohtaja (2/2018)
      Hoivakoti Etelärinne Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2018)
      Hoivakoti Juventus Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2018)
      Hoivakoti KolmiSointu Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Hoivakoti Raijamaija Oy (1797572-8), hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Hoivakoti Riihelän Keltasirkku Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Hoivaonni Oy, hallituksen puheenjohtaja (4/2018)
      Hoivia Oy, hallituksen puheenjohtaja (10/2018)
      Hopiatuuli Kurikka Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      HR-Invest Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Iiris-Koti Oy, hallituksen puheenjohtaja (5/2018)
      Jämsän Palvelukoti Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Kaapontupa Oy, hallituksen puheenjohtaja (9/2017)
      Kainuun Hoivataito Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Kasperikoti Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Katto-Kodit Oy, hallituksen puheenjohtaja (1/2019)
      Kauhajoen Hoiva ja Huolenpito Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Keski-Suomen Hoivataito Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, hallituksen varajäsen (1/2019)
      KIEHIMÄ YHTIÖT OY, hallituksen puheenjohtaja (8/2017)
      Kivipuiston palvelukoti Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Kiviranta Kodit Oy, hallituksen puheenjohtaja (8/2017)
      Kotihymy Oy, hallituksen puheenjohtaja (11/2017)
      Kotilo Oy Veikkola, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Kultalampi Kiinteistöt Oy (2111293-3), hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Kuurnan Kartanot Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Kymen Oivakoti Oy (1476984-9), hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Lapin Hoivataito Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Luhatuuli Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Lukkarinoja Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      MaiVei Invest Oy, hallituksen puheenjohtaja (6/2016)
      Marjalinna Oy, hallituksen puheenjohtaja (8/2017)
      MielenRuokaa Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Mielihyvä Hoiva Oy (2114471-6), hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Mouhijärven Iltalakoti Oy, hallituksen puheenjohtaja (12/2018)
      Narikka Erja-Birgit Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Olivia-yhtiöt Oy (1990455-2), hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Ounaskartano Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2018)
      Palvelukeskus Kotipesä Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Palvelukeskus Päivälehto Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Palvelukoti Alma Oy, hallituksen puheenjohtaja (4/2018)
      Palvelukoti Ilola Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Palvelukoti Koivula Oy, hallituksen puheenjohtaja (1/2019)
      Palvelukoti Kotimatka Oy (1480624-0), hallituksen puheenjohtaja (7/2018)
      Palvelukoti Länsituuli Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Palvelukoti Omenapuu Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Palvelukoti Rantakartano Oy, hallituksen puheenjohtaja (12/2017)
      Palvelukoti Rede-Riikka Oy (0916427-1), hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Palvelukoti Sylvianna Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Palvelutähti Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2018)
      Pappilankoti Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Pirkanmaan Asumispalvelut Oy, hallituksen puheenjohtaja (11/2017)
      PS Linnunpesä Oy, hallituksen puheenjohtaja (1/2018)
      Pyhäsalmen Palvelukoti Jaatinen Oy, hallituksen puheenjohtaja (9/2018)
      Päijät-Hämeen Hoitokodit Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Pöytyän Hoiva Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Ratamo-koti Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Rehabia Perniö Oy, hallituksen puheenjohtaja (7/2017)
      Ryhmäkoti Kestintupa Oy, hallituksen puheenjohtaja

      • tosiasiassa

        Suomessa on aivan liikaa passiivisen eutanasian harastajia omanvoitonpyynninkiimassa eläviä lurjuksia. Se on erikoista, että juuri naiset näyttävät olevan pahimpia tunneköyhiä psykopaatteja.
        Psykopaatin tunnus =ei tunne empatiaa eikä autonominen hermosto reagoi.


    • päiskäTenna

      kyllä päiskä hoitaa märät tenna-vaipatkin
      pesee, linkoaa, kuivattaa e-hallissaan.

    • LESTA
    • Kakkapalleroita

      kiimaiset suomalaisakat sanovat näitä partalapsia palleroiksi.
      siis palleroita.
      tosi on

      no ovatkin varmaan: paskapalleroita.

      • PartaPallerotEsinahattom

        pallero
        sanaseppo

        Söpöilynimitys mistä tahansa päättömästi käyttäytyvästä, alemmasta elämänmuodosta, joka kuitenkin jollain oudolla tavalla on olemukseltaan hellyttävä.
        https://urbaanisanakirja.com/word/pallero/


    • klmoprsd

      Suomen hallitus ja pöljät päättäjät tarjoavat maahanmuuttajille/kielteisen päätöksen saaneille RAHAA siis RAHAA,jotta he palaisivat kotimaahansa. Summat ei ole pieniä 5000-jopa 10000 euroa per henkilö. Siitä huolimatta matut eivät palaa muutamia poikkeusia lukuunottamatta. Yle ei pajasta tälläisiä tietoja tämä tieto on valunut venäjän kautta. Salaavat tarkkaan matujen jutut ja kuinka kalliiksi ne tulee suomelle.

    • SöpöPalleroinen

      turussahan se pallero leikkas kaks kurkkua katki.

      • partaPalleroisia

        partapallero
        Vai oliko niitä usiampiki kurkku


    • NIINSANOT-SUVAITSEVAINEN

      Joku suvakki mielisairas ruben kirjoittaa näin. On se sairas.
      Siis Matin kuolemasta.

      Ruben-StiIler

      4.2.2019 8:34
      Uusi
      Voi että minä olen tyytyväinen. Tätä farssia on seurattu niin pitkään ja tuhlattu sen painamiseen jo keskisuuren metsän verran paperia. Ehkä nyt viimein suomalaisen uutisoinnin taso jopa nousee. Optimisti minussa toivoo, että matin poistuminen näyttämöltä avaa uuden asiapainotteisemman aikakauden, mutta realisti puolestaan muistaa että suomessa on vielä persuja.

      • LegendaarinenUrheilija

        Nimimerkkikin se jo kertoo. Siis kaiken tuollaisista stillereistä.

        En ole lukenut ainoatakaan juttua Matista.
        En lue juorulehtiä.
        Matti on legenda ja pysyy.
        Huippu.


    • VirkamiesEliitti

      Suomessa on ainakin 70 prosenttia liikaa virkamiesloisia.
      Aivan turhia parasiitteja siis.
      Ei ole kumma että bensan hinta, kiinteistöverot, alvit jne, jne, jne ovat olemassa tämän virkakunnan ylelliseen parasiittielämiseen ja lisääntymiseen.
      Romahdus on muuten aika lähellä jo.
      Tilanne on kestämätön.

      • ssppkkuuggjjttrr

        Totta. Hyvä kommentti.


      • Matut

        Ilmastohuijaus. Rahasretaan hölmöä massaa.
        PEITETÄÄN TÄLLÄ MUUNMUASSA ERITTÄIN PAHA MATUONGELMA.
        Luonnollista ilmaston muutosta se on.
        Sitä on aina ollut.
        Se on aika vähäistäkin.


    • virkaSaastetta

      Liikaa ministeröitä jne loisia.
      Saastetta on siinä.

    • ylellistäPaskaa

      yle on paska

    • YlenPaskaa

      Yle pitäisi lopettaa turhana loispesänä.
      Kaiken lisäksi se suoltaa ja on suoltanut aina yksipuolista valemediaa.
      Aivopesua tyhmälle massalle.

    • AnusläppääHeitetään

      resitenttiT Halosella on kuulemma anusläppä ollu jo pitkään.

      se on antanut sen käytettynä aina timolle, ulkoministerille.

    • varoituSsUOMELLE
    • vanhuusTuleeJoutuen
    • SipiläJatkoonJusseineen

      15 Euroa vessapaperirullan vaihdosta. Eli siitä että otetaan hyllystä ja laitetaan pönikän vieressä olevaan pidikkeeseen. Eli onhan se kova työ jo.
      https://youtu.be/3nXrIAF1laU?t=8

      • SipiläJatkoonJusseineen

        perseet ovat samanlaisia tai vielä huonompia kuin mitä muut puolueet.
        uuden poliisilain ne ovat saaneet vain aikaan.
        poliisivaltion suomeen.
        vakoillaan tavalista kansaa jne.

        eli ei tuo tynkkysen tykitys tarkoita että perseet olis hyviä

        tosikkoja paskaperseitä ne vain ovat ja tyhmiä suurin osa.


    • OlisiKylläUusienAika
    • perseeeet

      persukset ovat kyllä nimensämuaisesti perseestä, niinkuin kyllä kaikki muutkin puolueet.
      eipä niissä mitään eroja löydy.
      ahneita ja laiskoja.
      tyhmiä jne

    • AavikkoKaaleppi

      Faktahan on,että persut i t s e olivat hallituksessa vastaanottamassa näitä laiva ym insinöörejä.Syökää torttunne vaan

    • lestatiusleevinä

      kaikki olivat innolla vastassa kantamassa laukkuja matuille. muunmuassa sipilä lupasi oman asuntonsa niille.
      sitte ne raiskas jonku sipilän sulaisen alaikäisen lapsen lestana.

    • hyvänKatonAlla
    • soininHillotSipilänLesta

      Nyt on varmaan ollut koko Suomen historian huonoin ja epäonnistunen hallitus 4 vuotta.
      Ei niitä entisiäkään kyllä voi kehua.

    • TäytyyOllaKovaPuute
      • mustariipistä

    • JunaRataAlpolle
      • ryskynRyskyn

        Suvantotalon parketillako tuo oli kuvattu.Tuota se teettää kun ei ymmärrä naisten päälle


      • kommar

        missä on suvantokumpu

        emme ummarra.

        onko sieläki kommareita


      • jiesiösstä

        jiesiöläillä tuli tinka


      • Metsuriäijä

    • tepsassaOnMenoa
      • pääseeTansseihinMukaan

        junarata ainaki tepsan työväentalolle asti.


    • EiTepsaCitystä

      Halkojen ostajathan siinä tanssaa Suvantokummussa.

      • senNäkkeHet

        kommari tietenki


    • tuultaPiisaaLapissa

      https://yle.fi/uutiset/3-9242882
      tuulivoimalat ovat osoittautuneet kannattaviksi.
      Suunnitteilla paljon, paljon lisää juurikin lappiin.
      Sehän on vain positiivinen asia.

    • Juna

      Varmaan se junaratakin tulee.
      Ei siinä muutama yhteiskunnalle tappiota tuottava poromies paljon paina.

      • EiTuleRataa

        Ja entisetkin puretaan pois, pieni museoraide kuitenkin säästetään Rajalaan, jos on enää jänisten jäljiltä olemassa, kun Rajalan pojat tekivät sen aikoinaan pajusta.


    • mekommarit

      kommari
      on paras

      • jiesiöstätaas

        on on


    • hyvämiestrump

      trumppi tekee hyvää työtä

    • asiatonjiesi

      ullapito on poistanu viestin asiattomana

    • köyhätLisääKyykkyynVaan
    • JeesiössäköSitä

      Jortikkaa vipuvarteen

    • jortikotjeesiön

      jeesiön jortikoilla puuttuu se vipuvarsi

    • veikkoko

      mikä on yö-yhtyö
      enpä ole kuullu ikuna

    • neljävuottamenny

      äänestetään ainoaa oikeata eli PERUSSUMALAISTA ehdokasta huhtikuussa.

    • tuloksiakintullut

      Työnainen

      6.3.2015 15:37
      Lappilaiset idiootit huom!!!! Eiköhän olla jo saatu PETTURIKEPUSTA tarpeeksi ja nyt äänestetään ainoaa oikeata eli PERUSSUMALAISTA ehdokasta huhtikuussa.

    • komunussi

      ainua oikia, niimpä näky olevanki

    • riipinonnelliset

      paperitonRiipiSäästää
      meillä riipissä sensijaan on lystiä pyhkimättömissä pyllyissämme.

      jiesiön onnettomat

    • oulunseutu

      Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.

    • äänipersulle

      Eikä se mikään pikkujuttu ole se latujen aukipitokaan,siinä palaa kyllä bensiiniä talvenmittaan paljon. Eikä riitä,että kuonikikuruun tehtäis pätkä latua. Jeesiön kylään kuuluu Virtamutka,Suvantokumpu ja vielä Mikkolakin, että kyllä kilsoja kertyy aikalailla. Miltei joka kylässähän on jo vieläpä valaistu latu .Minä joka kirjoitan tätä hiihdän joka talvi yli 600 km ja olen itse tehnyt hiihtoreitit/ladut,enkä tarvitse kunnasta yhtään mitään. Vaan on periaatteista kysymys tässä paitsioasiassakin. Ehkäpä jotkut jeesiön kyläläisistäkin haluaisi hiihtää,jos siihen olisi mahdollisuus.

    Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6535
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      555
      2261
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1847
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      82
      1224
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1022
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      970
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      78
      907
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      833
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      31
      827
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      146
      751
    Aihe