Tarina kaiken takana on todella pitkä, mutta yritän kirjoittaa sen tähän tiivistetysti. Koko versio löytyy Youtube-videon kuvauksesta tai blogistani (http://washed-out-dream.blogspot.fi/2015/03/putkirannan-kukka-musiikkivideo-ja.html).
Viime vuonna näihin aikoihin mummuni tila romahti yhtäkkiä. Leikkauksista ja lääkkeistä huolimatta hänen tajuntansa tila laski koko ajan, eikä kukaan tiennyt siihen vielä silloin syytä.
Halusin sanoa hänelle jotakin vähän erityisempää, joten hetken inspiraation seurauksena otin tietokoneen esille ja päätin kirjoittaa puolentoista tunnin ajomatkan aikana mummulle runon, joka kertoisi hänen matkastaan kohti parantumista vuodenaikojen kautta.
Parin tunnin vierailun päätteeksi pyysin hetkeä kahdestaan mummun kanssa ja luin hänelle kirjoittamani tekstin ääneen. Toivoin todella paljon asioiden kääntyvän parempaan päin, mutta kaikesta huolimattta kahden päivän kuluttua mummu nukkui pois. Runo jäi viimeisiksi sanoikseni hänelle.
Kun eräs musikaalinen ystäväni kuuli asiasta ja näki kirjoittamani runon, hän inspiroitui tekstin sanoista ja sen sanomasta. Hän sävelsi 15 minuutissa siitä laulun, jonka toinen ystäväni myöhemmin äänitti (ja myöskin säesti tämän ensiksi mainitun ystäväni laulaessa).
Laulu tehtiin alunperin mummun hautajaisia varten, mutta päätimme tehdä siitä musiikkivideon. Kuvasin sitä vuoden ajan, editoin yli 100 tuntia ja julkaisin sen tänään Youtubessa, kun tuli kuluneeksi vuosi mummun kuolemasta.
Pidemmittä puheitta, olisi tosi hienoa, jos kävisitte katsomassa sen. Kappale on nimetty mummuni tyttönimen mukaan.
https://www.youtube.com/watch?v=sr6GBjS21c0
Itse tehty musiikkivideo mummuni muistolle
Putkirannankukka
0
50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1363221Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk632841Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro362239Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1042144Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1322013Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva451976Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.101292Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville141085Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas671004Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta
Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu77920