Työttömänä ollessani ei ollu rahaa ryypätä. Pystyi ostamaan vain pari kaljaa viikossa, ja aika raittiina pysyin.
Vuosi sitten työllistyin täysipäiväisesti ja nyt on rahaa millä ryypätä! Melkein vuoden ryyppäsin jokaisen viikonlopun putkeen, eikä mitään Koff:ia, vaan kalliita vodkia sekä jallua. Minulla ei ole mitään muuta elämää. Töissä käyn että saan rahaa ryyppäämiseen. En osaa itse kokata ruokaa joten käyn mäkissä, enkä harrasta mitään.
Kun pääsen töistä kotiin niin tuijotan kattoa ja toivon että olisi viikonloppu niin pääsis jo vetämään viinaa, että viikonloppu menis nopeammin ja pääsisi takaisin töihin ansaitsemaan rahaa viinaan. Viimeaikoina olen alkanut ottamaan saikkua maanantait kun on niin kova krapula, tai joskus jatkan ryyppäystä saikulla maanantainakin ja tiistaina otan krapulan vuoksi saikkua että ehtii selviämään. Tietysti aina voi mennä pienissä maanantaina myöskin töihin.
Voi kunpa osaisin tehdä jotain muutakin kun vain vetää viinaa ja käydä töissä. Työttömänä olin niin raitis ja kunnossa, sekä oli harrastuksia, mutta nykyisin ei enää ole kuin viina ja työ. Pitäisi vissiin opetella kokkaamaan itse ruoat eikä jättiläisvauvana vaan hakea aina snägäriltä valmista ja sitten tuttipul... anteeksi viinaputeli suuhun kun on jano. Onneksi sentään saikulla on helppo loisia.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Mitä sitä turhaan viinaa töissä käydessä säästelemään viikonloppusin. Siis jou! Rankat työt vaatii rankat huvit vähä samaa mallii ku isot vehkeet vaatii isot lökäpöksyt. Vittu itekki vedän vaa viikonloppuvapaat lökäpöksyis viinaa ja sit ma saikkuu ja ti taas duunii krapulas.
Minäpä olenkin eläkeläinen. Jo töissä ollessa viikonloput tuli vaan viunaa vedeltyä. Ja notta sitä vedeltihinkin viikonloppuvappailla sitte kunnolla. En minäkään mittään harrastannu. Nykyysin oon jo eläkkeellä ja vähä on rauhottunna tuo mutta vieläki viunaa vetelen ja mäkistä haen ruuvat, ja joskus kalassa kävyn, mutta eihä sitä nään humalassa mittää kallaa saa, joten mäkin kautta kotio, KELAn rahoilla tietysti. Sama meno mulla jatkuu ku töissääki, notta saa viunalla pään sekaasi ni tulloo hyvä olo.
No onnee vaan sulle. Tommosia osa teistä töissäkäyvistä on nykysin. Uusavuttomia ilman mitään harrastuksia, ja vapaa-aikana pelkkä viina kiinnostaa. Toista se oli ennen.
Minä join 8-10 kaljaa illassa kun olin töissä mutta nyt kun olen työtön niin on aikaa ryypätä enemmän ja rahat ei lopu parin tonnin nto ansisidonnaisella ainakaan vielä.
Kyl ne ansiosidonnaisetkin pian loppuu....mulle käy just noin mut ainoo lohtu on se että juon olemattoman vähän niin ei rahaa mene viinaan, tupakkaan.
Työnhakureisuilla ryyppäsin enemmän. 3:nn aikana elimistö huomautteli pari kertaa kuormituksestaan. Aamuvarhaisesta yömyöhään pöppelössä alkoi käymään terveydelleni.
Oluttölkki alkaen 0,26€, 0,45€:oon oli koko sorttimentti. 0,7l vodka alle 5€, halvimmat viskit alle 7€/0,7l, litran viinitölkkejä alle 1€/kpl jne.
Viikonloppu lähestyy, kohta vedetään viiiiinaaaaaaaaaaa!
Työttömän elämä on tappavan tylsää.
Ei edes rahaa juhlia.
Kukaan ei edes pidä yhteyksiä pummiin.
Puolikkaan konjakin saa jos ottaa paljon saikkua - täyden konjakin saa palkkapäivänä, jos ei ole saikutellut krapulassa!
Ansiosidonnaista haettuna ekat 2 viikkoo ja tilille kolahti. Töissä ollessa join viinaa lähinnä viikonloppuna ,nyt on aikaa joka päivä jos huvittaa...
kohta maanantai mutta alkaa jo olla pikkuhiljaakrapula taidanottaa saikkua eli sairas lomaa viinaa mein taas paljon
Älkää nyt hyvät ihmiset pilatko elämäänne viinalla. Muijan setä ryyppäsi ensin ajokorttinsa hyllylle, sitten meni töihin humalassa, vaikka oli samaisesta asiasta saanut jo viimeisen varoituksen ja menetti työpaikkansa, nyt sitten ryypännyt yhtä soittoa 1,5 vuotta ansiosidonnaisella ja on viime aikoina havahtunut tosiasiaan, että kohta sekin loppuu ja yrittää epätoivoisesti töitä saada, mutta paha saada töitä, kun soitetaan edelliseen firmaan ja kysellään, että mihinkähän mahtoi kariutua työsuhde.
no jaa. itse tuli ryypättyä noin yli vuosi kymmen viron litkuja. ja nyt ei puhuta pikkupoikien viikonloppusekoilusta. työt tuli myös tehtyä ja notkeessa. kokonaiskulutus per kk noin 10 väkevää, 2-30 litraa viinejä ja 10-12 koppaa ale kokkia. itse vedin siksi kun vitutti olla duunissa ja sitten työttömyyspätkät vitutti kun ei ollut duunia. kyllä immeinen on kummallinen. :D
Varaa on ryypätä työttömänäkin jos osaa ostaa tai tilata alkoholia maista jossa sen verotus on paljon kevyempi kuin suomessa.
Ei pidä paikkaansa. Jos ruoan ja muiden pakollisten menojen jälkeen käteen jää 0€, niin se on ihan sama maksaako tilauslasti 50€ muualta vai 100€ Suomesta. Kas, kun ei ole varaa mistä ottaa. Tietysti on tapauksia jotka vaihtavat vaikka sen pakollisen viimeisen hernekeittopurkinkin yhteen olueen, kuten niitä jotka pistävät palkkansa haisemaan viimeistä penniä myöden uhkapeleihin vaikka pelirahakin on jo velkarahaa..
Miksi ryypätä työttömänäkään, miksi törsätä viimeisetkin rahat viinaan ja kusta ne sitten pönttöön? Sitähän se ryyppääminen on, ostetaan isolla rahaa viinaa ja kaljaa ja kustaan koko potti viemäriin ja mitään ei jäänyt käteen.