Kuten tiedämme naiset ja miehet kelailevat asioita aika eri lailla. Usein tuntuu että miehet pystyvät naps vaan jatkamaan eteenpäin suhteen loputtua, kun taas naiset vellovat tunteissaan, ovat sitten olleet jättäjiä tai tulleet jätetyksi. En puhu mahdollisista raskaista avioeroista joissa lapsia yms vaan seurustelusuhteista, jotka kestäneet määrän x, tunteita ollut kuitenkin mukana jossain vaiheessa, eli aidosta suhteesta kyse, josta sitten ei vaan tullut mitään.
Miten miehet ajattelevat näitä asioita, olisi mielenkiintoista kuulla? Esimerkiksi sun omat tunteet hiipuneet pois, tiedätte että naisella on vielä tunteita, mutta pakkohan sellainen suhde on poikki laittaa, kaikkien kannalta oikea päätös. Ajatteletteko te naisten tunteita, vai onko vaan nopea exit (huh, pääsinpäs irti tästä hankalasta tilanteesta) paras vaihtoehto ja sen jälkeen naikkonen ei enää mielessä "kummittele"?
Miten miehet ajattelevat näitä asioita, olisi mielenkiintoista kuulla? Esimerkiksi sun omat tunteet hiipuneet pois, tiedätte että naisella on vielä tunteita, mutta pakkohan sellainen suhde on poikki laittaa, kaikkien kannalta oikea päätös. Ajatteletteko te naisten tunteita, vai onko vaan nopea exit (huh, pääsinpäs irti tästä hankalasta tilanteesta) paras vaihtoehto ja sen jälkeen naikkonen ei enää mielessä "kummittele"?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Noin hyvin paljon yleistäen minusta on mielekästä puhua asiat selviksi, ja sitten lopettaa homma siihen. Sikäli kuin ei olla tunnettu vuosia tämä yleensä tarkoittaa myös, että yhteydenotot loppuvat myös seinään edellä mainitun keskustelun jälkeen. Hommaan menee yleensä useamman tuntia, eikä se ole kenellekkään mieluisaa touhua. Riippumatta siitä kuinka tunteet ovat muuttuneet ei sitä kuitenkaan halua tuottaa toiselle ihmiselle tietentahtoen mielipahaa ja kipua.
Eli, kun asioista on puhuttua avoimesti ja rehellisesti ei eteenpäin siirtymisessä tunnu olevan mitään suurempia ongelmia. Kaikki mahdolliset syyt, seuraukset ja näihin liittyvät tunteet kun on revitty esille ja tutkiskeltu ääneen, joten hampaankoloon jää hyvin harvoin mitään ihmeteltävää. Tätä seuraa yleensä helpotus ja lievä euforinen olo. Hankalasta tilanteesta on selviydytty hyväksi todetulla ja toinen ihminen huomioon ottavalla tavalla. On aika siirtyä eteenpäin, koska turha märehtiminen ei ole terveellistä. Näistä kokemuksista ja keskusteluista jää yleensä myös pieniä elämänviisauksia ja opettavia kokemuksia käteen, joten toivottavasti seuraavalla kerralla homma toimii paremmin.
Turhaa lässytystä mistään eroista ym. Lähtee vaikka kesken lauseen nostelemaan ja jää akka kuin tikku paskaan. Kyllä se tyhmempikin akka huomaa jos siihen ei ole mitään yhteyttä muutamaan kuukauteen pidetty.
Kyllä nainen kummittelee päässä vielä pitkäänkin. Miehet eivät vain ilmaise tunteitaan niin näkyvästi kuten naiset vaan pitävät asiat sisällään. On ollut unettomia öitä, itkemistä ja ties mitä. Noista en vaan puhu kenellekään vaan prosessoin kaikessa hiljaisuudessa. Mitä pidempi suhde takana sitä vaikeampaa se on.
Näin 31-vuotiaana miehenä olen päättänyt itse 2 parisuhdetta ja minut on jätetty 5 parisuhteessa. Nuo kaikki ovat olleet ihan oikeita seurustelusuhteita, vähintään 2kk mittaisia, eivätkä siis mitään seksi- tms. yhden kerran juttuja.
Nuorena päättyneet seurustelut eivät kyllä jääneet paljoa mieliin kummittelemaan, sillä ne olivat vain joidenkin kuukausien tapailuja ja naiset menettivät minun kanssani hermonsa niin hyvin ettei suhdetta olisi voinut enää minkaan mielestä jatkaa kovinkaan pitkään. Mutta toki ne nuokin erot satuttivat ja 19-vuotiaana sinkkumiehenä oli vain aika julmaa olla vuosikin ilman mitään seksiä kun en oikein yhden yön juttuja ole ikinä harrastanut. Enemmänkin nuo nuorena tapahtuneet erot kasvattivat minua ihmisenä ja pian opinkin välttämään "vääränlaisia" naisia elämässäni.
25-vuotiaana olin sitten ensimmäistä kertaa elämässäni jättäjän roolissa. Olimme seurustelleet yli 2 vuoden ajan, mutta emme siltikään asuneet edes samassa kaupungissa vaan välillämme oli lähes 100km välimatka. Tiesin että nainen olisi halunnut kanssani oikean parisuhteen mutta ei koskaan uskaltanut ehdottaa että olisimme muuttaneet yhteen. Päätin suhteen siinä vaiheessa kun huomasin että nainen itki liiankin usein kun tapasimme sen takia kun ei nähnyt minua taas viikkoon tms. Minusta se ei olisi ollut oikein naista kohtaan että olisin "roikuttanut" häntä vielä muutaman vuoden kunnes saisimme opintomme loppuun, sillä en enää tuossa vaiheessa rakastanut häntä niin paljoa että olisin kyennyt meille yhteisen elämän ja perheen kuvittelemaan, joten ilmoitin naiselle eräänä viikonloppuna että tämä jää viimeiseksi yhteiseksi viikonlopuksi ja etten enää tule naisen luona käymään. Nainen kävi luonani tuon jälkeen 2 kertaa mutta sitten yhteydenpitomme alkoi hiljalleen hiipua niin että se päättyi vuosi tuon jälkeen kokonaan.
Ainoa suhde mistä minulle on jäänyt traumoja on se kun kohtasin 28-vuotiaana sen "elämäni rakkauden" jonka kanssa tunsin todella syvää yhteenkuuluvuutta ja luulin että tunne oli molemminpuoleinen kun nainenkin myönsi tuntevansa samoin. Se vain olikin valetta tai hetken huumassa käytyä keskustelua hänelle sillä hän ilmoitti vain eräänä aamuna tekstarilla että on masentunut/ahdistunut ja ettei nyt voi vähään aikaa kauhena yhteyttä pitää kun hänellä on niin huono olo. Emme enää ikinä nähneet tuon jälkeen vaikka lähes 6kk ajan viestittelimme ja yhtenä iltana 5kk tuon naisen ilmoituksen jälkeen nainen oli tulossa käymäänkin mutta en vain sattunut olemaan juuri sinä iltana kotona niin tapaaminen siirtyi aina vain uudelleen naisen aloitteesta kunnes hän taas ilmoitti että paha olo on tullut takaisin ja itkevänsä kotona ja että minun pitää vain unohtaa hänet ja sitten hän lakkasi vastaamasta viesteihini. Tästä suhteesta toivun edelleenkin vaikka siitä on jo lähes 3 vuotta aikaa ja suhde kesti vain 6kk.
Ei tuohon ole mitään yleispätevää vastausta eikä sukupuolijakaumaa. Kaikki suhteet ovat erilaisia. Joistakin jää huono fiilis ja toisista ei.