Mies, houkuttaako tällainen nainen?

Olen huomannut, että monesti (tässä tapauksessa tarkastelen miehen ja naisen suhdetta) ihmiset toimivat niin, että joko etsitään kumppani ja perustetaan perhe tai sitten niin, että seikkaillaan (irto)suhteesta toiseen. Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei houkuttele minua lainkaan, ja monesti kuulen sanottavan "olet vielä niin nuori, että kyllä sinäkin vielä lapsia haluat", ikään kuin mieli muuttuisi. Ja toisaalta en ole yhtään yhden-illan-juttu -tyyppinen.
SIIS mitä minä haluaisin olisi yhteiselo rakastamani miehen kanssa, mutta ilman lapsia. Arjen ohella huolehtisimme lasten sijasta toisistamme, parisuhteestamme, jotta se ei kuitenkaan pääsisi millään osa-alueella liian arkiseksi...
Haluaisin rinnalleni aidosti rakastavan kumppanin, sillä tiettävästi elämä tuo eteen paljon haastaviakin aikoja, joilloin toisen tuki ja turva on valtava voimavara, jollaisena tietysti haluan olla itsekin miehelleni. Ja tottakai myös elämän ilot tuntuvat moninkertaisilta jaettuna rakkaansa kanssa. Haluan rakastaa ja olla rakastettu, mutta en tosiaan ole yhtään äiti-tyyppiä. Eli äidinrakkauden sijaan haluaisin osoittaa kaikki lämpimät tunteeni miehelleni palavana naisenrakkautena.
Miltä tällainen nainen vaikuttaa? Onko miehellä mielenkiintoa sitoutua yhteen naiseen, jos perheenlisäystä ei ole luvassa? Intohimoa, huumoria, uskollisuutta ja ennen kaikkea aitoa kiintymystä olisi tarjolla.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaikuttaa minusta ihan fiksulta naiselta. Yksi syy siihen miksi olin monta vuotta sinkku on se miten kauhea kiire about 30v naisIlla on suhteessa. Vaikka en ole enää 20v, niin haluan edelleen tutustua rauhassa, enkä heti suunnitella yhteistä asuntoa ja lapsia.

Äänestä

En haluaisi myöskään lapsia, ainoastaan miehen ja pitkäaikaisen, mieluiten elämänmittaisen parisuhteen. Sen suhteen pitäisi kohdata samantyyppinen arvomaailma ja rakkauskäsitys.

Minun suhteen ongelmana voi olla se, että tuntuisi vaikealta ajatukselta muuttaa miehen kanssa saman katon alle. En osaa sanoa miten käytännössä tottuisin asumaan yhdessä, mutta uskon että tulee vaikeuksia, ja mieluiten asuisin erillään. Voisi silti asua melko lähekkäin, ei kuitenkaan ehkä viereisissä kerrostalohuoneistoissa.

Äänestä

Löytyykö miesten mielipiteitä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


want2beloved kirjoitti:

Olen huomannut, että monesti (tässä tapauksessa tarkastelen miehen ja naisen suhdetta) ihmiset toimivat niin, että joko etsitään kumppani ja perustetaan perhe tai sitten niin, että seikkaillaan (irto)suhteesta toiseen. Kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei houkuttele minua lainkaan, ja monesti kuulen sanottavan "olet vielä niin nuori, että kyllä sinäkin vielä lapsia haluat", ikään kuin mieli muuttuisi. Ja toisaalta en ole yhtään yhden-illan-juttu -tyyppinen.
SIIS mitä minä haluaisin olisi yhteiselo rakastamani miehen kanssa, mutta ilman lapsia. Arjen ohella huolehtisimme lasten sijasta toisistamme, parisuhteestamme, jotta se ei kuitenkaan pääsisi millään osa-alueella liian arkiseksi...
Haluaisin rinnalleni aidosti rakastavan kumppanin, sillä tiettävästi elämä tuo eteen paljon haastaviakin aikoja, joilloin toisen tuki ja turva on valtava voimavara, jollaisena tietysti haluan olla itsekin miehelleni. Ja tottakai myös elämän ilot tuntuvat moninkertaisilta jaettuna rakkaansa kanssa. Haluan rakastaa ja olla rakastettu, mutta en tosiaan ole yhtään äiti-tyyppiä. Eli äidinrakkauden sijaan haluaisin osoittaa kaikki lämpimät tunteeni miehelleni palavana naisenrakkautena.
Miltä tällainen nainen vaikuttaa? Onko miehellä mielenkiintoa sitoutua yhteen naiseen, jos perheenlisäystä ei ole luvassa? Intohimoa, huumoria, uskollisuutta ja ennen kaikkea aitoa kiintymystä olisi tarjolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu