Ruma nainen kiintyi minuun yhden yön jälkeen

Olin pari päivää sitten opiskelijabileissä. Yön viimeisinä tunteina eräs naispuolinen opiskelukaverini tunnusti humalassa, että hän on ollut jo pitkään ihastunut minuun. Kyseinen henkilö on ruma, mutta minua panetti kovasti ja kaikki paremman näköiset naiset olivat jo häipyneet paikalta, joten päätin valehdella hänelle, että minullakin on tunteita häntä kohtaan. Valehtelin, koska teki mieli pillua sinä hetkenä. Vietimme yön yhdessä, ja nyt tuo ruma nainen ei ymmärrä jättää minua rauhaan. Tämä tapahtui torstaina ja perjantaiaamusta lähtien kyseinen nainen on pommittanut minua tekstareilla ja koittanut pariin kertaan soittaa. Pyytänyt vaikka minne kahville ja koittanut sopia yhteistä ohjelmaa.

Olen vastannut tekstareihin yhdellä sanalla ja puheluihin en ole viitsinyt edes vastata. Eikö nainen oikeasti ymmärrä, että minua ei kiinnosta? Miten kommunikoin tämän hänelle hienotunteisesti
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Vähän myöhäistä miettiä naisen tunteita tässä vaiheessa. Ilmoita ettei kiinnosta. Piste. Eipä jää tuokaan raukka harhaluulojen varaan luonteestasi.

Ai niin. Trollia ei saisi ruokkia. Mutta menköön nyt.

Äänestä

Mita sita naisen tunteista ei kun paa menemaan. onkos nyt olo kun voittajalla? vanhana kettuna sanoisin,laita asiat tolalleen, se hoito voi olla joskus sun elamantyylilla käräjäoikeudessa lautamiehena sun jutussa, nahty on taaki ja voin sanoa että tuli yolle hintaa.

Äänestä

Käytä sitä hyväksi, eli ainakin saat pillua milloin haluat.

Äänestä

Sano sille, että vaikka lihalliset himonne kohtasivatkin, kemianne eivät valitettavasti kohtaa astraalitasolla.

Äänestä

Lähetä sille tekstari, että sorry löysit seuraavana iltana toisen, joka ehkä on elämäsi suuri rakkaus. Sano, ettei ollut tarkoitus. Niin vain tapahtui. Tuollaisia viestejä naisetkin lähettää, kun eivät haluakaan tavata uudelleen.

Äänestä

(Vastaan, vaikka varmaan oletkin trolli, sillä tällaisia sikoja on.) Röyhkeää sanoa, että sinulla on tunteita häntä kohtaan vain, koska halusit pillua ATM. Tämän takia inhoan miehiä. Ja sitten valittavat, että naiset eivät ymmärrä rakkaudesta mitään. Haistakaa.

Äänestä
  • Niin joo, ja atm on tässä tietysti at the moment, ennen kuin joku pääsee vikisemään.

    Äänestä

  • Kyllä se panetuskin tunne on

    Äänestä

  • HöpöHöpöhöpö kirjoitti:

    Kyllä se panetuskin tunne on

    Tuo on muuten totta. Mutta kun aloittaja oli sanonut, että "on tunteita". Panetuksen lisäksi toinen tunne oli varmaan sitten ällötys. Olisi voinut kyllä alunperinkin ilmaista, että ei kiinnosta naisessa muu kuin se mitä on jalkojen välissä. Olisi ollut reilumpaa. Pakithan siitä varmaan olisi kyllä seurannut mutta kuitenkin.

    Äänestä

  • angry_bird_ kirjoitti:

    Sanovatko naiset vannoessaan rakkautta aisurille, että heidän rahansa suoma suoja olisi se ainoa asia mistä he olivat näissä kiinnostuneita?

    Äänestä

Juuri tuon takia alemman tason miehen ei kannata tyytyä jahtaamaan rumia naisia: ne jäävät roikkumaan.

Äänestä

Saispa itsekkin ruman naisen. No ehkä tänään baarissa mua onnistaa.

Äänestä
  • Kivasti sanottu :) Toivotan onnea! ;)

    Äänestä

Kannattiko ajatella mulkulla? Sääntö numero yksi on, että kuormasta ei syödä, varsinkaan niitä mätiä hedelmiä. Siinähän sitten harkitset, että haluatko (ansaitusti) kusipään maineen vai kärvistellä "suhteessa".

"Voittajan" valinta olisi varmaan jonkinlainen kepeä panosuhde, jonka aikana yrität saada naisen itse tajuamaan ettei homma toimi.

Äänestä

Sanot suoraan, vaikka sitten viestissä, että et ole kiinnostunut. Kaikkein helpoimmalla pääsette molemmat, vaikkakin rumasti teit naista kohtaan, Et kai ole somali????

Äänestä
  • "et kai ole somali????" repesin tolle :DDDDDDDDDDDD

    Äänestä

Jos makasit naisen kanssa, olet tulleet yhdeksi lihaksi, ja sinun mentävä avioliittoon hänen kanssaan.

Oletko muuten varma, että nainen ei säälistä esitä olevansa kiinnostunut sinusta?

Äänestä
  • "Oletko muuten varma, että nainen ei säälistä esitä olevansa kiinnostunut sinusta?"

    Joo, koska ruma nainen nussituttaa itseään paremman näköisellä miehellä itseään säälistä.

    Sinä taidat olla vielä enemmän MAT:n kannattaja täällä kuin perusmieskäyttäjä, ja pidät naisen seksuaalista valtaa absoluuttisena.

    Äänestä

Jälleen näitä opettavaisia aloituksia, missä nähdään minkälaisia kaksinaismoralistisia paskahousuja ämmät ovat.

Joko he ovat palstalla itse syytämässä shaming langueta ja henkilöhyökkäyksiä jos mies sanoo faktoja joihn he eivät pysty vastaamaan, mutta tietysti tekevät itsestään nolon idiootin syyttämällä muita tästä - etenkin jos saavat oikeutetusti samalla mitalla takaisin.

Entä tämä tapaus?

Kun mies tekee jotain mitä naiset tekevät miehille, alkaa ulina.

Voidaan siis sano, että naisen ohjeena on tehdä toisille se, mitä ei hyväksytä itselleen.

On hyvin vaikea sääliä naisia tälläisissä tapauksissa, missä he joutuvat siihen rooliin, minkä seksuaalisen valtansa väärinkäytöksillä aiheuttavat miehille.

Äänestä

Nyt sitten tajuat, miltä naisesta tuntuu kännisen yhden illanjutun jälkeen, kun on lipsahtanut antamaan ätmille.

Äänestä

Aloittaja kuvailisitko miten ruma nainen on, siis ihan objektiivisesti? Laita jokin esimerkkikuva jostakin rumasta naisesta jota tämä nainen muistuttaa?

Äänestä

Kirjoitit tämän saman tarinan vauvapalstalle jo jokin aikaa sitten. Mitä huomiota tällä jutullasi haet?

Äänestä

Miehet on sikoja

Äänestä

Sano sille, että ei sussa ole mitään vikaa, vika on mussa ja mä en ole valmis suhteeseen nyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

opiskelevasalimies kirjoitti:

Olin pari päivää sitten opiskelijabileissä. Yön viimeisinä tunteina eräs naispuolinen opiskelukaverini tunnusti humalassa, että hän on ollut jo pitkään ihastunut minuun. Kyseinen henkilö on ruma, mutta minua panetti kovasti ja kaikki paremman näköiset naiset olivat jo häipyneet paikalta, joten päätin valehdella hänelle, että minullakin on tunteita häntä kohtaan. Valehtelin, koska teki mieli pillua sinä hetkenä. Vietimme yön yhdessä, ja nyt tuo ruma nainen ei ymmärrä jättää minua rauhaan. Tämä tapahtui torstaina ja perjantaiaamusta lähtien kyseinen nainen on pommittanut minua tekstareilla ja koittanut pariin kertaan soittaa. Pyytänyt vaikka minne kahville ja koittanut sopia yhteistä ohjelmaa.

Olen vastannut tekstareihin yhdellä sanalla ja puheluihin en ole viitsinyt edes vastata. Eikö nainen oikeasti ymmärrä, että minua ei kiinnosta? Miten kommunikoin tämän hänelle hienotunteisesti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu