Miten suomalaiset menestyvät MM-kisoissa: Törn/Partanen sekä Korpi? Onko jäätanssijoilla mahdollisuuksia vapaaohjelmaan? Tekeekö Korpi 3-3 yhdistelmää tai 3-lutzia?
MM kisat, suomalaisen menestymismahdollisuudet?
Vissiintössi
8133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Törnin ja Partasen kohtalo on siitä kiinni miten lobbaus on onnistunut. Katsotaan selviääkö Korpi maaliin asti.
"Tekeekö Korpi 3-3 yhdistelmää tai 3-lutzia?"
- En ole saanut alle ihan niin montaa ehjää treeniviikkoa kuin olisin toivonut. Siksi esimerkiksi kolmois-kolmois-yhdistelmä sekä kolmoislutz täytyivät jättää odottamaan ensi kautta.
http://www.stll.fi/?x2126=5708533
Jostain hiljattain luin, ettei tekisi 3-3, ei ole ollut harjoittelumahdollisuutta ilmeisesti riittävästi että ottaisi kilpaluisteluun mukaan, oli juttua muistaakseni kun Kiira lähti Kiinaan.
Anteeksi, kun en huomannut että ihan yläpuolella oli jo tarkkaa tietoa.
Voi voi, mitähän Kiiralle oikein tapahtui? Kaatui ensimmäisen hypyn ja jäätyi sen jälkeen totaalisesti. Vain 41 pinnaa ja toiseksi viimeiseksi tällä hetkellä. Kisat loppui luonnollisesti tähän Kiiran osalta.
Tunnin päästä alkavassa loppugaalassa luistelee paljon suomalaisia luistelijoita.
http://areena.yle.fi/tv/2659100
Tunnin kooste loppugaalasta tänään kello 19.00 alkaen TV2:lla.
Loppugaala kokonaisuudessaan löytyy selostamattomana Areenasta.
http://areena.yle.fi/tv/2735787
Miksi ei ole testiluistelua pari viikkoa ennen kisaa pisterajojen ylittäneille? Tehtäsiin valinta nykytaidon ja kunnon perusteella ei piste-ennätysten mukaan. Korven olisi pitänyt tajuta jättäytyä pois. Varasijalta olisi voitu lähettää terveempi edustaja tilalle saamaan kokemusta. Mietityttää kanssa voiko hermoheikoista yksinluistelijoista tulla jäätanssissa huippuparia ikinä.