työturvallisuuskortti joka paikassa

Työturvallisuuskortti vaaditaa joka paikassa, miten on järjestääkö TE-keskus tai joku instanssi
työttömille työturvallisuuskortti koulutusta (alennuksella vaikkapa).
106243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

hämeen linnan kaupunki ei vaadi korttia se teettää työt "talkoo nimikkeellä" tiä sit sen laillisuudesta. mut kai filatoffi on tarkastanu ja hyväksyny homman. näin tarjan kaupunkissa toimitaan

Äänestä

Katso mol.fi, siitä missä on avoimet työpaikat, niin riviä alempana oleva linkki. Samalla tavalla haet paikkakunnan nimellä, ja sieltä löytyvät kaikki avoimena olevat koulutukset. Yleensä on aina työturvallisuuskorttikoulutus mukana. Jos ei löydä, niin tarkista ihan googlaamalla, onko alueella opistoa, joka koulutusta tarjoaisi. Ilmaiseksi sitä ei yleensä saa, mutta hinta on yleensä kohtuullinen.

Äänestä
  • jep kiitos enpä olisi hoksannut tuota, eipä näytä olevan Työturvallisuuskorttikoulutusta lähistöllä.

    Äänestä

Ei pääse enää TE-keskuksen kautta, mikä lienee lisännyt jonkin verran työttömyyttä.
Kaikki eivät viitsi lähteä omilla vähillä rahoilla korttia suorittamaan. Eikä ole aina mahdollisuuttakaan. Kortit ovat kuitenkin nykyään pakollisia useimmissa paikoissa.

Äänestä
  • Niinpä tietysti ja luonnollisesti.... juuri tälläisina aikoina pitäisi purkaa turhaa byrokratiaa.
    Minulle ainakaan työturvallisuuskortti-koulutus ei tuo mitään uutta ( kortti vanhentunut ), mutta sen kortin puute rajaa melkoisesti työnhakumahdollisuuksia.

    Äänestä

  • hooooop kirjoitti:

    Niinpä tietysti ja luonnollisesti.... juuri tälläisina aikoina pitäisi purkaa turhaa byrokratiaa.
    Minulle ainakaan työturvallisuuskortti-koulutus ei tuo mitään uutta ( kortti vanhentunut ), mutta sen kortin puute rajaa melkoisesti työnhakumahdollisuuksia.

    Kumma että tuollainen kortti on 5 vuoden välein uusittava, mutta kerran hommattu ammattikoulutus ei tarvitse mitään korttia, mikä on tärkeämpi pointti työelämässä että on pätevä työntekijä alallaan.

    Koko korttiviidakko on yhtä suurta kusetusta ja suurta bisnestä helppoheikeille.
    Kerran sitä ajokorttikin suoritetaan elämässä ajoi tai ei autoa.

    Äänestä

Työturvallisuus kortti pakollinen !


Hallitus ei ottanut huomioon ,jos työttömällä ei ole työturvallisuuskorttia

,niin työtön ei pääse mihinkään työhön ?

Melkein kaikilla aloilla vaaditaan työturvallisuuskorttia !

Esim itse työtön eikä ole voimassa olevaa korttia !

Kela rahalla ei ole varaa ostaa kallista korttia !

TE-KESKUS ei ota huomioon onko pakolliset kortit taskussa ?

Tämän takia en ole pääsyt töihin !

Äänestä

minä olisin kysynyt minkä takia Te-keskuksen kautta ei pääse työturvallisuuskorttia suorittamaan? ilman sitä ei pääse rakennusalan töihin!

Äänestä

Luokkaa 70 euroa työturvallisuuskortin hinta. Toki hyväksytysti on suoritettava. Ei ole vaikea. Voimassa 5 vuotta. Säästää muutaman kuuukauden sitä kortin maksua varten. Tai kerää pulloja. Onnistuu muuten yllättävän nopeasti ainakin kaupungissa asuvalle tienata 70 euroa palautuspanteista. Tietysti on kyse myös siitä miten ehdottoman tärkeänä työturvallisuuskorttia pitää itselllensä ja omalle työllistymisellensä. Jos kortti ei ole itselle elämäntärkeä juttu, niin voi jatkaa jankkamistansa ettei ole rahaa työturvallisuuskorttiin.

Äänestä
  • Täysin typeää on tuollaisia kortteja uusia 5 vuoden välein, kyse on silkasta rahankeruusta ja turhasta hommasta. Tämäkö on normien purkua?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hooooop kirjoitti:

Työturvallisuuskortti vaaditaa joka paikassa, miten on järjestääkö TE-keskus tai joku instanssi
työttömille työturvallisuuskortti koulutusta (alennuksella vaikkapa).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu