Puhelinnumerojen vaihtaminen treffien jälkeen?

MrKäyntikortti

Olen nyt käynyt tässä muutamilla netissä ja ihan julkisella paikallakin tapaamieni naisten kanssa treffeillä. Yleensä keskustelu on käyty jotain muuta kautta kuin puhelimen välityksellä. Treffit ovat sujuneet minun mielestäni yhtä poikkeusta lukuunottamatta hyvin ja olen niiden lopussa yleensä halannut naista ja sanonut että olisin kiinnostunut näkemään naisen uudestaankin. Sen jälkeen olen antanut naiselle oman puhelinnumeroni ja pyytänyt laittamaan viestiä/soittamaan jos on myös kiinnostunut minut uudestaan tapaamaan. Mutta yksikään nainen ei ole mitään itsestään ilmoitellut.

Mietenkin tässä että olenko nyt tehnyt jotain väärin, sillä aiemmin olen itse aina ottanut naisen puhelinnumeron tai se on ollut minulla jo tiedossa ennen treffejä ja melko usein sainkin aina ne kakkos ja kolmos treffitkin sovittua ihan vain ottamalla naiseen yhteyttä. Pitäisikö minun sittenkin palata tuohon vanhaan käyttäytymiseeni? Se vain usein johti myös siihen että tuli niitä "hukkatreffejä" kun nainen vain kohteliaisuuttaan/tylsyyttään lähti kanssani ulos uudestaan vaikkei ollut minusta oikeasti kiinnostunut.

Voisiko joku palstalla vieraileva nainen kommentoida tuota naisten halua ottaa mieheen yhteyttä hyvien treffien jälkeen jos mies vain antaa oman numeronsa mutta ei kysy naisen numeroa. Uskaltaako nykyajan nainen edes tuossa tilanteessa ottaa mieheen yhteyttä vai onko tämä(kin) asia edelleen vain miesten vastuulla hoitaa ja toimia?

Niin ja siis n. 23-29v naisia olen treffannut nyt.

16

1982

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VanhanaikaisiaOllaa

      Kyllä naiset ehdottomasti odottaa 1. Treffien jälkeen miehen yhteydenottoa. Palaa vanhaan.

    • vääkäpää

      ei naiset ota yhteyttä kuin vain niihin miehiin jotka saavat pikkarit kastumaan, muut miehet saavat sitten itse olla niitä aktiivisia soittelijoita että nainen heille edes miettii tuhlaavansa aikaans. Vaikka mies olisi kuinka kiva ja sopiva naiselle, niin ei naiset viitsi "tavis" miesten suhteen itse mitään tehdä, niitähän mahtuu 10 tusinaan. Vain olemalla aktiivinen spämmääjä ja aloitteentekijä, myös ekojen treffien jälkeen voi nainen ehkä kiinnostua "tavis" miehestä jossain vaiheessa. Mutta silloinkin kyse on enemmänkin siitä että nainen ei jaksa nähdä vaivaa löytääkseen ketään muutakaan ja juuri se mies sattuu silloin olevan saatavilla ja jaksaa viedä naista eri paikkoihin ja päättää asioita naisen puolesta ja nainen voi vain olla ja vaaatia. Siitä ne naiset tykkää, niin nuoret kuin vanhatkin.

      • Vai että kymmenen tusinaan.

        Mitä pikkareiden kostumiseen tulee niin tuskinpa miehetkään ottaisivat yhteyttä naiseen josta ensitreffeillä toteaisivat ettei hänen kanssaan tekisi koskaan mieli harrastaa seksiä. Joka muuta väittää, valehtelee tai on aseksuaali.


      • vääkäpää
        helka kirjoitti:

        Vai että kymmenen tusinaan.

        Mitä pikkareiden kostumiseen tulee niin tuskinpa miehetkään ottaisivat yhteyttä naiseen josta ensitreffeillä toteaisivat ettei hänen kanssaan tekisi koskaan mieli harrastaa seksiä. Joka muuta väittää, valehtelee tai on aseksuaali.

        niin mutta siinä on ero kostuuko ne naisen pikkarit jo ekoilla treffeillä vai vasta sitten kun oppii vähän tuntemaan miestä

        ei kovin moni mies sytytä niin paljoa että ne pikkarit ensitreffeillä kostuisivat, joten nainen ei näe syytä ottaa yhteyttä mutta sitten jos mies ottaakin yhteyttä ja nainen ei ole sitä mieltä että mies on huono tai epäsopiva tapaus niin nainen lähtee pyydettäessä kyllä uusillekin treffeille ja jossain vaiheessa ne naisen pikkarit sitten alkavatkin kostua (siis 2-5 treffien aikana/jälkeen) ja suhde voi ehkä syntyä

        pointti on siinä että miehen pitää tehdä paljon töitä sen eteen että nainen kiinnostuu hänestä, sillä tavis miehistä ei kukaan nainen heti kiinnostu, vaan vasta sitten kun ollaan oltu esim. työ- tai opiskelukavereita jonkin aikaa niin nainen alkaa nähdä miehen romanttis-seksuaalisessa mielessä. kun menee treffeille tuntemattoman naisen kanssa niin harva mies pystyy naiseen tekemään ekalla tapaamiselle niin hyvän vaikutuksen että nainen itse ottaisi yhteyttä ja sopisi uudet treffit, joten siksi on tärkeää että mies ottaa sen naisen numeron ja spämmää naista niin kauan kunnes nainen joko suostuu uusille treffeille tai tekee hyvin selväksi sen ettei halua olla miehen kanssa missään tekemisissä


      • vääkäpää kirjoitti:

        niin mutta siinä on ero kostuuko ne naisen pikkarit jo ekoilla treffeillä vai vasta sitten kun oppii vähän tuntemaan miestä

        ei kovin moni mies sytytä niin paljoa että ne pikkarit ensitreffeillä kostuisivat, joten nainen ei näe syytä ottaa yhteyttä mutta sitten jos mies ottaakin yhteyttä ja nainen ei ole sitä mieltä että mies on huono tai epäsopiva tapaus niin nainen lähtee pyydettäessä kyllä uusillekin treffeille ja jossain vaiheessa ne naisen pikkarit sitten alkavatkin kostua (siis 2-5 treffien aikana/jälkeen) ja suhde voi ehkä syntyä

        pointti on siinä että miehen pitää tehdä paljon töitä sen eteen että nainen kiinnostuu hänestä, sillä tavis miehistä ei kukaan nainen heti kiinnostu, vaan vasta sitten kun ollaan oltu esim. työ- tai opiskelukavereita jonkin aikaa niin nainen alkaa nähdä miehen romanttis-seksuaalisessa mielessä. kun menee treffeille tuntemattoman naisen kanssa niin harva mies pystyy naiseen tekemään ekalla tapaamiselle niin hyvän vaikutuksen että nainen itse ottaisi yhteyttä ja sopisi uudet treffit, joten siksi on tärkeää että mies ottaa sen naisen numeron ja spämmää naista niin kauan kunnes nainen joko suostuu uusille treffeille tai tekee hyvin selväksi sen ettei halua olla miehen kanssa missään tekemisissä

        "mies ottaa sen naisen numeron ja spämmää naista niin kauan kunnes nainen joko suostuu uusille treffeille tai tekee hyvin selväksi sen ettei halua olla miehen kanssa missään tekemisissä"

        Hyvä muistutus naisille siitä, että treffaillessa kannattaa käyttää prepaid-numeroa eikä koskaan paljastaa koko nimeään tai asuinpaikkaansa ennen kuin on tavannut miehen useampia kertoja


      • MrKäyntikortti
        helka kirjoitti:

        "mies ottaa sen naisen numeron ja spämmää naista niin kauan kunnes nainen joko suostuu uusille treffeille tai tekee hyvin selväksi sen ettei halua olla miehen kanssa missään tekemisissä"

        Hyvä muistutus naisille siitä, että treffaillessa kannattaa käyttää prepaid-numeroa eikä koskaan paljastaa koko nimeään tai asuinpaikkaansa ennen kuin on tavannut miehen useampia kertoja

        Itsekin näen tuon naisen pommittamisen enemmänkin häirintänä kuin minään normaalina osana trefffailua, mutta en kyllä voi täysin väittää etteikö se toimisi sillä melko monella lähipiiriini kuuluvalla miehellä on tuollainen asenne käytössä ja se tuntuu kantavan hedelmää paljon enemmän kuin se että vain antaa oman numeronsa naisille ja sanoo että "olisi kivaa nähdä uudestaankin, laiittehan viestiä jos kiinnostaa".


    • ithaca

      Hui kamala! Jatkuvasti viestiä rummuttavat ja deittien kerjääjät lähettävät epätoivon katkua ja ovat muutenkin epäilyttäviä. Onko täysin asiaankuulumatonta tunnustella ekojen jälkeen jäätä ja todeta vaikka että "Oli tosi kiva ilta"? Itse ainakin, jos mies nappaa, niin voisin todeta että ois kiva ottaa uudestaan. Jos ei nappaa niin vältän mainitsemasta seuraavaa kertaa tai antamasta muutenkaan toivoa että sellainen olisi tulossa. Lisäksi onko numeroa pakko vaan tyrkätä käteen? Voishan senkin yhteydessä vähän tunnustella että millasilla fiiliksillä toinen on...

      • Surullista_mutta_totta

        Tämä mielikuva minullakin on ollut, mutta kokemuksen myötä olen oppinut että miehen vain pitää noin toimia mikäili ei halua ikuisiksi ajoiksi yksin jäädä. Suurin osa jatkotreffeistä ja jopa suhteen poikasista olisi jäänyt syntymättä ellen olisi naisia "häiriköinyt" ja "painostanut" tapaamaan minut uudestaan, ei ne naiset vain ole aloitteellisia ekojen treffienkään jälkeen vaikka mies olisikin ollut ihan "ok". Vain niiden miesten perään soitellaan/ehdotellaan jotka menevät siihen 1-2% kiinnostavimpien miesten joukkoon, muut joutuvat sitten olemaan itse aktiivisia.


      • MrKäyntikortti

        Toki se silloin on selkeämpää jos kumpikaan ei ota seuraavaa tapaamista edes puheeksi ja huomaan että nainen on välttelevä ja vain kohtelias minua kohtaan, usein siinä tapauksessa en edes anna mitään puhelinnumeroani naisille. Mutta usein olen tulkinnut tilanteen niin että molemmilla on ollut mukavaa ja nainenkin on todennäköisesti kiinnostunut minut tapaamaan uudelleen niin olen sitten numeroni heille antanut, mutta koskaan ei ole mitään viestiä naisilta kuitenkaan tullut. Ehkä olen vain huono lukemaan naisia, tai sitten pitäisi vain lopettaa tämä turha asioiden pohtiminen ja kysyä suoraan naisilta se numero ja laittaa itse sitä viestiä heti tapaamisen jälkeen että milloin nähdään uudestaan. Jos ei vastaa tai tulee kielteinen vastaus, niin eipähän ainakaan jää asia pyörimään epävarmaksi kuten siinä yleensä käy kun naiselle oman numeroni annan ja joskus useammankin päivän ajan huomaan odottavani jotain kontaktia naiselta.


    • 3433443543

      Parempi vaan ottaa se naisen numero ja laittaa vaikka noin 1-3 tuntia treffien jälkeen viestiä vaikka että "oli kiva nähdä, kiinnostaisiko sua lähter vaikka tänä lauantaina ulos syömään mun kanssa?" tms. niin sillähän se selviää onko nainen kiinnostunut vai ei.

    • lllll2tt

      Ainoa tapa on miehen pyytää se naisen numero ja ottaa yhteyttä jos kiinnostaa. Kerran. Jos ei nainen vastaa/ole lämmennyt niin ei sen jälkeen pommiteta.

      • treffailijanainen

        Toi on hyvä. Kerran ja sit uskoa sanaa. Kyllä tosinainen kiinnostuessaan ottaa yhteyttä myös itse. Täytyy antaa muutama tunti tai yön yli sulatella tapaamista ja sitten kysyä. Silloin se päätös jatkosta on varmasti jo kypsynyt. Kyllä mä mietin, että haluanko juuri tuon miehen sänkyyni? Jos ajatus on ei, ketä hyödyttää pitää toista "löysässä hirressä" ja jatkaa tapaamisia ilman ajatusta jatkosta.


    • nöyp

      Kyllä miehen aktiivisuus on edelleen nykypäivää, vaikka sitä voisi ajatella että jo nyt 2000-luvulla naisetkin osaisivat olla aloitteellisia, niin eipä ne oikein osaa olla. Poislukien tietenkin sen 2-3% parhaimman miesryhmän osalta, joihin he kyllä ottavat yhteyttä, ehkä jopa tekevät aloitteenkin.

    • repairrrr044

      Hanki repairliittymä, sen numero ei näy nissään.

    • Pitääottaanumeroaina

      Testasin itsekin viime vuonna tätä samaa asiaa, lopputulos oli se että vain yksi nainen otti minuun treffien jälkeen yhteyttä ja pääsin jatkotreffeillekin. Tuota edeltävänä vuonna olin toiminut normaalisti ja ottanut sen naisen numeron ja itse pyytänyt naista uusille treffeille. Ehkä 30% naisista suostui uusille treffeille.

      • sitä-

        Eikö tämäkin ole hyvä sen puolesta, että tässä (naisen) puolelta punnitaan kiinnostavuus?

        Pelejä pelaavat pissikset ovat sitten se toinen juttu.. tai muuten heikkoitsetuntoiset.

        Itse voisin käyttää ihan samaa metodia, jos treffejä harrastaisin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      108
      2344
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      84
      2071
    3. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      56
      1637
    4. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      53
      1562
    5. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      155
      1540
    6. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      46
      1436
    7. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      145
      1370
    8. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      112
      1180
    9. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

      Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
      Puolanka
      26
      1176
    10. Paraneeko ilmapiiri nyt?

      Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
      Hyrynsalmi
      25
      1124
    Aihe