http://www.ruokala.net/resepti/okonomiyaki onpa kasvista kerakseen
Vastaukset 2
- simppelisaimon
Jotenkin huvittaa aina nämä aasialaisen keittiön "yksinkertaiset" reseptit ja aineksia olikin "yllättäen" yli kaksikymmentä vaikka tarkoitus olikin simppeli safka.
Aina kun ainesosia on yli kymmenen niin mennään metsään havujen heiluessa.
Jotkut eivätt vain usko, että hyvää saa vähemmälläkin - kotimainen kasviskeitto, joka on pohjana monelle muulle eli kauden vihanneksia ja juureksia - perunaa, porkkanaa, lanttua, selleriä, palsternakkaa, sipulia, purjoa, laakerinlehteä, maustepippuria, suolaa ja öljyä.
11 ainesta ja hyvin valmistaen siitä riittää makua useimpiin keittoihin eli 12 osa on proteiini mikä liha sitten valinnan mukaan onkaan.
Joku tietysti valittaa, että siinä on yli kymmenen ainesosaa, mutta suola, vesi, pippuri ja öljy kuuluvat kaikkiin ruokiin ja ne voi laskea pois ainesluettelosta. Näin laskien ainekset ovat alle kymmenen ja ovat maultaan todella hyviä.
Voisin tietysti myös näyttää perunamuussin ohjeet, joihin kuuluu vain perunaa, suolaa, voita, maitoa, pippuria, mutta tämänkin kuohkean, samettisen ruoan joku onnistuu pilaamaan luettuaan tsefffien resepteitä, joten olkoon tällä kertaan.
Perusväittämä on siis vähempi parempi ja niin ainakin maistaa raaka-aineet. - ihmetystä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66741
- 33632
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501