Hanna Mäntylä jatkoon. Rehellinen, osaa asiansa.

Hanna Mäntylä on kyllä paras edustaja Lapista tähänastisista. Saanut paljon hyvää aikaan juuri unohtetulle kansanosalle. Näin sanon puolueettomasti ja rehellisesti.
Älykäs ja hyväntahtoinen persoona. Jos kerran äänestätte, äänestäkää edes rehellisiä ihmisiä.
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

HAKKARAISEN LEIKKAUSLISTA

Tämä varmasti puree, muttei kurita kantasuomalaisia.

Viherhumppa maksaa miljardeja: ilmastosopimukset, rikkidirektiivi ja monet muut meitä kurjistavat pykälät. Suomen päästöt ovat 0,1% maailman päästöistä. Meidän pitää sanoutua yksipuolisesti ilmastosopimuksista irti. Yritysten toimintaedellytyksiä ja kansalaisten elinmahdollisuuksia ei saa hankaloittaa.

Ruotsinkielinen illuusio maksanee toista miljardia euroa vuodessa. Ruotsin pakollinen opiskelu alkaa pian jo kuudennelta luokalta. Suunnan pitäisi olla päinvastainen, eroon pakkoruotsista. Sen ajan voisi käyttää esim. venäjän, saksan, kiinan tai espanjan opiskeluun.

Nettojäsenmaksumme EU:lle nousi viime vuonna noin 1 150 miljoonaan euroon. Suomi ei ole edes hakenut alennusta jäsenmaksuun. Viime vuonna Suomi maksoi esim. Iso-Britannian jäsenmaksuhelpotuksia 136 miljoonaa euroa.

Kehitysapuun uppoaa myös yli miljardi vuodessa. Kannatan kehitysapumallia, joka perustuu kansalaisten ja yritysten vapaaehtoisuuteen varsinkin, koska kehitysavusta haihtuu suuria summia savuna ilmaan, mm. hallintoon Suomessa ja kohdemaissa, korruptioon kohdemaissa ja niin edespäin.

Maahanmuuton kokonaiskustannukset muodostavat miljardiluokan vuosittaisen lisälaskun. Kotouttaminen on epäonnistunut ja sen tuloksista saamme lukea lööpeistä surullisen usein. Maassa maan tavalla tai maasta pois!

Etelä-Euroopan luikurimaiden tukemisen on loputtava. Kreikkaan on syydetty käsittämättömiä summia, ja mitä on tapahtunut? Maa on jatkuvalla kurjistumisen tiellä. Sen sijaan Saksan ja Ranskan pankkiirit voivat myhäillä tyytyväisinä, sillä heidän rahansa ovat turvassa. Ja me maksamme. Sinä ja minä.

Meillä ei kerta kaikkiaan ole enää varaa hassata rahaa mihinkään tuottamattomaan toimintaan. Näistä kun säästetään, se hyödyttää suoranaisesti myös julkista sektoria. Suomalaisten oman vyön kiristäminen saa riittää. Jos emme leikkaa näistä, leikkaukset kohdistuvat kantasuomalaisiin.

Äänestä

Perus-suomalaiset ovat esimerkiksi luvanneet nostaa pienimpiä eläkkeitä sen 15 euroa kk. Hyvä raha sekin kaikista köyhimmille.
Muut puolueet aikovat vain leikata niistäkin. Siis kaikista köyhimmiltä.

Äänestä

Perussuomalaisethan ne saivat painostuksellaan nostettua silloin kauden alussa tuon työmarkkiatuen korotuksen 100 eurolla/kk.
Sitä ennenhäN se jökötti samassa 35 vuotta.
Vasemmisto sen kyllä sitten söi takaisin korottamalla kaikkia hintoja ja veroja muiden hallituspuolueiden kanssa riemusaatossa.

Äänestä

Ei persut ole mitään aikaan saaneet, heidän kaikki linjaukset on ihan hanurista, niillä ei ole käytännön kanssa mitään tekemistä, vai mitä mieltä ollaan siitä kun ilmotetaan EU: suuntaan meidän puolittavan vuosimaksun, jotta valtiolle säästyy muutamasata miljoonaa ? Sitten poistetaan autovero joka tuo valtiolle miljardin, se mukamas paikkaantuu automyynnin noustessa. Millä logiikalla, kun nekin rahat menee ulkomaisille autotehtaille, ja vanhan autokannan arvo puoliintuu sillä hetkellä kun autovero poistuu.
Ei persujen jutuissa ole päätä eikä häntää.

Äänestä

Autovero pois ja auton käyttövero. Aivan järjettömiä veroja. Millä täällä Lapissa kulkee jos ei ole autoa. Verot pois autoista kaikki. Polttoaineverokin pitäisi poistaa. Tavallinen kansalainenkin saisi siten kerran elämässään uuden auton. Eikä 35 vuotta vanhoja romuja.
Säästöä saadaan miljardeja kun hallintoa ja joutastelevaa virkamieskuntaa vähennetään ainakin aluksi puolet pois.

Äänestä

Mutta kun Hanna ei ole tehnyt Lapin eteen mitään. Kyllä nyt on joku muu sinne menossa.

Äänestä

Suomi lupasi 15 miljoonaa euroa Syyrian kriisin uhreille – valtamedia ei uutisoi!!
Tästä valtavasta rahan haaskauksesta ei ole suomalainen media kertonut yhtään mitään. Suomi velkaantuu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Vähäosaisten tukia leikataan ja veroja kiristetään. Kansa köyhtyy köyhtymistään, mutta siitäkin huolimatta meillä on muka varaa avustaa näitä sotivia kansoja?

Äänestä

Vantaalainen kulukorvauskikkailia lappia edustamaan. Hyvä hyvä

Äänestä

Aloittaja.. Eilen oli aprillipäivä!! Kyl ei Hanna mee läpi enää. Ei ole esillä missään, eikä ota kantaa asioista--> välttelee. Mitään ei oo saanut aikaiseksi. Salailee missä asuu-->kieroilua? Unohtanyt koko lapin. Nauttii vain palkastaan. täts it.

Äänestä

Paperit täällä ja sitten Helsinkiin maahanmuutosta puhumaan. Oikein vihaksi pistää että kerranki PS nousee mutta saa nollam Lapista.

Äänestä
  • Kuukausia olet samaa jargonia jauhanut. Ei tehoa. Sama paska, eri päivä.

    Äänestä

Pate väyrys on luvannut haistella takahalkiotaan kaikkien häntä äänestäneiden. Oikein nuuhkia...nuuh...nuuh... Siis Sepen lisäksi.

Pate ruukaa olla Pistossa furrypuku päällä ja takahalkio auki. Tulkaa Pistoon nuuhkimaan pate-furryn takahalkiota. Hurmaannutte ja äänestätte sitten varmasti patea. Patelle taas eduskunnan lehterille mustille silmälaseiille paalupaikka neljäksi vuodeksi LOISIMAAN LOISENA.

Pate ottaa, muttei anna kenellekään mitään muuta kuin takahalkionsa hajua nuuhkittavaksi.

Sepeä pyllyyn. Se on paten narsistinen motto.

Äänestä

Siinä sulle REHELLINEN ja ASIANSA osaava.. Minkä asian?

Äänestä
  • Mistä se osaaminen on peräisin? Korkeakoulututkinnosta, työkokemuksesta? Onnenkantamoinen vain osui naisen kohdalle. Kyseisellä ministerillä ei tunnu olevan juuri mitään sanottavaa. Ei mitään tarttumapintaa - kun ei sano mitään niin ei paljasta tietämättömyyttään tai osaamisensa puutetta. Aivan käsittämätöntä, että ministeritason ihmisiltä ei edellytetä korkeakoulututkintoa, kuten mm. tapauksessa Mäntylä ja Lindström. Nyt tietysti joku älähtää, että ei se koulutus takaa mitään, mutta kyllä yliopistotutkinto alalta kuin alalta opettaa laaja-alaiseen katsontaan ja perussivistykseen

    Äänestä

  • Rehellisyys on jopa poliisin tutkinnassa ja osaamisesta ei ole takeita. Ministerin henkilöesittelyssä ei ole työhistoriaan merkitty työnantajia ja työjaksoja. Ei taida uskaltaa tai osata tehdä todellista tarkastettavissa olevaa CV:tä.

    Äänestä

  • htm65 kirjoitti:

    Mistä se osaaminen on peräisin? Korkeakoulututkinnosta, työkokemuksesta? Onnenkantamoinen vain osui naisen kohdalle. Kyseisellä ministerillä ei tunnu olevan juuri mitään sanottavaa. Ei mitään tarttumapintaa - kun ei sano mitään niin ei paljasta tietämättömyyttään tai osaamisensa puutetta. Aivan käsittämätöntä, että ministeritason ihmisiltä ei edellytetä korkeakoulututkintoa, kuten mm. tapauksessa Mäntylä ja Lindström. Nyt tietysti joku älähtää, että ei se koulutus takaa mitään, mutta kyllä yliopistotutkinto alalta kuin alalta opettaa laaja-alaiseen katsontaan ja perussivistykseen

    "Fakki-idiootteja" niistä korkeasti koulutetuista tulee, ei mitään laaja-alaisia. Opiskelu johonkin määrään asti on titysti tärkeää.
    Akateeminen koulutus supistaa näkymää, mitä pitemmälle menet, erikoistut, näet kaiken suppeampana. Ydinfyysikkolla ei ole nitään etua politiikassa.
    Olen nähnyt pitkälle opiskelleen elämää.

    Äänestä

Äänestäisin Mäntylää ellei vastustaisi homoliittoja. Pakolaisasiassa olen samoilla linjoilla, mutta miten äänestää, kun ei kaikki natsaa. Mustajärvi kannattaa homoliittoja, mutta miten pakolaisasia. Ei taida olla minun linjoilla. Kukaan ei ole niinkuin minä poliittisilta mielipiteiltään. En voi äänestää ketään. Näinhän se on..

Äänestä

On kuitenkin ollut mukana leikkaamassa niin pientä eläkettä saavilta kuin työttömiltäkin joten miten tuon nyt ottaisi että saanut paljon hyvää aikaa ja kenen näkökulmasta.

Äänestä

Jaa, se ilmeisesti kääntää naisellisesti takkiaan.

Äänestä

Saa nyt nähdä nostaako poliisi syytteen, vai ei.

Äänestä

Ei kun Mäntylä kääntää viittaansa. Hyvää Pääsiäistä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TäysinPuolueettomasti kirjoitti:

Hanna Mäntylä on kyllä paras edustaja Lapista tähänastisista. Saanut paljon hyvää aikaan juuri unohtetulle kansanosalle. Näin sanon puolueettomasti ja rehellisesti.
Älykäs ja hyväntahtoinen persoona. Jos kerran äänestätte, äänestäkää edes rehellisiä ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu