Muistan kun nuorena sain pillua ekan kerran

15 vuotiaana olin bileissä yhden vanhemman kaveri miehen luona ja siellä oli yks johanna joka oli yhden karoliinan kaveri joka asui mun naapurissa ja sen johannan kanssa mentiin sitten vessaan pussailemaan. Siinä sitten alkoi vaatteet vähenemään ja mä nain sitä johanna siinä vessassa. Vittu se oli kiihottavaa ja sitten alettiin seurustelee. Aina koulun jälkeen tavattiin sen johannan kanssa ja aina harrastettiin seksiä, oltiin kuin kiimaiset kanit kun ja se johanna oli vieläpä tosi nätti tyttö. Minulla on vieläkin valokuvia meistä yhdessä muistona. Yhdesä oltiin kaks vuotta ja edelleen ollaan kavereita ja jutellaan joskus facebuukissa.
9256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ja sitten loppu saanti..

Äänestä

Ei se ole kokonaan loppunut. Harvemmin saan, nuorena sai aika helposti mutta yli 30 v jälkeen on saanut huonosti. Naiset on kyllä huonoja sitoutumaan kun olen sanonut että haluan parisuhteen niin ne juoksee karkuun.

Äänestä

Sillä saa, kun osaa oikein heittää juttua. Eikä tarvii edes puhua paljoa, riittää että kuuntelee naista (tai esittää kuuntelevansa). Nainen tahtoo olla ensiks pidetty imisenä eikä pelkkänä pilluna ja jos sen pystyy naiselle välittämään, niin kyllä lohkeaa.

Näin siis tavalliselta naiselta. Joku nirppanokkaprinsessa on erikseen, mut niitä tavallisia on se 95%. Monet kauniitakin.

Äänestä
  • Noinhan se menee. Jostain syystä moni mies silti kuvittelee saavansa naisen retostelemalla omalla erinomaisuudellaan.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    Noinhan se menee. Jostain syystä moni mies silti kuvittelee saavansa naisen retostelemalla omalla erinomaisuudellaan.

    Naisen saaminen on helppoa, koska ne toimivat keinot hiffanneita miehiä on niin vähän. Täälläkin ätmit tsemppaa toisiaan just jäämään sinne urpotasolle.

    Äänestä

Tämä esimerkki alleviivaa hyvin, että ihmiset pariutuvat tuttavaverkostojen kautta. Jos niitä ei ole, homma on huomattavasti vaikeampaa.

Äänestä
  • ni o. Eiku hankkiin tuttavia vaan.

    Äänestä

  • helppoaon kirjoitti:

    ni o. Eiku hankkiin tuttavia vaan.

    Ei se vanhana enää onnistu. Pikemminkin alkaa käydä päinvastoin ja olemassa olevat tuttavaverkostot alkavat rakoilla ja hajoilla.

    Äänestä

Niin juuri. Ensin pitää luoda kaveripiiri jossa on myös naisia ja sitä kautta pääsee tutustumaan naisiin. Kannattaa alkaa siis harrastaa vaikka jalkapalloa niin saa heti 20 kaveria joilla on varmaan kavereina sinkkunaisia. Ekann tyttöystäväni tapasin kun olin saunaillassa jalisjoukkueeni kanssa ja siellä oli joku nainen kuskina joka oli yhden kaverin nais ystävä. Sitä sitten jututin ja suhde kesti 3 vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies36 kirjoitti:

15 vuotiaana olin bileissä yhden vanhemman kaveri miehen luona ja siellä oli yks johanna joka oli yhden karoliinan kaveri joka asui mun naapurissa ja sen johannan kanssa mentiin sitten vessaan pussailemaan. Siinä sitten alkoi vaatteet vähenemään ja mä nain sitä johanna siinä vessassa. Vittu se oli kiihottavaa ja sitten alettiin seurustelee. Aina koulun jälkeen tavattiin sen johannan kanssa ja aina harrastettiin seksiä, oltiin kuin kiimaiset kanit kun ja se johanna oli vieläpä tosi nätti tyttö. Minulla on vieläkin valokuvia meistä yhdessä muistona. Yhdesä oltiin kaks vuotta ja edelleen ollaan kavereita ja jutellaan joskus facebuukissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu