Koulutuksen merkitys kansanedustajaehdokkaalle

Olipa ällistykseni suuri, kun erään puolueen ehdokkaita esittelevässä lehdessä kemiläisen ehdokkaan koulutus oli kysymysmerkki!
Tarkoittaako kysymysmerkki sitä, että peruskouluakaan ei ole käyty? Jos on edes autokoulun tai uimakoulun on käynyt, niin se olisi minusta kuluttajansuojalain mukaan ilmoitettava.
No oppivelvollisuus hänen kohdaltaan on päättynty, joten jäänee kysymysmerkiksi.

Eipä sillä, oli saman lehden muillakin ehdokkailla persoonallisia koulutusmerkintöjä, kuten KTT, ei väitellyt , tämän perään todella kuuluu kysymysmerkki!! Tai kahdeksan vuotta sitten alkaneita korkeakouluopintoja, joilla ei ilmeisesti loppua näy .
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Poliitikon tehtävät nykyisin niin monipuolisia, että akateeminen koulutus on vähimmäisvaatimus, kysymysmerkki ei riitä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sininenlehtijaossa kirjoitti:

Olipa ällistykseni suuri, kun erään puolueen ehdokkaita esittelevässä lehdessä kemiläisen ehdokkaan koulutus oli kysymysmerkki!
Tarkoittaako kysymysmerkki sitä, että peruskouluakaan ei ole käyty? Jos on edes autokoulun tai uimakoulun on käynyt, niin se olisi minusta kuluttajansuojalain mukaan ilmoitettava.
No oppivelvollisuus hänen kohdaltaan on päättynty, joten jäänee kysymysmerkiksi.

Eipä sillä, oli saman lehden muillakin ehdokkailla persoonallisia koulutusmerkintöjä, kuten KTT, ei väitellyt , tämän perään todella kuuluu kysymysmerkki!! Tai kahdeksan vuotta sitten alkaneita korkeakouluopintoja, joilla ei ilmeisesti loppua näy .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu