Millä keinoilla pysytte uskollisena puolisollenne?

Olen ehtinyt elää niin kauan sinkkuna (= vapaa ihastumaan ja olemaan kenen kanssa haluaa) ja toisaalta kokenut useampaan kertaan myös parisuhteen eri vaiheet (ihastuminen, rakastuminen, arki), että ei tarvitse pelätä, että tekisi mieli pettää. Jos uskoisin, että "vaihtamalla paranee" niin en ylipäänsä sitoutuisi vaan säilyttäisin itselläni vapauden olla kenen kanssa milloinkin. Kokemuksesta tiedän kuitenkin, että ei se suhde kenenkään uuden kanssa olisi sen kummempi kuin nykyisenkään. Jopa päinvastoin; en edes jaksaisi aloittaa jälleen kerran jonkun kanssa alusta.

Ihastumista parisuhteessa oleminen ei estä, koska ihastumisen ei ylipäänsä tarvitse johtaa mihinkään. Tässä vaiheessa, kun suhde on tuore, en kyllä edes näe muita miehiä, mutta sitten jos ja kun jonakin päivänä alkaa taas nähdä muitakin kuin oman miesystävän, niin voihan sitä nauttia siitä ihastumisen tunteesta ja vaikka pienestä viattomasta flirtistäkin, ei kenenkään kanssa silti tarvitse tehdä yhtään mitään.

Minusta tärkeintä on vaalia sitä nykyistä suhdetta. Kun suhde on kunnossa, ei ihastu muihin, vaikka tilaisuuksia olisikin. Vaikka ajatuksiaan ei voikaan kontrolloida, tekojaan voi. Minä en testaile viehätysvoimaani vaan yritän käyttäytyä Rouva Ratikan luottamuksen arvoisesti.

Vastakkaisen sukupuolen ystävät ovat ystäviä siksi, että he ovat valloittavia persoonia, mutta sopimattomia parisuhteeseen juuri minulle.

En ole hankkiutunut tilanteisiin jotka todennäköisesti johtaisivat kiusaukseen. Muutaman kerran kursseilla asia on ollut sananmukaisesti "karvan päässä".
Kerran kaveruus pelasti. Hyvän, pitkäaikaisen kaverini vaimo tarjoutui varsin agressiivisesti mutta juuri tuo kaveruus oli ratkaisevin este. Kiusallinen tilanne koska en halunnut loukata rouvaakaan. En keronut muille kuin vaimolleni.
Komennusvuosieni sisältö oli vain työtä aamusta iltamyöhään. En käynyt edes kulmakuppilan kaljoilla.
Viime vuosina on ikä suojellut. Naiset joista olisin kiinnostunut ovat mukavaa, välitöntä keskusteliseuraa mutta luulen heidän pitävän minua "vaarattomana". Naiset jotka saattaisivat olla minusta kiinnostuneita eivät ole sitä minulle. Siis seurustelen muutaman kerran viikossa tuon pitkäaikaisen 67v mummon kanssa.

Nykyisen suhteen alkuaikoina välttelin kiusauksia. Mietin etukäteen, mitä hankalissa tilanteissa tekisin ja välttelin miehiä, jotka osoittivat kiinnostustaan. Sittemmin on ollut helppoa :)

Olen ollut ihastunut, mutta silloin olen kääntynyt itseeni ja miettinyt, mitä oikeastaan kaipaan ja miten voisin sen saada nykyisessä suhteessani. Mitä tärkeää kukaan vieras mies voisi minulle antaa, mitä en voisi omalta mieheltäni saada? Mitä minä muka voisin vieraalle antaa - enköhän oikeasti vain käyttäisi toista hyväkseni saadakseni huomiota, ihailua, lämpöä?

Toki muistan, kuinka ihanaa ensihuuma oli, kun kaikki oli vielä uutta, jännittävää ja avoinna, mutta mitä silloin eniten kaipasin: että olisi joku vierellä ja että se joku pysyisi. Olisi todella tyhmää riskeerata se, mitä nyt on jonkin pysymättömän huuman takia. Tunteet tulevat ja menevät, eikä niiden mukaan ole pakko toimia.

Pettäminen olisi helppoa. Mies ei saisi tietää. Mutta en kerta kaikkiaan keksi yhtäkään syytä pettää. Menettäisin itsekunnioitukseni, enkä olisi enää se, joka luulin olevani. Ja koska rakastan, haluan olla kaikilla tapaa kaunis mieheni silmissä.

Minä vain olen päättänyt, etten ihastu muihin, koska itsepähän olen valintani tehnyt puolisoni suhteen. Sikäli, kuin jotain "kyllästymistä" hetkellisesti tapahtuisi, pysyisin silti yhdessä puolisoni kanssa ja odottaisin rauhallisesti, että kyllästyminen menisi pois.

Näkemykseni mukaan parisuhteessa ollessa ei yksinkertaisesti katsella muita ihmisiä "sillä silmällä" tai olla "haku päällä". Jos haluaa alkaa "ihastumaan" toisiin ihmisiin, on syytä erota ensin ja ryhtyä vasta sitten virittelemään ihastus-tutkaansa.

Ihastuksen tunnehan ei muutoinkaan kestä parisuhteessa ikuisesti, pitkässä suhteessa vain kasvetaan kiinni toisiinsa, totutaan sen tietyn ihmisen läsnäoloon. Tätä ajatellen on ihan turha lähteä suhteesta siksi, että "tuli toinen ihastus", koska kyllä siinä uudessakin suhteessa ihastuksentunne laimenisi jossain vaiheessa.

Hakkaavat, vähättelevät ja muut epämääräiset puolisot ovat sitten asia erikseen, heistä on syytäkin erota. Tosin näissäkin tapauksissa olisi oikein erota ensin ja etsiä uusi vasta sitten.

Ei ole koskaan ollut ajatusta että petän vaikka tilaisuus on ollut. Minua ei vaan kiinnosta pettäminen.

Tämä ei ole vaikeaa. Vakaa lämmin seksielämä oman murun kanssa, mitä sitä muuta tarvitsee...

Sitä kutsutaan itse ja toisen kunnioittamiseksi. Ei nykyajan kumipääurpoista oo mihinkän kunnolliseen parisuhteeseen kun halut vaan vie miestä/naista.

No en minä nyt kovin usein ketään erityisen viehättävänä pidä. Siis sillä tavalla, että olisi vaara kiinnostua enemmänkin. Olin sinkkuna pääosan elämästäni 40 ikävuoteen saakka, jolloin tapasin puolisoni. Kun ei minulla kukaan sitä ennen oikein kunnolla kolahtanut, niin millä todennäköisyydellä kolahtaisi jatkossakaan... Toki siis lyhyitä suhteita oli ollut paljon, onhan sitä miehellä tarpeet, ja yritin kyllä joistakin ihan elämänkumppaniakin miettiä, mutta aika kehnoja oli vaihtoehdot minun makuuni. Ketään en ole koskaan pettänyt, eikä ole tehnyt edes mieli pettää. Ei siis ole tehnyt mieli pettää edes sellaisia, joiden olen tiennyt olevan vain "ajan kulua" minulle. Mielestäni hyviin tapoihin kuuluu keskittyä yhteen ihmiseen kerrallaan.

Jos jostain syystä kuitenkin jokin kiinnostavaa ihmistä kohtaan heräisi, niin varmasti välttelisin sen ihmisen kanssa liikaa oloa. Jos olisi jotakin, vaikkapa työasioita, jotka täytyy hoitaa, niin asiallisella linjalla. Sellainen pintapuolinen ihastus menee kuitenkin aina ohi. Ihan aina. Yleensä hyvin nopeasti. Sellaisessa tilanteessa miettisin varmasti sitä, miksi puoliso (ja koko perhe) on minulle rakas. Kyllä siinä verrattuna joku nätti typy unohtuisi varsin vauhdilla.

- Jos huomaatte jonkun muun ihmisen viehättävän, vältättekö viettämästä aikaa hänen kanssaan ihastusta välttääksenne?

No en usein kyllä huomaa kenenkään muun olevan kiinnostava, koska olen sitoutunut parisuhteeseeni. Mutta jos niin kävisi, niin toki välttäisin sen ihmisen kanssa ajan viettämistä. Se nyt on selvä asia. Ihastus on niin olemattoman pieni asia, ja se on ohi nopeasi, jos sille ei anna tilaa. Olen jo puolisoni valinnut, joten muille en tilaa anna.

- Entä vanhat ystävät, jotka ovat vastakkaista sukupuolta (tai sitä sukupuolta, joka kiinnostaa sinua romanttisessa mielessä) - mitä jos olet joskus ollut kiinnostunut tästä kaverista, mutta yhdessäolonne on esim.hänen senhetkisestä tilanteesta tai torjumisesta johtuen jäänyt vain kaveruudeksi. Nyt tämä kaveri yhtäkkiä näyttäisi näkevän sinut uusin silmin. Miten toimisit?

Jos joku sellainen "vanha juttu" alkaisi vaikuttamaan minusta kiinnostuneelta, tekisin välittömästi asiallisesti selväksi, että olen sitoutunut parisuhteeseeni, ja onnellinen siinä. Ja että en ole hitustakaan kiinnostunut kenestäkään muusta. Se että miten tuo ihminen suhtautuu asiaan, vaikuttaisi siihen, olisinko enää kaveri vai en. Veikkaisin että kaveruuskin hiipuisi sen jälkeen, mutta se on yhdentekevää.

- Entä muuta? Miten vältät kiusaukset ja miltä ratkaisusi jälkikäteen tuntuu? Vai tarvitseeko sinun tehdä mitään järjestelyjä, luotatko vaan ettet ihastu ulkopuolisiin? Mistä uskot noin voimakkaan varmuuden syntyneen?

En tee mitään erityisjärjestelyitä, koska luonnollinen elintapani sopii parisuhteessa olevalle. Perheessä on kolme lasta, vietämme paljon aikaa kotona, töissä yms. Jos vaikkapa joskus harvoin lähden viihteelle (firman pikkujoulut tai ystävän valmistujaiset tms), niin keskityn siellä pitämään hauskaa ystävieni kanssa. En hakeudu vieraiden miesten seuraan. Jos vaikka baarissa joku tulee iskemään, sanon heti olevani onnellisesti varattu. Toivottavat sitten hyvää illanjatkoa ja poistuvat. Helppoa. Miespuolisia tuttuja minulla on, mutta mitään vipinää tai kemiaa minulla ei heidän kanssa ole. Sama juttu, että miehelläni on paljon naispuolisia tuttuja, mutta sutinoita en osaa kuvitella että hänellä olisi. Ei ole sen tyyppinen.

Niin ja mistä se voimakas varmuus tulee... Siitä että PÄÄTTÄÄ niin. Nykypäivän suhteissa on usein se vika, että luullaan että aina täytyy olla kivaa, hauskaa, kemiaa, seksiä kuin pupuilla, jatkuvaa romantiikkaa... No, ei ole. Välillä on ja välillä ei ole. Riittää että päättää sitoutua yhteen, ja osoittaa kaiken hyvän oman jaksamisensa mukaan juuri hänelle. Ei kenellekään muulle. Tällä tavalla parisuhteeseen tulee luonnollinen tarve pitää siitä huolta. Silloin molemmat haluavat huomioida toisiaan, viettää aikaa yhdessä yms. Ja silloin vain oman puolison mielipiteellä ja ihailulla on merkitystä.

Maailma on pullollaan hyviä tyyppejä, joihin voisi rakastua tai joiden kanssa voisi perustaa perheen. Mutta jos valitsee yhden, niin siihen pitää sitoutua. Ja kun vuosia kuluu, niin eihän kukaan muu voisi ollakaan niin siihen omaan elämään enää sopiva.

Tietysti jos todella tulee rakentavaa laatua olevia ongelmia,(päihteet, narsismi, väkivalta...) niin suhteesta saa ja pitääkin lähteä. Mutta ei pidä olla koko ajan jalka ovenraossa.

Tämä kohta: "Entä vanhat ystävät, jotka ovat vastakkaista sukupuolta (tai sitä sukupuolta, joka kiinnostaa sinua romanttisessa mielessä) - mitä jos olet joskus ollut kiinnostunut tästä kaverista, mutta yhdessäolonne on esim.hänen senhetkisestä tilanteesta tai torjumisesta johtuen jäänyt vain kaveruudeksi. Nyt tämä kaveri yhtäkkiä näyttäisi näkevän sinut uusin silmin. Miten toimisit?" pistää erityisen paljon silmiin.

Tulee sellainen vaikutelma, että koska se vanha ystävä ei ole silloin aikanaan huolinut sinua, olet mennyt elämässä näennäisesti eteenpäin ja ottanut jonkun "korvikevaihtoehdon" (eli nykyinen suhteesi), joka olisi jopa vaarassa, jos vanha ystävä alkaisikin lämmetä sinua kohtaan.

Siis, jos vanha ystävä alkaa lämmetä sinulle, niin mitä sitten? Ei sen enää pitäisi sinua haitata siinä vaiheessa, kun olet itse jo parisuhteessa. Ei sinun pitäisi siitä tuntea enää mitään "kiusauksia".

Itse olin joskus ihan kuolettavan ihastunut yhteen tyyppiin, joka kuitenkaan ei ollut ihastunut minuun. Nyt, vuosia myöhemmin, olen löytänyt itselleni oikeanlaisen puolison ja yhdessä olen hänen kanssaan, mutta voin edelleen puhua ihan hyvässä hengessä tuon vuosien takaisen ihastuksenkohteeni kanssa, tuntematta mitään häntä kohtaan. Jos sattuisi niin hassu tilanne käymään, että hän alkaisi kiinnostumaan minusta (emme tosin vietä aikaa yhdessä, satunnaisesti nähdään sattumalta tyyliin kaupassa ja jutellaan kun tavataan), niin siinähän kiinnostuisi. Se juna ikäänkuin meni jo, sillä en voisi unissanikaan kuvitella enää vaihtavani puolisoani muihin. Ihmettelen joskus, mitä oikeastaan olen nähnyt niissä muissa ihmisissä, joita ennen pidin kiinnostavina.

- Jos huomaatte jonkun muun ihmisen viehättävän, vältättekö viettämästä aikaa hänen kanssaan ihastusta välttääksenne?

Ei siinä ole mitään väärää jos toinen onkin viehättävä eikä ihastuksen tarvi johtaa mihinkään. Ihastukset ovat kuitenkin niin yksipuolisia ja pinnallisia etteivät ne todellakaan johda mihinkään.

- yhdessäolonne on esim.hänen senhetkisestä tilanteesta tai torjumisesta johtuen jäänyt vain kaveruudeksi. Nyt tämä kaveri yhtäkkiä näyttäisi näkevän sinut uusin silmin. Miten toimisit?

No eipä ole tällaista sattunut.

- Entä muuta? Miten vältät kiusaukset ja miltä ratkaisusi jälkikäteen tuntuu? Vai tarvitseeko sinun tehdä mitään järjestelyjä, luotatko vaan ettet ihastu ulkopuolisiin? Mistä uskot noin voimakkaan varmuuden syntyneen?

Ei tarvi tehdä mitään erityisjärjestelyitä, ihan normaali elämäni ei vaan saata minua niin intiimeihin tilanteisiin naisten kanssa että niistä voisi mitään syntyä. Työpaikkallakaan ei ole mitään eroottista väreilyä. Näin vähemmän viehättävänä miehenä sitä joutuisi näkemään vaivaa saadakseen aikaan yhtään mitään, sillä naiset ovat tässä suhteessa uskoakseni passiivisia.