Mitenkä tämän asian saisi käsiteltyä fiksusti

Vajaa vuosi sitten alkoi itsellä henkinen pahoinvointi monesta eri syystä, osaksi töiden ja osaksi sukulaissuhteiden takia.
Noin puoli vuotta sitten päätin että en enää pidä paljoa yhteyttä toiseen vanhemmistani, koska koin että hän oli aiheuttanut minulle vuosissa niin paljon mielipahaa ja että osa olostani johtui jotenkin siitä (tätä ei ole terapeutilla todettu kylläkään mutta paljon pohdittu).

En jaksanut olla enää mieliksi koska koin että minulla meni enemmän energiaa "turhanpäiväiseen suhteen ylläpitoon" kuin sain siitä.
Olen saanut kuulla paljon humalassa soittelua viikonloppuisin, turhaa räyhäämistä ja kovistelua. Työni ei ole minkään arvoista, puolisoni ei ole riittävän hyvä ynnä muuta vastaavaa. Minun olisi pitänyt lisäksi olla mukana ryyppykaverina ja hän pahoitti monesti mielensä ja nosti siitä mekkalan, kun minua ei kiinnostanut. Lapsuuden ajaltakin muistuu monet humalassa örveltämiset mieleen. Toki, joskus hyvääkin sanaa kuuli mutta kaiken sen huonon keskellä ei paljoa lohduta.
Pari kertaa sanoin suuni puhtaaksi tilanteesta ja jonkun kerran se auttoi, mutta hänen uuden puolisonsa myötä siellä on liikaa samanmielistä porukkaa vastassa.

Sisareni oli katkaissut välit jo vuosia aiemmin melko samoista syistä, hänellä psykologi oli todennut että melko suuri osa hänenkin ongelmistaan johtui tämän saman vanhemman alkoholin käytöstä.

Vähän sen jälkeen kun lopetin sen miellyttämisen ja yhteydenpidon, olotilani koheni paljon ja nykyään se on mitä mainioin. Mutta silti kun tulee eräästä numerosta soitto, en halua vastata. Se on aina samaan aikaan viikonloppuna ja tiedän että humalassa hän pystyy ainoastaan soittamaan tähän aikaan.

Toisen vanhempani kanssa olen paljon keskustellut asiasta (ovat eronneet jo kauan aikaa sitten), on pulpahtanut kokemistani asioista se että ne ovat samaa toisintaa mitä heillä oli ennen eroa.

Kuulin että hän on erittäin katkeroitunut koska minä ja sisareni emme halua pitää yhteyttä, en siis näe tässä tilanteessa suoranaista poispääsyä, kun hän ei näe mitään vikaa itsessään ja meillä sisareni kanssa ei ole mitään syytä pitää häneen yhteyttä.
Vanhemmusside on ollut aina niin heikko että sillä ei ole suoranaista merkitystä.

Itse ongelma; en haluaisi polttaa välejä lopullisesti, mutta haluaisin lopun tuolle jatkuvalle puhelinrumballe joka on pahentunut uusien prepaidliittymien myötä suorastaan naurettavaksi. Homman kruunaa tämän uusi puoliso joka on myös mukana tuossa soittelemisessa.
Jatkanko vain puhelujen blokkaamista vai mitä minun pitäisi tehdä että tuo loppuisi? Puhuminen tuntuu vaikealta, kirjottaminen voisi olla helpompaa.
Ehkä joskus vielä voisin suoda mahdollisuuden asioiden korjaamiselle mutta nyt en näe sille mitään syytä. Tämä on mennyt hieman jopa niinkin pitkälle että alan voida pahoin jos näen hänet jossakin liikkumassa.

Tiedän että hän on monia ihmis- ja kaverisuhteita tuhonnut tyhmyydellään koska häneltä puuttuu empatiakyky. Hän on nyt myös alkanut heikentää suhteita muihin sukulaisiin tietoisesti.
Epäilen että hän haluaa korjata suhteet meihin lapsiin koska haluaa juttukaverin, ei vanhemmuuden takia. Tai sitten se on imago homma saada suhteet omiin lapsiin kuntoon.
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mene vertaisryhmään Al-anoniin ja terapiaan. Kuulostaa siltä, että tarvitset. Sinun on turha tuntea syyllisyyttä tunteistasi kaiken tuon jälkeen mistä kerrot.

Jos vielä haluat pitää yhteyttä niin sano että soittaa selvin päin ja jos se ei onnistu niin katkaise vain puhelu. Vaihtoehtoisesti voit sanoa, että älä soita, soitan itse joskus sulle. Tai sitten voit ottaa salaisen numero, jos haluat, että soitot loppuvat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


himmeli987 kirjoitti:

Vajaa vuosi sitten alkoi itsellä henkinen pahoinvointi monesta eri syystä, osaksi töiden ja osaksi sukulaissuhteiden takia.
Noin puoli vuotta sitten päätin että en enää pidä paljoa yhteyttä toiseen vanhemmistani, koska koin että hän oli aiheuttanut minulle vuosissa niin paljon mielipahaa ja että osa olostani johtui jotenkin siitä (tätä ei ole terapeutilla todettu kylläkään mutta paljon pohdittu).

En jaksanut olla enää mieliksi koska koin että minulla meni enemmän energiaa "turhanpäiväiseen suhteen ylläpitoon" kuin sain siitä.
Olen saanut kuulla paljon humalassa soittelua viikonloppuisin, turhaa räyhäämistä ja kovistelua. Työni ei ole minkään arvoista, puolisoni ei ole riittävän hyvä ynnä muuta vastaavaa. Minun olisi pitänyt lisäksi olla mukana ryyppykaverina ja hän pahoitti monesti mielensä ja nosti siitä mekkalan, kun minua ei kiinnostanut. Lapsuuden ajaltakin muistuu monet humalassa örveltämiset mieleen. Toki, joskus hyvääkin sanaa kuuli mutta kaiken sen huonon keskellä ei paljoa lohduta.
Pari kertaa sanoin suuni puhtaaksi tilanteesta ja jonkun kerran se auttoi, mutta hänen uuden puolisonsa myötä siellä on liikaa samanmielistä porukkaa vastassa.

Sisareni oli katkaissut välit jo vuosia aiemmin melko samoista syistä, hänellä psykologi oli todennut että melko suuri osa hänenkin ongelmistaan johtui tämän saman vanhemman alkoholin käytöstä.

Vähän sen jälkeen kun lopetin sen miellyttämisen ja yhteydenpidon, olotilani koheni paljon ja nykyään se on mitä mainioin. Mutta silti kun tulee eräästä numerosta soitto, en halua vastata. Se on aina samaan aikaan viikonloppuna ja tiedän että humalassa hän pystyy ainoastaan soittamaan tähän aikaan.

Toisen vanhempani kanssa olen paljon keskustellut asiasta (ovat eronneet jo kauan aikaa sitten), on pulpahtanut kokemistani asioista se että ne ovat samaa toisintaa mitä heillä oli ennen eroa.

Kuulin että hän on erittäin katkeroitunut koska minä ja sisareni emme halua pitää yhteyttä, en siis näe tässä tilanteessa suoranaista poispääsyä, kun hän ei näe mitään vikaa itsessään ja meillä sisareni kanssa ei ole mitään syytä pitää häneen yhteyttä.
Vanhemmusside on ollut aina niin heikko että sillä ei ole suoranaista merkitystä.

Itse ongelma; en haluaisi polttaa välejä lopullisesti, mutta haluaisin lopun tuolle jatkuvalle puhelinrumballe joka on pahentunut uusien prepaidliittymien myötä suorastaan naurettavaksi. Homman kruunaa tämän uusi puoliso joka on myös mukana tuossa soittelemisessa.
Jatkanko vain puhelujen blokkaamista vai mitä minun pitäisi tehdä että tuo loppuisi? Puhuminen tuntuu vaikealta, kirjottaminen voisi olla helpompaa.
Ehkä joskus vielä voisin suoda mahdollisuuden asioiden korjaamiselle mutta nyt en näe sille mitään syytä. Tämä on mennyt hieman jopa niinkin pitkälle että alan voida pahoin jos näen hänet jossakin liikkumassa.

Tiedän että hän on monia ihmis- ja kaverisuhteita tuhonnut tyhmyydellään koska häneltä puuttuu empatiakyky. Hän on nyt myös alkanut heikentää suhteita muihin sukulaisiin tietoisesti.
Epäilen että hän haluaa korjata suhteet meihin lapsiin koska haluaa juttukaverin, ei vanhemmuuden takia. Tai sitten se on imago homma saada suhteet omiin lapsiin kuntoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu