Joku tuntemton nainen sanoi baarissa minulle että minä en ole komea. Minusta tuollaiset naiset pitäisi viedä metsään ja hakata puhekyvyttömäksi. En tuntenut naista vaan se tuli pöytäämme ja alkoi haukkumaan.
Naisilta pitäisi viedä puhekyky
ätminki
48<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Onko totuuden kertominen paha asia vain valehteliko nainen, sinä olet komea?
Minä olen ruma, mutta ei sitä tarvitse minulle itselleni kertoa!
Totuus ei pala tulessakaan, sen saa aina kertoa päin naamaa!
Hyvä tietää sinunkin sitten jos olet läski että sulle voi kertoa että oletpa vitun ruma läski.
Nuorilla naisilla ei ole käytöstapoja. Niin paljon heitä palvotaan, että ovat kuin jotain hemmoteltuja lapsikeisareita, jotka saa tehdä ja sanoa mitä huvittaa muista piittaamatta.
Minun mielestäni tuollaisille naisille pitäisi ehdottomasti tehdä kuten Saddam Husseinin ihailtavan raaka hallinto teki hallituksen arvostelijoille eli repiä kieli irti hohtimilla. Minä vielä kuumentaisin hohtimet hehkuviksi ennen kyseistä toimenpidettä.
Ja tuo nainen tuskin on mikään kenenkään ulkonäöstä päättämään ja ei varmasti ole kaunis ja vaikka olisikin niin ei ole sitä ikuisesti joten hänellä ei pitäisi olla varaa sanoa mitään.
Olisit lyönyt hampaat kurkkuun
Sua sitä vittu pitäisikin saata lyödä kirveellä päähän vaan, niin loppuisi siinä tollaisella VITUN ALI-IHMISELLÄ tollainen paskan puhuminen saatana!!!!!!!!!!!!!!!!!! Oma vika kun olet tollainen naisettomaksi jäänyt luuserimies saatana, että syytä vaan ihan itseäsi siitä kun oot tollaiseksi aikamiespojaksi jäänyt saatana!!!!! Sulla sitä vittu onkin hyvin tuskallinen tulevaisuus ja elämä edessäsi, kun joudut kuitenkin ikäsi puolesta tätä "pahaa maailmaa" kestämään varmaan vielä vähintään joku 50 tai peräti jopa 60 vuotta. No tee vaan suosiolla itsemurha ja hyppää vaikka junan alle, niin ei enää tarvitse sun sitten siitä naisettomuudesta sen jälkeen kärsiä ja on sitten tässäkin maassa taas yksi PASKALÄJÄ JA HUONO IHMINEN vähemmän.
Tämän palstan miehiltä pitäisi viedä kirjoituskyky. Sormet poikki vaan naps!
Kannatan, tämän palstan miehiltä pitäisi hakata sormet irti. Lisäksi heidät pitäisi kastroida jotteivat voi tehdä seksuaalista väkivaltaa naisille. He ovat potentiaalisia raiskaajia.
Erittäin hyvin sanottu, mä olenkin sun kanssa tästä aivan samaa mieltä. Pitäisi saada oikein sellainen lakimuutos, että näiltä naisettomaksi jääneiltä miehiltä vietäisiin kaikki ihmisoikeudet ja suljettaisiin heidät vaikka pysyvästi vankiloihin, kun he kuitenkin ovat niitä potentiaalisia raiskaajia ja murhamiehiä.
Mitä ihmettä sä selität? Onko susta tullut feministi? Haluat siis että sulle tehtäisiin juuri noin mitä kuvailit?
DarkFear pitää itseään (Yusufin) naisena.
Eihän sitä feminismissä ole mitään vikaa, sillä kyllähän sitä naisilla täytyy olla samat ihmisoikeudet kun myös miehilläkin. Ainoastaan vain jotkut naisettomat luuserimiehet eivät hyväksy feminismiä sen oman ahdasmielisyytensä ja surkeutensa takia, eli suurin osa just tämän palstan miehistä.
Onneksi en ole itse koskaan ollut mikää naiseton mies, sillä mulla onkin ollut naisia enemmän, kun mitä näillä tämän palstan naisettomilla luuserimiehillä. Kyllä sitä on yleensä miehessä aina itsessään jotakin pahasti vialla, jos hän todella joutuu koko ikänsä ilman yhtäkään naista elämään.
Miehiltä mulukku pölökylle ja naisille perkeleen paksu koivuhalako hakattunnaa syvälle pilhuun!!!!! - saon minä !!
Kyllä kai naista saa sanoa kauniiksi.
siis suomalaista siiderivalasta vielä kauniiksi.
Nainen olisi pitänyt haastaa oikeuteen kunnianloukkauksesta, nykyajan nuorilla naisilla ei ole minkäänlaista kunnioitusta miehiä kohtaan.
Ruma mies on ruma mies ja kyllä sen saa sanoa. Eipähän luule itsestään liikoja ja yritä iskeä kuin rumia naisia.
Sama pätee sitten naisiinkin eli sinua saa sanoa rumaksi eikä se sinua haittaa?
Ja liian vanhaksi
Ei tietenkään ole hyväksyttävää käytöstä. Johtuuko sitten kurin puutteesta vai joka kanavalta tulevista telkkariohjelmista, joissa ihmisiä kohdellaan rumasti.
Valitettavasti nykyään jotkut nuoret naiset käyttäytyvät yhtä huonosti, epäempaattisesti ja röyhkeästi kuin miehet ovat aina käyttäytyneet. Miehillä toki on aina mielestään ollut oikeus arvostella naisten ulkonäköä.
@PäivystäväRumilusnainen
Ap.n kertoma asia on täysin tuomittava teko ja säälittävää, kertoo ihmisestä taas kaiken, mikä on kyseessä. :|
"Valitettavasti nykyään jotkut nuoret naiset käyttäytyvät yhtä huonosti, epäempaattisesti ja röyhkeästi kuin miehet ovat aina käyttäytyneet. Miehillä toki on aina mielestään ollut oikeus arvostella naisten ulkonäköä."
Ei näin, eli älä yleistä tai puolusta toisen rumaa tekoa toisen teoilla, tunnustan kyllä, että monet miehet toimivat huonosti, mutta harva kuitenkaan noin huonosti, kuin ap:n tapauksessa, yhtä tuomittavaa on toisinpäin.
Jos olet oikeasti tuota mieltä, niin kuin näytät olevan, niin mitä se kertoo sinusta?
"monet miehet toimivat huonosti, mutta harva kuitenkaan noin huonosti"
Voi kuule, tuo aloittajan kokemus on minun omiin kokemuksiini ja muille kuulemiini miesten kommentteihin verrattuna aivan kevyttä kamaa. Aloittajalle ei lueteltu eritellen jokaista rumaa asiaa hänessä. Ei nimitelty kammottavilla kutsumanimillä. Ei sanottu, että kukaan ei halua hänen kanssaan seurustella, suudella, rakastella, mennä naimisiin tai tehdä lapsia. Ei kuvailtu. miten iljettävää hänen kanssaan olisi harrastaa seksiä. Ei ehdotettu hänen poistamistaan yhteiskunnasta tai tappamistaan. Ei kajottu fyysisesti. Nämä ovat ihan rutiinia rumille naisille.
Missä kohdassa puolustin tekoa? En missään. Sinä taas puolustelet miesten törkeyttä.
@PäivystäväRumilusnainen
"yhtä huonosti, epäempaattisesti ja röyhkeästi kuin miehet ovat aina käyttäytyneet. Miehillä toki on aina mielestään ollut oikeus arvostella naisten ulkonäköä."
Puhuitko tästä palstasta vai "oikeasta elämästä", puhuitko kaikista tuntemistasi "rumista" naisista vai mitä sinä olet elämässäsi kohdannut?
Missä päin Suomea asut, jos kaikki miehet tulevat tuollaista päin naamaan sanomaan ja toistuuko muuallakin, missä vain satut liikkumaan?
Luulin, että tiedän kuinka sikamaisesti monet miehet käyttäytyvät, mutta en ole tuollaista käytöstä huomannut, kuin harvoin, silloinkin yleensä nainen on suhteessa tähän mieheen. :(
Tiedän kyllä, että jos itselläsi on vain niistä huonoista persoonista kokemusta esim. narsistit, niin nämä kyllä osaavat manipuloida jopa taviksen/söpön/kauniin naisen uskomaan itsestään tuollaista, jos vain saavat naisen heidän "kuplansa" sisälle leikkikaluksi.......
Tämäkään asia ei kohdistu vain naisiin, vaan myös miehiin.
Voit olla varma, että minä en puolustele kummankaan sukupuolen tekemiä törkeyksiä
Toivottavasti sinulla on nyt tällä hetkellä kaikki hyvin tai et ainakaan ole tälläisen ihmisen kanssa suhteessa tällä hetkellä?
En tietenkään ole ikinä ollut suhteessa kenenkään törkeän miehen kanssa, olen ihan normaalijärkinen ja itseäni kunnioittava ihminen. Tietysti joskus ulkopuoliset ovat kommentoineet, että miten joku voi seurustella noin ruman kanssa, mutta en todella olisi miehen kanssa joka nimittelisi minua! Noita kommentteja saa kadulla, ravintolassa, kaupassa, oikeastaan ihan missä vain. Ei riipu kaupungista eikä maasta. Jopa työpaikoilla olen kuullut miesten kommentoivan naispuolisia työkavereita. Niitä tulee minulle ja niitä tulee muille rumille naisille. Iän myötä vähemmän, keski-iässä ilmeisesti saa jo olla ruma. Joten varmaan vuosi vuodelta tulee helpompaa.
Ilkeät sanat sattuvat miehiin yhtä paljon. Mutta yleisesti ottaen miehelle kyllä on sallitumpaa olla ruma. Vastaavasti miehiltä vaaditaan joissain muissa asioissa enemmän kuin naisilta.
Eivät suinkaan kaikki ihmiset vaadi seurustelukumppanilta hyvää ulkonäköä. Suuri osa rumistakin päätyy kyllä suhteeseen jossain vaiheessa, ja jopa skippaa muutaman ilkeän seurustelukumppanin ihan sen rumuuden ansiosta. Isompi ongelma tuntuu olevan, että muut ihmiset eivät kestä rumiluksia esimerkiksi ravintolassa tai missään julkisella paikalla. Minusta ratkaisu ongelmaan on hyvät käytöstavat.
@PäivystäväRumilusnainen
"Minusta ratkaisu ongelmaan on hyvät käytöstavat."
Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Tiedostan, että todella nuoret voivat käyttäytyä todella ala-arvoisesti ylä-asteiästä lähtien, mutta ei niitä voi vielä mieheksi tai naiseksi sanoa.......
En voi kiistää asiaa, jos tuollaista kohtelua kerrot saaneesi, en voi kuin hämmästellä sitten, kuinka ala-arvoisesti ihmiset käyttäytyvät jopa ihan kaikkien nähtävillä. :|
Kaikkea hyvää sinulle!
En ole sanonut naista rumaksi vaikka nainen on minulle sanonut että olen ruma päin naamaa. no mutta kun naiset on saaneet jännämiehen munaa niin ne voivat sitten suustaan päästää kaikenlaista sontaa ja haukkua miehiä muiden edessä ilman tunnon tuskia. Kyllä joku jännämies tuollaisen naisen hoitelee vielä.
Helppo kuvitella tosta sunkin tekstistäsi se, että oot varmaan joku naisettomuudesta kärsivä luuserimies, sillä eipä sitä yksikään normaali mies tollaista paskaa tällä palstalla kirjoittele. Olisikohan sun syytä katsoa itse peiliin, että miksi oikein oot naisettomaksi jäänyt.
Miksihän sinä olet jäänyt naisettomaksi?
On mulla joitakin naisia ollut, mutta en vaan ole löytänyt koskaan ketään sellaista, kenen kanssa olisin voinut vakavampaa parisuhdetta harkita.
Ja kuitenkin tänä päivänä se on ihan normaalia olla sinkkuna vielä yli 25-vuotiaana ja yli kolmekymppisenäkin, enkä ole koskaan edes kiinnostunut mistään perheen perustamisesta ja lasten hankkimisesta.
Niin dark fearkin on yksinäinen naisettomuudesta kärsivä luuseri mies joka jää naisettomaksi ikuisesti ja ei uskalla minnekkään yksin mennä joten turha dakr fearin on ketään luuseriksi haukkua koska on itse luuseri.
DarkFear on fiktio
Mä kyllä haukun täällä ihan just ketä itse haluan ja milloin haluan, että tiedoksi vaan sulle se saatana!!!!!!!!!!!!! Enhän mä kärsi naisettomuudesta mitenkään, sillä eipä mua voi edes verrata näihin tämän palstan luuserimiehiin, jotka haluaisivat viedä naisilta kaikki ihmisoikeudet sen oman surkeutensa takia, kun eivät ole itse pystyneet koskaan yhtäkään naista saamaan sen oman surkeutensa takia.
Voisi vaikka ne naisettomaksi jääneet miehet panostaa kaikkiin muihin asioihin, kuten vaikka työelämään ja siihen varallisuuden kartuttamiseen, sillä onhan se raha ja varallisuus kuitenkin SE YLIVOIMAISESTI KAIKKEIN TÄRKEIN ASIA MIEHEN ELÄMÄSSÄ!!!!!!!!!!!!!!!!
Mitä se neitsyt poika täällä huutaa.
Ja mä sitä kun en olekaan mikään vitun neitsyt-poika, että tiedäkin vaan sä vitun hinttari se saatana!!!!!!!!!!!!! Sä sitä itse vittu varmaan oletkin just joku vitun neitsytpoika ja näin ollen oikein ALI-IHMINEN SAATANA!!!!!!!!! Eipä sitä koskaan jotkut neitsytpojat ole mitenkään saman arvoisia ihmisiä niiden miesten kanssa, jotka ovat sen neitsyytensä naisen kanssa menettäneet, kuten sitä jokaisen SUVAITSEVAISEN EUROOPPALAISEN MIEHEN KUULUUKIN MENETTÄÄ PERKELE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ne naisettomaksi jääneet neitsytpojat sitten ovatkin just niitä persuja äänestäviä juntteja, kun eivät hyväksy sitä ulkomaalaisten suomeen muuttamista sen oman naisettomuutensa takia, eli ihan kuten kaikki tämän palstan miehet mua lukuunottamatta ovatkin.
Kyllä teki hyvää, kun sai sanoa totuuden näistä naisettomaksi jääneistä surkimusluuserimiehistä perkele!!!!!!!
Palstanaisten kahdet standardit näkyvät tässä: miestä saa sanoa rumaksi, "koska se on totta", kun taas persettään jakavaa siiderivalasta ei saa sanoa sen ainoalla oikealla nimellä.
Aloittajan esimerkki ja mainitsemani kahdet standardit kertovat kyllin naisista. Ne ovat luontaisia narsuja. Tai sitten vain totaalisia idiootteja.
Miksi sitten haluat niitä naisia? Siinä on sulle kaksois standardia!!
Syytä naista asiattomasta paljastuksesta.
Työpaikallakin naiset haukkuu miehiä kaikenlaisilla sanoilla. Muista yhdessä työpaikassa kun kuuntelin oven takaa kun naiset minua haukkui. Avasin oven ja olipas hiljaista sen jälkeen ja kerroin kyllä mielipiteeni paskan puhumisesta selän takana niille naisille.
Huono käytös tuntuu nykyisin olevan hyväksyttävämpää kuin ennen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että itsensä ihminen vain munaa tuollaisella toisen ihmisen ulkonäön arvostelemisella. Aloittaja kuitenkin paljasti komeuden puutetta huomattavasti pahempia ominaisuuksia itsestään kirjoittaessaan, että joku ihminen pitäisi hakata.
Se oli hänen yksi subjektiivinen mielipide ja kertoi vain hänestä. Ei kenestäkään muusta.
sinä näit tai oikeastaan tunsit asiasta vain sen osan, joka osui sinuun. Eli se viestin sisältö= tahallinen loukkaus.
sukupuolinen jako = kun miestä vituuttaa, se menee tappelemaan nakkikiskalle
= kun naista vatuttaa, se menee huutelemaan siitä vaikka baariin randomeille. Joku voi laittaa tällaista turpaan, mutta se skenaario ei tytteliä haitannut. Puuttui itsesuojeluvaisto. Seuraavalla kerralla sanot "vai niin" tai pistät hänet pois pöydästä. Ei sellaista tarvitse kuunnella, ellet tahdo villitä sitä tekemään jotain vielä typerämpää.
Jotkut miehet pitävät tuollaisista naisista, ja tämäkin varmaan löytää parinsa. Tietynlaiset miehet oikein hakevat tuollaisia alistavia ja haukkuvia naisia.
Olen joskus kuullut kuinka kaverini on lohkaissut ohikulkevalle miehelle tuollaista ja olen ollut hämmästynyt...Sanoin miehelle ettei ottaisi itseensä, jos joku huonoilee noin. Hän oli komea ja mukava satunnainen ohikulkija.
Perinteisesti tuo satunnaisten "huorittelu" on ollut miesten duuni, nyt on vissiin naisetkin kunnostautuneet tässä asiassa.
Olen kuunnellut sitä koko ikäni, eikä se ole vähentynyt. Tietyntyyppiset vain ....tekevät niin.
Onhan se ikävää kuunneltavaa.
Tuliko neitsytpojalle tippa linssiin?
@hyi.sentään & näitä_riittää
Komppaan ja "peukutan"!
Harva nainen minulle vittuilee, muualla kuin tällä palstalla, mutta sellaisiakin on ollut. Joskus en jaksa välittää, mutta toisinaan vastaan samalla mitalla takaisin. Silloin nainen hämmentyy ja alkaa joskus jopa lapsellisesti itkeä.
Ilmeisesti osa naisista on tottunut siihen, että he saavat huoletta vittuilla miehille täysin vastuuttomasti ja yllättyvät jos joku sanoo takaisin.
Jos mies aukoo päätään toiselle miehelle, niin mahdisuus saada turpaan on huomattavasti suurempi, kuin että joku mies löisi turpaan vittuilevaa naista. Se voi olla yksi syy, miksi naisen kynnys henkiseen väkivaltaan mieheen verrattuna on huomattavasti pienempi.
Tuollaisten huorien kuuluu saada turpaan. En ymmärrä miehiä jotka kattelee huonoa käytöstä! Se että on "kaunis" omastamielestään ei oikeuta sanomaan Ketään rumaksi. Minä en hauku ketään enkä pidä ihmisistä jotka haukkuvat toisia milläänlailla. Jos pitää jotain rumana niin on sitten hiljaa ja ajattelee vaikka mielessään, jos on pakko ajatella pahaa :(
Niinhän se on. Kaikkea ei tarvitse sanoa suoraan, mitä ajattelee. Tai jos sanoo, niin sellaista pitäisi todellakin olla oikeus lyödä turpaan. Tuntuu siltä, että Suomessa on kaiken tasoinen henkinen väkivalta sallittua. Mutta jos erehtyy lyömään vittuilijaa, niin voi olla varma että saa sakkoja tai vankeutta.
Olisit vaan vetäny pari litsaria. :)
Niin me jännätkin tehdään ;)
Ongelma noissa on just se, että et ole alfa ja se ämmä ihan tahallaan provosoi sua. Läppäset sitä ämmää. Ja salilla, solariumia unohtamatta olevat tatuoidut spedet kiilto siinä muodikkaassa keesissä nousee siellä takaa - hihattomat paidat paukkuu, ja saat pataasi.
Mutta silloinkin olet oikeassa. Se ämmä on perseestä, niinkuin myös nää "äijät". Ne sopii toisilleen ja varmasti menevät kiihkeästi nussimaan sillä taksilla mitä ajattelit jonottaa tunnin päästä yksinäsi. :DDD [älä nyt, olen kokenut ton monta kertaa]
Eli sulla on kaikki hyvin. Sun sydänkään ei lyöny ylimääräistä kertaa.
Vaan keksit tämän ja kirjoitit tänne, kera typerän nikin.
Koittaisit joskus kokea sellaista oikeasti. Nyt mulle on aika sama kuinka paljon saat pataasi, joltain valkoritarin poikaystävältä.
Jos mua kukaa vitun paskapilluhuora sanos rumaksi sais vitusti turpaan.