Siirto tänne

uhvoilija

En tiedä onko tästä keskustelu täällä aiemmin, mutta kokeillaan tällaista avausta.

Mieleeni tuossa juolahti ihmisen älykkyyden tutkimuksen eteneminen. Itselläni on sellainen käsitys, että aivothan ovat olleet jo ilmeisesti satoja tuhansia vuosia täysin valmiit siihen, miten nykyihminen niitä osaa käyttää. Jos siis siirrettäisiin pieni vauva 100 000 vuoden takaa nykyaikaan, hän kykenisi aikuisena kaikkeen mihin mekin kykenemme. Ovatko aivomme myös jotenkin stimuloitavissa korkeampaa älykkyyttä vaativiin tehtäviin? Oma käsitykseni tässä asiassa on se, että ovatpa hyvinkin. Magnenetismilla voitiin aiheuttaa ihmiselle taiteellisuutta ja taiteellisuushan yhdistetään korkeampaan aivotoimintaan.

En jaksa nyt googletella aiheesta, mutta käsittääkseni on mahdollista tutkia, millainen aivotoiminta on korkeasti älykkäillä ihmisillä. Mitkä aivoalueet ovat aktiivisempia yms. Itse uskon, että älykkyyskin on jo lapsuudessa ja nuoruudessa opittua. Joilain ihmisillähän on erittäin korkea äly tietyissä tehtävissä ja toisissa se saattaa olla hyvinkin matala. Joku aivoalue on vain kehittynyt pidemmälle, koska sitä on harjoitettu lähes yksipuolisesti, kuten autisteilla. Autistit ovatkin hyvä esimerkki miten suuri potentiaali aivoissamme onkaan. Ehkä pystymme jonain päivänä kehittämään aivojamme niin, että ne ovat monella tavalla erittäin tehokkaita, eikä vain yhdellä tai kahdella tavalla.

Itse teen pienimuotoisia kokeiluja aivoillani ja olen saanut joitain erittäin lupaavia tuloksiakin. Aivoni ovat myös usein ylikuormittuneet, mutta olen pystynyt säätelemään niiden toimintaa jopa hermomyrkkyjen avulla. Ei kannata säikähtää, koska nämä hermomyrkyt ovat aivan tavallisia lääkkeinä käytettyinä aineita ja lääkärit ovat tästä täysin tietoisia. Vähän alkeellisilla tasollahan ne ovat ja niiden kanssa saa olla tarkkana ja ne eivät toimi niin hyvin, että voisin niitä kenellekään suositella. Itselläänhän saa aina kuitenkin tehdä ihmiskokeita. Todellisen ja eettisen tutkijan erottaakin juuri siitä, että hän tekee kokeitaan itsellään.

No, mitä sitten olen havainnut?

Olen huomannut itselläni alkaneen esiintyneen erilaisia kykyjä, kuten suurta nopeutta, sorminäppäryyttä, kykyä imitoida ja jopa nähdä asioita edeltäkäsin. Olen kyennyt pelleilemään myös yhtä hyvin kuin Jim Carrey, ilmehtimään ja keksimään täysin kreisejä juttuja. Itseään voi kehittää melkein minkä avulla tahansa. Pieni esine riittää ja sille voi keksiä vaikka mitä käyttötarkoituksia. Vankeudessa elevät kehittivät aikoinaan kaikenlaisia harjoituksia niistä välineistä, joita oli saatavilla ja nykyihmisen ongelma onkin siinä, että ympärillä on liikaa kaikkea, että niitä oppisi käyttämään mielikuvituksellisesti. Tässä tullaankin mielenkiintoiseen asiaan, eli mielikuvitukseen, joka on erittäin korkean aivotoiminnan tulosta. Tietokone on muuten yksi hassu, uusi väline, jonka kanssa voi leikkiä. Ihan pelkkä käyttöliittymäkin kelpaa, ohjelmoinnin osaamista ei tarvita. Tietokoneellahan voi yhden asian tehdä monen eri valikon kautta, joka vastaa esineen kanssa leikkimistä.

Olen ajatellut, että jo lähitulevaisuudessa voimme kaikki oppia näitä kykyjä ja jokainen meistä voi saada korkean älyn, mielikuvituksen ja huumorintajun. Ihmiskunan on evoloivuttava myös älyllisesti ja henkisesti korkeammalle tai meillä ei ole tulevaisuutta. Myös henkiset kyvyt ovat osa älykkyyttä ja kykyni ovatkin perustuneet myös henkiseen ajatteluun. Ihminen joka kehittää vain älyään, ei kykene muuhun kuin keksimään atomipommin tai olemaan maailman paras shakinpelaaja. Jos hän alkaa kehittää samalla myös henkisiä kykyjään, hänestä tulee enemmänkin kuin "jediritari" paitsi, että "jediritarikin" on hyvin lapsellinen ilmaisu sille mihin hän kykenee. Elämä on paljon ihmeellisempää kuin lastensadut, olivat ne sadut sitten vaikka kuinka hyviä tahansa! Ihmismielen sisäavaruus on niin kumma paikka, että sitä ei koskaan pystytä nykyelokuvan keinoin kuvaamaan. Tulevaisuuden elokuvissa mennäänkin mielen sisään tuntemaan ja kokemaan sitä kautta elokuvan hahmon kohtalo. Sellaiseen elokuvaan mielemme ei ole vain ihan vielä valmis.

Omalta kohdaltani on sanottava, että aloitin sekä henkiset, että älylliset harjoitukset jo lapsena, n. 7-vuotiaana. Ehkä osasin jotenkin vaistomaisesti tehdä juuri oikeita asioita. Valtava kiinnostus kaikkea kohtaan myös oli varmasti hyvin tärkeä asia. En osaa sanoa onnistuisiko se enää aikuisena. Ehkä sopivan opastajan ja teknologiankin avulla.

Enkä ollut oikeastaan edes mikään lapsinerokaan. Monella tavalla olin aika tavallinen lapsi noihin aikoihin, 1970-luvulla, joka tykkäsi futiksestakin ja tytötkin kovasti kiinnosti.

Summa summarum. Aloin tässä hieman jaaritella itsestäni, mutta olen sellainen henkilö, joka tykkää viedä asiat usein henkilökohtaisellekin tasolle. Yleisellä tasolla keskusteleminen kun on vaan jotenkin aika yhdentekevää, jos taas herättää ihmisissä jonkin tunnetilan, niin juttu jääkin elämään ehkä pidemmäksikin aikaa. ;)

4

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näkemiin

      Kovin on tyypillistä tekstiä ihmiseltä joka on tietämättään alisuuntautunut!

      • kiitos.ja.kuulemiin

        Olet keksinyt ilmeisesti aivan uuden termin "alisuuntautunut", en ole tuollaista sanaa ennen huomannutkaan, voisitko ystävällisesti valaista mitä se selkokielellä tarkoittaa?


      • no-heipä-hei-vaan

        Kovin tyypillistä tekstiä ihmiseltä, joka kuvittelee olevansa muita "korkeammalla tasolla" ja analysoi jatkuvasti muita.
        Alati arvostelevalta katseeltaan ei välty edes naapurin Pete, eikä huippuälykäs luokanopettaja.


      • hei.itsellesi
        no-heipä-hei-vaan kirjoitti:

        Kovin tyypillistä tekstiä ihmiseltä, joka kuvittelee olevansa muita "korkeammalla tasolla" ja analysoi jatkuvasti muita.
        Alati arvostelevalta katseeltaan ei välty edes naapurin Pete, eikä huippuälykäs luokanopettaja.

        Ja sInä et sitten analysoi minua ollenkaan?

        Edellä kävijöitähän tarvitaan aina näyttämään ihmisille tie tulevaisuuteen. Jonkun on "korotettava itsensä" jotta muutkin nousisivat korkeammalle. Tämä on minun agendani.

        Karismaattisella ihmisellähän on selviä narsismin piirteitä ja niin sen kuuluu ollakin. Tunnistan kyllä nekin piirteet itsessäni. Suomalaisessa yhteiskunnassa on välillä vikana sen aivan liikaa ihmisiä tasapäistävä vaikutus. Kaikki erilaisuus yritetään tukahduttaa, sitä pilkataan ja sille ollaan usein hyvin kateellisiakin. Pilkka on kateellisen paras ase!

        Nuoret ovat tänä päivänä valitettavan laumasieluista väkeä, eivät onneksi kuitenkaan kaikki. "Mikä toikin oikein luulee olevansa?" on erittäin yleinen lausahdus, jolla halutaan latistaa ihminen, joka on jollain lailla kuitenkin aidompi kuin muut eli ts. uskaltaa olla oma itsensä. Snobeja ja muita keikareita saa kyllä vähän pudottaakin jalustalta, mutta valitettavasti sitä tehdään myös niille, jotka eivät todellakaan ansaitse sitä. Olin jossain määrin koulukiusattu, mutta sekin oli omalla tavallaan kehittävää. Siinä oppi oikeanlaista nöyryyttä ja monia muitakin juttuja. Missään nimessä en kuitenkaan halua, että ketään kiusattaisiin. Se vain sopi "omaan tieheni". No pain, no gain!

        Ja missä mainitsin, että olisin jotenkin "korkeammalla tasolla"? Haluat ilmeisesti tulkita kirjoitukseni niin ja ymmärrän kyllä myös miksi. Myönnän kyllä kehuneeni itseäni, mutta sekin kuuluu vain terveeseen itsetuntoon. Kaikkien pitäisikin kehua itseään päivittäin. Se ei ole todellakaan mitään ylpeyttä. Ne, jotka tuomitsevat muita ovat ylpeitä.

        Hartain toiveeni on vain se, että ihminen muuttuisi paremmaksi, ahneus, itsekkyys ja pinnallisuus yms. katoaisivat vähitellen maailmasta tai että ne ainakin muuttuisivat hedelmällisiksi. Niitäkin vähän aina täällä tarvitaan ja niitäkin voi käyttää rakentavasti hyödykseen Äärimmäisyydet ovat se ongelma niissä.

        Ihminen on kuitenkin sellainen, että hän tarvitsee palkintoja ja muita päämääriä. Oma "tarjoukseni" onkin se, että kun ihmiset alkavat suuntautua henkisyyteen, heidät myös palkitaan älyllä, viisaudella ja niillä uusilla kyvyilläkin, jotka edellisessä kirjoituksessani toin esille. Ihmisten kannattaa todellakin olla omia itsejään, kyseenalaistaa kaikki luutunut ja vaikka teitä kuinka latistettaisiin, ei teidän pidä lakata olemasta omia itsejänne!

        Avain kaikkeen on kuitenkin aina Rakkaus. Ilman rakkautta ei ole todellista kehitystäkään!

        Ja kyllä Raamattu ja monet muutkin ihmisten pyhät kirjoitukset ovat monessa asiassa oikeassa. Jos ne täysin sivuuttaa elämässään, ei kykene näkemään tätä kokonaisuutta kunnolla. Me olemme todellakin henkiä materiaalisessa maailmassa. Tiedän, että monille nykyihmisille tämä on vaikea kynnyskysymys ja moni ei kykene avaamaan Raamattuakaan ja heille se edustaa juuri sitä vanhaa, luutunutta todellisuutta. mutta jos vanha täysin unohdetaan, uuttakaan ei voi syntyä.

        Ja nyt taidan sitten olla ilmeisesti vielä parantumaton hihhulikin?

        Me olemme oikeasti ihan kaikkea, mutta sopivassa suhteessa!

        ;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 512
      7677
    2. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      230
      2676
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2581
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      161
      1930
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      114
      1778
    6. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      4
      1495
    7. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      2
      1376
    8. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      76
      1193
    9. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1168
    10. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1155
    Aihe