Naiset ovat pilanneet yhteiskuntamme

Historiamme kipukohdiksi mainitaan sisällissota ja suomettuminen. Oikeasti historiamme noloin asia on naisten äänioikeus, joka vielä nostetaan kiusallisen usein esiin miesten verorahoilla kustannetuissa turhanpäivissä seminaareissa.

Äänioikeuden myöntäminen naisille oli virhe, joka käynnisti kamalan dominokeksi-efektin, jonka täytteenä oli vaniljan sijaan mähmäistä valkovuotoa. Pian kaikissa länsimaissa myös munattomat saivat äänestää. Ranskalaiset sentään sinnittelivät sotien jälkeiseen aikaan ja viimeinen järjenkäytön Maginot-linja murtui kovien taisteluiden jälkeen Sveitsissä 70-luvulla. Ei ihme, että Sveitsi ehti kuitenkin kehittyä maailman rikkaimmaksi maaksi, kun ei tarvinnut jakaa rahaa naisten keksimiin projekteihin.

Naisehdokkaat saavat sivukaupalla myötäsukaista mainostilaa naistenlehdissä, samalla kun miespoliitikkoja pilkataan vakavissa lehdissä. Eduskunnassa miespoliitikot keskittyvät järjestykseen ja talouskasvuun. Naispoliitikot taas keskittyvät keksimään rahanreikiä, jotka ovat isompia kuin heidän venähtäneet vaginansa. Siinä sivussa tietenkin myös kauhistellaan kaikkia kansalaisten keksimiä keinoja hankkia lisää rahaa. Silloin yhteiskunnan arvot ovat kuulemma menneet liian ”rahakeskeisiksi”. Se ei tietenkään ole rahakeskeistä, että vaaditaan jatkuvasti lisää rahaa omiin fantasiaproggiksiin.

Joskus naiset jopa äityvät (mikä vastenmielinen sana!) puhumaan punaviinin ja estrogeenihoitojensa sekoittamina politiikkaa. Väittelyt ovat tietysti mahdottomia, homma on yhtä järkevää kuin keskusteleminen hyttysen kanssa veren hemoglobiiniarvoista. Näihin vittumaisiin tilanteisiin on olemassa ratkaisu.

Kun nainen selittää jotain poliittista päätöstä, kysy tältä joku fakta asiaan liittyen. Esimerkiksi ”ja kuinkakohan suuri Suomen budjetti sitten on?”. Nainen menee lukkoon, koska ei tiedä puhutaanko miljoonista, miljardeista vai triljoonista. Ydinvoimaa vastustavalta naiselta voit kysyä tarkennuksia; mikäs siinä ydinvoimassa on vaarallista? Mikä on fuusio ja mikä on fissio?

Ei se tiedä.

Ei tästä tietenkään mitään hyötyä ole, koska naiset saavat edelleen äänestää. Mutta se helpottaa pahinta vitutusta.

Loistava blogi: https://naisvihaaja.wordpress.com/
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ja tämän halusit kirjoittaa heti aamusta. Mietitkö koko yön? Onko blogi omasi? Jos muuttaisit Arabimaihin olisivat ongelmasi ratkaistu.

Mielestäni olet vanha kurppaukko.

Äänestä

Niinpä tietenkin...taas yks putipuhdas puritaani
fuusio = esimerkiksi kun pari yritystä yhdistäytyy yhdeksi
tai kun kaksi atomiydintä yhdistyy...ilmeistä et tarkoitit tätä.
fissio= isompi atomiydin halkaistaan kahtia...saadaan voimaa..yksinkertaisesti. atomivoimaloissa käytetään uraania (poltto aineena- voiman lähteenä)
...uraani on sauvoina, jotka taas vaihdetaan tarpeen vaatiessa.
Atomivoimalan 3 tärkeintä toimipistettä on turbiinihalli, reaktori ja valvomo.
.
Asiasta kolmanteen...
mieheltä taas voisi kysyä ehkäisystä: sekä sukupuolitautien että ei toivottujen raskuksien...
Yksinkertainen vastaus on että käyttää ihan itse sitä ehkäisyvälinettä!
Ei tule niin helpolla niitä yllätyksiä! ...jotka tietenkin on vain tyhmien naisten syytä.
.
Mukavaa torstaipäivän jatketta ja olkaa varovaisia, ettei tule henkilökohtaisempia kipukohtia kuin sisällissota ja suomettuminen.

Äänestä
  • ;) on se sitten viisas!

    Äänestä

  • Ja taas oikea järjen riemuvoitto.

    Käytitkö ihan itse Googlea noihin ydinfyssan kysymyksiin/

    Lisäksi sinä lienet näitä typeriä femakkoja, jotka ämmämäiseen tapaan sysäävät kaiken vastuun miehille, vaikka se olisi hänen oma kroppansa joka siinä on kyseessä.

    - Vain nainen voi nähdä johdonmukaisena esittää kysymyksen miehille kun aiheena on naiset itse. Narsistista piittaamattomuutta omista vioistaan.
    - Vain nainen näkee yhteyden ehkäisyssä ja atomitason fysiikassa.
    - Vain nainen voi olla niin tyhmä, että vaatii mieheltä ehkäisystä,huolenpitoa, vaikka nainen on se joka antaa ja joka voi tulla raskaaksi. Tämä on osaltaan yksi todiste siitä, että naisen pitäisi omaksi parhaakseen olla miehen omaisuutta. Se jopa vihjaa haluavansa sitä itse.

    Äänestä

Antakaa tälle miehelle aplodit!

Meidän on pakko myöntää, että "naisten vapautus" on yhtä epäonnistunut kokeilu kuin monokulttuurinen yhteiskunta, ja tuskin on sattumaa, että etnojyystärien ystävät löytyvät juuri feministeistä, elleivät sitten ole lesboja.

Äänestä
  • Naisten "vapautus" on epäonnistunut nimenomaan luuserimiesten näkökulmasta, koska he eivät voi enää kotieläinten tapaan hallinnoida naisia. Kaikille muille tuo "kokeilu" on enemmän kuin onnistunut.

    Äänestä

  • Ihan oikeesti, kirjoitatko sä näitä"faktojasi" tosissas?
    Vai oletko sä joku tälle palstalle palkattu koomikko?
    .
    "Itsekkäät huoraavat naiset aka.modernit ja vapautuneet ovat vain todistaneet että nainen todellakin olisi tämän itsensä ja koko yhteiskunnan edun vuoksi syytä olla miehen omaisuutta."
    "Naiset aiheuttavat tällä sen, että he sekä miehet ovat sinkkuina."
    .
    -Tiedätkö mitä?
    Nyt on niin et sä et sovi oikein mihinkään tuntemaani "lokeroon" psyykkisesti.
    Jos siis kirjoitat tosissasi, olen pahoillani. Hae apua.

    Jos taas vedät showta;
    Sä tosiaankin olet hyvä pyörittämään asioita totuudessa ja sen ulkopuolella..sikin sokin.
    Ja saat sen kuulostamaan juuri niin hölmöltä,et sitä alkaa miettimään mitä sä oikein sanoitkaan, kunnes tajuaa et sä vedätät täysillä, kenties.
    Toisinkin sä voisit käsitellä aihetta...mietippä vähän.

    Noita solvauksia (ruokotonta nimittelyä) ei ole kiva lukea.

    Äänestä

  • aikuisten.oikeesti kirjoitti:

    Ihan oikeesti, kirjoitatko sä näitä"faktojasi" tosissas?
    Vai oletko sä joku tälle palstalle palkattu koomikko?
    .
    "Itsekkäät huoraavat naiset aka.modernit ja vapautuneet ovat vain todistaneet että nainen todellakin olisi tämän itsensä ja koko yhteiskunnan edun vuoksi syytä olla miehen omaisuutta."
    "Naiset aiheuttavat tällä sen, että he sekä miehet ovat sinkkuina."
    .
    -Tiedätkö mitä?
    Nyt on niin et sä et sovi oikein mihinkään tuntemaani "lokeroon" psyykkisesti.
    Jos siis kirjoitat tosissasi, olen pahoillani. Hae apua.

    Jos taas vedät showta;
    Sä tosiaankin olet hyvä pyörittämään asioita totuudessa ja sen ulkopuolella..sikin sokin.
    Ja saat sen kuulostamaan juuri niin hölmöltä,et sitä alkaa miettimään mitä sä oikein sanoitkaan, kunnes tajuaa et sä vedätät täysillä, kenties.
    Toisinkin sä voisit käsitellä aihetta...mietippä vähän.

    Noita solvauksia (ruokotonta nimittelyä) ei ole kiva lukea.

    ET pystynyt kumoamaan mitään, mitä sanoin tuossa.

    Äänestä

  • Et tainnut huomata etten edes yrittänyt...toihan on labyrinttinen suo alue...upottavaa.
    Eikä mulla ole mitään syytä alkaa mitellä sun kanssa skeidasta.
    Pidä hiekkalaatikkosi...mä osaan kävellä pois ..tai ainakin sulkea tän sivuston silloin kun mua itseäni huvittaa.
    .
    Ihan turha sukupuolien välinen mittelö ei mua jaksa kiinnostaa..ja sitä sä yrität ylläpitää.
    Ja olet oikeassa, kyllä munstakin feministiä löytyy tarpeen vaatiessa.
    Saat mun puolesta seista kukkona tunkiolla, siihen asti et tulee kynnysasiasta kysymys.
    Silloin mä puolustan kantaani argumenteilla ja "ammun kovilla" retoriikka jää kakoseksi.
    Ei kuule pure turhat kehuskelut tai solvaukset silloin.
    Mulla on oikeus mielipiteeseeni siinä kuin miehelläkin,
    mut saatan pitää myös suuni kiinni jos asia ei mua hetkaututa.

    Hyvää yötä!

    Äänestä

Jollei pidä naisista niin kannattaa muuttaa jonnekin homokommuuniin.

Äänestä
  • Ne on kavereina mukavia, mutta sitten taas.....on tilanteita kun pitää olla hieman varovaisempi.....

    Äänestä

Sun äitikin on nainen. Varmaan vituttaa, kun jouduit syntymään tähän julmaa maailmaan juuri tuon vastenmielisen synnytyskanavan kautta, jota myös emättimeksi kutsutaan. Ties mitä jännämiesten jätteitä suhunkin sillä matkalla tarttui...

Äänestä
  • =))))))))))))

    Äänestä

  • *tyrsk* !!!!!!

    Äänestä

  • Haa haa :). On se rankkaa vihata naisia ja äitienpäivä lähestyy.
    Päästääkö äippä häntä sisään kukkapuskan kanssa, sen voi jokainen itse mielikuvitella.
    Hänen naisvihansa on katossaan. Äiti kyllä sen huomaa puheista ja käytöksestä.
    Harmi äidin kannalta. Hän toivoi tervettä ja empaattista lasta, 2mutta nyt aikuisena haluaa olla jumalasta seuraava..

    Äänestä

  • Äitienpäivästä pitää luopua

    Voi polkupyöräilevä Jeesus Kristus sentään tätä suomalaisten äitien saamaa suitsutusta ja huomiota. Äiti on suomen kaunein sana, on vuoden äitejä, äitiyspakkauksia, äitienpäivä, äiti Amma, äiti Teresa. Meillä miehillä on vain isä Mitro ja pullo viinaa. Eikä ilmiöltä pääse karkuun edes elokuvateatterissa. On se niin liikuttavaa, kun sotaelokuvissa nuoret kituvat miehet huutavat viimeisinä sanoinaan äitiä. Äitiä itki myös jo nuorena maanista saunapirua muistuttanut Vesku Loiri Poikien lopussa. Äiti! Äiti!

    Tiedoksi: fiktiiviset ja tosielämän miehet eivät itke äidin perään ikävän tai arvostuksen takia. Karu syy on se, että äidit ovat manipuloivia, omahyväisiä ja omistushaluisia mulkkuja, jotka saavat kierolla toiminnallaan poikien ajatukset palaamaan aina äitiin. Miksi nuoret miehet etsivät kapakoista äitinsä näköistä naista? Miksi miehet dokaavat? Miksi miehen ajatukset ovat niin sekavia sekstatessa? Miksi miehet ovat ihan pihalla? Koska äidit ovat saaneet niin jumalattoman, vankkumattoman vallan, jota he myös ansiokkaasti käyttävät – vaikka olisivat tuhansien kilometrien päässä pojistaan tai kuolleita, mikä on naisten kohdalla aina plussaa.

    He verhoavat sen empaattiseen hymyyn ja kutsuvat sitä rakkaudeksi tai hemmotteluksi. Kyseessä on kuitenkin sadistinen piirre, jonka avulla äiti säilyy poikansa elämän keskipisteenä vanhainkotiin asti. Kaikki alkaa siitä, kun parin vuoden ikäinen viaton poika alkaa tylsistyneenä räplätä kikkeliään. Tästä käynnistyy vuosikymmeniä kestävä sarjatulitus huomattelua, arvostelua, tarkkailua, kaiken kivan kieltämistä, utelemista ja nonsaleeraamista jos poika alkaakin toimia oman päänsä mukaan, eikä noudatakaan äityliinin käsikirjoitusta. Perkele, omaa itseäänhän tässä on ajateltava, eikä jotain saatanan äitiä. Ei elämästä muuten selviä.

    Kiinnostavaa on myös se, miten äidit saavat niin paljon demonisia piirteitään anteeksi. Jos äiti sairastuu synnytyksen jälkeiseen masennukseen, on koko kylä paikallislehteä myöten tukena. Jos äiti lyö tai kiusaa lastaan, oli lapsi sen ansainnut – tai äidillä heikko hetki. Jos äiti lähettelee Vauva-lehden keskustelupalstalle kuvia punaisesta pillustaan, on se osoitus luonnollisesta suhtautumisesta naiseuteen. Jos kolme lasta synnyttänyt nainen juoksee vittu venähtäneenä kotoa päiväkotiin, sieltä kouluun, koulusta muskariin ja töissä kokouksesta toiseen ja saa burn-outin, on kyse tehopakkausäidistä jota puoliso ei ole tukenut tarpeeksi. Jos miehelle olisi käynyt vastaavasti, syytettäisiin häntä urakeskeisestä ajattelusta.

    Onneksi äideille voi kostaa. Itse olen kompensoinut kokemiani pahuuksia lisäämällä dementoituneen äitini ateriapalvelun tuomiin ruokiin omaa virtsaani silloin, kun olen mennyt häntä katsomaan. Hyvin on näyttänyt maistuvan. Samallapa tulee kostettua kusipää-äitini minulle väkisin syöttämät pillunhajuiset uunilohet.

    Toivon hartaasti, että äidit vetäisivät vitun päähänsä ja olisivat vähän aikaa hiljaa. Te olette saaneet jo liikaa huomiota. Pientä tasapainoa tähän toisi se, ettei äitienpäivää enää vietettäisi. Jos tämä paska traditio kuitenkin pidetään ennallaan, kippaan seuraavana äitienpäivänä kusiset ruoat suoraan äitini sänkyyn.

    Äänestä

  • Jeah222 kirjoitti:

    Äitienpäivästä pitää luopua

    Olipa hyvä kirjoitus Jeah222:lta. Pimppalooralle sen verran, että huonosta naisesta ei tule hyvää äitiä vaikka muuta väitettäisiin. Jos parfymoi sitä itteään, niin lopputuote ei muutu toisenlaiseksi.

    Äänestä

  • ÄideistäToisenlaisin kirjoitti:

    Olipa hyvä kirjoitus Jeah222:lta. Pimppalooralle sen verran, että huonosta naisesta ei tule hyvää äitiä vaikka muuta väitettäisiin. Jos parfymoi sitä itteään, niin lopputuote ei muutu toisenlaiseksi.

    En nyt suoraan tyrmää kaikkea mitä Jeah222 kirjoitti, mutta en myöskään kaikkea allekirjoita, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että jos on nainen ja äiti, niin olisi hyvä ihminen tai hyvä äiti, ajatuksia herättävä teksti, vaikka ehkä aika roisi, mutta sitäkin varmasti välillä tarvitaan, kun epäkohdista puhutaan ja halutaan saada näitä ajatuksia erottumaan massasta. :|

    Äänestä

Paljon on perää tuossa. Tässäkin on muuten juuri sellaisia huomioita todellisuudesta mitä valtamediassa ei ikinä esille otettaisi. Ne on ne samat iänikuiset mantrat mitä siellä epäkohtina jauhetaan kuten 'naisen euro on vain 80 senttiä' ja 'maahanmuuttajia sorretaan rodun tai ihonvärin perusteella' ja 'yksinhuoltajat ovat heikossa asemassa, ja heille pitää rahaa lisää syytää' ja 'palkansaajat ovat työmarkkinoilla ja taloudellisesti heikossa asemassa(siis kaikki palkansaajat monopoliasemastaan huolimatta)' Ja tietenkin suuri epäkohta on myös se kun kelvottomia surkeita peräkammarrin poikia esiintyy joista jotkut vielä alkoholisoituvat.

Äänestä

Ilmeisesti siis AP:n mielestä koko läntinen yhteiskunta on pilalla, koska kaikissa ns. sivistysvaltioissa ja taloudellisesti menestyvissä valtioissa on naisilla äänioikeus.

Jos nyt mennään AP:n mieliksi leikkiin mukaan, jossa naiset jäisivät kotiin miestensä mielihaluja täyttämään, niin mitenköhän AP kuvittelisi, että yhteiskunnan kävisi, kun puolet työntekijöistä katoaisi taivaan tuuliin? Kun sama tehtäisi kaikkialla länsimaissa, niin niitä mamu-miehiäkö rahdattaisi tänne tekemään töitä? Ihan vaan tiedoksi, että myös ne naiset kasvattavat työpanoksellaan BKT:tä ja lisäävät hyvinvointia ansiotuloillaan ja kulutuksellaan.

Miksi lähteä muuttamaan yhteiskuntaa radikaalisti, kun se toimii nyt jo paremmin kuin mikään muu yhteiskunta? Voithan sinä perustaa äijäuskonnon tai kommuunin, jossa muutatte sellaiseen valtioon, jossa yhteiskuntajärjestys on jo teille mieluinen? Veikkaanpa, että esimerkiksi Syyriasta saisi tosi edullisesti tällä hetkellä asuntoja eikä tarvitse pelätä, että siellä kinastellaan naisten työssäkäynnistä tms.

Jos taas haluat naisille vieläkin kovempaa kuria, niin ehdotan Afganistania. Sielläkin on paljon tilaa ja täysin miesten hallitsema yhteiskunta.

P.S. Ei kaikki miehetkään tiedä valtion vuotuista budjettia tai että mikä on ydinvoimaloiden toiminnallinen pääperiaate. Sitä paitsi jos kysyt missä tahansa maassa noita kysymyksiä, niin sekä miehissä että naisissa on enemmistö niitä, jotka eivät tiedä. Vaikka esimerkiksi kunnallispoliitikko ei tietäisi valtion budjetin suuruutta, niin hänellä voi silti olla erinomaisia ehdotuksia sote-uudistukseen tai että miten vähennetään koulukiusaamista tai että miten vanhuksia voidaan ulkoiluttaa useammin, jotka nämäkin ovat akuutteja ongelmia yhhteiskunnassamme.

Äänestä
  • Ei tiedäkään kaikki ihmiset kaikista asioista, edes alkeita, eikä kuulukaan tietää, olisi "kovalevyt" aika täynnä, jos kaikesta pitäisis tietää edes perusteet. :)

    Ymmärrän tuon loppu tekstin tarkoituksen, se on varmasti suunnattu niille miehille, ketkä haluavat haukkua naisia tyhmemmäksi, kuin miehet, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa ja ihan oikeudella asian tuot julki, koska ala-arvoinen käytös lähti miesten puolelta, tässä kyseisessä tapauksessa, jolloin tämä mies, teki vain itsestään tyhmän oloisen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jeah222 kirjoitti:

Historiamme kipukohdiksi mainitaan sisällissota ja suomettuminen. Oikeasti historiamme noloin asia on naisten äänioikeus, joka vielä nostetaan kiusallisen usein esiin miesten verorahoilla kustannetuissa turhanpäivissä seminaareissa.

Äänioikeuden myöntäminen naisille oli virhe, joka käynnisti kamalan dominokeksi-efektin, jonka täytteenä oli vaniljan sijaan mähmäistä valkovuotoa. Pian kaikissa länsimaissa myös munattomat saivat äänestää. Ranskalaiset sentään sinnittelivät sotien jälkeiseen aikaan ja viimeinen järjenkäytön Maginot-linja murtui kovien taisteluiden jälkeen Sveitsissä 70-luvulla. Ei ihme, että Sveitsi ehti kuitenkin kehittyä maailman rikkaimmaksi maaksi, kun ei tarvinnut jakaa rahaa naisten keksimiin projekteihin.

Naisehdokkaat saavat sivukaupalla myötäsukaista mainostilaa naistenlehdissä, samalla kun miespoliitikkoja pilkataan vakavissa lehdissä. Eduskunnassa miespoliitikot keskittyvät järjestykseen ja talouskasvuun. Naispoliitikot taas keskittyvät keksimään rahanreikiä, jotka ovat isompia kuin heidän venähtäneet vaginansa. Siinä sivussa tietenkin myös kauhistellaan kaikkia kansalaisten keksimiä keinoja hankkia lisää rahaa. Silloin yhteiskunnan arvot ovat kuulemma menneet liian ”rahakeskeisiksi”. Se ei tietenkään ole rahakeskeistä, että vaaditaan jatkuvasti lisää rahaa omiin fantasiaproggiksiin.

Joskus naiset jopa äityvät (mikä vastenmielinen sana!) puhumaan punaviinin ja estrogeenihoitojensa sekoittamina politiikkaa. Väittelyt ovat tietysti mahdottomia, homma on yhtä järkevää kuin keskusteleminen hyttysen kanssa veren hemoglobiiniarvoista. Näihin vittumaisiin tilanteisiin on olemassa ratkaisu.

Kun nainen selittää jotain poliittista päätöstä, kysy tältä joku fakta asiaan liittyen. Esimerkiksi ”ja kuinkakohan suuri Suomen budjetti sitten on?”. Nainen menee lukkoon, koska ei tiedä puhutaanko miljoonista, miljardeista vai triljoonista. Ydinvoimaa vastustavalta naiselta voit kysyä tarkennuksia; mikäs siinä ydinvoimassa on vaarallista? Mikä on fuusio ja mikä on fissio?

Ei se tiedä.

Ei tästä tietenkään mitään hyötyä ole, koska naiset saavat edelleen äänestää. Mutta se helpottaa pahinta vitutusta.

Loistava blogi: https://naisvihaaja.wordpress.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu