Mitäköhän tässä nyt pitäisi tehdä...

Olen nuori 19v urheilija joka on suthkoht lahjakas lajeissaan mitä harrastaa. En vain nauti tästä enään, touhu menee liian vakavaksi. Minulla on entinen olympiatason urheilija valmentajanakin mutta se ei nosta motivaatiotani millään tavalla, ainoastaan laskee.. Olen masentunut suoraansanottuna tästä kaikesta. Muutaman viikon päästä pitäisi paukuttaa hyviä tuloksia kilpailuissa mutta motivaatio sitä kohtaan on täysi 0. En ole oikein koskaan nauttinut niin hirveästi itse voittamisesta vaan ennemmänkin hienoista kokemuksista. Voittaminen on ollut sivuseikka urheilussa minulle lähes aina. Nuorempanakin pärjäsin urheilussa hyvin ja olin melko lahjakas lajeissani mutta ei se touhu silti oikein innostanut kun lähes kaikkien mielestä se voittaminen oli pääasia ja se tekeminen oli jo silloin kohtuu vakavaa. Ei tämä kilpaurheilu minua kuluta periaatteessa, jaksan kyllä eikä tässä siitä ole kyse. Minun elämänhaluni vain katoaa koska oikea luonteeni piilottuu urheilun synkkään maailmaan... Todennäköisesti jos tästä jatkaisin vielä pitempäänkin niin kielletyt aineetkin tulisivat kuvioihin väkisinkin koska lajini ovat kovaa fysiikkaa vaativia. Sanokaa joku viisas miten toimia tälläisessä tilanteessa kun haluaisi ehkä jopa lopettaa kilpailemisen mutta on paljon kavereita ja tuttuja kiinni lajeissa ja vielä valmentajakin joka ei montaa urheilijaa minun lisäkseni valmenna?