Ongelmia oman itseni kanssa. Toivottavasti joku jaksais vastata mun pariin kysymykseen...
Ensimmäinen ongelma on ihan omituinen. Mä nimittäin rakastun AINA heterotyttöihin ( tai ainakin luulen heidän olevan heteroita ), enkä pysty ollenkaan kuvittelemaan mitään normaalia, kuten miehiä tai edes toisia lepakoita. En voi sille mitään, mutta kukaan mies tai lesbo ei oo koskaan herättänyt mussa mitään ystävyyttä syvempiä tunteita. Ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta ( ja yritetty on liikaakin ).
Voisko joku selittää, miksi rakastun aina niihin, ketä en saa ja sen miten tästä voi parantua ?
Ja toinen ongelma on se, että mä en pysty puhumaan kellekään rehellisesti siitä, mikä oon.
Heti kun tulee tiukka paikka, niin pitää ruveta heittämään läppää jostain tai puhua jostain pojasta. Tähän ongelmaan ei käy ratkaisumalliksi, että lopettaisin esittämisen. Se on yhtä kuin mahdotonta, koska pelkään menettäväni ystäviä.
On helpompi esittää, mutta samaan aikaan masentaa, kun ei voi elää normaalisti.
Tätä on kestänyt jo vuosia ja musta tuntuu, että kohta mä luhistun täysin, jos en saa tätä loppumaan. Vaikka tämä ei muitten korvissa varmaan isolta ongelmalta kuulostakaan, niin sellanen se on.
Ensimmäinen ongelma on ihan omituinen. Mä nimittäin rakastun AINA heterotyttöihin ( tai ainakin luulen heidän olevan heteroita ), enkä pysty ollenkaan kuvittelemaan mitään normaalia, kuten miehiä tai edes toisia lepakoita. En voi sille mitään, mutta kukaan mies tai lesbo ei oo koskaan herättänyt mussa mitään ystävyyttä syvempiä tunteita. Ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta ( ja yritetty on liikaakin ).
Voisko joku selittää, miksi rakastun aina niihin, ketä en saa ja sen miten tästä voi parantua ?
Ja toinen ongelma on se, että mä en pysty puhumaan kellekään rehellisesti siitä, mikä oon.
Heti kun tulee tiukka paikka, niin pitää ruveta heittämään läppää jostain tai puhua jostain pojasta. Tähän ongelmaan ei käy ratkaisumalliksi, että lopettaisin esittämisen. Se on yhtä kuin mahdotonta, koska pelkään menettäväni ystäviä.
On helpompi esittää, mutta samaan aikaan masentaa, kun ei voi elää normaalisti.
Tätä on kestänyt jo vuosia ja musta tuntuu, että kohta mä luhistun täysin, jos en saa tätä loppumaan. Vaikka tämä ei muitten korvissa varmaan isolta ongelmalta kuulostakaan, niin sellanen se on.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vähän ristiriitainen oli viestisi.
Kirjoitat, ettet pysty kenellekään rehellisesti puhumaan itsestäsi. Samalla kuitenkin toteat, että yksikään mies tai lesbo ei ole herättänyt sinussa mitään ystävyyttä kummempia tunteita, vaikka yritetty on liikaakin.
Siis oletko yrittänyt omassa itsessäsi herättää näitä tunteita vao yrittänyt suhdetta jonkun kanssa?
Minkä ikäinen olet? Puhut pojista ja ystävien menettämisen pelosta, joten arvelet, että olet vielä melko nuori. Anna itsellesi aikaa. Miksi on niin kamala kiire rakastua ja aloittaa suhde? Opettele ensin hyväksymään itsesi ja tunteesi. Puhu ensin yhdelle ihmiselle ja kokeile miten hän reagoi.
Itse salailin pitkään omaa bi-seksuaalisuuttani peläten, että minua ei hyväksyttäisi. kun lopulta uskalsin myöntää tunteeni itselleni ja varovasti kerroin muutamalle läheisimmälle ystävälleni, he hyväksyivät asian täysin. Helpotus oli valtava. Sen jälkeen tapailin vuosien myötä sekä muutamaa naista, että miestä. Lopulta sitten löysin elämänkumppanikseni miehen.
Pointtini siis on se, että koeta ensin tulla sinuiksi itsesi kanssa. Voit käydä esimerkiksi puhumassa jollekin ammatti-ihmiselle tai vaikka jutella muiden kanssa SETAn foorumilla saadaksesi tukea.
Jaksamista!
Siinäpä se ongelma onkin. Eihän se olisikaan niin hirveetä, jos olisin kauheen nuori, mutta kun olen jo lähempänä aikuisuutta ( vaikka mun käytös onkin näin lapsellista ). On vaan niin vaikeeta myöntää, et itse on niin p***a verrattuna niihin normaaleihin.
Niin, tuohon kysymykseen vastaus : Olen yrittänyt suhdetta monen eri ihmisen kanssa ( tyttöjen ja poikien ) eikä kukaan niistä ole loppujen lopuksi herättänyt kummempia tunteita. Ei vaan kiinnosta.
Mä kiinnostun aina vääristä ihmisistä ja kärsin sen takia ihan kohtuuttoman paljon.
Oon yrittänyt järkeillä tämän asian kanssa, mutta se ei vaan onnistu oikeassa elämässä. Vaikka kuinka päättää joka ilta nukkumaan mennessä, että huomenna mä rupean elämään rehellisesti, niin ei se kuitenkaan onnistu. Siitä esittämisestä on tullut rasittava elämäntapa, kun on vetänyt roolia vuosikaudet.
Edelliset kokemukset ystäville kertomisesta on niin huonoja ( kaverisuhteet huonontuivat ), että en jaksa enää nähdä vaivaa.
Ehkä se on helpompi vaan esittää jatkossakin ja elää yksin loppuelämänsä.
Siis missä sun mukaan menee aikuisuuden raja? Jos se on 18 ja olet jo lähempänä sitä, niin olet todellakin vielä nuori. On todella yleistä ettei tavallinen heterokaan seurustele ennen kuin yli parikymppisenä. Ja seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua vaikka keski-ikäisenä.
Itse oon tietääkseni hetero (tosin mielestäni kaikissa meissä asuu pieni bi). Menetin neitsyyteni 19-vuotiaana, ku tuntu et olin niin vanha, "seurustelin" ensimmäistä kertaa 20-vuotiaana. Nyt 23-vuotiaana olen ensimmäistä kertaa suhteessa, jossa todella nautin seksistäkin. Silti olen mielestäni normaali. Ystäviini kuuluu myös esim. ikäiseni neitsyt-poika.
Suosittelen kyllä nimettömänä palstoilla tai ammatti-ihmisen kanssa keskustelua, jos tunnet siihen tarvetta. Myöhemmin on varmasti luontevampaa puhua läheisillekin ja ehkä jopa tutuille. Muista myös, että elämässä on muutakin kuin seksuaalisuus ja seksuaalisuudesta voi nauttia vaikka yksin fantasioimalla tms.