Kuinka kauas Suomesta pitää vähintään mennä, että voi sanoa olevansa maapallon toisella puolella? Entä miksi Kiinasta on tullut yleinen vitsin aihe tässä asiassa? Että siis kiinalaisten ajatellaan kulkevan pää alaspäin ja jos jossakin piirretyssä joku syöksyy maapallon läpi, hän päätyy Kiinaan. Eikö Suomesta katsottuna esim. Australia olisi parempi vaihtoehto tässä vitsissä?
Vastaukset 8
Kyllä minulle ainakin on riittävä kriteeri se, että on Päiväntasaajan toisella puolella.
Kiinaa suoraan Maapallon toisella puolella levittäytyy Tyynimeri, Chile, Argentiina ja Atlantti. Kiina sijaitsee kaikin osin samalla pallonpuoliskolla kuin Suomi, joten Kiina mielletään kaukomaaksi vain sen erilaisen väestön ja kulttuurin takia. Paljon enemmän yhteistä suomalaisilla on uusseelantilaisten kanssa, jotka asuttavat lähintä asuttua aluetta Suomeen nähden pallomme toisella puolella.- Maailmanmatti
Kiina ei nyt kovinkaan kaukana ole Suomesta, ei edes sen itärannikko. Uusi-Seelanti puolestaan on lähes vastakkaisella puolella, jos Suomesta katsotaan. Sen väestöllä ei ole mitään enempää samakaltaisuutta suomalaisten kanssa kuin ihonväri ja eurooppalainen alkuperä. U-S:n alkuperäisväestöllä ei sitäkään minkään vertaa.
Etelä Amerikan eteläkärki on lähes samalla etäisyydellä Suomesta kuin Uusi-Seelantikin.
Tallustelemme molempien kanssa jalkapohjat vastakkain tämän pallon pinnalla.
Molemmissa paikoissa käyneenä en kuitenkaan huomannut veren pakkautumista päähän. Kiinalaiset puolestaan makaavat suurinpiirtein vaakasuorassa asennossa meihin nähden. Niinkuin jo kerroin, on Maapallolla Kiinaa vastapäätä oleva alue Etelä-Amerikan eteläosien luona, eli melko kaukana se Etelä-Amerikan eteläkärkikin on.
Uuden-Seelannin antipodi on Espanja.
- grwpotijerafd
ei maa ole pallon muotoinen, jos ette sitä tienneet.
- g350gkwgjriojgioerjgiork
Eihän sokerikaan sula, vaan liukenee.
- steke
uusi seelanti
- Karamotozi
No varmasti suomessakin kävelään siinä tapauksessa väärinpäin !!!!!!?!?!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644