Isän oikeudet avioerossa, pelkkää sanan helinää?

Isä_lapsen_asialla

Olen hiljattain eronnut kahden lapsen isä. Kuvittelin että nykypäivänä eletään tasa-arvon aikaa (kun siitä niin paljon puhutaan) mutta karvas totuus paljastui kun sain käräjäoikeudelta päätöksen äidin vaatimukseen perustuen että yhteiselämän päätökseen vedoten minun on muutettava rakentamastani talosta. Lapset siis jäävät äidille vaikka ainakin toinen olisi halunnut muttaa luokseni mutta heidän mielipidettään ei oikeus edes kysy koska ovat alaikäisiä. Olimme sovittelussa jossa päästiin sellaiseen sopuun että saan tavata joka toinen viikonloppu lapsia. Sen lisäksi on annettu mahdollisuus yhteen puheluun äidin puhelimella mutta hänen ei ole velvollisuus vastata siihen. Kysyin edustajalta jos mennään oikeuteen niin tuskin tämän pahemmaksi tilanne voi mennä. Hän sanoi että tilanne näyttää minun kannaltani hyvältä kun pääsimme asiasta sopuun.

Omaa osaani en tässä murehdi mutta olen lapsen puolesta huolissani koska hän ei haluaisi mennä takaisin äidilleen kun on ollut minun luonani, hän juoksee aina hoidosta iloisena lukseni mutta kotiin lähtiessä on hyvin ahdistunut ja sanoo että haluaisi asua kanssani. En ole puhunut lapsen kuullen pahaa äidistään vaan olen yrittänyt kannustaa häntä palamaan kotiin. Tähän ongelmaan en keksinyt mitään ratkaisua koska Suomen laki antaa äidille kaiken vallan lapsien suhteen. Lapsi on sanonut äidilleen että haluaisi asua luonani mutta se on ilmeisesti äidille suurin loukkaus mitä hän voi äidilleen tehdä ja pelkään nyt että hänen asemansa on siksi erittäin heikko. Nyt kun olen avoimesti puhunut asiasta ystävilleni ja siinä on selvinnyt että kohtalotovereita on yllättävän paljon.

Onko kellään yhtään selviytymistarinaa jossa lapsi on saanut asua isänsä kanssa vaikka äiti vastustaa sitä. Epäilen että äidin pitää olla vähintään kriminalisoitunut ennen kuin lapsi annetaan isälle.

34

3251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omaajatukseni

      Suomessa pyritään nykyisin vuorovanhempisysteemiin, missä äiti hoitaa vuoroviikot ja isä vuoroviikoin. Lapsen kannaltakin tällainen sopiminen on monesti parhainta. Mitä niin loukkaavaa ap olet tehnyt, ettei äiti anna lapsiaan sinulle vuoroviikoin?
      Mutta minäkin olen muiden kanssa juteltuani ja eri ihmisten kohtaloita kuunneltuani äitinä tullut siihen päätökseen, että minähän olen aivan liian kiltti, jos suostuisin vuoroviikko systeemiin (mitä aiemmin mietin). Jos toinen on toiminnallaan eroa aikaansaanut niin kyllä hänkin saa siitä maksaa niin, että näkee lapsiaan vain joka toinen viikonloppu. Käytännössä tämä lienee vaan hankala toteuttaa. Sillä toisen täytyy olla pahasti väkivaltainen, pahasti mielenterveysongelmainen, alkoholiongelmainen tms. että lapsi olisi vain toisella vanhemmalla, jos siis toinen vanhempi haluaa lastaan nähdä. Onhan niitäkin, jotka eivät lastaan edes halua eron jälkeen tavata.
      Mutta yleisesti en usko, että nykypäivänä on eroa sillä onko äiti vai isä. kannattaa ap taistella oikeuksistasi, että sinäkin lastasi useammin näet, jos niin haluat. Tietty, en tiedä millainen olet ihmisenä niin en voi sanoa onko lasten enempi näkeminen hyvästä vai pahsta.

      • samisisi

        Onko reilua evätä lapsen tapaamisoikeus jos vanhempien suhde on kariutunut?

      • lähiäiti09

        "Jos toinen on toiminnallaan eroa aikaansaanut niin kyllä hänkin saa siitä maksaa niin, että näkee lapsiaan vain joka toinen viikonloppu."

        Onpa aikuista puhetta! Minä minä minä! Anteeksi, että huudan, mutta LAPSELLA ON OIKEUS KUMPAANKIN VANHEMPAANSA.

        Ei avioerossa erota lapsesta / lapsista, vaan puolisosta. Ja lasten edun pitää aina olla nro 1, olkoon ero miten pas-ka-mai-nen hyvänsä. Jollei etävanhemmaksi päätyvä ole kus'pää, jonka seurassa oleminen on vaaraksi lapsen henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille ja kasvulle, lapsen pitää saada olla tämänkin kanssa. Ikävä kyllä on ihmisiä, jotka akirjaimellisesti kaiken taakseen erossa, myös omat lapsensa, mutta sille emme valitettavasti voi mitään, vaan ainoastaan omalle käytöksellemme. Jonkinlaiset järkevät raamit tapaamisiin ym järjestelyihin pitää tietystikin vetää, mutta joku "yksi puhelu äidin puhelimella", jonka aloittaja mainitisi, kuulostaa täysin järjettömältä!

      • pitkäviikonloppu
        lähiäiti09 kirjoitti:

        Joka toinen viikonloppu ei ole missään nimessä VAIN.

      • Isä_lapsen_asialla

        Siinä hyvä malliesimerkki. Jos isä ei toiminnallaan miellytä äitiä niin vähennetään tapaamisoikeuksia. Kun lapsi kärsii niin isäkin kärsii ja oikeus on taas äidin puolella.

      • oleaikuinen

        Surullista jos et ole niin aikuinen, että jättäisit toisten eronneiden mielipiteet omaan arvoonsa ja toimisit niinkuin teidän lapsille on parasta. Jos mies on sua loukannut niin ei sulla ole mitään oikeutta kostaa lasten kautta hänelle. Meillä oli vuoroviikot käytössä eron jälkeen, muita vaihtoehtoja ei edes mietitty. Vaikka mies mua petti ja loukkasi, niin lapsilleen hän oli ja on edelleen hyvä isä.
        Sä mikään liian kiltti ole jos edes mietit että isä saisi tavata lapsiaan vain viikonloppuisin. Ole aikuinen ja jätä muiden ihmisten mielipiteet ihan omaan arvoonsa. Älä kosta lapsillesi kokemaasi vääryyttä. Ajattele näin, että olet miestä rakastanut niin paljon, että teillä on yhteisiä lapsia. Voisitko oikeasti olla rakastamaasi ihmistä kohtaan niin julma, että rajoittaisit hänen oikeuttaan ja lasten oikeutta tapaamisiin?

    • Isä_lapsen_asialla

      Niin minäkin uskoin että nykypäivänänä pyritään ajamaan ainakin lasten etua mutta valitettava totuus on että äidillä on valta jos sitä osaa vaatia. Sillä ei ole merkitystä että olen ollut enemmän lasten kanssa läsnä, helppo tehdä päätös että lapset kuuluvat äidilleen koska niin on aina ennenkin ollut.

      • pitkäviikonloppu

        Lasten etu ei aina todellakaan ole asua vuoroviikoin vanhemmillaan. Se vaan ei suju, jos vanhempien välillä on riitaisuutta yms. Sinun puolestasi olen pahoillani, jos ennenkin olet ollut enemmän lapsillesi läsnä.

    • Tasa-arvo-pyh

      Pahoin pelkään, että sinulla tulee olemaan edessä lapsien vieraannuttaminen ex-vaimosi toimesta. Muutaman vuoden kun mamma selittelee satuja sinusta niin lapset alkavat uskoa niitä ja vierailut eivät tunnukkaan enää mukavalta luonasi. Toivottavasti olen väärässä. Tsemppiä sinulle ja paskaista vappua kaikille katkerille äideille.

      • Isä_lapsen_asialla

        Juuri näin, vieraannuttaminen on se minkä nainen osaa. Saa nähdä miten käy, ainakin vielä lapsi uskaltaa sanoa että isi on hänelle rakkain.

      • kjfldsk
        Isä_lapsen_asialla kirjoitti:

        Juuri näin, vieraannuttaminen on se minkä nainen osaa. Saa nähdä miten käy, ainakin vielä lapsi uskaltaa sanoa että isi on hänelle rakkain.

        Luistaminen, keljuilu on ne mitkä mies osaa.

      • narsistiakan_ex
        kjfldsk kirjoitti:

        Luistaminen, keljuilu on ne mitkä mies osaa.

        ja naisilta tämä ominaisuus kokonaan puuttuu.

    • mekkk

      Jos lapset lähenee 12 vuoden ikää niin silloin otetaan lapsen mielipide huomioon ja sen pitäisi painaa kaikkein eniten. Luin kerran tapuksen jossa lapsi täysi-ikäiseksitultuaan syytti isää kun ei ollut tapaamisia ja oli uskonut mitä äiti oli sanonut. Isä antoi tyttärelleen A4 mapillisen papereita ja sanoi että lueppa tuo ensin ja katsotaan sitten asiaa. Isä oli laittanut tarkasti ylös miksi tapaamiset oli peruuntutneet ja äiti oli potaskaa puhunut lapselleen. Tyytären ja äidin välit menivät aikuis-iällä kokonaan pokki ja tytär rupesi luomaan uudestaan suhdettä isäänsä koska oma äiti oli valehdellut koko lapsuuden ajan kaikki tapaamisasiat. Onneksi itse olen vieläkin sen naisen kanssa joka on tyttäremme äiti eikä tarvitse mitään tapaamisia järjestellä eikä alreita maksella.

      • pitkäviikonloppu

        Kamalasti pidetään mölyä, jos äiti puhuu potaskaa. Edelleenkään ei keskustella siitä miten isät eivät edelleenkään ennen eroa ole koskaan huolehtineet lapsistaan eikä ottaneet osaa mihinkään. Paitsi lasten kiusaamiseen. Sitten he ovat olevinaan NIIN tasa-arvoisia ja maailman parhaita isiä erotessa. Kun lasten äiti on hakenut eroa, koska ei lapsetkaan jaksa isänsä henkistä väkivaltaa loputtomiin.

        Eron jälkeen isät temppuilevat lasten tapaamisissa, ja luistavat niistä milloin milläkin verukkeella. Tämä on yhä todellisuutta.

        Esimerkki tyttären olisi aikuistuttuaan kannattanut kysellä äidiltään, miksi tämä oli kieltänyt lapsen tapaamasta isäänsä. Harva äiti huvin vuoksi kieltää. Taustalla voi olla vakavia, täysin aiheellisia syitä. Lisäksi vähän mietityttää isän tuollainen kirjallisten "todisteiden" tehtailu. Enkä ymmärrä ollenkaan välien poikkilaittamista. Senpä voi tietysti "kiitokseksi" saada , jos on suojellut lasta esim. isänsä manipuloinnilta?, päihdeongelmalta?, masennukselta tai muulta mielenterveysongelmalta? ym. ym. Lapsen, etenkin aikuisen lapsen olisi parempi perehtyä asiaan molemman vanhempansa näkökulmasta, tehdä omat johtopäätökset asiasta, ja unohtaa negatiivinen ajattelu.

      • mekkk
        pitkäviikonloppu kirjoitti:

        Itse meihenä ole n vuoden ollut kotna lapsemme kanssa kun ei -90 luvun laman aikana hommia ollut ja naiseni vuorotyön takia hoitanut lastamme tasapuolisesti ja aina mukaan ottanut kun menoja ollut niin se siitä. Töytyy muistaa että se oikeus on lapsella eikä vanhemmalla mutta jotain ´kieroiútaa on lähivanhemmassa jos ei lasta anna isälle vaikka ei isässä mitään ongelmia ole. Onneksi itse asun lapsemme äidin kanssa paeisuhteessa ja ei ole lapsia kuin yhden naisen kanssa.

    • koium

      voi kun te erovanhemmat ymmärtäisitte asioita eronkin kohdatessa. On varmasti vaikeaa ajatella elämää ilman lapsia, sillä aikaa kun ovat toisen luona. Mutta teidän nyt pitäisi nähdä sekin asia, kuinka kovin olette eron yhteydessä ja siihen liittyvissä syissä loukanneet puolisoanne ja silloin toinen saattaa olla niin poissa tolaltaan että ei ymmärrä lapsienkaan asiaa oikein päin. Ja toinenkin vaatii ja vaatii.
      Minusta se että vanhemmat asuisivat hyvin lähellä toisiaan olisi hyvä, silloin voisi ajatella viikko/viikko systeemiä lasten elinympäristö ei vaihtuisi kokonaan. Jos sitten se ei ole mahdollista täytyy ymmärtää, että lasten etua katsotaan ensisijassa, silloin lapset käyvät joka toinen viikonloppu esim. Mutta älkää erottako sisaruksia koskaan toisistaan asumaan toinen äidin ja toinen isän luona, karmein teko minkä teette. Koettakaa sopeutua itse ja koettakaa tukea lapsia siihen malliin mikä on mahdollista ja lapsille parhain.

      Itse olette eroonne syyllisiä, eivät lapsenne, miksi he ja läheisenne joutuvat tulilinjallenne. Älkää manipuloiko lapsianne mitenkään, älkää mollatko toisianne hänelle, älkää mollatko isovanhempia ja pitäkää ne uudet suhteenne täysin kurissa, mitä lapsiinne tulee, se uusi on vain teidän oma seksikumppani, älkää sotkeko häntä millään tavoin lastenne asioihin, silloin ehkä lapsenne selviävät pienimmin haavoin eteenpäin. Koskaan eivät unohda perheen rikkoontumista, se teidän tulee ymmärtää ja tietää.
      Siitäkään on turha syyttää vain toista, asiat eivät mene niin. Jos alkaa unohtaa perheen ja puolison tarpeet, siitä ei hyvää useinkaan seuraa, toinen alkaa kostaa, kumpikohan on aloittanut, vaikka toista syytetään kaikesta.

    • Ditta

      Käsittämätön ajatus aikuiselta ihmiseltä, että olisi valmis jakamaan lapset, erottamaan sisarukset toisistaan. Ei kuulosta minun mielestäni kovin järkevältä, vaikka toinen lapsista haluaisikin asua toisen vanhemman luona. Hän ei vielä välttämättä ymmärrä sisarensa tärkeyttä omassa elämässään. Sisar on kuitenkin samassa veneessä ja iso tuki ja turva, elämässä eteenpäinkin.

      Tuo vuoroviikko-systeemikin, mitä jotkut (eronneet?) niin kovin kehuvat ei kyllä ole lapsen etu, ajatelkaa nyt omalle kohdallenne! Ero on aikuisen ratkaisuja, kestäkää seuraamukset kuten aikuiset ihmiset älkääkä laittako lapsianne ravaamaan vuoroviikoin luonanne. Itsekästä meininkiä!

      Joka toinen viikonloppu, ja osa lomista, kuulostaa mielestäni parhaalta ratkaisulta. Lapsille.

      • tätä-päivää-elämme

        Tänä päivänä elämme aikaa kun on uusioperheitä ja lapsia voi olla molemmilla osapuolilla joten jakaminen ollee joskus väistämätöntä? Toisaalta jos lapsilla on paljon ikäeroa niin sisaruksilta ei välttämättä tukea saa ja se lapsi joka uskaltaa sanoa että haluaa asua isänsä kanssa niin ei ole helppo tie sekään. Paljon puhetta lapsen oikeuksista mutta mikään instanssi ei halua ottaa yksilöllisiä näkökulmia huomioon, asioita on niin helppo yleistää.

      • fgdfgdsg

        Eiköhän kaikki tilanteet ole tapauskohtaisia, ei voida sanoa yleistäen että vuoroviikkosysteemi olisi aina hyvä tai huono. Sama pätee sisarusten erottamiseen. Perheitä, eroja ja lapsia kun on niin monenlaisia.

      • gdsgfgds
        fgdfgdsg kirjoitti:

        Eiköhän kaikki tilanteet ole tapauskohtaisia, ei voida sanoa yleistäen että vuoroviikkosysteemi olisi aina hyvä tai huono. Sama pätee sisarusten erottamiseen. Perheitä, eroja ja lapsia kun on niin monenlaisia.

        Näin juuri, mutta vanhempien on oltava yksimielisiä siitä mikä on lapsille parasta. Tämä on kaikkein tärkeintä, ja ajaa kaiken muun ohi. Normaalisti vanhemmat ovatkin yksimielisiä, tai edes suurin piirtein. Hyvä, koska yksimieliset vanhemmat on lapselle kaikkein parasta, vaikka esim. sovittu vuoroviikkosysteemi ei olisikaan. Näppärät vanhemmat huomaavat mahdolliset ongelmat, ja toimivat niiden mukaan.

        Varmasti on ongelmaäitejäkin, mutta kyllä isät ovat toisinaan aivan kamalia. Vainoavat ex-vaimoaan, lapsiaankin. Lähestymiskiellot ei auta (tämä on monesti myös paikkakuntakohtaista, mitä se ei saisi olla) .Rikostilastotkin kertovat tämän.

        On erittäin yleistä, että tavalla tai toisella häiriintynyt isä pyrkii leimaamaan lasten äitiä vaikka ja miten, maaniteltua lapsiaan, jotta saisi yhä eron jälkeenkin käyttää valtaa, hallita.

    • nooliskooikestilastenpar

      Eronkin jälkeen voi yrittää pysyä sovussa ihan vaan lasten takia. Joutuuhan moni avioliitoonsa aikanakin pysymään sovussa ihan vain lasten takia. Olisi hyvä tietyt juhlat, tapahtumat tms. pystyä käymään yhdessä lasten kanssa vaikka olisikin eronnut. Vaikeuksiahan näihin juttuihin tulee helposti uusien kumppanien myötä.

    • VainVelvollisuuksia

      Ei isällä ole oikeuksia, on se kumma kun ei mene jakeluun. Aikuisilla on vain velvollisuuksia.

      Kyse on LAPSEN oikeuksista.

      Jos isä on hoitanut lapsia niiden ollessa pieniä äidin ollessa töissä, ja voidaan osoittaa että on hoitanut myös muut asiat, lääkärit, neuvolat, hoitopaikat, yleisen arjen pyörityksen, niin jäähän ne lapsoset silloin isälle. Näin vain harvoin on. Yleensä lasten hoito jää automaattisesti äidille. Äiti jää äitiyslomalle, joustaa töistään, jää hoitovapaalle... Äiti on ottanut vastuun lapsista, ei isä. Turha siinä on sitten enää kitistä.

      Ja mitä tuo rakentamasi omakotitalo tähän liittyy? Jos se on teidän puoliksi ja exäsi ostaa sinulta toisen puolen, niin mikä on ongelma? Sehän on lastenne koti? Kun olet rakentanut, onko ex hoitanut lapsenne? Voithan tehdä etuostosopimuksen, jos ex aikoo myydä talon myöhemmin.

    • mekkk

      Ainoa asia millä isän oiekudet tavata lapsia olisi että jos ei äidille tapaamiset käy niin elatusmaksut lopetetaan kun homma ei pelitä.Silloin äiti saisi äiti ihan vapaasti elätää myöslapsensa eli elareiden ehtona olisi myös riittävät tapaamisoikeus toiseen vanhempaankin niin tulisi ryhtiä asioihin.

      • gmail

        Isällä on ELATUSVELVOLLISUUS, kuten äidilläkin. Vaikka lapsi asuisi äitinsä kanssa Timbuktussa, niin elarit on maksettava. En ymmärrä miksi joillekin isille on niin kovin vaikeaa olla fiksu. Kun äiti ja lapset asuu eri paikkakunnalla Suomessakin, niin isä tapaa lapsiaan silloin kun sopii. Eikä ole kenenkään etu, että lapsi lähtee esim. pkseudulta Ouluun, ei edes Lahteen hyvin pienenä, eikä vanhempanakaan joka toinen vkl. Nykyisin on helppo viestiä muutenkin kuin tapaamalla, kun jos vaikka minkä sorttista viestintävälinettä.

        Nykyisen puolisoni lapset ovat kiitelleet vanhempana siitä, että he saivat asua äitinsä (ja tämän uuden puolison) kanssa, eikä tarvinnut pakosta matkustaa isäänsä tapaamaan. Usein tapaamisista tulee jonninjoutavaa valtataistelua mistä on järki kaukana.

    • erokärsimys

      Kuinkahan moni aikuinen suostuisi vaihtamaan kotia jokatoinen viikko? Erolasten täytyy sopeutua ja ratkaisua ylistetään lapsen parhaana. Jos kerran on lapsen paras, niin miksei vanhemmat muuta vuoroviikoin lapsen kotiin. Eikö silloin toteutuisi lapsen etu parhaiten? Vaan eipä moni aikuinen tuollaiseen omien tarpeiden sivuunlaittoon suostu. Kahden perheen systeemissä molemmat vanhemmat saavat lapsivapaata aikaa. Lapsi elää arkea kahdessa kodissa usein eri säännöin.

      Surullista tuollainen ketjussa esitetty tosittein toisen vanhemman mustamaalaus. Saattaa lapsi olla vietävissä ja turhanpäiten katketa yhteys vanhempaan.Lapsen käyttö kostonvälineenä on väärin. Kuinka usein näissä toisen vanhemman tapaamattomuudessa on kyse väkivaltataipumuksesta, epävakaista olosuhteista, vanhemman päihde tai mielenterveysongelmista? Lapset ei aina näitä läheisistään tiedä.

      • hjkhjk

        "Kuinka usein näissä toisen vanhemman tapaamattomuudessa on kyse väkivaltataipumuksesta, epävakaista olosuhteista, vanhemman päihde tai mielenterveysongelmista? Lapset ei aina näitä läheisistään tiedä."
        Aika usein. Hyvä olisi myös tietää kuinka usein toisen vanhemman ja lasten välillä ei ole mitään yhteyttä. Miten sellainen voisi vanhempien eron jälkeen aina syntyä?

      • hjkhjk

        Piti vielä sanoa, että vuoroviikkosysteemi vaatii vanhemmilta yksimielisyyttä ja yhteistyötä. Sitä ei läheskään aina erovanhemmilla ole. Eiväthän he muuten eroaisikaan.

      • oikeusvanhempiin

        Se, että vanhemmat eivät keskenään saman katon alla eivät tule toimeen ei tarkoita sitä, että he eivät lastensa kanssa tule toimeen. Mutta vakavammissa tilanteissa pitää tietysti paikkansa ettei asiaa voida ihan noin ratkoa. Muutoin lapsella on hyvä olla äidin ja isän malli.

    • Ninnu-45

      Moi! Juuri eronneena sekä lastenhuoltoasioita vääntäneenä tiedän, että isällä on todella hyvät mahdollisuudet tavata lapsiaan, niin usein, kun mahdollista! Palkkaa juristi ja vaadi oikeuksiasi! Lapsia kuullaan myös joko perheneuvolassa tai lastensuojelussa! Ota kaikki apu vastaan, niin saat oikeutta!! Naurettavaa tuo joka toinen vkl!!
      Tsemppiä sinulle ja lapsille! Äläkä anna periksi!

      T. Eronnut 3 lapsen äiti

      • Isä_lapsen_asialla

        Itse asiassa olen ollut yhteydessä lastensuojeluun mutta heidän kantansa oli että eivät ota kantaa koska kyse on vain vanhempien välisestä riitatilanteesta eikä siten lapsen turvallisuus ole uhattuna. Vaikka lapsi haluaisi asua isänsä kanssa äiti voi rauhassa vieraannuttaa ja mustamaalata isää sillä sitä ei suomen laissa ole kriminalisoitu. Olen hakenut apua myös oikeusaputoimistosta mutta tuntuu ettei siellä avustajat ole juurikaan motivoitunut ajamaan lapsen etua, vaan aina törmään siihen lausumaan että että yleensä lapset jäävät äidille jos äiti niin haluaa eikä isällä ole siihen juuri vaikutusmahdollisuutta.
        Kiitos kuitenkin vinkistä sillä viimeisenä toivona taidan ottaa yhteyttä neuvolaan ja pyydän sieltä apua että he kuuntelevat lasta ja antavat sen perusteella ohjeet mikä todellisuudessa on lapsen parasta. Jos joku saa minut vakuuttumaan että lapsen etu on jäädä äidilleen niin varmasti siihen ratkaisuun päädyn, mutta se ratkaisu tulee olemaan varmasti vaikein minkä isänä olen koskaan joutunut tekemään.

      • muminaa

        Minusta olet hiukkasen hakoteillä. Vanhemmat tietävät mikä on lapsen parhaaksi. Etenkään pienet lapset eivät sitä tiedä. Vaikka vanhemmat olisivat epävarmoja lapsen parhaasta, niin he päättävät silti mikä on lapsen parhaaksi. Mikään lastenvalvoja tai neuvola ei siihen pysty.

        Jos vanhemmat ovat erimielisiä siitä mikä on lapsen parhaaksi, paras ratkaisu on vanhanaikainen: lapset jäävät asumaan äidille, ja tapaavat isäänsä sovittuina aikoina. Jos ajoista tulee erimielisyyttä, niin ajat kannattaa taas sopia vanhanaikaisesti: lapset ovat isällään joka toinen viikonloppu. Näin siksi, että vanhempien välinen riita lasten asumisesta ym. ei varsinkaan ole yhtään lapsen parhaaksi, vaan on suorastaan vahingollista lapselle. Lapsi nimenomaan ikävöi tuollaisessa tilanteessa aina sitä vanhempaa, joka ei ole paikalla. Vain sitten, kun elämä asettuu uusiin uomiinsa, lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, kun vanhemmat eivät enää riitele lasten asumisesta, tilanne rauhoittuu. Lapset ovat myös siitä lojaaleja, että heistä tuntuu pahalta, jos huomaavat vanhemmastaan tuntuvan pahalta.

        Teillä on aika erikoinen järjestely tuo, että "Sen lisäksi on annettu mahdollisuus yhteen puheluun äidin puhelimella mutta hänen ei ole velvollisuus vastata siihen". Siis yhteen puheluun missä ajassa? Jos oikeus on noin päättänyt, siihen todellakin täytyy olla jokin syy.

        Omien lasten isän soitti heille maraton puheluja. Pälisi vaikka 2 tuntia putkeen, lapset olivat enimmäkseen hiljaa, olivat Facebookissa yms. ja sanoivat aina silloin tällöin "jaa" "joo" "hmm" ja mumisivat. Usein heitä ei huvittanut vastata ollenkaan.

      • Isä_lapsen_asialla
        muminaa kirjoitti:

        Pitänee myöntää että olen ollut hakoteillä siitä mikä on oikeuden näkemys lapsen edusta, enkä vieläkään käsitä sitä että vielä tänä päivänä pidetään itsestään selvyytenä että lapset kuuluvat äidilleen ihan vain sillä perusteella että niin on aina ennenkin ollut. Epäilemättä ratkaisu sopii useimmille mutta itse en hyväksy sitä että äiti käyttää lasta vallan välineenä ja alkaa määrätietoisesti vieraannuttamaan häntä isältään. Jos äidillä ole aikaa lapselle eikä pysty olemaan heille tasa-arvoisia niin miksei voitaisiin ratkaista asiaa niin että hän muuttaa isälleen jos se on hänelle turvallisempi vaihtoehto. Jos isällä on aikaa ja motivaatiota otaa lapsesta vastuun niin miksi asioita ei voida käsitellä yksilöllisesti.
        Se että lapselle on määrätty puhelinaika äidin puhelimeen kerran johtuu yksinomaan siitä että äiti niin halusi eikä oikeus siihen perusteluja vaatinut. Ratkaisu meni taas äidin toiveen mukaan.
        Jos lapsi toisiaan ikävöisi aina sitä vanhempaa joka ei ole paikalla niin voisin tulkita että nykyinen käytäntö olisi sopiva mutta hän tulee aina mielellään luokseni mutta joudun motivoimaan häntä menemään takaisin äidilleen koska hän ei halua sinne palata, koen että hänellä ei ole kotona asiat hyvin.
        Huomaan että taistelen lapsen edun puolesta aivan kuin tuulimyllyä vastaan, minut saa tuomita kukin omalla tavallaan mutta haluaisin että tämä herättää jotain ajatuksia että elämä ei ole aina niin mustavakoista etteikö olisi muitakin vaihtoehtoja miten asiat voitaisiin fiksusti hoitaa.

    • eronnutisä

      Minulla myös riitaisa ero ollut ja yksi lapsi, joka alle kouluikäinen. Saimme onneksi sovittua keskenämme että lapsi oli aluksi luonani joka viikonloppu ja nyt olemme vuoroviikkojärjestelmässä. Toisaalta joka kerta kun riitaa tulee eronkin jälkeen niin äiti haluaa muuttaa sopimuksia ja vähentää isän ja lapsen näkemisiä minua rangaistakseen. Onneksi oman kaupunkini lastensuojelu ja sosiaalitoimi on sen verran fiksuna ettei lähde äidin tarinoihin mukaan vaan puhuivat järkeä ja vuoroviikoin jatketaan, olin minä äidin mieleen tai en. Nyt on paperille asti sovittu vuoroviikot, joten olen tyytyväinen ja tunnen oloni voittaneeksi.

      Toivon voimia ketjun aloittajalle ja ehdottomasti pitkää pinnaa. Välitä lapsistasi ne hetket kun heitä näet ja ole heille rakastava isä. Toivottavasti vieraannuttamista ei teille tule... Ikävä kyllä katkeroituneita lähivanhempia on Suomi täynnä, jotka kostavat eron jälkeisen ahdistuksensa lasten kautta. Eivät ajattele lapsia ollenkaan. Aikuinen kestää piinan ja syyttelyn, mutta lapsi on viaton ja ei kestä samalla lailla sitä stressiä.

      • Isä__

        Lohduttavaa kuulla että edes jossain kuunnellaan myös isää. Ainakin Turussa menee lähes kaikki äidin keksimät tarinat läpi. Sen päälle todetaan että jos vanhempiein välit ovat riitaisat niin on parempi että lapset ovat pääsääntöisesti äidillään perusteena se että niin on lasten kannnalta parhaaksi todettu. Vaikea ymmärtää että viranomaistaholta voidaan tehdä tälläisiä heittoja millä ei ole minkäänlaista perustetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      240
      2744
    2. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1154
    3. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1121
    4. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1005
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1002
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      917
    7. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      57
      889
    8. Mitä toivoisit

      Välillämme vai toivoisitko mitään näiden vuosien jälkeen?
      Ikävä
      63
      851
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      130
      830
    10. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      238
      825
    Aihe