Nasalla on Marssiin ja siitä eteen päin näkemys. Näitä viisaimmilla tahoilla madonreikä ja avaruudentaivutus ajatus.
Voisimme aloittaa alkuräjhdyksestä. Teorian mukaan on ollut jokin piste jossa o0n räjähtänyt ja tämän jälkeen kappaleet laajenevat avaruuteen, eli kaikkoavat toisistaan.
Avaruuden laajeneminen on mielestäni hieman suppea käsite, koska ajatus siitä mihin se laajenee, uskoisin vatauksen olevan yhtä helppo kuin räjäyttäisi pommin merellä. Mihin se pommin kappaleet laajenee? No siihen ympäristöön eli merelle.
Mikäli ja kun on jokin toinenkin piste jossa on tapahtunut alkuräjähdys, niin senkin kappaleet hajaantuvat ympäristöön.
Eppunormaali sanoi, ettemme katso tulevaisuuteen vaan menneisyyteen. Me lähetämme sukkulamme menneisyyteen. Entä jos sen toisen räjähtäneen kappaleen osat lähestyvätkin meitä? Tuolloin avaruusmatkailu toiselle planeetalle on yhtä helppoa kuin kuussakäynti.
Me siis asumme ja elämme avaruus-sukkulassamme. Pitäkäämme siitä huolta.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Entäs jos se sama piste päsähtelee siellä jatkuvasti ja antaa meille vaan lisää vauhtia. Me vaan ei tiedetä siitä mitään, kun karataan poispäin miljoonakertasella valonnopeudella.
Alkuräjähdyksen mieltäminen kolmeulotteisessa tilassa tapahtuneeksi räjähdykseksi ei vaan pelitä. Itse avaruus syntyi alkuräjähdyksessä ja kappaleiden loitontuminen johtuu siitä, että avaruuden metrinen koordinaatisto kasvaa kappaleiden välissä.
"Räjähdys" ei ole kolmiulotteinen tapahtuma, kuten nykyisessä maailmassamme tapahtuva räjähdys, vaan se täytyy ymmärtää neliulotteisesti. Maailmankaikkeuden alun voi kuvitella neliulotteisena pienimpänä kappaleena, jonka kvanttifysiikka sallii.
Tämä on ollut kaikki. Neliulotteisella kappaleella ei ole ulkopuolta, vaan sen pinta on kolmiulotteinen joka suuntaan, mutta aluksi siis pienin mahdollinen. Kun tämä on ajan kuluessa suurentunut, on syntynyt nykyinen kosmos, jossa galaksijoukot edelleen etääntyvät toisistaan.
Neliulotteinen kappale suurenee koko ajan, mutta ei minnekään, sillä sen ulkopuolella ei ole mitään. Samalla kun syntyi aine, syntyi myös aika. Tätä on melko vaikea hahmottaa, sillä tajuntamme ymmärtää vain kolmiulotteisen maailman, mutta matemaattisesti se on helposti tajuttava.
Olemme savanni-ihmisten jälkeläisiä, jotka eivät tarvinneet neliulotteista ajattelua. Siksi sitä ei aivomme hahmota.
No, kommentoidessani oli joku jo lähettänyt vastauksen. Tervehdys!
avaruudella ja sen kolmiulotteisuudella ei ole mitään tekemistä matematiikan kanssa.
Kolmiulotteisuus liittyy geometriana tunnettuun matematiikan alaan.
Avaruuden dynaamista käyttäytymistä taas kuvaavat yleisen suhteellisuusteorian yhtälöt, jotka ovat myös matematiikkaa.
voi hyvänen aika
Sanohan muuta.
matematiikka on siis astrologiaa
No niin, siirrypä sinne satupalstalle.
Pöljäkonääoot? Astronomiassa käytetään matematiikkaa paljonkin työkaluna, mutta ei astronomia pelkkää matiikkaa ole. Astrologia taas on huuhaata.
sinähän se satusetä olet, kun yrität matematiikalla todistaa alkuräjähdyksiä. Oikea astrologien jeesus.
no pöljä mikä pöljä
Sitä minä vaan, että onko se pimeä aine tuolla galaksien välissäkin, vai möykkyinä galakseissa ja taivuttaako se valoa. Onko pimeä aine/energia tuo pimeä avaruus mikä laajenee.
Thäh?
"Onko pimeä aine/energia tuo pimeä avaruus mikä laajenee."
Ei ole. Saaretkin ovat meressä, mutta meri ei ole saari.
Ei kannata tuhlata ruutia tohon rosenttiin. Se on ihan uffomaailmasta. Jos sen netissä näkis, se ois todennäköisesti pieni ja vihree.
Ei se mikkää häppee oo jos ei osaa vastata. On niitä varmaan tyhmempiäkin täällä kuin sinä.
En usko että matematiikan avulla voidaan kuvailla sitä mitä laajenevalle avaruudelle tapahtuu silloin kun se laajenee. Kaavoilla voitaneen vain kertoa kuinka paljon sitä avsruutta on ilmestynyt galaksijoukkojen väliselle alueelle lisää tietyssä ajassa. Mutta sehän ei vielä kerro mitään siitä miten se laajeneva avaruus laajenee?
Alkuräjähdys, teoria jatkuvan laajentumisen maailmankaikkeudesta tuntuu hieman kyseenalaiselta.
Nykytietämyksen mukaan galaksit tavan takaa maailmankaikkeudessa, jopa linnunratamme on yhdistymässä toiseen galaksiin!
Onko avaruuden "pullataikina laajentuminen" lysähtämässä kasaan joiltakin osin?
Avaruuden laajeneminen on havaittavissa siten, että galaksijoukkojen etäisyys kasvaa. Kaikessa pienemmässä, mm. itse galaksijoukoissa vetovoima on suurempi kuin poistovoima.