Mitä on aito rakkaus?

kjnkjnkjnkjnkjnkjn

Teidän mielestänne.

27

58

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • satujahve

      5. Moos. 23:1 "Älköön kukaan, joka on kuohittu musertamalla tai leikkaamalla, pääskö Herran seurakuntaan."

      Ei ainakaan sellaista missä rakkauden ehtona on se että pallit ovat tallella :D

      • Onneksi kemiallinen kastraatio ei estä pääsyä Herran seurakuntaan. Uskoisin, että Herra määritteli itselleen vastenmielisen kuohitsemisen tavat noin tarkasti juuri siksi, että Hän tiesi ihmisen aikanaan keksivän kemialliset konstit musertamisen tai leikkaamisen tilalle. Näin mies säilyy ulkoisesti Herraa miellyttävänä, mutta ei ole enää kiinnostunut seksistä eikä siihen pystyisi vaikka kiinnostuisikin.
        Kemiallinen kastraatio – joululahja hänelle jolla on jo kaikkea!

    • UskonKauneus

      "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen." Leevin heimon miehet tekivät Mooseksen käskyn mukaisesti, ja kansasta sai sinä päivänä surmansa noin kolmetuhatta miestä. Mooses sanoi: "Teidät on tänään vihitty palvelemaan Herraa. Te olette käyneet jopa poikianne ja veljiänne vastaan, ja siksi te saatte tänään siunauksen."

      Raamatun mukaan aidointa rakkautta on se, että ihmistä käsketään tappamaan omat poikansa ja omat veljensä. Ja kun ihminen sitten tapppaa omat poikansa ja omat veljensä, niin tästä tappamisesta ihminen saa siunauksen ja on siten vihitty palvelemaan Herraa eli raamatun Jumalaa.

      Kauniinpaa rakkautta on vaikeaa edes kuvitella.

    • Esimerkiksi

      Se, että Jumala antaa ateistienkin olla, elää aikansa ja saada tilaisuus uskoa Kristus Vapahtajaan. Ynnä muidenkin syntisten saama kaikki hyvä.

      • >Se, että Jumala antaa ateistienkin olla
        Juuri se, että Jumalasi tosiaan antaa ateistien vain olla sen sijaan että vilauttaisi jotain alioikeudessa kelpaavaa näyttöä itsestään on kyllä rakkauden vastakohta, kun otetaan huomioon seuraukset eli ikuinen kärsimys Helvetissä.

    • OikeastiOlemassa

      Tärkein asia minun aidossa rakkaudessani on se, että kaikki minun rakkauteni kohteet ja myös minua vastavuoroisesti rakastavat ovat todellakin ihan oikeasti olemassa, eivätkä jotain näkymättömiä mielikuvitusolentoja. Minä voin ottaa kaikki rakkaat syliini ja halata heitä ja voin viedä heidät kylään ja esitellä kaikille muillekin.

      Hihhuli halaa tyhjää ilmaa ja itkee yksikseen komerossa, eikä voi viedä näkymättömiä mielikuvitukavereitaan esiteltäväksi minnekään, koska ei ole mitään esiteltävää.

    • Raamattu kertoo mielestäni hyvin, mitä on aito rakkaus:

      Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
      ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
      ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä. (1 Kor 13:4-8)

      • "Rakkaus on pitkämielinen,..... ". Tuo on aivan tosi hyvä. Ikävä vaan, että edes tuon kirjoittanut henkilö ei kyennyt rakkautta tuolla lailla osoittamaan.

        Mutta aito rakkaus on sitä, että antaa rakastamalleen hyvää omasta onnesta tinkienkin; tai jopa välittämättä.

      • Joo, aika vajaita olemme tuollaisen rakkauden osoittamisessa, mutta siihen suuntaan voi pyrkiä.

      • NoJuuEi

        Jos nuo muka olisivat oikean uskovan kristityn tunnusmerkkejä, niin sitten minä en ole eläissäni ilmeisesti tavannut yhtään ainoaa oikeaa uskovaa. Mikä on sikäli kummallista, että olen luultavasti ainoa ateisti koko laajassa uskovassa suvussa.

    • jhgfdswertyuio

      Mitä ateisti sillä tiedolla tekee?

    • No ei asinakaan sitä että ellen saa rakkauteni kohteelta vastarakkautta lupaan ja vannon piinaavani häntä vielä kuoleman jälkeenkin :)

    • FFDSFD

      AITO RAKKAUS ON VÄLITTÄMISTÄ TOISEN HYVINVOINNISTA HUOLEHTIMISTA, LÄHELLÄ OLEMISTA. KUUNTELEMISTA, HENKISESTI TUKEMISTA. KAIKENKAIKKIAAN TOISEN HUOMIOIMISTA KAIKISSA TILANTEISSA. DD

    • RaamatullinenRakkaus

      Aitoa rakkkautta on uhata että jos et rakasta minua, niin kidutan sinua vankityrmässä mahdollisimman julmasti ikuisesti. Näin siis raamatun ja sen jumalan mukaan.

      Eli jos vaimoni ja lapseni ilmoittavat että eivät enää rakastakaan minun, niin voin lukita heidät kellariin ja kiduttaa heitä siellä mahdollismman julmasti heidän loppuelämänsä ajan. Enkä siis tekisi mitään mitä raamatun jumala ei tekisi, vaan täsmälleen samoin.

    • Aloittaja voisi kysymyksen jälkeen laittaa oman näkemyksensä rakkaudesta. Ei Raamatun jakeita, ei lainauksia, vaan aloittajan omin sanoin kertoma oma näkemys siitä, mitä hänen mielestään aito rakkaus on.

      Vaikka tähän tyyliin: "Rakkautta on murhata egyptiläiset esikoiset". Tai "Rakkautta on lahkosaarnaajan käden sively reittäni pitkin". Tai kantaaottava :"Rakkautta on pakottaa 10-vuotias raiskattu lapsi synnyttämään isäpuolensa himon hedelmä".

      Ehkä ytimekäs: "Rakkautta on aivopesu - kaiken se estää, kaiken se pesee"?

      • hbhhbjhbjhbjhbjhb

        Älä viitsi olla lapsellinen.
        En aloituksessani viitannut millään tavalla uskontoon, enkä ole kristitty.
        Jos et ajattele sitä miltä kristityistä tuntuu kun "out of nowhere" alat paasaamaan egyptiläisten esikoisten murhaamisesta niin ajattele edes itseäsi. Nolaat itsesi tuollaisilla tunteenpurkauksilla.

        Oma käsitykseni rakkaudesta on ehkä sellainen, että rakkaus ei ole tunne eikä se vaadi tunteita (vaikka siihen joskus sisältyykin sellaisia). Rakkaus ei parhaimmillaan rajoitu läheisiin vaan ulottuu kaikkiin, jopa tuntemattomaan joka tarvitsee apua ja jopa vihollisiisi.
        Rakkaus on myötätuntoa tekojen tasolla. Rakastaminen on muiden parhaan toivomista ja sen perusteella toimimista. Muiden auttaminen, opettaminen, tukeminen, ohjaaminen ja joskus myös rakentavasti kritisoiminen on aitoa rakkautta.
        Jeesus (jälleen kerran, en ole kristitty, eikä mennä myöskään Jahven hirmutekoihin tai kristinuskon dogmeihin) taisi kehoittaa rakastamaan läheisiä, naapureita ja vihollisia. Tämä ei ole realistista mikäli rakkaus nähdään tunteena, mutta koen tämän olevan realistista mikäli rakkaus nähdään elämänasenteena ja myötätunnon tekoina. Uskon Jeesuksen tarkoittaneen rakastamisella juurikin asennetta ja myötätunnon tekoja, ei vahvaa "rakastumisen" tai ihastumisen tunnetta. Uskon myös Buddhan ajatelleen samoin.

      • hbhhbjhbjhbjhbjhb kirjoitti:

        Kyllä myötätuntokin on tunne. Mutta samaan suuntaan kulkee oma ajatukseni.
        En tosin tahtoisi arvottaa rakkautta niin että joku on aitoa ja joku epäaitoa, koska siinä aletaan nopeasti arvottaa myös ihmisten laatua, kuka on rakastavampi kuin toinen.
        Jokainen toteuttaa rakkautta kykynsä ja ymmärryksensä mukaan ja minusta on hyvä ihanne pyrkiä sitä tunnetta itsessään kehittämään. Älköön siinä kuitenkaan olko tuollaisia aitouden vaatimuksia, muuten se alkaa kuulostaa nopeasti samalta, kuin sen arpominen, kuka on oikea uskova ja kuka ei.

      • hbhhbjhbjhbjhbjhb kirjoitti:

        Älä viitsi olla lapsellinen.
        En aloituksessani viitannut millään tavalla uskontoon, enkä ole kristitty.
        Jos et ajattele sitä miltä kristityistä tuntuu kun "out of nowhere" alat paasaamaan egyptiläisten esikoisten murhaamisesta niin ajattele edes itseäsi. Nolaat itsesi tuollaisilla tunteenpurkauksilla.

        Oma käsitykseni rakkaudesta on ehkä sellainen, että rakkaus ei ole tunne eikä se vaadi tunteita (vaikka siihen joskus sisältyykin sellaisia). Rakkaus ei parhaimmillaan rajoitu läheisiin vaan ulottuu kaikkiin, jopa tuntemattomaan joka tarvitsee apua ja jopa vihollisiisi.
        Rakkaus on myötätuntoa tekojen tasolla. Rakastaminen on muiden parhaan toivomista ja sen perusteella toimimista. Muiden auttaminen, opettaminen, tukeminen, ohjaaminen ja joskus myös rakentavasti kritisoiminen on aitoa rakkautta.
        Jeesus (jälleen kerran, en ole kristitty, eikä mennä myöskään Jahven hirmutekoihin tai kristinuskon dogmeihin) taisi kehoittaa rakastamaan läheisiä, naapureita ja vihollisia. Tämä ei ole realistista mikäli rakkaus nähdään tunteena, mutta koen tämän olevan realistista mikäli rakkaus nähdään elämänasenteena ja myötätunnon tekoina. Uskon Jeesuksen tarkoittaneen rakastamisella juurikin asennetta ja myötätunnon tekoja, ei vahvaa "rakastumisen" tai ihastumisen tunnetta. Uskon myös Buddhan ajatelleen samoin.

        "En aloituksessani viitannut millään tavalla uskontoon, enkä ole kristitty.
        Jos et ajattele sitä miltä kristityistä tuntuu kun "out of nowhere" alat paasaamaan egyptiläisten esikoisten murhaamisesta niin ajattele edes itseäsi. Nolaat itsesi tuollaisilla tunteenpurkauksilla."

        Et viitannut aloituksessa mihinkään, mikä olisi hyvän aloituksen merkki - oliko tarkoituksesi oli tehdä gallupia eikä keskustelua?

        Miksi haluat nähdä kirjoitukseni "tunteenpurkauksena"? Älä laita siihen omiasi

        Mitä väliä sillä on, mltä kristityistä tuntuu - miettisit miltä egyptiläisistä esikoisista tuntui tai tuosta 10-vuotiaasta tytöstä. Noissa esimerkeissäni ei oikeasti ole kyse jumalista, vaan ihmisten tunteista, ajatuksista ja toisen yksilön asemaan asettumisesta.

        "Jeesus (jälleen kerran, en ole kristitty, eikä mennä myöskään Jahven hirmutekoihin tai kristinuskon dogmeihin) taisi kehoittaa rakastamaan läheisiä, naapureita ja vihollisia. "
        Tuo oli vallalla 60-luvulla ja sitä kutsuttiin hippiaatteeksi. Altamont tai myöhemmin Jonestown viimeistään oli sen päätepysäkki. En kyllä ole koskaan ihan ymmärtänyt sitä, että rakastaa asioita siksi, koska Jeesus kehotti tekemään niin. No silloin tietysti ihmiset tekevät sen Taivaspaikan vuoksi. Jeesuksen rakkaus on kyllä liian omistushaluista verrattuna Buddhaan. Siinähän ei ole mitään väärää, että toivoo ihmisille hyvää, sehän on kiva juttu, mutta vähän vaikuttaa siltä, että ainakin Jeesuksen seuraajat toivovat hyvää toisille ja pahaa taas toisille. Ja välittävälle ihmiselle Jeesus taitaa olla liian mustavalkoinen ajattelutavaltaan.

    • KIIKIKJUHU

      aloittajalleJOOPA JOOO AITOA RAKKAUTTA EI USKONNOLLISISTA PIIREISTÄ LÖYDY SENSIJAAN ITSEKESKEISIÄ NARSISTEJA SEILLÄ ON PILVVIN PIMEIN!!!!

    • 12_13

      Aito rakkaus? Välittämistä ilman ehtoja. Rakkaus toista kohtaa tarkoittaa sitä, ettei tee toiselle mitään pahaa.

      • 214263

        Jumalasi ei sitten harrasta aitoa rakkautta.

      • 214263 kirjoitti:

        Jumalasi ei sitten harrasta aitoa rakkautta.

        Jumala ei vaan voi mitään sille, että jos joku ei Häntä rakasta, se joku on pakko heittää Helvettiin kärsimään ikuisesti.
        Ilmeisesti on vielä raaka Ylijumala, joka ei anna rakastavalle Jumalalle vaihtoehtoja.

    • Zohar

      Niinkauan kuin ihminen vertailee ihmisiä, ei ole olemassa rakkautta. Ihminen, joka on aina tuomitsemassa, vertailemassa, punnitsemassa ja etsimässä toisista vikoja tai syntejä ei ole ihminen joka rakastaa muita.

      Kun vanhemmat rakastavat lastaan, he eivät vertaa tätä muihin. He eivät vertaa lasta toisiin lapsiinsa tai itseensä, he vain rakastavat.

      Mutta kun ihminen alkaa verrata toisia ja itseään, minä olen parempi, tuo on huonompi, minä olen ylempänä, tuo on alempi, tuo on rikas ja minä olen köyhä, minä olen jalo, tuo on yksinkertaine - rakkaus katoaa. Vertaaminen muihin on aina olla huolissaan pelkästään omasta itsestään, pelkästään omasta suhteestaan toisiin tai johonkin muuhun. Se ei ole rakkautta. Aito rakkaus ei ole jotain itsestään määriteltävää. Se on se, joka jää jäljelle, kun itsekeskeisyys katoaa.

      • 12_13

        "Kun vanhemmat rakastavat lastaan, he eivät vertaa tätä muihin. He eivät vertaa lasta toisiin lapsiinsa tai itseensä, he vain rakastavat. "

        Miksi he eivät sitten yleensä rakasta muiden lapsia samalla tavalla?

        "Mutta kun ihminen alkaa verrata toisia ja itseään, minä olen parempi, tuo on huonompi, minä olen ylempänä, tuo on alempi, tuo on rikas ja minä olen köyhä, minä olen jalo, tuo on yksinkertaine - rakkaus katoaa."

        Ei aito rakkaus katoa, vaikka osaisikin nähdä eron ihmisten kyvyissä ja antaa arvoa sille, jos joku tekee hyvin jotain. Päin vastoin, käyttämäsi nykyaikainen tapa tehdä kaikesta lopulta arvotonta on rakkaudetonta.

    • torvinen.salainen

      Kunnioittamista. Elämän, itsensä, muiden, ihan kaiken hyvän ja kauniin ja sen eteen on valmis jopa uhraamaan itsensä.

      Jotenkin näin siis ihmisen kohdalla.

    • UskonKauneus

      Aito rakkaus on kiduttaa miljardeja miljardeja miljardeja miljardeja ihmisiä mahdollisimman julmasti ikuisesti ja vain siksi, että sattuivat syntymään väärään maahan ja kulttuuriin.

    • HolyHate

      Uskovat ovat kovia mainostamaan asioita, joita eivät kuitenkaan itse noudata eivätkä omassa elämässään toteuta. Ja tämän vuoksi uskovien kaikinpuolinen uskottavuus onkin minun silmissäni varsin pyöreä luku eli tasan nolla.

      Kehtaavat vielä saarnata muille ihmisille moraalista ja rakkaudesta, nämä Pyhää Vihaansa puhkuvat, solvauksia ja valheita suoltavat vihanlietsojat, vaikka selvästikään eivät tiedä kummastakaan asiasta yhtään mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      147
      5658
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      4042
    3. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      3500
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2510
    5. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      44
      2352
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      31
      2248
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      2083
    8. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      43
      1945
    9. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      11
      1914
    10. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      24
      1904
    Aihe