Haluaisin tietää, kuinka sillä isällä jolla oli ongelmia tyttärensä uimahallikäyttäytymisen kanssa sujuu nykyään ja onko hän kenties löytänyt jonkin sopu-tai äärimmäisessä tapauksessa -väkivaltaisemman ratkaisun lapsensa käyttäytymisongelmaan. On kovin ahdistavaa lukea yleiseltä palstalta jostakin ongelmasta kuulematta koskaan kuinka tämä asia mahdollisesti (jopa onnellisestikin?) on ratkennut. "Elämää se vain on". Vaari, vm 64
Saunaan? (vaiko uimahallireissut lopetet tykkänää)
1
154
Vastaukset
- elokuun_aamuyö
olisi kyllä kiva kuulla miten tämäkin saaga päättyi. Kyseessähän oli kaikella todennäköisyydellä mielikuvitukseen perustuva kertomus. Kyllä se kuitenkin on mielenkiintoisempaa kuin suomalainen pallo. Miksi ei vain pelata finaalia ROO-TRO se kuitenkin pelataan kauden loputtua ja nyt muut joukkueet käyvät vuorollaan häviämässä näille joukoille.
Olisi halvempaa raahata parempia pelaajiakin tänne sitten.
Onko kellään pelaajalla enää blogia?
Tykkään lukea niitä. Ne juntit ihmettelee jotain perusjuttuja suomalaisuudesta.
Eikö ne käy koulua siellä?Mikä taso niissä yliopistoissa on? Kerran puhelin baarissa kotikunnan joukkueen jenkin kanssa ja kaveri oli täysin pimeä päästään ja tyhmä kuin saapas.
Olin häntä paljon parempi ja fiksumpi mutta sanomattakin selvää että hän poistui baarista vosun kera kun itse jäin nakkikioskijonoon lämmittelemään käsiäni
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k17710713Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1007556Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t317399Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37386Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa895769Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus525238Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset314986Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk124801Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k52160Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!
Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil371610