Miten tälläisestä pääsee yli tai mitä tehdä?

Seurustelin yhden jätkän kanssa viime vuoden joulukuun asti. Kaikki oli tosi hyvin ja kaikkea ja hän sanoi kaikkea että hänellä on vahvan yhteenkuuluvuden tunne meistä, ja että oon liian hyvää ollaakseni totta sun muuta kaikkea tollasta. No, sitten tossa viime viikolla sanoi mulle, että meen hänen luokseen vasta perjantaina, että hän saa yhden päivän lisää pelata ettei sitten viikonloppuna pelaa. No mä sitten kysyin, että mikä siinä on ja hän sit et hänellä menee hermo jankutukseen päivästä, että tuut perjantaina. Ja kun sitten tokasin, että mulle on se päivä ihan sama niin häneltä tuli, että ei tarvii tulla ollenkaan.

Siitä sit alkoikin sellanen aika, että hänestä ei kuulunut mitään muutakun sit seuraavana päivänä ilmoitti vain, että on tämän viikonlopun itsekseen. Sitten hän ilmotti viikonlopun jälkeen, että miettii meidän suhdetta pidemmällä tähtäimellä. Sitten meni taas aikaa, ettei hänestä kuulunut mitään kunnes sitten muutama päivä sitten laittoi yöllä viestiä, pyyteli anteeksi ettei ollut ilmotellu mitään ja rupes selittämään, että on miettinyt asioita koska on kyllästynyt siihen kun kinastellaan pikkuasioista ja mä sitten kyselin että mitä voitais asialle tehdä mut ei tullu juuta eikä jaata. Kysyin häneltä sitten suoraan, että haluaako hän erota ja vastas sillon, että ei tiedä mitä haluaa, mutta ei halua menettää.

Nukahdin siinä sitten kun keskustelu loppui siihen ja aamulla kun heräsin olin saanut viestin missä luki, että hänestä alkaa tuntuu siltä että meidän olis parempi olla kavereita vaan. No mä siinä sitte kyselin kaikkea ja menin pommittamaankin kun se on itellä huono tapa kun tollai tehdään että viestillä jätetään. Ymmärsin ensin eron syyksi sen pikkuasioista kinastelun, mutta sitten hän selittikin kaikkea, että hänestä harmi kyllä tuntuu siltä että en oo sille oikee vaikka oon mahtava nainen ja että olen hänelle tärkeä ja että hän ei haluaisi menettää mua vallan vaan yrittää olla kavereita, vaikka se saattaisi hänellä aiheuttaa vitutusta ja kaipausta siitä, että päästi mut menemään. Ja ansaitsen kuulemma sellaisen suhteen mikä ei ole jatkuvaa miettimistä ja pähkäilyä täynnä.

Itestä tuntuu niin käsittämättömältä ja oudolta jotenkin koko juttu, kun kaikki kumminkin oli hyvin ja sano kaikkia tollasia juttuja ja kun hän kumminkin tunsi mut jo viime kesästä asti ja mä olin silloin jo kuulemma ollut kiinnostava.

Pitäiskö mun vaan antaa täysin olla kaikki ja vaan päästä tästä kaikesta yli ja ajatella, että kaikki oli lopullista jne? Vai pitäiskö mun tehdä jotain?
15119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olet ollut sille pelkkä pano kuten naiset usein on panoja miehille. Aksva 10 vuotta ja yritä sitten uudelleen. Miehes on kai vielä lapsi joka ei tiedä mitään rakkaudesta.

Äänestä

Kirjoitustyylistä päätellen vaikutat aika nuorelta. Anna ajan kulua niin unohdat hänet. Alussaa sattuu, mutta jonkun ajan päästä helpottaa. Jos toinen sanoo että ansaitset sitä ja tätä. Se oikeasti tarkoittaa ettei häntä kiinnosta.

Äänestä

Ero kirvelee aikansa ja niin sen kuulukin tehdä. Seurustelunne osoitti kuitenkin, että suhteenne ei toimi ainakaan pojan mielestä. Parempi, että se kävi ilmi tässä vaiheessa kuin että olisitte ehtineet jo rakentaa yhteistä tulevaisuutta perustamalla perheen.

Sure, itke, puhu kavereillesi miltä tuntuu; aika parantaa kyllä haavat. Jo parin viikon kuluttua tuntuu paljon paremmalta ja parin kuukauden kuluttua et edes ymmärrä, miksi olit pojan kanssa, joka asetti pelaamisen sinua tärkeämmälle sijalle.

Älä pidä yhteyttä äläkä ole varalla, jos ja kun hän joskus vonkaa.

Äänestä

No olihan mies yli kahdenkymmenen ja siltähän se kyllä vaikuttaa että olisi vain leikkinyt kanssani tai että olisin ollut joku laastarisuhde. Tottahan toki mieleen tulee sekin, että hän löysi jonkun toisen. Koska kuka noin nopeasti jättäisi ja yhtäkkiä kun kaikki omasta mielestä oli hyvin.

Varsinkin vielä kun jotain koitti silloin vielä puhua niin käski olemaan pitämättä yhteyttä vaikka ensin selitti että olen hänelle tärkeä eikä halua vallan menettää ja että haluaisi olla kavereita.

Äänestä
  • "selitti että olen hänelle tärkeä eikä halua vallan menettää ja että haluaisi olla kavereita" = pitää varalla.

    Jos pelaaminen menee sun edelle niin takuuvarmasti toi nuori mies ei susta ole kovin kiinnostunut. Ihan sama mitä sed sopottaa, kauniita tarinoita välittämisestä, kaveruudesta, ystävyydestä.. paskapuhettahan se on. Tee niinko helka neuvos niin pääset asiasta kyllä yli.

    Äänestä

  • Lisään nyt vielä sen verran että kyllä minäkin nuorempana jaksoin naisille jauha


Kommentoi aloitusta


Snowball55 kirjoitti:

Seurustelin yhden jätkän kanssa viime vuoden joulukuun asti. Kaikki oli tosi hyvin ja kaikkea ja hän sanoi kaikkea että hänellä on vahvan yhteenkuuluvuden tunne meistä, ja että oon liian hyvää ollaakseni totta sun muuta kaikkea tollasta. No, sitten tossa viime viikolla sanoi mulle, että meen hänen luokseen vasta perjantaina, että hän saa yhden päivän lisää pelata ettei sitten viikonloppuna pelaa. No mä sitten kysyin, että mikä siinä on ja hän sit et hänellä menee hermo jankutukseen päivästä, että tuut perjantaina. Ja kun sitten tokasin, että mulle on se päivä ihan sama niin häneltä tuli, että ei tarvii tulla ollenkaan.

Siitä sit alkoikin sellanen aika, että hänestä ei kuulunut mitään muutakun sit seuraavana päivänä ilmoitti vain, että on tämän viikonlopun itsekseen. Sitten hän ilmotti viikonlopun jälkeen, että miettii meidän suhdetta pidemmällä tähtäimellä. Sitten meni taas aikaa, ettei hänestä kuulunut mitään kunnes sitten muutama päivä sitten laittoi yöllä viestiä, pyyteli anteeksi ettei ollut ilmotellu mitään ja rupes selittämään, että on miettinyt asioita koska on kyllästynyt siihen kun kinastellaan pikkuasioista ja mä sitten kyselin että mitä voitais asialle tehdä mut ei tullu juuta eikä jaata. Kysyin häneltä sitten suoraan, että haluaako hän erota ja vastas sillon, että ei tiedä mitä haluaa, mutta ei halua menettää.

Nukahdin siinä sitten kun keskustelu loppui siihen ja aamulla kun heräsin olin saanut viestin missä luki, että hänestä alkaa tuntuu siltä että meidän olis parempi olla kavereita vaan. No mä siinä sitte kyselin kaikkea ja menin pommittamaankin kun se on itellä huono tapa kun tollai tehdään että viestillä jätetään. Ymmärsin ensin eron syyksi sen pikkuasioista kinastelun, mutta sitten hän selittikin kaikkea, että hänestä harmi kyllä tuntuu siltä että en oo sille oikee vaikka oon mahtava nainen ja että olen hänelle tärkeä ja että hän ei haluaisi menettää mua vallan vaan yrittää olla kavereita, vaikka se saattaisi hänellä aiheuttaa vitutusta ja kaipausta siitä, että päästi mut menemään. Ja ansaitsen kuulemma sellaisen suhteen mikä ei ole jatkuvaa miettimistä ja pähkäilyä täynnä.

Itestä tuntuu niin käsittämättömältä ja oudolta jotenkin koko juttu, kun kaikki kumminkin oli hyvin ja sano kaikkia tollasia juttuja ja kun hän kumminkin tunsi mut jo viime kesästä asti ja mä olin silloin jo kuulemma ollut kiinnostava.

Pitäiskö mun vaan antaa täysin olla kaikki ja vaan päästä tästä kaikesta yli ja ajatella, että kaikki oli lopullista jne? Vai pitäiskö mun tehdä jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu