Viestiketjuja selaillessa jo otsikko kertoo sen, mitä Kemijärvi on. Kemijärvi on täynnä politiikkaa. Mistä moinen johtuu? Ei huvita avata ja lukea ketjuja koska ei kiinnosta. Voisi jo alkaa kertoilemaan muutakin asiaa.
Kuka Kemijärven tilanteen päättää ja ohjaa että tänne ei muka muuuta mahdu? Vastauksia ja pian.
Mitä muuta Kemijärvi?
44
736
Vastaukset
- aiheitariittää
Kirjoittakaa muista mielenkiintoisista asioista. Onhan täällä muutakin kuin politiikkaa, esim. laajat keskustelut Suomutunturin alueen matkailun kehittämisestä, osittain liittyen hiljaisuuden keskuksesta tehtyyn aloitteiseen. Suomulla on jo nyt aika hiljaista, mutta se on vähän eri juttu se, he-hee. Sitten puhutaan paljon yliluonnollisista asioita, ufohavainnoista ja avaruustutkimuksesta, jota harrastetaan Kemijärvellä.
- hama.p.k.n.888.ufologi
-Vain ei jollakulla politiikka kiinnosta?
-Politiikkaa on mm. myös Suomutunturi asia, -jopa liittyy puoluepolitiikkaankin?
-Marjainpoiminta keskustelu myös on samalla politiikkaa...
-Kaikki kannanotot (politiikka) on politikointia, jos ei kaikki ole ns. puoluepolitikointia, jos lähes kaikki asiat lopulta kuitenkin ratkaistaan puoluepolitiikan keinoin.
-:
-Nostit tähän myös nk. ufoasiat, ne ei ole puoluepolitiikkaa, jos niistä kananotot on politiikkaa, - ns. ufopolitiikkaa, eli ufokannanottoja.
-Mielestäni ufoasiat ja -ilmiöt eivät ole väitteesi mukaan, ns. -yliluonnollisia asioita ja ilmiöitä, -vaan kaikki on tästä äärettömästä, loputtomasta luonnosta, avaruudesta peräisin.
-Yliluonnollisuutta ei olemissään!
-Mieti itsekin, -että miten luonnon ulkopuolella voi olla mitään, ketään...???
Kaarlo N... Kemijärvi /
k.n.888.ufologi - Vieras1
Niin!
Onhan Kemijärvellä kaikki suoraansanottuna kuralla:
Sen verran olen seurannu Kemijärven touhua.
Kaupungin hallitus ei ole kiinostonu yhtikäs pitämään omasta kaupungistaan huolta! Vaan nauttii veronmaksajien maksamista kuluista.
Ja toinen vielä että olen ihan varma, että Kaupunginhallitus on täysin osaamaton, kykenemätön,jotka ei pysty ja osaa tehä laskelmointia omasta hyvinvoinnistaan.
Että annetaan olla hällävälinä!
Yksi esimerkki:
Kaupungin vesiverkko torin laidalla, josta vieraat voi hakea vettä mökeilleen.
Vesipisteessä ollu vuosia iänikuinen vanha paloletku, joka sitten lojuu maassa kaiken paskan seassa.
Ota siitä vettä?
Ilkiä edes koskeakkaan siihen, vaan vesi pitää hakea aivan muualta.
Kaupungille olen 2 kertaa reklamaatiota siitä.
Kukaan ei ole vastannu siihen kaupungilta.
Ja kerran olen pistäny Kemijärven terveyslautakunnallekkin siitä viestiä.
Eipä ole kukaan kiinostunu koko asiasta.
Enää en ole hakenu vettä siitä pisteestä, vaan haistattanu koko kaupungille pitkät paskat.
Ja tekisi myyä koko sukutila pois sieltä: Ettei tarvisi enää maksaa Kempalle mitään kiinteistöveroja... - Tuttu1
Kahelihan sinä Vieras1 olet. Kaikkihan sen tietää ettei sinne tekniseen kannata epäkohdista soitella tai olla yhteydessä. Eihän siellä tehdä muuta kun nautitaan palkkaa, osalle jo sekin on liian raskasta.
- vieras1
Tuttu1 kirjoitti:
Kahelihan sinä Vieras1 olet. Kaikkihan sen tietää ettei sinne tekniseen kannata epäkohdista soitella tai olla yhteydessä. Eihän siellä tehdä muuta kun nautitaan palkkaa, osalle jo sekin on liian raskasta.
Kaheli voin olla?
Mutta Kemijärveläiset on vielä kaheleimpia:
Kun haluaa pitää, ja äänestää sellasta joojoo porukkaa hallitukseen päättämään asioista, joista muissa kunnissa pyyhitään pelkästään persseet..
- politäksön
Onko Kemijärvi h-moilasena asioidensa edessä? Onko mielikuvitus kadonnut? Ei varmaan mutta johonkin on pysähdytty? Mikä auttaisi pysähtyneisyydestä pois?
Enää ei kai minkäänlaista henkilöpalvontaa ole, vai onko? Tai onko itsensä arvostaminen nyt enemmän esillä?
Arvosta itseäsi, arvostat muita... - politiikkaONpop
Palstaa mielenkiinnolla tutkineena politiikka on juurtunut syvälle, ja ollaan puolueiden pysyviä kannattajia, liikkuvia äänestäjijä paikkakunnalla ole. Olen muutaman täkyn keskusteluihin heittänyt selvittääkseni ketkä siellä jankkaa. Palstalla syytetään Persuja mutta totuus on toinen.
Pahimmat jankkaajat löytyvät Kepun ukkokööristä, toki Nurmikumpu ajaa omaa asiaansa rehellisesti nimellä, siitä hänelle pisteet.
Toiseksi aiheeksi selvästi nousee marjastus ja metsäautotiet. Aihe josta pursuaa todellinen lappilainen luonne joka on kainuulaistakin kateellesimpi.- puoluearviot
Nurmikumpu on kommunisti.
Oili Harjula on muutoslainen (2011).
Kello-Topi on demari. - harmajapääkaarlo
HK: i sanon Kaarlo Nurmikumpuna, KTP, että me mainitut kolme eri puolueissa, ja eri ideologiaa kannattavina olemme hyviä, -ns. toveri-, kaverisuhteissa, juttelemme keskenään, ja enne muuta tervehdimme, -eli ei se ideologia- ja puoluepolitiikka välttämättä estä olemasta ihmisinä juttukavereita ajan sallimissa rajoissa.
-Terveiset toisille tässä palstassa nimetyille, mukaville: Oili, ja "Kello-Topi" persoonille...
-Kaarlo N... (KTP: n m- l: n työväenluokan vanhuuseläkeläiskommunisti), Kemijärvi - huomio.heistä
He, nuo kolme, ennen paljon lehdissä kirjoittivat. Enää ei ole heidän kirjoituksia kovin paljon.
- vieras1
puoluearviot kirjoitti:
Nurmikumpu on kommunisti.
Oili Harjula on muutoslainen (2011).
Kello-Topi on demari.Niinkö?
Äänestäkää sitten Kommunistia, jos ei muut kelpaa.
Pääasia ääni on annettu jollekkin.. - mikä-kommunistmi
Ei voi äänestää häntä EU-vaaleissa ainakaan, ei ole ehdokas! Siellä on vain SKP:n ja STP:n kommunisteja. He ovat KTP:n näkökulmasta revisionisteja.
STP:n johdossa on maolainen. SKP:n riveissä taas jopa Stalinin kommunistisia toimia vastustaneita ihmisiä. Tällaisessa hajaannuksessa on kommunistien liike Suomessa.
Miten voi äänestää kommunistia, kun ei tiedä, kuka on oikea. Kemijärven palstallakin jankkaavat muutamat keskenään, että kuka on millaisenkin linjauksen takana. - 3.vallan.kokous
Täällä on esitetty "kolmen vallan kokousta".
Siinä olisi edustettuna työväenluokka, yrittäjäluokka sekä kulttuuri-älymystö. Kemijärvellä ensin mainittua voisi edustaa työläinen Nurmikumpu (Nurmi-Kaarlo), yrittäjiä yrittäjä Harjula (Suomun äidiksikin kutsuttu) ja kulttuuri-älymystöä taiteilija Kello-Topi. Tämän kokouksen sihteeri olisi Café Worldin Kellokumpu ja aiheena: Kemijärven kehittämisen kehittäminen ja tulevaisuus. Vaihtoehtoisia näköaloja tarvitaan, ei vain että kaupunginvaltuustossa kuljetaan höpöttelemässä valtuutettujen kera, he ovat vanhojen valtarakenteiden edustus. Nyt on suoraan kansaan puhuttava KANSAN edustajien nimissä. Nämä 3 henkilöä voisivat toimia KANSAN vallan edustajina vaihtoehto keskustelussa: KOLMEN VALLAN KOKOUS
- ideariihiä
Miten oisi jos kaupungin ilmettä alettasiin parantaa niin että kivetettäisiin katuja; kävelykatu, jonne puita ja penkkejä? Ikäihmisille varmaan melko mieluisissa olisi, ja muillekkin. Taloja voisi myös maalailla, ja hiekkapaikkoihin nurmikenttää? Tämä tietenkin maksaa, mutta jos laitettaisiin keräys kaupungin ilmeen kohentamiseksi. Sitten talkoovoimin tehtäisiin?
- Loiskis
Ja katujen asfalttipintoja vois uusia. Kovin ovat kuoppaisia jalätäkköjä siellä täällä
- 9.eurontalkoiluaonjo
Tuota ilmaistyötä ja varojen keräily sitten piisaisi koko elämämme, ja tulevienkin sukupolvien elämän ajan... voi,. voi, ideana hyvä, ja kutienkin jo alkusanoina kuollut oivallus. - ei käy. sanottoon "Osuus - Pankissa"!?
- Elukanveroinen
Kemijärvellä on myös sellaista, että ihmistä ei pidetä ihmisenä, vaan esineenä, eläimenä, myytävänä naisena. Monesti myytävää kohdellaan hyvin, mutta tässä tapauksessa kohtelu oli äärimmäisen häpäisevää...
- ihmisyydenpuolesta
Vaikka eletään kapitalismin oloissa, jossa kaikki on ns. tavaraa, eli ihmisen työvoimakin on tavaraa, jota myydään ja ostetaan työvoimamarkkinoilla...
Tai jos ei työvoimansa myyjä saa työvoimaostajakapitalistille kaupaksi työvoimaa, jää työttömäksi, mikä oikeasti on ihmisoikeuksien pahimpiin kuuluva loukkaus.
Työläiset ovat kapitalistisessa luokkayhteiskunnan suhdeoloissa, ns. -palkkaorjia.
Nainen henkilönä on kuitenkin ihmisoikeuden myös ansaitseva, eikä häntä, hänen työvoiman työn erivaiheisiin ostajat saa silti käyttää muuhun kuin työtekoon. Ei riistä saa naisen naisellista kunniaa, tai miehen kunniaa, ja häpäistä häntä, alistamalla siveellisesti, sillä itse nainen tai mies eivät ole ns. tavaraa, jota voi ostaa ihan mihin tahansa, - ei ainakaan epäinhimillisiin-,
ja epäsiveellissäädyllisiin tekoihin.
Solidaariset-, yhteisvastuun sympaattiset tervehdykset sorretuille ja häpäistyille naisille, miehille...
Ihmisoikeudet kuuluvat myös Kemijärviläisille naisille ja miehille, lapsille.
Maan kaikki sorretut ja häpäistyt liittykää yhteen, oikeuksia ja etuja puolustamaan.
- sattuukosuuhun
https://www.facebook.com/107300489288899/videos/1092629364089335/
Iso "hukkaprosentti".Tervetuloa kievariin! - valvontakuvajulki
Keminmaan tuhopoltosta otettu kiinni useita
Poliisin tutkinnan perusteella on otettu kiinni lisää epäiltyjä jo aiemmin kiinni otetun miehen lisäksi.
Ompa salaista tiedottamista?Herää kysymys;mistä on kysymys?! - sitäsaamitätilaapaskaa
Turvapaikanhakijat ovat ottaneet yhteen eri puolilla maata. Oulussa kymmenen henkilöä oli viime yönä tappelussa, jossa käytettiin teräasetta.
- lihavalikoima
Ei lidl olekkaan hyvä kauppa, kun möivät eioota meidän eläteille.
- jhgf544
Irakilaisten ja somalialaisten turvapaikkakäsittelyt jäihin
- niinpäniintiedettiin
Pahoinpitelyitä ja teinityttöjen ahdistelua - turvapaikanhakijoita epäillään lukuisista rikoksista
- päiväkoittaa
Miksi tässäkin keskustelussa on pompittu asiasta toiseen? voisi jo sopia, että asia kerrallaan yksi asia yhdessä ketjussa kiitos!
Nostetaan etusivulle ketjut mahdollista poistamista varten- mi.täh
Vuodentakainen juttu, miksi sitä pitää käydä neuvomaan. Se oli hiipunut jo.
- politäksön
Ei ketjua tarvitse poistaa vaan lisätä keskustelua, tässä ketjussa on paljon hyvä ideoita ja ajatuksia, lisää vaan kaikkea erilaista.
Aihe: Kaupungin hallintoon on tehtävä suurremontti, kuka on samaa mieltä?
Remontti niin että ylimmältä päättävältä virkamieheltä poistuu 'Jumalan' asema ja oikeus, kuka on samaa mieltä. Tämä ei ole politiikka vaan onhan kohtuutonta että väestö joutuu kokemaan mielivaltaa hallinnon taholta vielä vuonna 2016, ja vieläkin eteenpäin?- jojojojoheilumista
Justiinsa ja ihan noin prikulleen, -tai ei sitten sinne päinkään... -Niinpä nyt mietin, -mitä seuraavaksi sanisin noihin juttuihin? -Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja.
- samat_naamat
Kyllähän remontti saisi tulla kansan valitsemiin politiikkoihin. On jo nähty mitä kepulainen mafia on saanut aikaan. Pelätään suorastaan jos kaupunkiin nyt sattuisi tulemaan muutamia työpaikkoja. Tokmannin tonttihakemuksen eväys on hyvä esimerkki.Kaupungissa on metsää, ja puita riittämiin, mutta työtä ei.Kuitenkin tontti haluttiin pyhittää puille, ja heinille.
Tehtaan tulosta on suuri pelko, kohta kait järjestetään mielenosoitus tehtan tuloa vastaan.
Kemijärvi on ja psyy kehitysalueena.
- venkuilu
MIelivaltaan muuten voi vastata 'samalla mitalla'; aivan miten haluaa vastata. Tiedoksi.
- kultaako15
Kemijärvi nousee pian. Syynä: kultakaivos Tonkopurolle. Onko totta vai ei? Mikä vaikutus Suomun matkailuun?
- Kulta-Tonko
Mihin perustuu väitteesi Tonkopuron kultakaivoksesta? Onko siellä muka kultaa löytynyt?
- polariksetalla
Kulta-Tonko kirjoitti:
Mihin perustuu väitteesi Tonkopuron kultakaivoksesta? Onko siellä muka kultaa löytynyt?
Ovat kuulemma työntäneet könttejä perseheeseen myös Tonkopurolla.
Kohta alkaa näkyä uutta kelkkaa könttimiehillä. - snow-pig
Kulta-Tonko kirjoitti:
Mihin perustuu väitteesi Tonkopuron kultakaivoksesta? Onko siellä muka kultaa löytynyt?
Onko Tonkopurolta oikeasti kultaa kaivettu. Kertokaa nyt pliiiiss!!!! Tonkopurollahan oli myös se kuuluisa "sika" juttukin.
- JaskakultakultaJaska
snow-pig kirjoitti:
Onko Tonkopurolta oikeasti kultaa kaivettu. Kertokaa nyt pliiiiss!!!! Tonkopurollahan oli myös se kuuluisa "sika" juttukin.
Vaskoolilla vatkattu, kullan kaivuuta sekin on. Yleensä saaneet jotain 200-300 gramman satseja, kun on kesäloma siihen uhrattu.
- Suomu-Tonko
Kemijärven sielun maisema esiintyy kaikessa kauneudessaan tässä keskustelussa. Kitos!
- Anonyymi
JUURIN NÄIN! Olet TOSI viisas!
Kemijärven kauneus on sen rumuudessa.
Kemijärven rikkaus on sen köyhyydessä.
Kemijärven viisaus on sen hulluudessa.
Täällä voit löytää onnen vaikka vesisateessa keskellä kesää sääskien seassa suon laidassa. Sillä surkein ja ikävin paikka voi täällä ollakin kaunein ja ihanin. Tämä on erikoisten ihmisten kotimaa, outojen kaupunki. Jokainen on tavallaan "Lapin hullu". Siksi me uskallamme ja meitä kadehtii koko Suomi ja erityisesti sallalaiset. Onhan meillä se Suomutunturikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JUURIN NÄIN! Olet TOSI viisas!
Kemijärven kauneus on sen rumuudessa.
Kemijärven rikkaus on sen köyhyydessä.
Kemijärven viisaus on sen hulluudessa.
Täällä voit löytää onnen vaikka vesisateessa keskellä kesää sääskien seassa suon laidassa. Sillä surkein ja ikävin paikka voi täällä ollakin kaunein ja ihanin. Tämä on erikoisten ihmisten kotimaa, outojen kaupunki. Jokainen on tavallaan "Lapin hullu". Siksi me uskallamme ja meitä kadehtii koko Suomi ja erityisesti sallalaiset. Onhan meillä se Suomutunturikin.Eikhän se ole niinpäin että kemppalaiset kadehtii muita erityisesti sallalaisia, jotka ovatkin mainiota väkeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikhän se ole niinpäin että kemppalaiset kadehtii muita erityisesti sallalaisia, jotka ovatkin mainiota väkeä.
Kemijärvellä puolet sallalaisia!
Peloissaan muuttaneet Kemijärvelle,kauemmas rajasta!
- niinSEvainON
tämä kaupunki liejuu paskassa ja sen hajussa, pierussa
- Anonyymi
Kokonainen, entinen Orionin lääketehdas on mm. Tyhjillään ja lämpimillään.
Ei hätää. Sinne tulee biosellutehtaan rakentajien varasto- päivätoimintaa.
Näin kunta pääsee käärimään rahaa. Pihapiirissä oleva kuivaamorakennus sekä katokset
tulevat kuulemma tarpeeseen Tsekkiläiselle yritykselle.
Näin biosellun rakentamisen toteutuminen on varmistumassa näiltäkin osin. - Anonyymi
Kemijärvellä muutos tulee.
- Anonyymi
Muutos alkaa biotehtaan käynnistymispäivänä, eli ei mene enää kauan.
- Anonyymi
Kemijärven TB-asemalla jonottavat "nihilistit" polttoainetta, että ei vain Putinilla rahat ja panokset lopu.
On se aate imetty äidin maidosta ja jatkuu yli sukupolvien.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jäätävä epävarmuus
Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko851947- 431540
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!581216- 761100
- 721084
Pitsaa selliiä
Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon251015- 591001
- 34940
- 37829
- 39804