Ikävää luettavva

Kokoomuslainennainen

On todella ikävää luettavaa tällä keskustelupalstalla perussuomalaisiin ja etenkin Timo Soiniin kohdistuvia törkeitä kirjoituksia. Kirjoituksista selviää kirjoittajien alkeellisuus. Perussuomalaisia he eivät ole vaan todennäköisesti vaaleissa hävinneiden puolueiden turhautuneita jäseniä. Voi, voi tuota järjen köyhyyttä!

Onnea ja menestystä Timo Soini ja Perussuomalaiset!

31

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se on valitettavaa, että nykyään eivät ihmiset osaa enää (osa ihmisistä) käyttäytyä. Eivätkä osaa tällaista ns. sosiaalistamediaa käyttää. Tällaisilla palstoilla pitäisi olla valvontaa ja vahvaa ohjausta, kunnes palstalla opitaan säännöt ja käytöstavat.

      Nythän palstalla on muutama "sikailija" joka käy jatkuvasti henkilöön, ja hänen ulkoisiin ominaisuuksiiinsa ja jopa syömiseen. Sellaista ei voi pitää mitenkään asiallisena, eikä keskustelupalstalle kuuluvana. Kuitenkaan ylläpito ei mitenkään reagoi, vaikka kyseisistä kirjoituksista on kymmeniä "ilmiantoja". Eli ylläpito osallistuu tuohon epäasialliseen kirjoitteluun, mahdollistaen ja jopa tuntuu kannustavan sellaiseen.

      • 556677

        Persujen suuri vaalivoitto on saanut ainoan rähjääjän sellaisen raivon valtaan suoltaa noitä järjettömiä avauksia ja vastailee niihin itse .Olen satavarma kun tämä häirikkö savusttettaisiin ulos palsta rauhottuisi heti .

      • 668899
        556677 kirjoitti:

        Persujen suuri vaalivoitto on saanut ainoan rähjääjän sellaisen raivon valtaan suoltaa noitä järjettömiä avauksia ja vastailee niihin itse .Olen satavarma kun tämä häirikkö savusttettaisiin ulos palsta rauhottuisi heti .

        Ensinnäkin: persut eivät saaneet vaalivoittoa, vaan menettivät prosenttiosuuttaan, äänestäjiään ja paikkojaan.

        Toiseksi tällä palstalla käy sinun toiveunistasi huolimatta useampiakin meitä, jotka emme pidä persuista, mutta haluamme silti seurata heidänkin edesottamuksiaan. Palstahan on tarkoitettu persuista keskustelua varten, ei persujen keskinäiseksi kehuskelupaikaksi. Miksi siis emme keskustelisi täällä persuista? Keskustelu persuista käytävästä keskustelusta menee sen sijaan jo metakeskustelun puolelle.

        Ja vielä, luepa oikein puolueettomasti ja ajatuksen kanssa noita tekstejä: kyllä ne pahimmat törkyjutut tulevat persuilta, kuten muuten muillakin palstoilla.

        Ja sinä, armas palstahäirikkö, voisit kyllä tosiaan lopettaa sen joka ketjun häiriköimisen juuri noilla vuodatuksillasi, että aloitukset ovat vääränlaisia, mutta ei se mitään, täällä on jo totuttu sinuun, ja keskusteluun kuulumattomien tekstiesi yli hypätään vaivattomasti. Olet varmasti jo itsekin huomannut, että sinulle ei juuri koskaan kukaan vastaa mitään, vaan joudut käymään keskustelua ihan vain itse itsesi kanssa - jollaisesta toiminnasta yrität siis valheellisesti syytellä muita. Luuletko tosiaan, että tuota ei ole huomattu ja pantu merkille?

    • persututkia

      Tutkimusten mukaan ilkeämieliset kirjoitukset on vastaus persujen vuosia jatkuneille vihakirjoituksille. Sitä saa mitä tilaa. Suurin persupaskamaha itkee nyt hymylehdessä kuinka hänelle ollaan oltu ilkeitä. Kun on ihmisiksi ja reilu muita kohtaan niin saa olla rauhassa. Kun selkäpuukottaa ja on epäreilu, sen saa tuntea nahoissaan. Olisi iso vauva jo hiljaa. Inhottaa katsella tuollaista vinkuvaa rupisammakkoa.

      • Olisi mielenkiintoista nähdä sellainen tutkimus. Oli tai ei sellainen, ja sen tuloksesta riippumatta, normaalit ihmiset, aikuisethan eivät tällälailla käyttäydy, niin kuin täällä muutamat käyttäytyy.

        Aikuisille, asiallisille sellaisille ei ole mikään hyväksyttävä selitys, "että kyllä mekin kun noikin teki" .Tuollaiset ovat käsittääkseni päiväkodissa lapsilla yleisiä selityksiä toiminnalleen, kun opettelevat käytöstapoja.

        Tuollaiset huonokäytöksiset henkilöön, ja hänen ulkoisiin ominaisuuksiinsa käyvät kirjoitukset kertovat kyllä huomattavan paljon kirjoittajastaan. Eikä mitään hyvää.

      • ulrich kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista nähdä sellainen tutkimus. Oli tai ei sellainen, ja sen tuloksesta riippumatta, normaalit ihmiset, aikuisethan eivät tällälailla käyttäydy, niin kuin täällä muutamat käyttäytyy.

        Onhan se niinkin. Itse näkisin kuitenkin, että julkisuuden henkilön täytyy kestää tavan kansalaista enemmän. Siksi puuttuisin itse ensisijaisesti toisia kirjoittajia suoraan loukkaaviin teksteihin. Ei nimittäin ole kovin asiallista keskustelua, kun jonkun hyvä pointti kuitataan leimaamalla kirjoittaja esimerkiksi homoksi tai loispummityöttömäksi, eikä vaivauduta sitäkään perustelemaan.

      • oikeusjakohtuusaina
        ulrich kirjoitti:

        Kyllä se on fakta että persujen vuosia jatkuneet ilkeämieliset parjauskampanjat eri ihmisryhmiä vastaan ovat saaneet monet vastaamaan samalla tyylillä. Jos persu ei itse omasta syystään aiheuttamaansa mielipahaa kestä, haistakoon pitkän paskan. Turha tulla itkemään sääliä. Jos persut eivät ota opiksi ja lopeta viattomien ihmisien rasistista simputusta, sonta lentää takaisin omaankin naamaan.

      • HavainnunutPalstalla
        pepep kirjoitti:

        Onhan se niinkin. Itse näkisin kuitenkin, että julkisuuden henkilön täytyy kestää tavan kansalaista enemmän. Siksi puuttuisin itse ensisijaisesti toisia kirjoittajia suoraan loukkaaviin teksteihin. Ei nimittäin ole kovin asiallista keskustelua, kun jonkun hyvä pointti kuitataan leimaamalla kirjoittaja esimerkiksi homoksi tai loispummityöttömäksi, eikä vaivauduta sitäkään perustelemaan.

        Raja se on oltava siinäkin, mitä julkisuuden henkilöstä kirjoitellaan, ja miksi. Täällä tuo ylittyy liian helposti, eli ei ajatella mitä kirjoitellaan.
        Yleisestikään ei ole kovinkaan rakentavaa tuollainen kuittailu - johon muuten itse olet suhteellisen usein ja herkästi syyllistynyt.

      • HavainnutPalstalla
        oikeusjakohtuusaina kirjoitti:

        Kyllä se on fakta että persujen vuosia jatkuneet ilkeämieliset parjauskampanjat eri ihmisryhmiä vastaan ovat saaneet monet vastaamaan samalla tyylillä. Jos persu ei itse omasta syystään aiheuttamaansa mielipahaa kestä, haistakoon pitkän paskan. Turha tulla itkemään sääliä. Jos persut eivät ota opiksi ja lopeta viattomien ihmisien rasistista simputusta, sonta lentää takaisin omaankin naamaan.

        Olen ulrichin kanssa samaa mieltä, se ei ole selitys, jos joku on jossain jotain tehnyt virheellisesti, että itse olisi oikeutettu samanlaiseen toimintaan. Aikuiset eivät toimi niin. Eikä ongelma persujen suhteen, ole ainakaan heidän käytöksessään ollut palstalla.

      • pepettää
        pepep kirjoitti:

        Onhan se niinkin. Itse näkisin kuitenkin, että julkisuuden henkilön täytyy kestää tavan kansalaista enemmän. Siksi puuttuisin itse ensisijaisesti toisia kirjoittajia suoraan loukkaaviin teksteihin. Ei nimittäin ole kovin asiallista keskustelua, kun jonkun hyvä pointti kuitataan leimaamalla kirjoittaja esimerkiksi homoksi tai loispummityöttömäksi, eikä vaivauduta sitäkään perustelemaan.

        PErsePErseeseePanijan on kestettävä kaikenlaiset koska häntä ei himota vaan homottaa
        ja aina nöpöttää pepettäen

      • pepettää kirjoitti:

        PErsePErseeseePanijan on kestettävä kaikenlaiset koska häntä ei himota vaan homottaa
        ja aina nöpöttää pepettäen

        Juuri tälläisiä kirjoituksia tarkoitin tuossa ylempänä.

      • HavainnunutPalstalla kirjoitti:

        Raja se on oltava siinäkin, mitä julkisuuden henkilöstä kirjoitellaan, ja miksi. Täällä tuo ylittyy liian helposti, eli ei ajatella mitä kirjoitellaan.
        Yleisestikään ei ole kovinkaan rakentavaa tuollainen kuittailu - johon muuten itse olet suhteellisen usein ja herkästi syyllistynyt.

        Todista väitteesi, äläkä persumaisesti huutele puskista.

      • Perssoni
        ulrich kirjoitti:

        Olisi mielenkiintoista nähdä sellainen tutkimus. Oli tai ei sellainen, ja sen tuloksesta riippumatta, normaalit ihmiset, aikuisethan eivät tällälailla käyttäydy, niin kuin täällä muutamat käyttäytyy.

        Aikuisille, asiallisille sellaisille ei ole mikään hyväksyttävä selitys, "että kyllä mekin kun noikin teki" .Tuollaiset ovat käsittääkseni päiväkodissa lapsilla yleisiä selityksiä toiminnalleen, kun opettelevat käytöstapoja.

        Tuollaiset huonokäytöksiset henkilöön, ja hänen ulkoisiin ominaisuuksiinsa käyvät kirjoitukset kertovat kyllä huomattavan paljon kirjoittajastaan. Eikä mitään hyvää.

        No nyt tuli kyllä alamittainen törkypyrskähdys. Persuthan ovat nimenomaan halunneet Suomeen uudenlaista poliittista kulttuuria, ja ovat sen myös saaneet. On todella neitimäistä valittaa standardista, jonka on itse luonut.

        Saat mitä tilaat!

      • SiittäOnKysymys
        HavainnutPalstalla kirjoitti:

        Olen ulrichin kanssa samaa mieltä, se ei ole selitys, jos joku on jossain jotain tehnyt virheellisesti, että itse olisi oikeutettu samanlaiseen toimintaan. Aikuiset eivät toimi niin. Eikä ongelma persujen suhteen, ole ainakaan heidän käytöksessään ollut palstalla.

        Ja höpöhöpö - persut ovat käyttäneet systemaattisesti muiden herjaamista ja röyhkeää käytöstä kannatuksen keräämiseen. Osalle äänestäjistä riittää motiiviksi kosto ja anarkian lietsominen, varsinaiseen yhteiskunnalliseen muutokseen ei edes pyritä. Persueliitin motiivit toimintaansa ovat puhtaasti taloudelliset, sillä Soini-säätiön avulla voidaan kätevästi yksityistää julkisia puoluetukia.

    • notpersuhli

      Sitä saa mitä tilaa, siinäpä vastaus persuleille. Ja tiedossa on ties mitä hauskaa, kun pershut rupeaa hoitamaan yhteisiä asioitamme hallituksessa. Nyt jo naurattaa se sirkus. Jos persut mielii ministerinpaikoille, niin useimmille persuille on paikallaan käytöskoulutus ja äidinkielen opiskelun alkeiden kertaus.

      • HavainnutPalstalla

        Esimerkiksi tällä palstalla ongelma ei ole, eikä ole ollut persujen käytös.

      • HavainnutPalstalla kirjoitti:

        Esimerkiksi tällä palstalla ongelma ei ole, eikä ole ollut persujen käytös.

        Herkästi persut käy henkilön kimppuun asian sijasta.

    • äänestäjä1

      Kyllä minua niin naurattaa kun pääsemme hoitamaan Suomen asiota hallituksessa HA ha HAA!

      • uudet_avaukset

        Esitteleekö Soini Kreikan kolmannan tukipaketin ennen juhannusta vai vasta sen jälkeen ??

    • jostätämenoajatkuu

      Suomi elää yli varojensa ja on kohta EU:n autettavien joukossa. Soini saattaa valtiovarainministerinä joutua samaan avustusjonoon Kreikan valtiovarainministerin kanssa. Minkähänlaisia suakkunoita Soini siinä jonossa virkaveljille heittelee? Nämä saattavat ääneen muistella miten armottomasti Soini vielä pari vuotta sitten suhtautui ja puhui halveksivasti Etelä-Euroopan pellevaltioista.

      • mottipääpersu

        "Nämä saattavat ääneen muistella miten armottomasti Soini vielä pari vuotta sitten suhtautui ja puhui halveksivasti Etelä-Euroopan pellevaltioista."

        Soinihan ryhtyi puhumaan pienpuolueista halveksivaan sävyyn ja ehdotti asiallisesti ottaen näiden syrjimistä jo muutamia viikkoja vuoden 2011 ek-vaalien jälkeen. Soini ei ajattele ollenkaan sitä, että hänen puolueensa asema voi muuttua ja hänen aiemmat lausumasna tulevat vastaan uudessa tilanteessa. Tyypillistä röyhkeää persu-uhoa.

    • Halla-ahon_äänestäjä

      terve ULRICH tämä kepulainen tai kaksi jotka täällä melskaavat eivät tiedä politiikasta mitään vaan ovat iltalehtitasolla olevia häiriköitä tämä kysyjä joka melskaa täällä muka kysymyksillä ja sitten taas Timo Soinin ulkonäöllä

      Näin se vain jatkuu, keskustelua ei voida käydä, mainoksia voi esittää jotta ne leviäisivät eri tavoilla perussuomalaisena linjana kun Heaari ja Yle harjoittavat PS vastaista sensuuria

      PERUSSUOMALAISILLA ON NYT SULKU JOHTO EI NYT KOMMENTOI

      RANSKAN TELEVISIO HAASTATTELI SAMPO TERHOA
      JA YRITTI HAASTATELLA TIMO SOINIA JOKA SANOI ETTÄ HÄN EI ANNA HAASTATTELUJA
      ULKOMAALAISILLE OLLEENKAAN NYT (ilmeisesti näin kriittisessä tilanteessa)
      HALLA-AHOSTA NÄYTETTIN KUVIA JA HAUKUTTIIN HESARISTA OTETUILLA VALHEILLA

      Suomen tärkeimmät kansainväliset poliitikot Terho, Soini, Halla-aho?

      TORSTAINA NYT ON ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄ PÄIVÄ ENGLANNISSA ON VAALIT

      JA CAMERON ON LUVANNUT VOITTAESSAAN JÄRJESTÄÄ KANSANÄÄNESTYKSEN

      EU-JÄSENYYDESTÄ TAI SEN EHTOJEN MUUTTAMISESTA

      Lisäksi Englannissa käyvät mamutusaallot korkeina, englantilaiset EIVÄT HALUA MAAHANSA PUOLALAISTA PUTKIMIESTÄ JOKA SÖPÖTTÄÄ SLAAVIA ja rakastaa hevosenlihaa ja juo vodkaa ja on katolinen vaan

      englantilaiset ottavat kyllä intialaisen it-asiantuntijan joka on hindu ja juo kello 5 teetä, pelaa krikettiä ja puhuu sujuvasti englantia ja kunnioittaa hevosta ja pooloa ja syö kasviksia ja kunnioitaa kuningashuonetta melkein yhtä paljon kuin hevosta

      SUOMESSA

      Soinilla on turhan kova hinku hallitukseen paskalakibisnes-Sipilän kanssa jonka kavereita ovat koplari-Juhantalo, YYA-ahtikarjalainen Väyrynen, EU-komission renki Rehn, tuulimyllytukirahastajaperheen johtaja Pekkarinen ja varakkaiden perheiden veronvälttelykonsultti Vanhanen

      Soinin idea on että kun Perussuomalaiset ovat ministereitä puolueella on

      - suhteet Englannin pääministeriin Cameroniin EU-parlamenttiryhmän kautta

      - iso puolue eduskunnassa monia valiokuntapaikkoja ja puheenjohtajuuksia

      - ministereitä ja hän itse Soini valtiovarainministerinä JNiinistö puoustusministerinä ja niin edelleen

      niin puoluetta ei voi enää Ylen verorahoila lepäilevät kommarijohtoanariksipunakumoojat ja Hesarin punavihreässä kuplassa elävät lepertelijät nälviä samaan malliin kuin noin 2007 jolloin mamutuksen aallot

      Mutta, mamutus on pysäytettävä, Rkp ei saa tulla hallitukseen ja pakkoruotsin purkaminen on aloitettava ja tukipaketit ja Kreikka-hömppä on lopetettava nyt muuten ei käy hallitukseen meno

      löivät yli Suomessa kovina

      • persumölinää

        Tyypillistä persumölinää joka on älytasoltaan samaa mitä tulee perseestä. Ylämäkityöntöjunan rasvari-Ullrich on ryhtynyt täällä provoilemaan ehtaan persutyyliin sen jälkeen kun sai kenkää seriffin virasta. Sana on palstalla taas vapaa ja sitä on persun mahottoman vaikea kestää.

      • JUOPPOKEPULAINEN

        sinua ei käy haastattelemassa Ranskan televisiosta vaan haistatteleluun sinun täytyy tyytyä kepulaisten malliin

      • TodellakinRiittää

        Ulriikan harjoittama mielivalta palstan seriffinä hakee vertaistaan - ei ihme että ylläpito heitti hänet pois tehtävästä.

        Jo ajatuksena persufanaatikon toiminta persujen keskustelupalstan valvojana on täysin absurdi, jos halutaan säilyttää edes jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja tasapaino viestien julkaisussa. Toivottavasti tätä tyyppiä ei enää ikinä oteta vastaaviin tehtävään.

    • minävaankyselen

      Miksi se on loukkaavaa jos lihavaa ihmistä sanotaan lihavaksi? Miksi laihaa ihmistä saa sanoa laihaksi eikä siitä kukaan loukkaannu?

    • tarkkanäköinen

      Ei demarin eikä vihervasemmiston" järjenvalo",näihin vaaleihin sammunut ,ivallisia loanheittäjiä ovat aina olleet . Katkeria Soinin porukalle oppositioon jäämisestä .Ei vasemmistolaisesta saa koskaan LUOTETTAVAA kaveria. Yli 40-vuotta työelämässä olleena tiedän mistä puhun.

      • 88448844

        Olen samaa mieltä , pahaa porvaria haukuttiin selän takana tilipäivän jälkeen kapakassa ja vielä seuraavanakin päivänä ja maantain tullessa palattiin riistoporvarin työmaalle kuin lintu häkkiin kun oli vapaasti saanut lenneltyä tarpeeksi ,nälkä on semmoinen että se vetää nöyräksi linnun sekä työmiehen ja joka ei ole sellaista kokenut on parasta pitää turpansa kiinni .

    • odottavallakannalla

      Persuthan ne on oikein hyviä puhumaan "loanheitosta". Mitään muuta kuin loanheittoa ei ole persuilta tullut viimeisen 4 vuoden aikana. No, ehkä nyt loanheitto loppuu, toivotaan niin. Tullaanko näkemään rakentavaa ja järjellistä persuilta hallituksessa. Se tulee nähtäväksi. Ja ennen kuin joku persu tänne kirjoittaa jotain sontaa minun kommentistani, niin tiedoksi vaan, että en ole polittisesti sitoutunut mihinkään puolueeseen (toisin kuin palsta-persut luulee, että polittiikka on ihmisille ykkös-asia).

    • tarkkanäköinen

      SDP:n jäädessä nyt oppositioon loan lisäksi saattaapi lentää jopa lautapinot, ei olisi eka kerta. Se tullaan näkemään.

    • näintääkäy

      Nytt tuli Soinille jytky kannatus romahti.. no kun meni kusi päähän kun pääsi ministeriksi on se hienoo oon MINISTERI
      taitaa olla kannatus 10 % ett sillai

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      165
      2722
    2. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      60
      1248
    3. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      50
      916
    4. Ajattelen sinua

      aamuin, päivin, illoin. Toisinaan en yölläkään saa nukutuksi, kun pyörit mielessäni. Olemme molemmat aikuisia, etkä tiet
      Ikävä
      40
      889
    5. Pariisin olympialaisissa miesnyrkkeilijä löi naisnyrkkeilijän 46 sekunnissa keskeytyskuntoon

      Algerian kohunyrkkeilijä nousi kehään – vastustaja luovutti hetkessä ja murtui itkuun https://www.is.fi/urheilu/art-2000
      Maailman menoa
      88
      786
    6. Onko sulla mitään todisteita

      Että olisin ihastunut sinuun?
      Ikävä
      52
      773
    7. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      67
      752
    8. Olet mulle koko maailma

      Voisin vaikka luopua ihan kaikesta, jos sinut saisin.
      Ikävä
      39
      710
    9. Pim pom, Ovikello soi. :D

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      57
      707
    10. Tänään (1.8) on maailman ylikulutuspäivä

      Vuonna 1970 maailman ylikulutuspäivä oli joulukuun 23. päivä. Vuosituhannen alussa vuonna 2000 se osui lokakuun 4. päivä
      Maailman menoa
      73
      706
    Aihe