Koko sivistyneessä Suomessa velloo keskustelu äidinkielen opetuksesta muuttuvassa maailmassa. Tuhannen tosiasia on, että suuri osa peruskoulun suorittaneista ei osaa perusasioitakaan äidinkielestä, eivät edes Kemijärvellä.
Missä mättää? Erityisesti olen poikalapsista huolissani: he ovat hukassa harvoja lukuun ottamatta.
Koulumaailmassa tämä keskustelu ei ole päässyt kuiskailuja suurempaan osaan, mutta aihetta olisi. Kirjastot ovat maksuttomia inspiraation paikkoja kirjallisuuden avautumiseen, mutta arvatkaa, lainaavatko nuoret klassikoita tai tietokirjoja? Lainaako isä, lainaako äiti?
Eivät lue, eivät lainaa eivätkä lue sähköisestikään näitä elämän rakennusaineita. Tuskin monikaan näkee pulmaa siinä, onko joku vasta nainut vai vastanainut. Pitäisiköhän edes?
Moneen mimmiin tekisi vaikutuksen, jos vaikutusta yrittävä osaisi käyttää välimerkkejä, yhdistää sanoja ja hallitsisi ison alkukirjaimen peruskäytön. Olisiko siinä porkkanaa pojille?
Kun minä olin koulussa, minulla oli jo 10-vuotiaana oikea äidinkielenopettaja eikä mikään hätäisesti seminaarin käynyt kansankynttilä. Opin kirjoittamaan ja lukemaan. Peruskoulun myötä tämä yhteys katkesi jokseenkin tyystin. Harmi!
Missä mättää? Erityisesti olen poikalapsista huolissani: he ovat hukassa harvoja lukuun ottamatta.
Koulumaailmassa tämä keskustelu ei ole päässyt kuiskailuja suurempaan osaan, mutta aihetta olisi. Kirjastot ovat maksuttomia inspiraation paikkoja kirjallisuuden avautumiseen, mutta arvatkaa, lainaavatko nuoret klassikoita tai tietokirjoja? Lainaako isä, lainaako äiti?
Eivät lue, eivät lainaa eivätkä lue sähköisestikään näitä elämän rakennusaineita. Tuskin monikaan näkee pulmaa siinä, onko joku vasta nainut vai vastanainut. Pitäisiköhän edes?
Moneen mimmiin tekisi vaikutuksen, jos vaikutusta yrittävä osaisi käyttää välimerkkejä, yhdistää sanoja ja hallitsisi ison alkukirjaimen peruskäytön. Olisiko siinä porkkanaa pojille?
Kun minä olin koulussa, minulla oli jo 10-vuotiaana oikea äidinkielenopettaja eikä mikään hätäisesti seminaarin käynyt kansankynttilä. Opin kirjoittamaan ja lukemaan. Peruskoulun myötä tämä yhteys katkesi jokseenkin tyystin. Harmi!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisi kai se hyvä jos osattaisiin kirjoittaa oikeaoppisesti, mutta nykyisin se kai on hakusessa.
Itse kärsin kouluaikoina pahasta lukihäiriöstä (ei se ole ohi mennyt vuosien varrella) Se vaikeutti koulunkäyntiä pahasti. Siihen aikaan opettaja haukkui tyhmäksi ja seisotti luokan edessä, kun ei taito kasvanut. Kotona vanhemmat yritti opettaa, se olikin ainoa tukiopetus mitä asiaan sai. Useiden luokalle jääntien jälkeen sain lopulta keskikoulun käytyä. Myöhemmin työn ohella sitten iltakoulussa lukion, ja kauppaopiston.
Lukeminen on lukihäiriöstä huolimatta ollut aina harrasteena, mutta ei se oikeinkirjoitusta opeta.
Lukihäiriö on kai tilastoitu nykyisin aika yleiseksi vaivaksi, ja siihen saa muutakin opetusta, kuin tukkapöllyä, ymmärtääkseni. Se on hyvä asia, koska kyseinen häiriö pahimmillaan voi jättää ihmisen melkein lukutaidottomaksi.
Olisi se vieläkin mukavaa osata kunnolla kirjoittaa, lukeminen jo sujuu aika kivasti, välillä pitää palata tavailemaan, jos teksti on kummallista. Silloin on sanat tullut luettua väärin. Tietokoneella taas on kiva kirjoittaa, kun väärin kirjoitetut sanat tulee heti punaisella alleviivattuina.
Häkiluirio, sympatiani. Arvaan, että jo kansakoulussa sinua rokotettiin asiasta, jota silloin ei vielä tunnistettu. Kun senat menivät sakaisin, opettaja yritti kovalla kädellä oikaista typerää oppilasta.
Muistan, kun luokkatoverini sanoi monelmat contra molemmat ja pihijala contra pihlaja, opettaja sanoi: -Voi sinua, ei tule mitään tästäkään. Huonosti hänellä menikin elämä, mutta siihen nyt oli muitakin syitä.
Lukihäiriö pahimmillaan vammauttaa ihmisen - skaalaa toki siinä hahmottamispulmassa on - ja ikävä kyllä se saattaa periytyä isältä pojalle. Useimmat ovat poikia.
Mutta onhan Ruotsin kuninkaalla, prinssessalla ja Hjalliksellakin sama vaiva. Hjallis siinä pitää ollakin, että asian kanssa pärjää. Tavikselta häiriö vie itsetunnon.
Pulmaa voidaan nykykeinoin loiventaa ja hoitaa, mutta kunnat eivät säästöinnoissaan viitsi panostaa riittävästi. Lisäksi vanhemmilla on viettiä pitää pulma pimennossa, ettei lasta vain pistetä erityiskouluun, mikä olisi monelle lapselle hyvä asia tai erityisyys pitäisi ottaa nykyistä paremmin huomioon anyway.
Kouluissa pulmaa nonchaleerataan: päästetään etenemään aina vain eteenpäin. JOssakin kohtaa elämässä tulee seinä vastaan.
Puluki-lasten vanhemmat, ottakaa asia puheeksi ja hoitoon.
Eikö tämä keskustelu ota tulta vai sattuuko liikaa? Nostin esiin varmuuden vuoksi, ettei se vain jäisi pinon alle. Herätys!