Tälläkin palstalla taas konkretisoituu se, että miten hyvä on olla mies. Jos me emme saa naista sen voi laittaa huoletta nirsojen naisten syyksi. Me olemme älykkäämpiä, viisaampia, reilumpia ja kiltimpiä. Naiset ovat kammottavia, ahneita ja ilkeitä, ja tämä minulla on oikeus sanoa aina silloin kun minusta tuntuu että todisteet mielestäni siihen suuntaan viittaavat. Jos joku väittää siihen vastaan hän on tietenkin joku tyhmä ämmä tai ämmien alistama tyhmä mies, jolloin taas kerran vika on naisten.
Jos mies syyllistyy esimerkiksi naisensa pahoinpitelyyn tai tappoon on syy tietenkin naisessa. Jos toinen mies tapaa toisen miehen, niin miten siihen voisi olla muuta syytä kuin, että jostain ällöttävästä huoranaisestahan siinä on tapeltu ja taas on syy naisen. Jos naiset eivät kiinnitä meihin mielestämme tarpeeksi huomiota on vikaa ole missään muussa kuin siinä, että naiset etsivät sitä rikasta elättäjää, jolla hoidattaa vielä lapsetkin ja sitten naureskelevat nurkan takana huijaukselle eli taas syy on naisen. Kyllä miehenä olo on kivaa senkin takia, että minä voin oman näkemykseni mukaan haukkua ketä tahansa sen ansaitsevan naisen huoraksi, lutkaksi ja jakariksi, ilman että kukaan voi siihen sanoa mitään vastaan. Jos joku väittää niin hänhän on vaan taas joku tyhmä ämmä tai mies, joka on jonkun tyhmän ämmän propagandan uhri. Ja jos yhteiskunnassa on joku epäkohta, niin sehän on on tietenkin femisnistien hallitseman maailman vika.
Kyllä meidän miesten on hyvä olla.
Kyllä meidän miesten on hyvä olla
26
<50
Vastaukset
- oikeassa.olet
Samaa mieltä! Mutta en ymmärrä miksi kuluttaa aikaansa ja energiaansa naisten haukkumiseen? Antaisivat naisten olla rauhassa kun niin kamalia kertta ovat.
- aurinkoistapäivää
Todella hyvä kirjoitus! Vaikka en suoranaisesti vihaa naisia "paitsi et naapurini mies pokas mun naisen" siitä päässy koskaa yli, mut kyllä se nainen on katala tekele mielestäni monestakin syystä.
Loistava kiteytys! :D
- Älykkö
Hyvä einiinluuserimies ! Ymmärrätkö että viha sisälläsi tekee sinusta katkeran ja näin pitää sinut otteessaan, etkä pysty nauttimaan elämästäsi. Maailmassa on hyviä ihmisiä. Kaikki me olemme keskeneräisiä , kukaan ei ole täydellinen.
Toivon että löydät rinnallesi juuri sinulle oikean ihmisen. Toivon rakkautta elämääsi ! Kiteytit hyvin, mitä on olla mies! :D
- ramboiam
Pimppis oot hiton symppis, aletaaks rynkkii ;)
ramboiam kirjoitti:
Pimppis oot hiton symppis, aletaaks rynkkii ;)
No ihan varmasti, kun kerran noin tyylikkäästi toit asian esiin! :D
- taasviisasämmä
Ap voi suosiolla kokonaan luopua naisentoivosta ja vaikka siirtyä miehiin niin ei tarvitse käyttää aikaa naisten mollaamiseen.
- plaaaahhhh
Oi miksi en ole mies? Kuullostaa tosi mukavalta :)
- nnnnainen
Ei ole miehillä helppoa... hyvin kirjoitettu!
- scrg
Hienoa. Tässä on nyt kerralla niin iso olkiukko, että toivottavasti vähän aikaan ei ole tarvetta rakentaa pienempiä. Voisi keskustella asioista asioina jos kuka semmoista haluaa.
Tämä oli ihan mukava "provo" analysointi, missä oli kyllä ihan asiaa ja oikeutetusti....
Kiitokset näistäkin mietteistä, vien ne mukanani ajatus "hautomoon".. ;D- Ex-poliisi
Voin kokemuksesta sanoa että jos jännämies tappaa naisen niin se ei ole eka kerta kun nainen kokee väkivaltaa. Lopulta vaan tulee se viimeinen riita jolloin naisen kohtalona on kuolema. Naisen pitäisi aina ekasta lyönnistä eroa mutta ex poliisina voin kertoa että naiset ei eroa. Saattaa olla kymmeniä pahonpitelyitä ja nainen ei eroa vaikka kaikki apu on saatavilla. Kunnainen ei eroa, mies kokee että hän voi tehdä ja kohdella naista miten haluaa.
- Älykkö
Hei Ex-poliisi ! Tuo on niin totta, muuta ei kaikki jää odottamaan kuolemaa.
Väkivaltaa ja alistusta kokenut nainen jähmettyy pelosta ja pelko pitää otteessan.
Vaikka mies lyö niin tunteet ei lopu siihen , ei niitä voi pyyhkiä pois! Rakkaus sokaisee! Luultavasti nainen on nähnyt , kokenut väkivaltaa lapsuudessaan.
Väkivaltaa kokenut lapsi aikuisena vetää puoleensa väkivaltaisia miehiä. Tämä on totuus. Saatu malli tuntuu turvalliselta väärällä tavalla, valitattavasti :(
Kaiken se kestää kaiken se kärsii! Nainen tavallaan joutuu "psykoosiin" ja kuvittelee ettei toinen enää satuta. Syvällä sisällä on koko ajan tunne "juokse ja pakene"! Älykkö kirjoitti:
Hei Ex-poliisi ! Tuo on niin totta, muuta ei kaikki jää odottamaan kuolemaa.
Väkivaltaa ja alistusta kokenut nainen jähmettyy pelosta ja pelko pitää otteessan.
Vaikka mies lyö niin tunteet ei lopu siihen , ei niitä voi pyyhkiä pois! Rakkaus sokaisee! Luultavasti nainen on nähnyt , kokenut väkivaltaa lapsuudessaan.
Väkivaltaa kokenut lapsi aikuisena vetää puoleensa väkivaltaisia miehiä. Tämä on totuus. Saatu malli tuntuu turvalliselta väärällä tavalla, valitattavasti :(
Kaiken se kestää kaiken se kärsii! Nainen tavallaan joutuu "psykoosiin" ja kuvittelee ettei toinen enää satuta. Syvällä sisällä on koko ajan tunne "juokse ja pakene"!Älykkö puhuu taas asiaa, mutta syitä on muitakin, sekä kokonaan erillaisia syitä.....
"Alisteiseen" tilaan joutuminen on pitkän ajan tulos, olkoon se mies tai nainen, joka siihen ajautuu, et enää erota mikä on ylös ja mikä alas......- scrg
Älykkö kirjoitti:
Hei Ex-poliisi ! Tuo on niin totta, muuta ei kaikki jää odottamaan kuolemaa.
Väkivaltaa ja alistusta kokenut nainen jähmettyy pelosta ja pelko pitää otteessan.
Vaikka mies lyö niin tunteet ei lopu siihen , ei niitä voi pyyhkiä pois! Rakkaus sokaisee! Luultavasti nainen on nähnyt , kokenut väkivaltaa lapsuudessaan.
Väkivaltaa kokenut lapsi aikuisena vetää puoleensa väkivaltaisia miehiä. Tämä on totuus. Saatu malli tuntuu turvalliselta väärällä tavalla, valitattavasti :(
Kaiken se kestää kaiken se kärsii! Nainen tavallaan joutuu "psykoosiin" ja kuvittelee ettei toinen enää satuta. Syvällä sisällä on koko ajan tunne "juokse ja pakene"!Kirkon tai jonkun pitäisi järjestää väkivaltaisille miehille kursseja tai leirejä joissa niitä opetettaisiin pelaamaan pasianssia, katsomaan telkkarista Matlockia ja suomalaista jalkapalloa sekä lukemaan Kalle Päätalon Iijoki-sarja sekä kaikki venäläiset klassikot. Ja kas, nyt tylsäksi muuttunut mies ei enää pidäkään naista otteessaan ja nainen pääsee suhteesta eroon.
- Älykkö
MGTOW kirjoitti:
Älykkö puhuu taas asiaa, mutta syitä on muitakin, sekä kokonaan erillaisia syitä.....
"Alisteiseen" tilaan joutuminen on pitkän ajan tulos, olkoon se mies tai nainen, joka siihen ajautuu, et enää erota mikä on ylös ja mikä alas......Puhun ihan omasta elämästäni ja miten olen itse kokenut ja pystynyt analysoimaan elämääni ! Tämä on minun totuus ! On paljon erinlaisa,tasoisin elämän kohtaloita.
Ei ollut tarkoitus yleistää. Ihan ei mennyt jakeluun mitä tarkoitat ylös, alas voitko täsmentää jos päästäis yhteisymmärrykseen ? - Älykkö
scrg kirjoitti:
Kirkon tai jonkun pitäisi järjestää väkivaltaisille miehille kursseja tai leirejä joissa niitä opetettaisiin pelaamaan pasianssia, katsomaan telkkarista Matlockia ja suomalaista jalkapalloa sekä lukemaan Kalle Päätalon Iijoki-sarja sekä kaikki venäläiset klassikot. Ja kas, nyt tylsäksi muuttunut mies ei enää pidäkään naista otteessaan ja nainen pääsee suhteesta eroon.
Nykypäivänä on kaikille olemassa ryhmiä jos vain on halua mennä niihin .
Kynnys voi olla toisille liian korkea, eikä kaikki edes tajua olla avun tai neuvojen tarpeessa. Älykkö kirjoitti:
Puhun ihan omasta elämästäni ja miten olen itse kokenut ja pystynyt analysoimaan elämääni ! Tämä on minun totuus ! On paljon erinlaisa,tasoisin elämän kohtaloita.
Ei ollut tarkoitus yleistää. Ihan ei mennyt jakeluun mitä tarkoitat ylös, alas voitko täsmentää jos päästäis yhteisymmärrykseen ?Näitä on tullut seurattua ja myös omakohtaisia kokemuksiakin on, eli monta eri tarinaa, monta eri elämää, monta erillaista persoonaa......
Jos ihminen joutuu "alisteiseen" tilaan, häntä on vaikea auttaa, koska hänen pitää itse ensin tajuta jotain, eli voit ainoastaan auttaa häntä "pienillä vihjeillä", jotka eivät tule liian "iholle", jolloin ihminen ei säikähdä sitä, että huomaat, mikä on hänen tilanteensa.
Ihminen yrittää peittää tilannettaan, jos isket faktat pöytään liian jyrkästi, vahvasti "alisteisessa" tilassa, ihminen ei välttämättä enää itse näe tai halua tunnustaa, mikä on oikein ja mikä väärin, pahimmillaan ei enää tiedä mikä on totta ja mikä ei, eikä enää tunnista edes itseään, tällöin parisuhteen toinen osapuoli on vahvasti narsistinen/psykopaatti ja taitava manipuloija.- Älykkö
MGTOW kirjoitti:
Näitä on tullut seurattua ja myös omakohtaisia kokemuksiakin on, eli monta eri tarinaa, monta eri elämää, monta erillaista persoonaa......
Jos ihminen joutuu "alisteiseen" tilaan, häntä on vaikea auttaa, koska hänen pitää itse ensin tajuta jotain, eli voit ainoastaan auttaa häntä "pienillä vihjeillä", jotka eivät tule liian "iholle", jolloin ihminen ei säikähdä sitä, että huomaat, mikä on hänen tilanteensa.
Ihminen yrittää peittää tilannettaan, jos isket faktat pöytään liian jyrkästi, vahvasti "alisteisessa" tilassa, ihminen ei välttämättä enää itse näe tai halua tunnustaa, mikä on oikein ja mikä väärin, pahimmillaan ei enää tiedä mikä on totta ja mikä ei, eikä enää tunnista edes itseään, tällöin parisuhteen toinen osapuoli on vahvasti narsistinen/psykopaatti ja taitava manipuloija.Tuo on aivan totta, yhdyn ajatukseesi vankasta tietoisuudestasi asiaan.
Yllätät positiivisesti : ) Kokemuksen rintaäänikö sinussa puhuu, kun tiedät noin tarkkaan asiasta? Olet joutunut käsittelemään perheväkivalta tilanteita ilmeisesti ?
Narsistinen psykopaatti pystyy puhumaan niin hyvin että toinen alkaa uskomaan itsekin niihin juttuihin, kadottaen oma todellisuuden, joka pahimmassa tapauksessa ajaa psykoosiin ! Hyvät sinulle :) Älykkö kirjoitti:
Tuo on aivan totta, yhdyn ajatukseesi vankasta tietoisuudestasi asiaan.
Yllätät positiivisesti : ) Kokemuksen rintaäänikö sinussa puhuu, kun tiedät noin tarkkaan asiasta? Olet joutunut käsittelemään perheväkivalta tilanteita ilmeisesti ?
Narsistinen psykopaatti pystyy puhumaan niin hyvin että toinen alkaa uskomaan itsekin niihin juttuihin, kadottaen oma todellisuuden, joka pahimmassa tapauksessa ajaa psykoosiin ! Hyvät sinulle :);) tiedät vastauksen, olen myös vahvasti ja laajakirjoisesti HSP ja ylpeä siitä, sekä vahvasti empaattinen......katson asioiden "sisälle", en pintaa....edellä mainitut asiat asiat tekevät tästä helpompaa....
- Älykkö
MGTOW kirjoitti:
;) tiedät vastauksen, olen myös vahvasti ja laajakirjoisesti HSP ja ylpeä siitä, sekä vahvasti empaattinen......katson asioiden "sisälle", en pintaa....edellä mainitut asiat asiat tekevät tästä helpompaa....
You are Perfection! I like you !
Kiitos keskustelusta, lämmittää aina sydäntä kun voi jakaa asioita sinun kanssa.
Nyt täytyy kääntää katse toisaalle . Hei taas !
- Naisena
Sitten vasta on hyvä olla mies kun lakkaa olemasta niin riippuvainen sen naisen olemassaolosta. Sitten kun nainen lakkaa vaikuttamasta ja mies lakkaa naista haluamasta niin paljoa että sekoaa siihen minkä se nainen saa aikaan =) Siinä vaan käy sitten niin että naiset sekoaa sellaisen miehen olemassaolosta joka ei enään sekoa siitä naisesta.
"Siinä vaan käy sitten niin että naiset sekoaa sellaisen miehen olemassaolosta joka ei enään sekoa siitä naisesta."
;D
Tämän miehen pään saa kyllä sekaisin, mutta ei tusina pirkot ;), jos joskus hänet kohtaan, niin tiedän hänen arvonsa ja sen hänelle myös näytän, sanoin ja teoin.......
Näillä mietteillä, tässä biisissäkin hyviä mietteitä kaikille....
https://www.youtube.com/watch?v=Q6q3lljnbG4
- ätmel
Tämän aloituksen on kirjoittanut joku söpö nainen kulmat somasti kurtussa. Muuta en suostu uskomaan.
- aloittajamies
Minkäs sille sitten voi, jos noin haluat uskoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,1102989Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171892678Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina612129Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.11431Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S2231332Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät221310Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään31111Ei osattu ratkaista etääntymistä
Mä jäädyin eikä sulla ole taitoa sulattaa. Parempi antaa olla, vaikka toivoin jotain muuta. Miehelle.115890Esprit hoitokdit Varkaudessa?
Asun keskisuomessa ja käyn satunnaisesti äitini luona Varkaudessa. Äitin tarvitsee kohta hoitajan kotiin tai hoitokodin103853Ei ole liian myöhäistä..
Tule mun luo ja katso silmiin, niin saadaan taas se sanaton yhteys ja sano sitten vain anteeksi rakas ja suutele ja hala3852