Minulla kai OLI skitsofrenia :-)))

viittuun_psykiatria

Minulla_epäil-
7.5.2015 02:58
PsykSh kirjoitti:
Itse en oikein jaksa näin psyk. sairaanhoitajana uskoa että tytöllä ainakaan hebefreeninen skitsofrenia olisi, jos hän kerta on ollut tekemisissä paljon muiden kans ja kuulunut useamman ihmisen kaveripiiriin. Hebe kun on sitä tyyppiä, että näkyy ihmisessä jo varhain ja yleensä ensimmäisenä eristäytymisenä muista... Ja onhan niitä olemassa paljon muitakin mielenhäiriöitä, joiden vuoksi ihmiset tappaa. Ei skitsofrenia automaattisesti tarkoita että ihminen on väkivaltainen tai päinvastoin. Paljon todennäköisemmin antisosiaalinen pershäirikkö tappaa... Ja nyt en analysoi/diagnosoi epäiltyä vaan yleistin, koska ihmisillä on ihan liikaa ennakkoluuloja skitsofreenikkoja kohtaan...

Näytä lisää
tiin olleen alkava skitsofrenia, kun olin 15-vuotias. Minut laitettiin silloiseen "hoitoon" eli säilytykseen sairaalaan... siellä sairaalan papereista luin tästä "diagnoosista". En ollut ollut koskaan vähääkän väkivaltainen. Kotiolot olivat köyhät ja ankeat, mutta väkivaltaa ei kotonakaan ollut. Olin mainitussa sairaalassa puoli vuotta. Kaikki muut siellä olivat vanhempia. Makailin 10 hengen huoneessa. Joskus toiset potilaat olivat toisiaan kohtaan väkivaltaisia, mutta eivät koskaan minua kohtaan. Kukaan "goitrajista" ei koskaan keskustellut minun kanssaan. Mitään lääkkeitäkään en saanut. Yksi nuori lääketieteen kanditaatti keskusteli joskus kanssani, mutta hän ei oikeastaan esiintynyt lääkärinä, vaan enemmänkin kaverina. Sitten minut lähetettiin takaisin kotiin.

Tuosta on kulunut jo 50 vuotta.

Olen kouluttautunut ja tehnyt akateemisen työuran. Minulla on useita lapsia ja paljon lapsenlapsia. He kaikki ovat terveitä.

Kaikki nämä 50 vuotta olen halveksinut psykologiaa ja psukiatriaa sekä niin sanottua psykiatrista "hoitoa", koska eihän mitään sellaista HOITOA ole, ei ole koskaan ollutkaan eikä koskaan tule olemaankaan. Psykologia ja psykiatria ovat juonittelua. - - - No, myönnän, että tämä mainittu syvä halveksuntani jo sinällänsä on eräänlainen harha, mutta täytyyhän sitä minullakin jokin harha olla!

Olen sittemmin tuntenut erään skitsofreenikon. Hänellä oli väkivaltaisia taipumuksia. Hän on saanut jonkin verran apua lääkkeistä.

Tässä ketjussa on puhuttu tytöstä, joka on vangittuna taposta epäiltynä. Koska minusta ei siis tullut psykologia eikä psykiatria - - - halveksin noita!!! - - -, en osaa ottaa kantaa tytön mielenterveyteen. Karmealta kuulostaa, jos hän olisi polttanut tai yrittänyt polttaa toisen tytön takassa. Jonkinlaista silmitöntä vihaa siinä olisi. Valmaan se viha olisi suurempaa laatua kuin minun elinikäinen halveksuntani psykologiaa ja psykiatriaa kohtaan.

0

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        41
        2055
      2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        709
        1382
      3. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        105
        1132
      4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

        Tässä hetkessä tai menneestä?
        Ikävä
        126
        986
      5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        88
        914
      6. Mikä hänessä

        Saa sut kuumaksi?
        Ikävä
        66
        805
      7. Taidan olla pelkuri

        Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
        Ikävä
        33
        672
      8. Kuka om uusi kylän mies?

        Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
        Suomussalmi
        15
        632
      9. Olinko yhden viestin arvoinen?

        Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
        Ikävä
        76
        563
      10. oot mun silmissä

        Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
        Ikävä
        78
        511
      Aihe