Noniin, tähän sit tultiin että erotaan. Ihania muistoja, rakkautta, sielunkumppanuutta, läheisyyttä, mulle ensirakkaus kolmenkympin iällä. Viimeaikoina riitoja, ja asioita jotka alkanut vaivaaman, ja siksi ehdotinkin, että mitä jos ei olla enää pari, jos tämä ei toimi. Ja sitten, aivan yhtäkkiä, aivan uusi puoli tästä ihmisestä, mitä en ole koskaan ennen nähnyt. Haukkumista ja irvailua, läjäpäin puutteita joista en ole koskaan ennen kuullut mainittavan, halveksivaa puhetta.
Miksi ei ihmiset, kaksi älykästä, aikuista ihmistä, joilla silti vielä paljon rakkautta ja välittämistä toisiaan kohtaan, pysty tekemään erosta fiksua ja inhimillistä?
Miksi erosta pitää tehdä likainen?
9
133
Vastaukset 9
- EroElmeri
Erosin on/off suhteestani juuri, nyt ihan oikeasti lopullisesti, ja mietin samaa. Itsessäni.
Koko ajan tekisi mieli laittaa viestiä ja piikitellä jostain. Joudun ihan pitämään puhuttelua itselleni, että hei, nainen, voit ihan hyvin pitää nyt mölyt mahassasi hetken, käydä läpi omat helvettini ja antaa ajan kulua.
Ja muistin miten aikoinaan erosin entisestä miehestäni, jonka kanssa jaoimme arjen, vanhemmuuden, asuntolainan ja sen vuosituhannen vaihteessa ensimmäiseen yhteiseen kotiin ostamamme futonsängyn: sen päivän jälkeen, kun eropäätös oli tehty, ja toinen alkoi etsiä uutta asuntoa - en olisi voinut sietää häntä enää silmissäni. Kaikki ne hieman ärsyttävät, mutta rakkauden voimalla lempeästi hyväksytyt asiat räjähtivät silmille - ja pari viimeistä kuukautta yhteisen katon alla oli yhtä piinaa.
Ehkäpä se on ohjelmoituna meihin? Niin kauan, kun on päätös rakastaa toista, sitä näkee toisen lempeimmin silmin. Kun se päätös muuttuu eroksi, sitä näkeekin vaan ärsyttävyyttä. Paras vaan pitää pientä välimatkaa, kunnes tunteet ovat neutraalimmat. - Vahvahko
Tuttu tarina.. Dr Jekyll ja Mr Hyde, jotkut kaivavat sen rumemman puolensa esiin vaikka olisivat se jättävä osapuoli.
Kai se on joku hieman epäterveen mielen suojamekanismi vaikeita tunteita kohtaan. Aika narsistinen toimintatapa vain...
"Heikot ovat julmia. Lempeyttä voi odottaa vain vahvoilta."- Liianpaksuperhoseksi
Tämä oli hyvä. Pohjamudissa rämpiessä kannattaisi olla hiljaa itsekseen, mutta vain harva pystyy ja kykenee.
- NäinMeillä
"Miksi ei ihmiset, kaksi älykästä, aikuista ihmistä, joilla silti vielä paljon rakkautta ja välittämistä toisiaan kohtaan, pysty tekemään erosta fiksua ja inhimillistä?"
Juuri siksi että heillä on vielä sitä välittämistä ja rakkautta. Välinpitämättömät ihmiset pystyvät toimimaan rationaalisesti ja tunteettomasti. Tunteita sisältävän suhteen loppu satuttaa aina ja sitä on vaikea pitää sisällään.- Keskenkasvuista
Kylläpä on kiero ajatus. Jos välittää ja on tunteita, niin miten hemmetissä voi olla toiselle ilkeä, kova ja kurja paskiainen. Vastaus: siksi, että aikuisuus ei ole koskaan edes alkanut.
- NäinMeillä
Keskenkasvuista kirjoitti:
Kylläpä on kiero ajatus. Jos välittää ja on tunteita, niin miten hemmetissä voi olla toiselle ilkeä, kova ja kurja paskiainen. Vastaus: siksi, että aikuisuus ei ole koskaan edes alkanut.
" Jos välittää ja on tunteita, niin miten hemmetissä voi olla toiselle ilkeä, kova ja kurja paskiainen"
Koska KAIKKI tunteet ovat silloin voimakkaampia. Myös viha ja pettymys. Pn toki paradoksi että ihminen satuttaa eniten niitä joita kohtaan tuntee eniten tunteita mutta niin se vain menee, halusit tai et.
" Vastaus: siksi, että aikuisuus ei ole koskaan edes alkanut."
Aikuisuus ei poista ihmisiltä tunteita tai epärationaalista käytöstä. - erilleen
Keskenkasvuista kirjoitti:
Kylläpä on kiero ajatus. Jos välittää ja on tunteita, niin miten hemmetissä voi olla toiselle ilkeä, kova ja kurja paskiainen. Vastaus: siksi, että aikuisuus ei ole koskaan edes alkanut.
Juuri silloin voi olla aivan kuten teini-ikäiset vanhemmilleen että pääsevät näistä irti. Siksi monet erotkin ovat "likaisia".
- gfdgsfsg
Jep, tunteita kun on pelissä niin järkeväkin ihminen joutuu niiden vietäväksi. Sinänsä hyvä, että suhteessa on alunperin ollut kuitenkin niitä oikeita tunteita. Kauheampaa olisi jos selviäisi ettei toinen ole koskaan tuntenut aidosti, silloin tulisi tunne että on vuodet tosiaan menneet hukkaan.
- Oikeatnimetasioille
Kaikki te, jotka vastasitte "keskenkasvuista" -kommenttiin, ottakaapa selvää mitä tarkoittaa aikuisuus. Siis olla oikeasti aikuinen, joksi pelkkä ikä, iän karttuminen ei todellakaan tee.
Oikeasti aikuisilla on tietenkin tunteita myös, mutta oikeasti aikuiseksi kasvanut ja kehittynyt osaa käsitellä niitä. Lapsi, nuori ja keskenkasvuinen sen sijaan ei osaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1271790
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r154822Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.132585Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 51490
- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4449
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140441