Verisuonet selkeästi ja näkyvästi pinnassa

Katselin aikaisempaa keskustelua (joka oli jo suljettu), niin ajattelin vielä kertoa oman käsitykseni asiasta. Ko. keskustelussa kovasti "ihannoitiin" etenkin miehiä joiden verisuonet näkyvät selvästi kämmenselässä, käsivarsissa, hauiksessa ja mm. peniksessä. Kyseessä voi olla nimittäin erittäin vakava sairaus esim. maksa- ja tai keuhkosyöpä. Verenkulku on häiriintynyt ja suonet pullistelevat epänormaalin selvästi ja pyrkivät ihon pinnalle, jotta veri pääsisi virtaamaan paremmin kehossa. Monesti saattaa kysymyksessä olla myös korkea verenpaine. Kovin vaarallisilla vesillä liikutaan jos ylisuuria ja pullistelevia ihon läpi kuultavia verisuonia pidetään terveyden- ja viriilisyyden merkkinä. Kyseessä saattaa nimittäin olla piilevä ja kehittyvä vakava sairaus. Kehotankin ihmisiä joiden verisuonet pullistuvat ja näkyvät selkeästi ihon alta hakeutumaan välittömästi jatkotutkimuksiin lääkärille.
10540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

pöh

Äänestä

Eikös tuo ole yleensä ohuen ihon ja pienen rasvaprosentin merkki? Kohtalaisen hyvässä kunnossa olen aina ollut, eikä verenpainetta, mutta suonet pinnassa. Nyt vanhempana suonet pullottaa enää lähinnä suvunjatkamiselimessä. Vai onko mun kullissa jotain vikaa?

Äänestä
  • Ehkä sun kullilla on keuhkosyöpä?

    Äänestä

  • Tätä minä olen juuri pelännyt! Jäykkyyttä, punoitusta, kivistystä, limaisia ysköksiä ja epämääräistä velttoutta. Joskus jopa oikea käteni puutuu. Eihän tuo voi olla normaalia?

    Äänestä

eihän nyt pinnalliset verisuonet ole mikään lääkäriin hakeutumisen syy. ihme pelottelua koko aloitus

Äänestä

Jahas, vai niin. Vaikuttaako puristelu asiaan? Pakkopuristelu vaikuttaa joillakin. Onko pakko puristella?

Äänestä

Kuivan,ihmisen suonet näkyvät. Eli kokeilepa vaikka juoda enste

Äänestä

Mulla näkyy suonet juurikin kuvatulla tavalla, on näkynyt nuoresta klopista asti. Nyt ikää 39, rasvaprosentti matala, ollut aina.

Äänestä

Tee naru käsi töitä, alkaa näkyä sullakin

Äänestä

paskat mtiä enempi oot tehnyt kestävyystreeniä käsillä sitä paremmin näkyy kun verta menee koko ajan suonis enmpi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


verensyöksy kirjoitti:

Katselin aikaisempaa keskustelua (joka oli jo suljettu), niin ajattelin vielä kertoa oman käsitykseni asiasta. Ko. keskustelussa kovasti "ihannoitiin" etenkin miehiä joiden verisuonet näkyvät selvästi kämmenselässä, käsivarsissa, hauiksessa ja mm. peniksessä. Kyseessä voi olla nimittäin erittäin vakava sairaus esim. maksa- ja tai keuhkosyöpä. Verenkulku on häiriintynyt ja suonet pullistelevat epänormaalin selvästi ja pyrkivät ihon pinnalle, jotta veri pääsisi virtaamaan paremmin kehossa. Monesti saattaa kysymyksessä olla myös korkea verenpaine. Kovin vaarallisilla vesillä liikutaan jos ylisuuria ja pullistelevia ihon läpi kuultavia verisuonia pidetään terveyden- ja viriilisyyden merkkinä. Kyseessä saattaa nimittäin olla piilevä ja kehittyvä vakava sairaus. Kehotankin ihmisiä joiden verisuonet pullistuvat ja näkyvät selkeästi ihon alta hakeutumaan välittömästi jatkotutkimuksiin lääkärille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu