piilosoijaa

Piilosoijan ympäristövaikutukset heijastuvat Suomeenkin
19.5.2015 18:08
Jokainen EU-kansalainen kuluttaa keskimäärin 61 kiloa soijaa vuodessa, tiedottaa WWF Suomi. Soijaa ei löydy vain kasvisyöjien lautasilta, sillä 75 prosenttia kaikesta tuotetusta soijasta käytetään eläinten rehuksi. Tämä soija on niin sanottua piilosoijaa, joka ei suoraan näy kanaa tai kananmunia ostavalle kuluttajalle. Soijan tuotanto on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen 50 vuoden aikana, ja sillä on ollut merkittäviä ympäristövaikutuksia erityisesti Etelä-Amerikassa.

— Suomalainenkin sika ja kana kasvavat merkittävissä määrin soijan voimalla. Läheskään aina soijan alkuperästä ei ole tietoa. Lihan ja kananmunien kautta tavalliset suomalaiset haukkaavat monien yllätykseksi palasen sademetsää, kertoo ohjelmapäällikkö Jussi Nikula.

Miro Martikainen
Harjun mielestä soija on terveellistä ainoastaan perinteisessä aasialaisessa muodossa, esimerkiksi tofuna.
3137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miksi ihmeessä se soija olisi terveellistä vain tofuna?

Valitettavasti rehutuotannossa käytetään hyvin paljon soijaa sen edullisuuden takia ja sen alkuperästä ei kuluttajalla ole tietoa eli onko elikoille syötetty rehu GM-vapaata vaiko ei.

No tulevat vapaakauppa-sopimukset tuovat GM-viljat myös Suomeen - siltä ei voi siis enää välttyä vaikka haluaisikin.

Äänestä

Ollaan jätetty soijajogurtit pois samoin kuin kaikki tuotteet, joissa tuoteselosteen mukaan on soijaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oijösses kirjoitti:

Piilosoijan ympäristövaikutukset heijastuvat Suomeenkin
19.5.2015 18:08
Jokainen EU-kansalainen kuluttaa keskimäärin 61 kiloa soijaa vuodessa, tiedottaa WWF Suomi. Soijaa ei löydy vain kasvisyöjien lautasilta, sillä 75 prosenttia kaikesta tuotetusta soijasta käytetään eläinten rehuksi. Tämä soija on niin sanottua piilosoijaa, joka ei suoraan näy kanaa tai kananmunia ostavalle kuluttajalle. Soijan tuotanto on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen 50 vuoden aikana, ja sillä on ollut merkittäviä ympäristövaikutuksia erityisesti Etelä-Amerikassa.

— Suomalainenkin sika ja kana kasvavat merkittävissä määrin soijan voimalla. Läheskään aina soijan alkuperästä ei ole tietoa. Lihan ja kananmunien kautta tavalliset suomalaiset haukkaavat monien yllätykseksi palasen sademetsää, kertoo ohjelmapäällikkö Jussi Nikula.

Miro Martikainen
Harjun mielestä soija on terveellistä ainoastaan perinteisessä aasialaisessa muodossa, esimerkiksi tofuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu