Ei ihme, että miehet jää ilman seksiä, jos asenne panemiseen on, että mitä vähemmän sen parempi. Hoitakaa seksuaaliset traumanne niin saatte!
MIksi ihmeessä pitäisi olla "siveä"?
21
<50
Vastaukset
- siveellinen.mies
Koska en koe ihmissuhteita ja seksiä kertakäyttöisenä viihteenä mitä monet miehet ja naiset tuntuvat harrastavan. Saan kyllä seksiä itse, mutta se on sitten jonkin ajan tapailun jälkeen ja yleensä siinä vaiheessa, kun suhde on jo syntymässä. Jos kumppani on harrastanut paljon yhden illan suhteita niin tiedän, ettei hän ole moraalisesti samoilla linjoilla kanssani.
Tämähän on sitä nyky(naisten) moraalia. Hyökätään heti henkilökohtaisten ominaisuuksien kimppuun.
Jos lasta kiusataan koulussa, niin onko oikein mennä syyttämään hänen väärää pukeutumistaan?
Ei täällä yleisesti moitita seksin määrää vaan seksikumppaneiden määrää. Eilen joku linkitti jutun naistentautien lääkäristä, joka sanoi, ettäyli 50 kumppania kolmekymppisellä naisella ei ole harvinaisuus.
Eikä siinäkään mitään. Jos pystyy rinta rottingilla kertomaan vaikkapa miehelle, jota ajattelee loppuelämän kumppanikseen , että minulla on ollut yli 50 eri seksikumppania, niin fine. Minusta täysin ok.
Kuitenkin samaan aikaan (täälläkin palstalla) naiset antavat neuvoja, että kannattaa sanoa suhteita olleen vain muutama tai ei kerro ollenkaan.En ole koskaan kehottanut valehtelemaan enkä kehota edelleenkään, mutta tuota ihmettelen, että haluaisit säädellä sitä mitä _muiden_ parisuhteissa puhutaan. Miksi sinulle on tärkeää, että muut ihmiset ruotivat keskenään menneet liittonsa, parisuhteensa ja satunnaiset seksisuhteensa?? Eikö jokainen pari saa toimia ihan ilman sinun ohjaustasi sillä tavalla, mikä heistä tuntuu hyvältä?
Jos sinä haluat tulevassa parisuhteessasi tietää naisesi aikaisemmista suhteista ja hoidoista ja jopa ihastuksista (jotka eivät johtaneet sen pitemmälle) niin sehän on ihan fine. Ei millään tavalla minulta tai muilta suhteenne ulkopuolisilta pois. Mutta yhtä lailla minä en halua tietää, monenko naisen kanssa miesystäväni on elämänsä varrella seurustellut, harrastanut seksiä, ihastunut jne. En yksinkertaisesti koe tarvetta siihen, eikä koe miesystäväni. Miksi tämä tuntuu olevan sinulle ongelma? (Ellen nyt sekoita sinua johonkin toiseen kirjoittajaan, joka on aikaisemmin paasannut siitä, että parisuhteessa _pitää_ kertoa kaikki ex-suhteensa ja panonsa.)helka kirjoitti:
En ole koskaan kehottanut valehtelemaan enkä kehota edelleenkään, mutta tuota ihmettelen, että haluaisit säädellä sitä mitä _muiden_ parisuhteissa puhutaan. Miksi sinulle on tärkeää, että muut ihmiset ruotivat keskenään menneet liittonsa, parisuhteensa ja satunnaiset seksisuhteensa?? Eikö jokainen pari saa toimia ihan ilman sinun ohjaustasi sillä tavalla, mikä heistä tuntuu hyvältä?
Jos sinä haluat tulevassa parisuhteessasi tietää naisesi aikaisemmista suhteista ja hoidoista ja jopa ihastuksista (jotka eivät johtaneet sen pitemmälle) niin sehän on ihan fine. Ei millään tavalla minulta tai muilta suhteenne ulkopuolisilta pois. Mutta yhtä lailla minä en halua tietää, monenko naisen kanssa miesystäväni on elämänsä varrella seurustellut, harrastanut seksiä, ihastunut jne. En yksinkertaisesti koe tarvetta siihen, eikä koe miesystäväni. Miksi tämä tuntuu olevan sinulle ongelma? (Ellen nyt sekoita sinua johonkin toiseen kirjoittajaan, joka on aikaisemmin paasannut siitä, että parisuhteessa _pitää_ kertoa kaikki ex-suhteensa ja panonsa.)Kuten sanottua, se kysymys voi tulla mieheltä (tai naiselta), että kuinka monen kanssa olet ollut.
Jos pystyt rinta rottingilla sanomaan, että yli viidenkymmenen, niin ihan ok. Silloin olet oikeasti sinut sen asian kanssa ja hyväksyt sen itsekin. Jos taas tulee mieleen vähänkin peitellä / vääristellä lukemaa, se tarkoittaa, että olet toiminut jopa vastoin omaa moraaliasi tai yleisesti arvelemiasi käyttäytymismalleja vastaan.
Eikä se välttämättä tarvitse edes olla suora kysymys. Kuukausien ja vuosien aikana se tulee pienistä lauseenpätkistä ja tapahtumista"mun exä teki niin", "toi oli vaan yksi, jonka tapasin", valokuvista, tekstiviesteistä, osoitekirjasta jne.- nnaiinnneen
BEM kirjoitti:
Kuten sanottua, se kysymys voi tulla mieheltä (tai naiselta), että kuinka monen kanssa olet ollut.
Jos pystyt rinta rottingilla sanomaan, että yli viidenkymmenen, niin ihan ok. Silloin olet oikeasti sinut sen asian kanssa ja hyväksyt sen itsekin. Jos taas tulee mieleen vähänkin peitellä / vääristellä lukemaa, se tarkoittaa, että olet toiminut jopa vastoin omaa moraaliasi tai yleisesti arvelemiasi käyttäytymismalleja vastaan.
Eikä se välttämättä tarvitse edes olla suora kysymys. Kuukausien ja vuosien aikana se tulee pienistä lauseenpätkistä ja tapahtumista"mun exä teki niin", "toi oli vaan yksi, jonka tapasin", valokuvista, tekstiviesteistä, osoitekirjasta jne.Olet vähän pihalla. Yksikään mies, jonka kanssa olen ollut parisuhteessa tai avioliitossa ei ole kysynyt minulta seksikumppanien määrää. Oletan että sellaisen kyseleminen ei ole hienotunteista ja kun rakastaa toista, käyttäytyy hienotunteisesti.
"Kuukausien ja vuosien aikana se tulee pienistä lauseenpätkistä ja tapahtumista"mun exä teki niin", "toi oli vaan yksi, jonka tapasin", valokuvista, tekstiviesteistä, osoitekirjasta jne."
Etkai nyt oikeesti luule että 30 panon tekemisistä kerrotaan tai edes sanotaan niitä exäksi, etkai nyt oikeesti luule että 30 panosta on valokuvia, tekstareita tai osotteita osoitekirjassa? Luoja pitää olla jo melkonen horo jos säilöö jotain osoitetietoja :D
Se on eri asia jos on ollu vaik avioliitossa ja siitä yhdestä puolisosta kuvia albumissa. En ole niitä pois repinyt. :) nnaiinnneen kirjoitti:
Olet vähän pihalla. Yksikään mies, jonka kanssa olen ollut parisuhteessa tai avioliitossa ei ole kysynyt minulta seksikumppanien määrää. Oletan että sellaisen kyseleminen ei ole hienotunteista ja kun rakastaa toista, käyttäytyy hienotunteisesti.
"Kuukausien ja vuosien aikana se tulee pienistä lauseenpätkistä ja tapahtumista"mun exä teki niin", "toi oli vaan yksi, jonka tapasin", valokuvista, tekstiviesteistä, osoitekirjasta jne."
Etkai nyt oikeesti luule että 30 panon tekemisistä kerrotaan tai edes sanotaan niitä exäksi, etkai nyt oikeesti luule että 30 panosta on valokuvia, tekstareita tai osotteita osoitekirjassa? Luoja pitää olla jo melkonen horo jos säilöö jotain osoitetietoja :D
Se on eri asia jos on ollu vaik avioliitossa ja siitä yhdestä puolisosta kuvia albumissa. En ole niitä pois repinyt. :)"Yksikään mies, jonka kanssa olen ollut parisuhteessa tai avioliitossa ei ole kysynyt minulta seksikumppanien määrää."
Sama kokemus minullakin. Eikä tulisi mieleeni udella miesystävältäni monenko kanssa hän on ollut. Tottakai tiedän hänen olleen naimisissa, voi olla että joskus selataan valokuvia ja niissä esiintyy muita naisia. Siinä tapauksessa hän voi itse päättää minkä verran kertoo. Hänen tekstarinsa, sähköpostinsa, osoitekirjansa ym eivät millään tavalla kuulu minulle.
Olemme puhuneet kyllä arvoistamme, asenteistamme, odotuksistamme, tarpeistamme, toiveistamme, tulevaisuuden haaveistamme jne. , mutta että aikuinen mies alkaisi tentata monenko kanssa olen seurustellut tai harrastanut seksiä - se nyt vain tuntuu ajatuksenakin tosi hölmöltä.
MUTTA ihan varmasti on pariskuntia, joissa koetaan tarpeelliseksi jakaa intiimitkin asiat menneisyydestä. He toimikoon niin. Minä en voi enkä halua säädellä mitä muiden suhteissa puhutaan, ja päinvastoin.
- Äädämi111111111
Miehen luontoon toki kuuluukin olla himokas irstas sika, joka kädet valmiina kourimaan tissejä ja persettä toikkaroi pillunkiilto silmissä ja kyrpä tanassa vitun perässä. Se on ihan luonnollista ja ymmärrettävää. Ja tällaisia miehiähän naiset myös suosivat ja palkitsevat päästämällä haarojensa väliin ähkimään. Siveä vonkaamisesta ja kähmimisestä pidättäytyvä yksin kätensä kanssa runkkaileva mies on naiselle kauhistus.
Yhtä lailla miehelle on kauhistus koko ajan vittuaan levittelevä kyrvänhimoinen Rietas-Reetta, jonka reikään on ruikittu kymmenien miesten mällit.
Hyvä nainen ei halua seksiä, vaan kirkuu kauhusta ja puristaa tiukasti reisiään yhteen nähdessään seisovan peniksen ja ymmärtäessään immenkalvonsa olevan vaarassa. Hän antautuu nussittavaksi vain rakkaudesta, mutta silloinkin vastenmielisyyttä tuntien. Juuri tällainen siveys on omiaan innostamaan miestä tieto siitä, että pillu on puhdas ja vapaa vieraiden miesten spermasta.- livetävääsiveyttä
"Siveä mies joka runkkailee"
mikähän tuossa niin naurattaa - jepsjepsjepulis
livetävääsiveyttä kirjoitti:
"Siveä mies joka runkkailee"
mikähän tuossa niin naurattaaOnpa tosi siveä mies, puhuu mälleistä, ruikkimisestä ja räkimisestä.
Ilmeisesti tuollaiset otukset ymmärtävät itsekin jäävänsä hopealle keneen tahansa toiseen mieheen verrattuna, eivätkä siksi kestä ajatusta, että nainen on nauttinut seksistä jonkun muun miehen kanssa. Niin, NAUTTINUT.
Seksin ei kuulu ikinä olla vastenmielistä yhdellekään osapuolelle. Sellaista seksiä ei pitäisi koskaan edes tapahtua. Siitä lähdetään, siihen päädytään. - VoinKertoa
Tulet elämään tuota menoa äätäminä elämäsi tappiin asti!
(ainoa mahdollisuutesi on muutos - Hoitoonvaan
Hyvä esimerkki siitä, mitä puhun seksuaalisista traumoista. Todellakin, terve ihminen joko nauttii seksistä tai ei ole siitä kiinnostunut (aseksuaalit), mutta ei pelkää sitä tai inhoa tai kammoksu eikä mieti että onpa kamalaa kun toiset sitä harrastavat. Jos seksuaalisuuteen ei liity pelkoja tai traumoja (jotka voivat näkyä esim. fantasioihin pakenemisena todellisen elämän sijaan), ihminen (siis myös MIES) löytää itselleen halukkaan seksikumppanin.
- Talasg
Moni palstalainen vaan pitää muutosta negatiivisena asiana koska he pelkäävät että muuttuessaan parempaan suuntaan he eivät ole enää "omia itsejään".
Hassua.- antiätmi
Tämä on muuten täysin totta. Naisten pitäisi kai hyväksyä ätmi sellaisenaan vaikka olisi mitä tahansa huonoja ominaisuuksia. Naisten sen sijaan pitää olla täydellisiä.
antiätmi kirjoitti:
Tämä on muuten täysin totta. Naisten pitäisi kai hyväksyä ätmi sellaisenaan vaikka olisi mitä tahansa huonoja ominaisuuksia. Naisten sen sijaan pitää olla täydellisiä.
Äläs ätmittele kaikkia, ketkä eivät jaa omia käsityksiäsi.....
- heheee
antiätmi kirjoitti:
Tämä on muuten täysin totta. Naisten pitäisi kai hyväksyä ätmi sellaisenaan vaikka olisi mitä tahansa huonoja ominaisuuksia. Naisten sen sijaan pitää olla täydellisiä.
Lie toiveena, että naisen täydellisyys kompensoisi ätmivajavuuden ;-)
- siideriaukesi
MGTOW kirjoitti:
Äläs ätmittele kaikkia, ketkä eivät jaa omia käsityksiäsi.....
Ei kai tuossa kaikkia ätmeiksi sanottukaan??
siideriaukesi kirjoitti:
Ei kai tuossa kaikkia ätmeiksi sanottukaan??
Ei sanottu, mutta kun keskustelu käydään tämän ketjun alla, niin noista keskusteluista saa taas sen käsityksen, että jos on siveämpi, kuin he itse, niin sitten on "ätmi/ätni".......itse en tykkää noista nimityksistä, koska moni ihan todella hyvä tyyppi leimaa itsensä ihan turhaan....
- nnnnainen
Eiköhän arvomaailmat ole muutenkin aika erilaiset, jos toisen mielestä ihminen kuluu seksiä harrastamalla ja toisen ei. Tai muutenkin, jo toisen tarve kontrolloida kumppanin menneisyyttä kertoo paljon, tuskinpa homma muutenkaan toimisi vapaamielisemmän kumppanin kanssa.
Jokainen voi minun puolestani asettaa kaikenlaisia ehtoja liittyen kumppaniin... Mutta se ei tarkoita, että muiden tarvitsisi elää näiden mukaisesti. Jos oikeasti haluaa löytää kumppanin kannattaa miettiä, mikä on tärkeää itselle, ei muille. Minua huvittaa se miten miehet täällä sättivät naisia siitä, että ovat liikaa miĺloin rahan, komeuden, statuksen tms. perään ja samalla itse ei nähdä naisessa muuta kuin pillu ja onko nainen harrastanut seksiä aikaisemmin.- näin
Älä niin suuresti huoli, palstan ydinjoukko on "hulluja"; ei pitäisi olla keneltään pois jos joku ulkopuolinen em.asioissa tekee miten tahtoo.
Tuo hulluus on siinä, että palstan ätmilogiikan mukaan juuri se, että ihmiset tekevät kuin tahtovat, on ätmeiltä pois!!
Olisi jollekulle aika työ alkaa oikaisemaan kiinnittyneitä asenteita - cwdcewcwec
näin kirjoitti:
Älä niin suuresti huoli, palstan ydinjoukko on "hulluja"; ei pitäisi olla keneltään pois jos joku ulkopuolinen em.asioissa tekee miten tahtoo.
Tuo hulluus on siinä, että palstan ätmilogiikan mukaan juuri se, että ihmiset tekevät kuin tahtovat, on ätmeiltä pois!!
Olisi jollekulle aika työ alkaa oikaisemaan kiinnittyneitä asenteitaÄtmit pitää vaan jättää rauhaan mädäntymään omien asenteidensa kanssa. Muut voi tehdä sit muita juttuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 232411
- 951536
- 1181274
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa18969- 52862
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa249861Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo19840MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209840- 34795